Työelämään ensiaskeleita ottavan pimun tuottavuus ei kyllä ollut kovin kummonen
Ainakaan nykyistä mimimipalkkaa en olisi tuottanut.
Onneksi pääsin heti töihin ja onneksi oli koti, joka ei odottanutkaan heti minun palkkarahojani.
Opin tekemään työtä, 48h työviikko silloin, sen päälle vielä siivous, kosteita sahajauhoja lattialle ja harjaus.
Pienessä kaupungissa tieto kulki, ei tarvinnyt pyrkiä, aina pyydettiin uuteen työpaikkaan.
Parasta oli minulle, esinainen pikkukaupungin suurimmassa tavaratalossa, joka potki opiskelemaan työn ohella.
Sanoi, että on kuin panisit rahaa pankkiin. Nyt se ei pidä enää paikkaansa, eikä nuorilla ole enää samoja mahdollisuuksia minimipalkan takia.
Ainakaan nykyistä mimimipalkkaa en olisi tuottanut.
Onneksi pääsin heti töihin ja onneksi oli koti, joka ei odottanutkaan heti minun palkkarahojani.
Opin tekemään työtä, 48h työviikko silloin, sen päälle vielä siivous, kosteita sahajauhoja lattialle ja harjaus.
Pienessä kaupungissa tieto kulki, ei tarvinnyt pyrkiä, aina pyydettiin uuteen työpaikkaan.
Parasta oli minulle, esinainen pikkukaupungin suurimmassa tavaratalossa, joka potki opiskelemaan työn ohella.
Sanoi, että on kuin panisit rahaa pankkiin. Nyt se ei pidä enää paikkaansa, eikä nuorilla ole enää samoja mahdollisuuksia minimipalkan takia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tässä Oulunkylän lähellä.Siellä oli kuuma kysyin myyjä tytöltä miten te pystytte olemaan tällä.
Siellä päässä oli vain kausitavaraa ja muovista kattoa johon paistoi.Ei ollut siinä paikassa kun tyttösiä töissä.Arvelin että olivat onnessaan kun saaneet työn.
Työsuojelu ei ulotu siihen huonopalkkaiseen kesätyöläiseen.Ne herrat Johtajat sinne pitäisi panna hikoilemaan.
Ei ole vasemmisto puuttunut työläisten asioihin vaan muissa asioissa häärii.Näin tuli mieleen siellä.
Olin minäkin toisessa palkkatyössä kioskimyyjänä.Tein siinä vaativaa työtä kun munkitkin paistettiin itse.
Kioskille kävi kehnosti kun työnantajani sukulainen,suuttui kaveriin joka kanssa sitä pitisekin sukulainen,sahasi yhtenä yönä moottorisahalla poikki sen kioskin.
Ensimmäinen työpaikkani oli mummolassa puhelin keskuksen kesäapulainen.
Aloitin 14 vuotiaana pappilan piikanan. Papin rouva, talousopettaja oli kysellyt koulun opettajalta, olisiko hänellä suositella jotain hyvää tyttöä.
Ja minua oli suositeltu. Minäkö se olin porukan paras tyttö, muka ? No minua pyydettiin ja minä menin pappilaan piiaksi. Ensimäinen työpaikka, jännittihän se kamalasti. Lastenhoitoa, kasvatusta, ruoanlaittoa, vaikka rouva toikin kouluta paljon valmisruokaa, kun teetti oppilaillaan. Ja siivousta.
Erityisesti jäi mieleeni se, että minut, piikatyttö kelpuutettiin samaan juhlapöytään syömään, missä aterioivat piispantarkastusta tekevät viranhaltijat seurueineen.
Tarjoilusta minä en mitään tiennyt, mutta siihenkin kelpuuttivat minut. Jälkikäteen olen ajatellut, että mitenkähän sekin homma meni, kun en mitään opetusta ollut tuollaiseen käytöstapakulttuuriin saanut. Minä pikkutyöläismökin tyttö.
Koululomille pakkaajana Kouluaitta nimisessa firmassa. Pakkasin koulukirjoja, vihkoja, kyniä ja tms mitä koulussa syksyllä tarvittiin. Rahan arvon opin koska annoin kotiin 1/3 palkastani sillä tavoin opin ettei mikään ole ilmaista. Em jatkui kolme kesää sitten vapaaehtoisena asevellvollisuutta suorittamaan ja sieltä töihin. Saman työantajan palveluksessa olin 43v 6 kuukautta nyt olen ollut eläkkeellä kesäkuun alusta ja kaikki tuntuu hyvältä. Muutto syyskuussa se pelottaa koska fyysikka ei ole kuten ennen.
tässäkuussa tällä asunnossa.En olisi jaksanut tehdä juuri mitään olin lapsenvahtina.Oli kaksi vahvimman luokan miestä jotka tyttäreni osasi laitaa oikeisiin paikkoihin töihin.
