Rajut ilmavaivat

olivat riesana

vauvallamme jo kahden viikon iästä alkaen (nyt 7. viikkoinen). Osaimetyksellä ja Nan-maidolla ollut hyvin isokokoinen ja -ruokainen lapsi. Vesipohjaiset d-vitamiinit jouduin jättämään heti tauolle kun pahensivat ilmavaivoja, nyt öljypohjaisia sietää paremmin. Kyse ei siis mistään pienestä puksuttelusta, vaan TODELLA isoja ja äänekkäitä paukkuja pitkin päivää ja vauva vääntelee koko kroppaansa kun vatsaan sattuu ja välillä ihan kirkuu. Koliikin kriteereitä ei mielestäni täytä.
Apua olemme ainakin nyt kolmen päivän perusteella saaneet MAITOHAPPOBAKTEERI-jauheesta, jota annan kahdesti päivässä. Ainakin puksuttelu on vähentynyt ja pierut eivät niin tiukassa. Kakkakin muuttunut taaseen tahnamaiseta löysemmäksi. Tosin tänään kakkaa ei ole kuulunut, että saa nähdä...
Eli kiitoksia teille, joku tämän vinkin oli tänne kirjoittanut ja päätimme kokeilla !

12

7847

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jauhetta?

      meidän vauvalla oli myös TODELLA pahoja ja äänekkäitä ilmavaivoja ja joutui tosissaan pusaamaan niitä pihalle. Ikää 3kk ja nyt helpottanut. Mielenkiinnosta haluaisin tietää jauheesta, me käytettiin rela-tippoja.

      • em.

        kapselit ovat kyseessä. Näitä apteekista suositeltiin. Kapselin voi avata ja siroitella pieneen maitomäärään. Siistiä ja helppoa !


      • *Itse
        em. kirjoitti:

        kapselit ovat kyseessä. Näitä apteekista suositeltiin. Kapselin voi avata ja siroitella pieneen maitomäärään. Siistiä ja helppoa !

        syön kyseisiä kapseleita ja olenkin miettinyt voiko niitä vauvalle antaa. Ilmavaivathan ovat helpottaneet suurimmaksi osaksi, mutta onhan niistä muutenkin hyötyä.


    • Em-ma-Mam-ma

      ...kun suolisto ei ole vielä kunnolla kehittynyt. Neuvolan ohjeen mukaan uusi Tutteli plus käyttöön, jossa jotain prebioottia, jota on kuulemma äidinmaidossakin. Auttaa suolistoa sopeutumaan/kehittymään ja vähentää vaivoja. Vaihdoin Nannin pois, kun ei toiminut meillä.

      • tutteli

        ei tosiaankaan auttanut meillä. Onhan niitä ilmavaivoja mutta surku se on katsella kun toisella on oikeasti paha olla. Meidän neidillä peppureiän ympyräkin hohti punaista kovien pierujen takia!


    • mari-

      apteekista saa cuplaton lääkettä ilmavaivoihin, sitä voi antaa vauvoilekkin kolikki vaivoihin

      • kokeiltiin

        cuplatonit muut mutta ainut mikä auttoi oli aika


    • alkiperäinen kirjoittaja

      edelleen. Mielestäni maitohappobakteeri on auttanut. Pierut tulevat vähän helpommin, eivät ole niin kireitä ja "ilmailukohtauksia" vähemmän kuin aikaisemmin. Cuplatonista ei meillä ollut minkäänlaista apua. Vauva hyvin suurikokoinen ikäänsä nähden ja syö kerralla paljon ja ahnaasti, joten vetää taatusti myös ilmaa sisäänsä. Vaihdoin pullotkin ns. koliikkivauvojen tuttipulloihin. Enää kuukausi ja sitten tuo maaginen 3 kuukauden ikä täynnä, josko sitten nukutaan yöt ja päivät paremmin!

      • peukkuja!

        Meillä 3kk ohitettiin ja neiti on itse rauhallisuus nykyään :)


    • vieras2

      Kokeilkaa vyöhyketerapiaa. Käyn itseäni rentouttamassa osin toivoen apua lapsettomuushoitoihin (limakalvot ovat parantuneet) ja koliikkivauvoille sitä myös suositellaan.

    • alkup.

      maitoallergiaa meillä. Vauvan tilanne muuttui pahemmaksi viikko sitten. Tuli ihottumaa kasvoihin ja taipeisiin ja selkää. Lapsi meni ummelle, joten tilasin ajan lastenlääkärille. Ikävä kyllä siellä lääkäri herätti epäilyksen maitoallergiasta. Sovittiin, että katsotaan vielä kuukausi eteenpäin, tietysti jos tilanne vielä huononee alkavat jatkoselvitykset nopeammin. Tosi ikävää jos näin käy. Oma maitoni loppui juuri viikko sitten ja jäätiin tyystin korvikkeelle, joten voihan tämäkin vaikuttaa.
      Vauvahierontaa kotona aloiteltu ja lämpimiä kääreitä vatsalle laitettu. Huutaminen kyllä vähentynyt, mutta pylly puksuttaa jatkuvasti ja juodessaan vatsan vauva lorisee kuin tyhjä viemäri.

      • seitsemän ja puoli viikkoinen

        kun vetää pullosta maitoa kuuluu rumpse mahasta.pierua tulee jatkuvasti ja cuplaton ja rela käytössä.nukkuu päivällä välillä tosi huonosti kun ilmavaivat herättelee.käännetään kylkeä aina ja saattaa avittaa vähäksi aikaa.kumpa noista ilmavaivoista päästäs!mietitty on että kolme kuisena velliä vähitellen annetaan..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe