Ystäväni, joka omien sanojensa mukaan on hetero, ja minä vaihdamme huomattavan paljon katseita. Hän tietää minun joskus olleen häneen ihastunut. Mutta olen kertonut hänelle sen olevan historiaa jo kauan. Totuus on, että olen ihan rakastunut häneen. Mutta en halua pilata ystävyyttämme, joten en sitä aio hänelle kertoa.
Itse annan omien katseitteni myötä hänen ymmärtää, että en ole päässyt oikeasti yli. Mutta puhun täysin toista.
Hän antaa mielestäni katseittensa perusteella minun ymmärtää, että tunne voisi olla edes jokseenkin molemminpuolista. Mutta hän puhuu täysin toista.
Huomaako kirjoituksestani kenties, että olen pähkäillyt asioita oman pään sisällä vähän turhan kauan? ;-) Ehkä. Mutta joskus vaan tuntuu, että en minä voi tuota kaikkea itsekään tulkita ihan täysin väärin.. Mene ja tiedä..
Jollain tavalla odotan, että hän joskus tekisi jonkinlaisen "siirron",, mutta toisaalta olen luopumassa toivosta, koska se tuntuu niin mahdottomalta ja äärimmäisen epätodennäköiseltä.
Haluaisin vain hänen tietävän totuuden, ennen kuin sitä on mahdollisesti liian myöhäistä kertoa. En vain tiedä, uskallanko luottaa katseisiin ja eleisiin. Liian suuri riski menettää tärkeä ystävä?
Itse annan omien katseitteni myötä hänen ymmärtää, että en ole päässyt oikeasti yli. Mutta puhun täysin toista.
Hän antaa mielestäni katseittensa perusteella minun ymmärtää, että tunne voisi olla edes jokseenkin molemminpuolista. Mutta hän puhuu täysin toista.
Huomaako kirjoituksestani kenties, että olen pähkäillyt asioita oman pään sisällä vähän turhan kauan? ;-) Ehkä. Mutta joskus vaan tuntuu, että en minä voi tuota kaikkea itsekään tulkita ihan täysin väärin.. Mene ja tiedä..
Jollain tavalla odotan, että hän joskus tekisi jonkinlaisen "siirron",, mutta toisaalta olen luopumassa toivosta, koska se tuntuu niin mahdottomalta ja äärimmäisen epätodennäköiseltä.
Haluaisin vain hänen tietävän totuuden, ennen kuin sitä on mahdollisesti liian myöhäistä kertoa. En vain tiedä, uskallanko luottaa katseisiin ja eleisiin. Liian suuri riski menettää tärkeä ystävä?
Vastaukset 58
Vanhimmat
mitä enemmän näitä elämäntarinoita àlà hetero-lesbo-ihastumisia-puolin-ja-toisin lueskelee niin sitä varmempaa on, että jokaisen tarina sopii minun tai ystäväni elämään tavalla tai toisella. taitaa olla tavanomaista nykään, että kaikki kokevat samankaltaisia juttuja?
neuvoni aloittajalle jommankumman on tehtävä aloite muuten homma kusee, ellei kumpikaan tee mitään niin voi,voi sitten vaan. rohkea ei ole typerä, vain yrittämällä voi voittaa!!
mitä kauemmin jahkaillaan sen vaikeampaa on kummankaan niitä siirtoja tehdä, väliin tulee niitä epätoivon ja -uskon hetkiä, jotka jähmettää paikalleen. eikä enää voi vaan mennä ja sanoa hellou mä tulin nyt!"!
toistenne kanssa, kun kumpikin viestittää ja puhuu ihan ristiin. Voihan ylpeys ja ennakkoluulo, kerro sitten, jos teistä jompi kumpi antaa joskus periksi. Ei se toinen varmaankaan syö sinua elävältä, jos teet itse "siirron" tai mistäs minä tiedän miten herkku olet ja minkälainen kannibaali tämä toinen on:D
Muuten seuraappa joskus ihmisten hymyjä. Niitä on pääasiassa kahdenlaisia. Hymyt, jotka ulottuvat silmiin asti (luota niihin) ja hymyt, joissa vaan suu vääntyy (pelkkää sanahelinää).
Ymmärrän, mitä tarkoitat tuolla hymy-jutulla. Ja meidän välillä on hymyjä, jotka ulottuvat silmiin ja tuntuvat jopa vatsan pohjassakin asti,, en yhden ainoankaan muun ystävän tai ylipäänsä ihmisten kanssa vaihda sellaisia hymyjä ja katseita,, joten tuntuu hullulta että hän puhuu niin täysin toista.
Kerroin joskus aikoja sitten hänelle olevani ihastunut. Emme silloin vielä juurikaan tunteneet toisia, joten en ihmettele periaatteessa ettei hän voinut vastata tähän ihastuksen tunteeseen.
Ja minulta ei periaatteessa puutu rohkeutta kertoa, mutta tuon viime kerran jälkeen kesti kauan, että meistä tuli ystäviä, ja mm. että pystyimme olemaan kahden ilman, että kumpaakaan se ei vaivaisi.