Lisäksi oli maksettu muuttomies ja kuljettaja myös maksettu.Minä en niitä nähnyt mutta ovat vitsailleet niistä oli niin hassu pari.Muutolaatikot tilattiin jo päiviä ennen.
Ihmettelin miten hyvin tytär sen muuton järjesti,aloitti vihkosta johon kirjoitti kaikki tarvittavat liikkeet ja puhelimet,työjärjestyksen.
Kannattaa haalia kaikkia tuttuja ja sukulaisia talkoisiin.Tullessa jännitin miten selvitään ja nyt lähden helpottunein mielin kotiinpäin.
Kyllä siitä selviää hyvä kun on asunto tiedossa.
Tuoreessa muistissa on viimeisin muutto, on se rankaa puuhaa. Viime vuonna tähän aikaan muutin juuri mieheni hautajaisten jälkeen. Apuna poikani ja vävy yhtenä päivänä suuremmat tavarat siirtämässä. Kaikki pienemmät kuljetin itse henkilöautolla ja laitoin paikoille saman tien. Kantamisesta oli sääret niin mustelmilla, että parantumiseen meni kuukausia. Käytin muuttooni kaksi viikkoa juuri siksi kun tilanne oli mikä oli, henkisesti ja ruumiillisesti äärettömän raskas.
Pyydä sinä apua niin paljon kuin pystyt sitä saamaan. Jos on varallisuutta saat kyllä muuttomiehet jotka pakkaavat ja kuljettavat kaiken, kotipalveluyrityksistä saa myös muuttoapua, tavaroiden järjestämisen ja siivoukseen ja sehän on verotuksessa vähennyskelpoista.
Onnea vaan muuttoon, kyllä se siitä!
Olin siellä minäkin opettelemassa työelämää,
pidin näytetavarat siistinä näyttely tilassa,
keittelin kaupparatsujen vierailla kahvit ja
"juoksin" asioilla.Se oli 50luvun puolivälissä,
oli lakko ja junat eivät kulkeneet,liftasin
työmatkat,siihen aikaan ei vielä osannut pelätä
mitään.Matkaa töihin oli n40km.
kun piti pienestä lähtien olla mukana töissä.
Tutustuin työelämään jo kuusivuotiaana kun olin hevosta ohjaamassa kun tiiliä tehtiin naapurissa hevosenkaa kierrettiin rinkiä muutama tunti kerrallaan.
Rippikoulutalvena piti olla savotassa että sai tienattua puvunhinnan kun pääsi ripeille.
Siellä opin senkin et kannattaa opiskella et löytyy kevyempiä töitä.
No nyt on sitten hyvä nauttia näistä oloneuvoksen arjesta.
menetetty.Taisit itse haluta ajamaan ettei saanut pysymään tieltä pois.
Silloin kiinnosti hevoset kovasti minuakin muttei niin pienenä,sinä olit tomera kun uskalsivat antaa suitset.
Ensimmäinen kesätyöni oli 14 kesäisenä jäätelökioskin myyjänä. Palkkaa en muista, ei se varmaan heppoinen ollut. Koululaisena säästin osan taskurahaksi talvea varten, osa meni vaatteisiin ja sen sellaiseen. Jäätelöä en syönyt sen jälkeen varmaan 20 vuoteen. Pelkkä jäätelön tuoksu oksetti.
Nyt jätski taas maistuu.
Koko perhe osallistui tietysti työhön. Perheen tytär oli vakituinen myyjä. Hän lihoi päivä päivältä. Ilmeisesti hän söi etupäässä jätskiä.
Siihen aikaan oli vielä kioskeja. Omistajat raatoivat yrityksessään, ja monet menestyivät hyvin, kuten se naapurin rouvakin.
Nyt niitä ei enää ole. Kaikki kuuluvat johonkin ketjuun. Ja kaikkiin mennään sisään kuin kauppaan. Minusta oli mukavaa vain poiketa kioskilla ja ostaa luukulta jotakin pientä ja jatkaa matkaansa. Kesäisin on tosin jäätelökieskeja, kuten ennen muinoin.
Olen ollut myös myyjänä kukkakaupassa kauppapuutarhan lisäksi. Ero oli kuin yöllä ja päivällä. Kauppapuutarhalla annettiin mahdollisimman paljon ylimääräisiä kukkia, kukkakaupassa pihistettiin kaikessa.