Siispä en pelkää sitä, jos en saa vastakaikua, mutta pelkään todellakin sitä, että menetän hänet ystävänä. Hän on suvaitsevainen ja ymmärtäväinen, mutta hän osaa myös vältellä hyvin halutessaan. Sitä en kestäisi.
tunteesi tuotua julki tai mitä sanoit hänelle? Mulla on vähän saman tapainen tilanne menossa ja haluaisin edetä vaiheesta A vaiheeseen B ehkä jonkinlaiseen lopputulokseenkin C.
osaa puhua noin hyvin silmillään, pääsisköhän sen oppiin, niitä tarinoita saattaisin kuunnella pitempäänkin...sais tuntua vatsanpohjassakin, ihan missä vaan.
Heh ;-) vai että ihan oppiin..
Olen ujo, mutta avoin. Olen herkkä, mutta pidän pintani ja puoleni. Elän tunteitteni mukaan, järkeilen korkeintaan aavistuksen verran jälkikäteen. Mutta en kadu asioita, joita olen tehnyt. Korkeintaan niitä, mitä jätin tekemättä. En ota stressiä turhista. Nautin elämästä, koska osaan nauttia, ja arvostaa pienimpiäkin hetkittäisiä asioita ja tilanteita. Puhun tunteistani, koska en YLEENSÄ mieti sitä, mitä minulla on menetettävänä, vaan sitä, mitä voin saada. (tosin tällä hetkellä en voi ihan täysin yhtyä tuohon periaatteeseeni). Ja vaikka puhun suoraan, en ole päällekäyvä.
Siinä varsinaiset "elämänohjeeni" :-)
Mitä noihin katseisiin tulee,, olen aina puhunut ja lukenut ihmisiä paljon silmilläni. Ikään kuin kertoisin mitä ajattelen, toista ihmistä silmiin katsoessa, mutta kuitenkaan sanaakaan sanomatta. Ja se on saanut aikaan itse asiassa lukuisia erikoisia tilanteita. Tuijottaminen on asia erikseen: se on pitkään katsomista ilman ajatuksia. Mutta pitkään katsominen ajatuksin, miettein ja kysymyksin on se, mitä minä "teen".
Mistä tiedän, että se "toimii"? Siitä, että jotkut ihmiset menevät hämilleen, jotkut jäävät silmiini "kiinni", eräs kerran punastui(vaikkei siinä ollut sen suurempia tunteita puolin eikä toisin), muutama on sanonut, että "älä" ja kääntänyt katseensa pois.. jne. Olen kuullut erittäin paljon kommentteja silmistäni ja katseistani. Ja se toisaalta kuitenkin ihmetyttää aina itseäni, sillä minähän vain "katson" ihmisiä silmiin, niin kuin kaikki tekevät.
Ja kaiken tämän takia olen täysin varma, että ihastukseni/rakkauteni kohde tietää mitä ajattelen. Mutta puheitteni ja katseitteni ristiriitaisuudella olen saanutkin hänet hämilleen: nykyään hän jopa katsoo minua "kysyvästi" ja odottaa, että katson "vastaavasti" takaisin :-)
Silmät on kyllä ihmeellinen asia, ja liian harva osaa käyttää niitä muuhun kuin katsomiseen..
Tuota noin... Ihan ensimmäisenä haluaisin sanoa sinulle, että älä ole varma siitä, että kohde tietää mitä ajattelet. Kerron jotain omasta tarinastani ja yritän heittää sinulle jotain ajatuksia.
Minä olen ollut about kuvaamassasi tapauksessa "heteron" roolissa. Minusta tuntuu siltä, että tarinani lesbo/bi ajatteli monessa asiassa samoin kuin sinä. Ihastumiseen niin usein kuuluu se, että katsellaan asioita vaaleanpunaisten lasien läpi. Asiat, ilmeet ja eleet tulkitaan omia haaveita vastaamaan. Saatat olla oikeassa, mutta varaudu siihenkin, ettet ole ainakaan täysin oikeassa.
Kun tämä minun lesbo/bi teki aloitteen, olin täysin typertynyt. Olin pitänyt häntä luotettavana ystävänä, sieluntoverina ja ties minä muuna. En ollut ikinä voinut kuvitella, että hän olisi ihastunut minuun, vaikka tiesin hänen pitävän naisista. Aloin myös syyllistää itseäni liiallisesta ystävällisyydestä eli ajattelin olevani syyllinen hänen ihastumiseensa sekä tästä lopulta aiheutuneisiin molemmin puolisiin suruihin. Sinä olet toki kerran jo kertonut tunteistasi, mutta jos nyt puhut niitä vastaan, niin et voi vaatia toiselta sitä, että hän ymmärtäisi katseidesi ja hymyjesi kautta todelliset tunteesi.
Minulla asia meni vielä niin, että en ollut koskaan ajatellut mahdollisuutta rakastaa toista naista. Kun ei ole tämmöistä ajatellut, niin on kovin vaikea vastata yhtään mitään toisen aloitteeseen. Tuntuu siltä, että jotain on nopeasti vastattava ja helpointa on vastata olevansa hetero. Kun olen asiaa pohtinut, niin en loppujen lopuksi tiedä, mikä olen. Ajattelen, etten ole lesbo, koska olen aina pitänyt ja pidän edelleen miehistä. En kuitenkaan tiedä, olenko 100% hetero vai jonkun asteinen bi.
Olen pyöritellyt romanttisia ajatuksia mielessäni tästä tarinani lesbosta/bissestä. Todellisuudessa en tiedä, mitä tapahtuisi, jos joutuisin hänen kanssaan nenäkkäin kahden kesken. Ehkä juoksisin karkuun tai pyörtyisin. Ehkä hänen halaamisensa tuntuisi kutkutuksena vatsan pohjassa. En todellakaan tiedä. Kun en tiedä, niin joutuisin asettamaan hänet tilanteeseen, jossa minä en tiedä tunteista. Se tuntuu pahalta, sillä se voisi loukata toista. Pystyisitkö sinä kestämään tilanteen, jossa toinen kokeilee tai on vasta miettimässä omaa seksuaalista suuntautumistaan? Se voi päättyä haaveidesi mukaan tai sitten täysin vastakkaisesti.
Sitten vielä tuosta ystävyydestä. Mitä toivot omalta tulevaisuudeltasi? Riittääkö sinulle esimerkiksi tämän kohteen ystävyys ja salainen rakkaus häntä kohtaan? Entä jos hän rakastuu johonkin toiseen myöhemmin? Jos otat riskin ystävyyden menettämisestä ja menetät hänen ystävyyden, niin luuletko tämän asian kaatavan elämäsi? Voisiko ystävyys joskus myöhemmin korjautua? Vain sinä itse tiedät vastaukset näihin ja vain sinä elät sinun elämääsi.
Jos päätät kertoa todellisista ajatuksistasi tälle kohteelle, niin mieti mikä on siihen paras keino. Minusta tuntuu, että minun olisi ollut parempi saada vaikka kirje kuin asian kuuleminen kasvokkain. Minusta tuntui, että minulle vaan heitettiin syvällinen asia yhdellä lauseella ja katsottiin miten reagoin. Asia oli minulle täydellinen yllätys, joten en todellakaan ollut osannut varautua siihen. Koin syyllisyyttä ensireaktiostani ja koin, että asiaan pitää vastata heti. En ehtinyt miettiä. En päässyt voinut keskustella asiasta ko. ihmisen kanssa. En saanut tietää, mitä hänen päässään on liikkunut. Hän oli saattanut viestittää minulle yhtä ja toista ilmeillään sekä eleillään jo pitkään, mutta koska minä en ollut kiinnittänyt asiaan huomiota, niin ne "vihjeet" olivat menneet minulta täysin ohi. Hän oli varmasti tulkinnut monet asiat täysin eri tavoin kuin minä. Myöhemmin ajateltuna olisin halunnut keskustella hänen kanssaan ja selittää omaa tilannettani. Siihen ei ollut enää mahdollisuutta.
Jos siihen olisi ollut mahdollisuus, niin olisin ehkä tehnyt syvällisemmän tutkielman itseeni ja omaan seksuaaliseen identiteettiini. Jaksaisitko sinä odottaa kohteeltasi tämmöistä selvitystyötä, joka voi viedä pitkään ja päättyä miten tahansa? Pystyisitkö olemaan painostamatta häntä? Kestäisitkö sen, että hän käsittelee asiaa muiden ihmisten esim. ystäviensä kanssa?
Lopputulos voi olla mitä tahansa; pettymys, unelmien täyttymys, hetken huuma ikävällä lopulla, loppuelämän onni...
Taidat olla aivan hukassa omien tunteidesi kanssa?
Mutta se tuntuu kirjoituksesi pohjalta aika varmalta, että olet ihastunut tähän mainitsemaasi lesboon/binaiseen.
Älä mieti liiaksi. Voi mennä pää sekaisin.
Tee aloite. Sillä sitähän sinä haluat, tätä ko. naista.
Heippa vaan sulle!
Mä ymmärrän sun sisimpiä tuntojasi koska:
Mulla oli kerran entisessä elämässä vähän vastaavanlainen tilanne. Mun yksi tutun puolituttu oli ihastunut mun toiseen hyvänpäiväntuttuun ja niillä oli samanlaisia ongelmia kuin noilla kahdella. Eli se bi/lesbonainen(puolituttu) ei tiennyt, mitä ne hetero?naisen(hyvänpäiväntuttu) katseet oikein aikuisten oikeesti merkitsi kun se vaan katseli pitään, räpytteli ripsiään ja nosteli kulmakarvojaan eikä puhunut mitään. Se oli tietty sen omaa elekieltä, jolla se halusi viestittää jotain outoa marssilaista salakieltä sille puolitutulle.
Se hyvänpäiväntuttu luuli, että se puolituttu ymmärsi sen salakielen kun se niin nätisti hymyili niinkuin hangonkeksi sille takaisin ja vähän punastelikin joskus;) No, kuitenkin se puolituttu ei ollutkaan koskaan ollut sillä marssinkielen kurssilla, joten ei se osannut tulkita sitä sen hyvänpäiväntutun kieltä. Ota nyt siitä selvä sitten, kun ei vaan niin ei:)
Sitten ne olis niin halunnut vähän silittää tukkaa, mutta kun se oli kiellettyä silloin siihen maailmanaikaan, silloin sai silittää vain miestenpaitoja ei tukkia. Sitten kun jokapuolella oli niitä puolitutun kavereita ja niitä hyvänpäiväntutun kavereita ja ne vähän katsoi niitä ihmeissään, että mitähän nuo kaksi oikein hymyilee niinkuin keksit, onko ne ding dong. No olihan ne ding dong, tottakai, kun ne oli niin sekaisin siitä Marista. Se oli yksi TV-elokuva, joka oli kielletty yli 15 vuotiailta.