Opin kummassakin sitomaan kukkapuskia, ja olin lopulta aika taitavakin. Osaan vieläkin sitoa, mutta tyylini on noin 45 vuotta vanha. Nykyinen tyyli on aivan erilainen. - Joulukorien tekeminen joululomalla oli varsinaista liukuhihnahommaa. Ensin pläntättiin koriin muovi ja sen sisälle turve. Sitten läiskäistiin kukkivat tulppaanit ja hyasintit sun muut sipulikasvit. Äkkiä tökättiin joukkoon mahoniaa tai jokin risu ja rusetti tai muu koriste, ja lopuksi ruiskutettiin kimalletta. Korin tekeminen ei vienyt kuin 5-6 minuuttia, mutta niillä kauppa tiensasi suurimman osan vuoden tuloistaan. Ja niitä myytiin satoja parissa päivässä. Kaikki oli itse tehtyjä. Siitä oli romantiikka ja hienous kaukana.
oli ensimmainen tyopaivani turvesuolla, jossa kasattiin turpeita keoksi kuivumaan,olin kuitenkin enemman kiinnostunut muuraimista ym marjoista,kattelin sammakkojen hyppimista ja pelkasin kaarmeita niita kun vilisi turpeitten alla.
Sain lopputilin ja 50pennia pieneen kouraani ja tyojohtaja ystavallisesti kehoitti jaamaan kotiin kasvamaan.
Työ oli ihan mukavaa, kun olen kiinnostunut kasveista. Opin paljon uusia asioita. - Kelloni meni pilalle kasvihuoneiden kosteudessa. Lähes kaikki tulot menivät uuden Certina-kellon ostamiseen. (Se sitten kestikin kymmeniä vuosia, ja se on yhä käyttökelpoinen.)
Miten lämmöllä muistankaan joulunajan -50 luvulla.Sain sikäläisessä kukkakaupassa kukkapakettien kotiin kuskaamisen työkseni.Potkukelkkaan oli pahvilaatikko köytetty ja siihen sitten kukkalähetykset kasaan.Oli riemu saada sen aikainen tuhatlappunen palkaksi, (mitähän lienee nyky euroissa?)Vaan mukavalta tuntui saada iso seteli käteen.
Pienen kirkonkylän elokuva teatterissa myin lippuja sunnuntaisin ja palkka oli ilmainen elokuva ,
...kukkapuskia. Harmi vain, etteivät kaikki asiakkaat osanneet kirjoittaa osoitetta eikä nimeä oikein. Kerran vein puskaa ihmiselle, jonka nimeksi asiakas oli kirjoittanut Sompäkä (ihan selvästi SOMPÄKÄ). No, eihän sellaista ollut. Muutaman päivä kuluttua asiakas tuli kiukkuisena takaisin ärjymään, miksei hänen pakettiaan ollut toimitettu perille. Hän lauhtui, kun näytin nimilapun ja sanoin, ettei tällaista ihmistä ole olemassakaan. - Erään toisen kerran jouduin viemään ruumisarkun kukkakoristeen kappelin ruumishuoneelle. Asiakas oli kertonut vain oman nimensä, ei vainajan nimeä. Niinpä puska naulattiin siihen ainoaan arkkuun, jossa ei ollut kukkia. Toivottavasti se meni oikein. - Eräs asiakas taas vaati ehdottomasti, että kirjoittaisin kukkapakettiin sen hinnan, jotta saaja näkee sen olevan kallis.
...
Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani mansikkapellolla 14-vuotiaana.Luulin sitä unelmatyöksi, koska voisin syödä mansikoita mielin määrin. Niitä kyllä söinkin ja rusketuin kahvipavun väriseksi, mutta raskasta se oli helteessä.Muotivaatteita ostin palkallani.
Pienestä asti tein kesäisin peltotöitä. No ensin kotona sokerijuurikkaan harvennusta ja kauran niittoa viikatteella, mansikan kasvatusta ja myyntiä torilla. Sitten 14 vuotiaana, kun tulin "täysi-ikäiseksi" vieraan töihin, hommat jatkuivat joka kesä juurikaspelloilla harventamassa, kurkkuja ja herneitä poimimassa. Silpoydinherneiden poiminnassa tuli ensimmäisen päivän jälkeen vatsa kipeäksi. Tuli liikaa popsittua herneitä. Ei sitten seuraavina päivinä herneet enää maistuneetkaan. Kurkkujen poiminta teki käsille pahaa, kun kurkut ja kurkkujen varsistot olivat karhean piikkisiä.
Kesätöistä tienasi aina sen verran, että sai ostettua syksyllä sen uuden ulsterin.