Sitten se puolituttu lähti mökille eikä sanonut sille hyvänpäiväntutulle mitään, se vaan lähti eikä moikannut. Olis se voinut, mutta ei, kun sille tuli niin kova nälkä ja se lähti ostamaan jätskiä kiskalta:) Koko ajan kun ne oli eri planeetoilla ne lähetti postia toisilleen, niin että postikuski sanoi, että stop. Harva se ilta ne oli toistensa tukassa kiinni, noin niinkuin havainnollisesti sanottuna. Mutta aina ne sopi ne riitansa ja sitten se puolituttu sai vihdoin suunsa auki ja sanoi jotain, johon se hyvänpäiväntuttu päätään nyökytteli ja hymyili. Siitä se niiden juttu sitten alkoi:D
Mä tuun kohta ja syön sinutkin suuhuni,,,odotas vaan..*lähtee tulemaan* Nami-namii...;)
jos juttu alkoi noin mielenkiintoisesti:), voitko kertoa miten se jatkuu, kesällä on aika lukea jatkokertomuksia:D
nyt on aikaa lukea. :) hyvä tarina.
Miten kävi?
Lisää jatkoa, oma ei riitä.
Hei!
Jäin miettimään kirjoitustasi, sillä se herätti minussa voimakkaita tunteita. Olen itsekin siinä tilanteessa, että tekisi mieleni avautua tunteissani eräälle ihmiselle, mutta...
En haluaisi saivarrella, mutta miten mielestäsi toisen ihastuminen sinuun voi olla jonkinlainen epäluottamuslause. Tuntuu niin pahalta lukea, kun kirjoitit: "Olin pitänyt häntä luotettavana ystävänä, sieluntoverina ja ties minä muuna..." Väkisinkin jää mielikuva, että ystäväsi avautuminen sinulle muutti käsitystäsi hänestä luotettavana ystävänä, sieluntoverina ja ties minä muuna. Miksi?! :(
Jaa, hetkinen, pitääpäs muistella joo-o. Tästä on niiiin piiitkä aika kun tapahtui mun entisessä elämässä, jolloin olin kehittyneiden kehitysrahostojen kehittyneen projektijohtajan sijainen.
Ne tais muuttaa yhteen asumaan, vapaita kun olivat molemmat, sikäli mikäli nyt oikein muistan:) Sitten ne vissiin muutti Kuala Lumpuriin. Siellä ne sitten kualikin molemmat, ellei nyt sitten toinen jäänyt elää kituuttamaan.
Tällä jutulla oli aika onnellinen loppu. Mitens se ap:n juttu jatkuu :D
haluankin.
senkin sika ! :) sä pelaat peliä ja se ei ole kivaa. Jotenkin vaan tuntuu että erä,tekee just tota samaa mulle...:)
Hyvä kun kysyit, nimittäin kysymällä asia voi selvitä, mutta tuskin arvailemalla ;-)...
Hmm.. Pistät minua samalla hieman vaikeaan asemaan, kun en halua kertoa täällä kaikkea mm. meidän nimiä, osoitteita jne. Me olimme tekemisissä toistemme kanssa erään projektin tiimoilta. Projekti oli monista projekteista poiketen useamman vuoden mittainen joten ehdimme tutustua toisiimme hyvin ja silloin tämä ystävyys siis muodostui.
Mielestäni nuo valitsemani sanat "luotettava ystävä, sieluntoveri ja ties mikä muu" eivät tarkoittaneet mitään muuta kuin juuri niitä sanojen positiivisissa merkityksissä.
Nyt kuitenkin kun laitoit minut pohtimaan tätä aihetta, niin todellakin saatoin kokea hänen aloitteensa jotenkin loukkaavana ja epäluotettavana. Tämä taas johtuu siitä, että hän teki aloitteen projektimme ollessa ihan loppuvaiheessa ja sellaisessa tilanteessa, jossa minulla ei oikein ollut mahdollisuuksia toimia kuten olisin ehkä halunnut. Minulla ei ollut siinä tilanteessa aikaa eikä erittäin kiireisestä ja stressaavasta tilanteesta johtuen resurssejakaan pohtia asiaa. Hän myös esitti asiansa kautta rantain, niin että minä vasta ehkä viidennellä yrityksellä sen lopulta ymmärsin ja silloinkin vasta illalla omalla asunnollani. Ensireaktioni jälkeen meillä ei enää ollut tilaisuutta keskustella asiasta kahden kesken ja ajan kanssa. Projekti oli lisäksi niin loppumaisillaan, ettei minulla ollut aikaa miettiä. Meidän välinen maantieteellinen välimatka oli kasvamassa satoihin kilometreihin joten koin tilanteen aika epätoivoisena.
Minä olisin todella halunnut kuulla hänen ajatuksistaan syvällisemmin enkä pelkkiä hymyjä, ilmeitä, äänensävyjä ja kiertoilmaisuja. Minä olisin halunnut ajan kanssa selvitellä omia ajatuksiani ja ahdistuksiani. Sen jälkeen minä olisin halunnut keskustella hänen kanssaan. Rakkausasioissa kun olen niin ujopiimä, niin olisin ehkä halunnut keskustella hänen kanssaan vaikka kirjeitse. Jotenkin tilanne vaan tulehtui pahasti ja luottamus katosi varmaan molemmilta. Kirjalliseen viestintään ei varmaan olisi riittänyt luottamusta. Minä taas aloin pelkäämään kasvokkain asian selvittelyä, sillä jostain syystä asia oli minulle tosi kivulias.
Toivottavasti saat tästä jotain apua. Jokainen juttu on kuitenkin varmaan omanlaisensa.
Nuo "luotettava ystävä, sieluntoveri ja ties mitä" tarkoittivat todellakin sitä, että koin meidän olleen henkisesti lähellä toisiamme. Siis lähempänä kuin monen muun ihmisen kanssa. Ikinä en kuitenkaan uskonut tähän liittyvän mitään romanttista eli minulle suhde oli pelkkää syvällistä ystävyyttä - kunnes maailma räjähti...
Saatan ollakin hukassa, mutta minkäs teet.
Tilanne jäi suurelta osin (nimenomaan koskien naisen tunteita kuten myös ylipäänsä rakkauselämää) täysin myseeriksi. Tiesin siis hänen pitävän naisista, mutta tämä oli oikeastaan kaikki mitä tiesin hänen rakkauselämässän. Haluaisinhan minä mieheltäkin kuulla jotain entisestä elämästä ja tunteista ennen kuin edistäisin asiaa siltä osin. Kyseinen nainen tiesi minun seurusteluhistoriasta paljonkin, joten olimme tässä suhteessa täysin epätasaväkisessä tilanteessa. (Myönnän toki, että suurin ongelma oli minun totaalinen ja pitkään kestänyt hämmennys.)
En tiedä, miten hänen olisi pitänyt toimia. Koen kuitenkin, että hänen toimintatapansa jätti minut jotenkin ongelmalliseen tilanteeseen. Olisin tarvinnut ihan eri tavalla jotain tukea, aikaa, keskusteluja ja muuta. Toisaalta ymmärrän, että ihastuneen aloitteentekijän roolissa voi olla vähän vaikea tukea toista, joka pohtii niinkin syvällistä asiaa kuin omaa seksuaalista suuntautumista. Jotenkin minun on kuitenkin enää vaikea luottaa häneen... Aiemmin selvitimme asioita puhumalla, mutta tämä jäi puhumatta eikä hän enää myöhemmin halunnut kommentoida asiaa, vaikka minä olisin halunnut.
Kun ihania miehiäkin on maailmassa enemmän kuin ehtii tämän elämän aikana tutustumaan (en ole mikään kukasta kukkaan lentelijä), niin kovin vaikea on tehdä yhtään mitään. Asian edistäminen vaatisi minulta ja häneltä valtavia ponnistuksia, emmekä ole olleet tapauksen jälkeen edes yhteydessä. Olen ehkä mukavuudenhaluinen, itseni likoon laittamista välttelevä ja muuta vastaavaa. Se varmaan pitää minut loppuikäni heterona :-D
are you..
eihän täs sit ole mitään ihmeteltävää...mm :)
Kiitos vastauksestasi! Omat kipeääkin kipeämmät kokemukseni menneisyydestä tulivat kirjoituksesi myötä pintaan ja siitä reaktioni, mutta jotenkin helpotti, kun selvensit omia tuntemuksiasi. Luulen ymmärtäväni, miten ahtaassa tilanteessa tuolloin olit - ja myös sen, että ystäväsi oli lopulta miltei pakko avautua: Rakastuneen epätietoisuus ja kokonaisvaltainen tunteiden palo on vain niin riuduttavaa, että jotakin on pakko tehdä tilanteen laukaisemiseksi suuntaan tai toiseen. Ymmärrät varmaan sinäkin... :)
haaveilee..:)
oikaisen itseni sängylle, panen silmät kiinni ja siinähän sinä jo oletkin rakas, verkkokalvon täydeltä
Voi, toivottavasti et ole tuntemani henkilö! Kirjoituksestasi tunnistin kuitenkin samanlaisen tilanteen, jossa itse olin – aloitteentekijänä. Kaikki jäi tosiaankin selvittämättä ja jotenkin ”auki”. En nyt tiedä, kumpi olisi parempi – se, että hän, kuten sinäkin, hämmentyneenä pohtii suuntautumistaan ja tulevaisuuden näkymiä vielä muutaman vuoden ja loppujen lopuksi päätyy kannaltani surulliseen päätökseen vai se, että olisin kertalaakista saanut kieltävän vastauksen. Totta kai olisin minäkin halunnut keskustella – sitä oivaa tilaisuutta ei vaan tullut, aina oli joko väärä aika tai väärä paikka. Ja on se vaan niin vaikeata aloittaa näistä asioista jutustelua kun roikutaan yhä epätietoisuuden rajamailla…Vaikka tietää, että toinen tietää, tai ehkä sen takia juuri… Olen yrittänyt olla mahdollisimman hienotunteinen, kykyjeni mukaan tietysti, mutta jotkut asiat vaan on kerrottava kasvotusten eikä kirjeitse. Tarkoitukseni ei ollut heittää tunnustus kehiin ja seurata reaktiota. Olin saanut jo kauan ristiriitaisia viestejä (välillä luulin, että olin sittenkin tulkinnut hänen katseensa ja eleensä väärin, välillä en) ja hain selvyyttä tilanteeseen, pääasiassa siksi, että aikaamme oli loppumassa. Oikeasti minulle ei jäänytkään enää muuta mahdollisuutta, kun puhua suoraan. Näin suoraan, kuin kehtasin. Tässä kohta koin taas minä itseäni varsin epätasaväkisenä...No ja... näinhän minä, että hän oli kiusaantunut, päätin siis, ettei syvällisemmästä keskustelusta tulisi kuitenkaan mitään, ei ennen, kun molemmat on siihen valmis. Monet asiat valkenivat minullekin vasta jälkeenpäin. En ehkä olisi koskaan kertonutkaan hänelle, jos tilanne ei olisi muuttunut minulle sietämättömäksi. Ystävällisyydestä sen verran, että ei kannata murehtia ystävällisiä sanoja tai tekoja, kyllä ne yleensä ystävällisinä tulkitaankin. Enemmänkin elekieli ja katseet on ne, jossa kannattaisi pihistellä, kun ei haluta lähempää tuttavuutta.