Työelämään valmentautumisen aloitin 14-vuotiaana jouluapulaisena makkaratehtaassa. Olin iso, pulska, kömpelö ja ujo. Minut pantiin rypyttämään valmiiden lanttulaatikoiden pakkauksia eli ensin päällyspahvi, sitten alumiinireunan rypytys. Kyseessä oli urakkatyö, ja minä olin armottoman hidas. Pitkään katsoivat työtahtiani, mutta näkivät kyllä, että parhaani yritin. Lounasruoka oli todella hyvää kasvavalle mimmille. Palkkaakin tuli kohtuullisesti.
Silloin olivat talvet tosi kylmät. Matkat makkaratehtaalle ja pois taittuivat jalan, koska rahaa ei ollut bussiin.
Kesä- ja joulutöissä olin sen jälkeen säännöllisesti. Mieliinpainuvin oli leipomo, jossa minut armoton pökkelö pantiin kesäkuumalla tekemään marsipaania! Ohjeet antoi yhtä hutara toinen kesäapulainen.
Marsipaani tehtiin manteleista ja sokerista vaivaamalla (kone vaivasi). Mittasuheet olisivat olleet tärkeät. Niinhän siinä kävi, että marsipaanini oli valmiina löysää litkua, josta ei kakunpäällyksiä tehty, kuten oli tarkoitus. En silti saanut potkuja. Laittoivat minut laskemaan lähetysten leipiä eli limppuja ja pullia, jotka leipomosta lähtivät tilaajille.Muistelen, että sekoilin laskuissani usein, enkä kehdannut sanoa siitä mitään.
Urani jatkui kahvilan astiankantajana, missä toimessa olin täydellinen menestys. Asiakkaat sanoivat, että ei sentään ennen ole näin ripeästi astioita viety pois ennenkuin on ehtinyt syödäkään. Jopa sain muutamalta ystävälliseltä sielulta riksaakin, vaikka olin ilmeisesti kuin varis hopeiden kimpussa.
Urani vakituisessa työssä aloitin vakuutusyhtiön lähettinä. Nimien oppimisessa oli pieniä vaikeuksia ja sillloin totisesti teititeltiin vahempia ihmisiä. Minä en ollut asemaltani yhtään mitään ja se kyllä minulle osoitettiin. Sittemmin siirryin kortistovirkailijaksi, missä toimessa onnistuin sotkemaan kortit oikein perusteellisesti.
Muutaman vauhdikkaan, mutta työssä menestymisen kannalta korkeintaan keskinkertaisen vuoden jälkeen päädyin kauppaopiston naiseksi. Sen jälkeen takaisin vakuutusyhtiöön. Mitä sitten tapahtui onkin jo toinen tarina.
Noista ensimmäisistä työpaikoista muistikuvani on, että ihmiset olivat ylen ystävällisiä siihen nähden, kuinka avuton oikeasti olin. Sain tuta kantapään kautta, että virheistään oppii, mutta oppia ei toteutettu haukkumalla tai kiusaamalla.
Samat tuntemukset alkutyöelämässä, paitsi , että lapsenlikka-työurani v.-53 ,tyssäsi eka-päivään.
En yhtään tiennyt , että perunat pitäis pestä ennen keittämistä.
Äitini vika eikö niin, olisha se voinnu kertoa, eikä aina tuoda valmiiksi keitettyjä perunoita, ongelmaisen murkkunsa pöytään???
kypsiä mansikoita mansikkamaaltamme, muistin ensimmäisen työpaikkani. Se oli lyhyt kausiluontoinen homma, poimin mansikoita erään viljelijän mansikkamaalla. Olimme siellä vajaan viikon ja tienasimme tyttökaverini kanssa mielestämme oikein kunnolla. Homma oli sellainen, että palkka maksettiin kilohinnan mukaan. Mehän olimme nuoria ja näppäräsormisia, joten päiväpalkka oli mielestämme todella hyvä.
Se oli "omaa rahaa." Meidän lapsuudessamme ei tunnettu sellaista kuin viikkorahasysteemi, eli jos tarvitsimme vaatteita, tai urheiluvälineitä ynnä muuta, niin vanhemmat ostivat ne, mutta rahaa emme kotoa saaneet.
Tuli mieleeni tänään tuolla mansikkamaalla kuumuudessa, että en taitaisi kunnon tuntipalkkaa ansaita tällä nykyisellä poimimistahdillani, mutta onhan siitä palkan edestä poimimisesta jo kulunutkin viitisenkymmentä vuotta. Silloin ei selkä tullut kipeäksi ja sormet olivat paljon näppärämmät.