...tuntemasi henkilö. Vaikka oltaisiinkin vieraita, niin olisi silti mukava keskustella vähän. Minua kiinnostaa kovasti, mistä aiheista olisit halunnut keskustella ko. henkilön kanssa. Miltä sinusta tuntui, kun kaikki jäi selvittämättä ja jotenkin auki? Jäikö asia häiritsemään sinua vai unohditko tapauksen nopeasti? Sitäkin mietin, mitkä asiat sinulle valkeni myöhemmin. Elekielestä en varsinaisesti ole eri mieltä, mutta se vaan on kovin vaikea taiteenlaji. Toisen vähän on toiselle paljon. Toisen flirttailu on toiselle ystävällisyyttä jne. Minusta olisi mukava lukea muitakin ajatuksiasi, sillä olet näköjään kokenut jotain samanlaista kuin minä. Toivottavasti kuulen sinusta vielä.
nim. Hetero (varmaan)
Oli mukava lukea vastaustasi. Jospa ajatustenvaihdolla löydetään molemmat ne puuttuvat palaset, sillä tilanne kuulostaa hätkähdyttävän samankaltaiselta. Tuli vaan niin surullinen mieli, kun luin aikaisempia kommenttejasi, minulla ei siis käynyt mielen vieressäkään kaikki nämä seuraukset, mitkä saattoivat olla ”debyytilläni”. Tältä kantilta katsottuna en yhtään ihmettele hänen käytöstään. Uutta ja syvällisempää keskustelua olisi tarvittu, mutta jälkeenpäin minusta tuntuu kuin hän olisi välttänyt sitä. Ainakin hänen vastauksessaan olisi kuin ollut vihjaus siihen suuntaan. Itse luulin, että aikuisina ihmisinä pystytään keskustelemaan asiasta kuin asiasta. Aika on kyllä varsin kummallinen yksikkö. Toisaalta on tämä sen verran tuore ja tuskallinen kokemus, etten ole kyennyt unohtamaan mitään. Toisaalta minusta alkaa tuntua, että olen saattanut kuvitella kaiken ja hänen epäröinnin takana ei ollutkaan muuta kun vaivautuneet torjuntayritykset. Kaipaan tätä ihmistä mielettömästi. Ja kuitenkin alaan jo tottua ajatukseen, ettemme näe enää koskaan.
Tietenkin on luottamus kaikkein tärkeintä. Joten minunkin on luotettava hänen arvostelukykyynsä, ja jos hän on tehnyt päätöksensä, minun on vaan kunnioitettava sitä. Ehkä teidänkin kannattaisi kuitenkin keskustella? Voi hyvinkin olla, että hän ymmärtäisi epäröintisi ja olisi valmis odottamaan, kunhan vaan tietäisi, miten tärkeä hän on sinulle.
Olisi upeaa, jos tämä ajatusten vaihto auttaisi meitä molempia edes vähän ymmärtämään asiaa ja löytämään siihen lisää näkökulmia. Minua esimerkiksi mietityttää ihan hirveästi, miksi hän toimi kuten toimi, miksi juuri silloin ja siinä paikassa. Minä en ole missään vaiheessa pystynyt ymmärtämään, että hän olisi todella ollut ihastunut. Pidän mahdollisempina selityksinä esim. yksinäisyyttä, kiusaamista tai ystävyyden aiheuttamaa läheisyyttä sekä sielujen sympatiaa.
Aiheesta keskusteleminen on aivan varmasti tuskallista ja erittäin vaikeaa. Toisaalta se voisi helpottaa, kun saisi käsityksen toisen ajatuksista eikä tarvitsisi kummastella asioita omassa päässään. Puhuminen kuitenkin pakottaisi myös ajattelemaan ja jopa tekemään päätöksiä. Se pelottaa ainakin minua tosi paljon. On helppo sanoa, että kannattaisi tai pitäisi keskustella. Keskustelun järjestäminen sitten taas... Puhumattakaan uskaltamisesta.
Aika on tosiaan kummallista. Ei tämäkään juttu ole vanha, mutta ei nyt ihan äskeittäin tapahtunutkaan. Ei varmaan ole helppo unohtaa asiaa, joka on jäänyt kesken. Asian henkilökohtaisuus ja osuminen syvälle pahentaa asiaa.
No olisiko mielestäsi hänellä joskus muulloin ollut parempi mahdollisuus kertoa asiasta sinulle? Olitteko kuitenkin kahden kesken? Itselleni ei ainakaan paikalla ollut loppujen lopuksi paljonkaan painoarvoa. Totta, se sai minut ahdistumaan ja esitin asiat eri tavalla kuin olin suunnitellut, mutta kerroin kuitenkin, koska oletin, ettei toista tilaisuutta enää tulisi. Käsittääkseni hän oli tavallaan varautunut siihen. Silloin kun mielestäni itselläni olisi ollut sopivampi tilaisuus, hän puolestaan ehti kertoa minulle jotain, joka tuli taas minulle täytenä yllätyksenä. Olet varmaankin huomannut edes jotain merkkejä hänen ihastumisestaan. Hän on ehkä seurannut katsellaan sinua tai hakeutunut seuraasi vaikka minkälaisilla tekosyillä? Lähettänyt välillä turhanpäiväisiä sähköpostiviestejä kenties? Ei kuitenkaan niin usein, että hermostuisit… Tuo sielujen sympatia kuulostaisi kanssa tutulta, ajattelin itsekin aluksi sitä yhtenä vaihtoehtona, mutta olin selvittänyt tunteeni kauan ennen keskusteluamme. Noihin muihin vaihtoehtoihin en oikein osaa ottaa kantaa. Ihminen, joka uskaltaa avautua ja lähestyä toisia ei vaikuta yksinäiseltä ja/tai kiusatulta. Onko teillä vielä mahdollisuutta tavata? Ehkä ei kannattaisi kauheasti suunnitella sanomisia etukäteen, antaa vaan mahdollisuus rauhalliselle keskustelulle, no ehkä junailla aihetta sopivaan suuntaan, ja katsoa sitten, miten käy. Täytyy ottaa huomioon sekin, miten paljon toinen ehkä loukkaantui reagoinnistasi. Onko hän toivottomuudessaan ehtinyt ”kuolettaa” tunteensa, löytyykö häneltä vielä sitä luottamusta sinuun, jotta hän uskaltaisi avautua taas? Vaikeita asioita. Miten kauan teidän jutustanne on?
Minun mielestäni hänen olisi ollut parempi kertoa asiasta vapaa-ajalla. Hän olisi voinut pyytää minua esimerkiksi kahvilaan tai kävelylle. Hän olisi myös voinut ottaa minuun yhteyttä projektin päättymisen jälkeen. Minulle paikalla ja tilanteella oli erittäin paljon painoarvoa. Se oli tässä tilanteessa keskeistä tai niin minusta ainakin tuntui silloin ja tuntuu edelleen. Edellisissä viesteissäni olen kuvannut sitäkin, miten asia tuli minulle täysin yllätyksenä eli en ollut millään tavalla odottanut sitä tai varautunut siihen. En tiedä, luuliko minun varautuneen tai odottaneen asiaa. Meidän jutusta on yli vuosi. En kirjoita tähän enempää esim. viestisi herättämiä pohdintoja. Minulla on ilmeisesti kaksi vaihtoehtoa: selvittää asiaa hänen kanssaan tai unohtaa koko juttu. Tähän liittyy niin paljon voimakkaita tunteita. Minäkin kaipaan tätä henkilöä mielettömästi. Ajattelen kuitenkin, että me törmäämme jossain ennemmin tai myöhemmin. Odotan ja pelkään sitä. Luulen kuitenkin, että en itse pysty tekemään mitään aloitetta esim. tapaamisen järjestämiseksi. Ehkä törmäämme joskus kadulla, tervehdimme vaivaantuneina ja harmittelemme molemmat asiaa omilla tahoillamme. Ja juttu jää avoimeksi ikuisiksi ajoiksi.
en oikein tiedä, mitä voisin sanoa sinulle. Mielestäni vuosi ei ole pitkä aika. Ja jos siinä ajassa ei ole saanut toista mielestä, ei se ole tarkoituskaan. Sydäntä kun ei voi käskeä. Yhtä tiedän takuuvarmasti - oikeat tunteet vain vahvistuvat ajan kuluessa. Vaikka siinä välissä olisikin muita. Itse aion kyllä selvittää tämän jutun, ennen sitä en halua päästä ketään muuta elämääni. Minusta tuntuu kuin tämä kaikki olisi vain jonkinlainen väärinkäsitys. Voimia siis sinulle jatkoksi - ja muista, että selvittämättömillä asioilla on tapana nousta päivänvaloon aina silloin, kun sitä kaikkein vähiten osataan odottaa.
Sanot että sydäntä ei voi käskeä ja oikeat tunteet vain vahvistuvat ajan kuluessa. Onko sinulla minulle jotain neuvoja? Miksi kirjoitit otsikkoon "surullista"?
Surullista, koska minusta tuntui, kun olisit tehnyt jo päätöksesi. Ei luovuttaminen ole aina pahin vaihtoehto, varsinkin kun luulet, että olet pääsemässä yli rakkaudestasi. Toisaalta, jos et ole vielä… En tiedä tarpeeksi tilannettasi, jotta uskaltaisin antaa neuvoja sinulle. Ehkä jotain nyrkkisääntöjä…Avain on teidän viimeisessä keskustelussanne. Varaudu kuitenkin siihen, että aika on suhteellinen käsite myös hänelle. Jos sinusta tuntuu, että haluat selvittää tämän jutun (sitä suosittelisin ihan sinun itsesi takia) riippumatta seurauksista, sinun täytyy tehdä aloite. Keksi mahdollisimman neutraali tekosyy, vaikka esimerkiksi teidän projektinne tiimoilta – ja lähetä hänelle siitä sähköpostiviesti, vastauksesta voi jo päätellä paljonkin. Tavattuanne tilanne alkaa kyllä kehittyä muutenkin. Aina ei tarvitse kysyä suoraan, mutta jos hän ujostelee/arkailee aihetta, voit muiden kuulumisten ohessa kevyesti mainita, että teidän viimeinen tapaaminen antoi sinulle paljon miettimisaiheita. Uskon, että hänkin on paljon pohtinut tätä (esimerkiksi, mikä meni vikaan) ja jo ihan uteliaisuudestaankin (jos ei muuten) haluaa kuulla kantaasi. Valmistaudu hyvin (et saisi epäröidä enää tässä vaiheessa, jos hän kysyy jotain suoraan, anna suoria vastauksia) ja ole avoin. Rohkeutta ja voimia sulle aloitteen tekemiseen. Olisi mukavaa saada myöhemmin tietoa siitä, miten teille kävi.
En minä taida pystyä aloitteen tekemiseen. Neuvosi olivat kyllä hyviä. Kiitos niistä. Toivon, että niistä on apua sinulle itsellesi. Minusta ne ainakin vaikuttivat järkeviltä.
Enkä minä pysty olemaan epäröimättä. Juuri epävarmuus ja epäröintihän tässä on minun keskeisin ongelmani.
Minäkin haluaisin kuulla, miten teille kävi. Sinähän kerroit päättäneesi selvittää asian. Se on rohkea päätös, johon en ehkä itse pysty.
En ole tyytyväinen itseeni tässä asiassa...
Ei kantsi tollee stressata. Kerranhan täällä vaan eletään. Ellet kokeile niin et ikinä saa selville.
tsempistä...
Epävarmuudestasi huolimatta asetelmanne lähtökohdat ovat kuitenkin paljon selvemmät, kuvittelisin, että teidän olisi helpompi puhua. Onhan teillä kiinnostus/ihastus ollut molemminpuolista, ajoitus vaan hiukan pielessä. Minun tilanteeni on mutkikkaampi, en oikein tiedä, miten tai mistä lähtisin sitä purkamaan. Päätöksen olen kyllä tehnyt, mutta toteuttaminen ei ole enää yksin minun päätettävissä. Meillä ei ole mahdollista tavata vielä jonkin aikaa, ainakin sitä on tänä syksynä todella hankalaa järjestää, muun muassa maantieteellisistä syistä. Turhauttava olotila. Tällä palstalla en haluaisi kuitenkin kovin yksityiskohtaisesti tästä kirjoittaa. Juuh, ja neuvoja on aina helpompi antaa kuin noudattaa. Itse odottaisin ehkä sellaista lähestymistä, siksi tällaiset neuvotkin. Olisiko sinulla luotettavia ystäviä, joiden kanssa voisit purkaa näitä asioita? Tai suuntautumistasi, epävarmuuttasi? Hän (ihastuksesi) saattaa kokea sensuuntaiset keskustelut johdattelevina tai painostelevina eikä haluaisi ehkä näin tärkeissä asioissa vaikuttaa päätöksentekoosi? Itse en ainakaan haluaisi. Olisin valmis kuuntelemaan ja odottamaan. Mutta toivoisin kuitenkin, että toinen uskaltaa luottaa omiin tunteisiinsa. Kun tapaat Sen Oikean, nämä asiat kyllä selkiytyvät itsestään, etkä epäröi enää – ei tunteissasi eikä suuntautumisessasi.
Halusin vielä vastata, vaikka ei ole mitään asiaa. En minä osaa tästä asiasta enempää kertoa. Olen umpisolmussa. En osaa tai uskalla edes yrittää ratkaisua, vaikka saisin mitä neuvoja. Minä olen avuton idiootti. Sellainen minä vain olen tässä asiassa ja sille ei voi mitään. Kai minun pitää vaan pysyä heteromaailmassa ja epävarmana heterona. Sen osaan jo.
On ollu kiva, et ootte kommentoinu ja heittäny kysymyksiä ilmaan. Toki itsekin aina yrittää ajatella asioita mahdollisimman laajasti, mutta todellisuudessa paras keino tutkailla vähän eri perspektiiveistä omaa tilannetta ovat toiset ihmiset. Sitä löytää aina uusia mahdollisia puolia asioista, joita ei välttämättä ole tullut itse ajatelleeksi. Vaikka yrittää ajatella asioita toisen kantilta, ei siihen välttämättä aina kykene.
Nim. Hetero(varmaan) heitti hyviä "peruskysymyksiä", kuten mitä toivon tulevaisuudelta jne.
Itse asiassa en ole varma. En pääse yli tästä "toisaalta-toisaalta" -vaiheesta. Mutta ehkäpä se selvenee joskus. Antaa ajan kulua ja eletään päivä kerrallaan. Ehkä jossittelen lopun ikäni.
Eniten kuitenkin tässä maailmassa toivon, että saisin olla ja elää ihmisen kanssa jota rakastan nyt. Mutta ehkä en ole valmis tekemään sen eteen ihan mitä tahansa. (..Tarkoitan tällä noita riskien ottoja..)
Harmi.
P.s. nim.Hetero(varmaan)! Näin ulkopuolisen silmin pakko sanoa, että mun mielestä et varmaankaan ole hetero.. Olethan esittänyt itsellesikin nuo samat kysymykset, mitä minulle esitit? ;-)
Olen esittänyt itselleni kysymyksiä ja pohtinut asioita muidenkin kanssa. Siitä on todella apua, kuten mainitsit. Tuolla jo parissa viestissä kerroin nykyisistä ajatuksistani. En usko olevani lesbo, sillä viihdyn erittäin hyvin heterorakkaudessa. Ehkä olen bi, mutta käyttäydyn kuin hetero, sillä naisrakkautta en ole koskaan maistanut eikä juuri tällä hetkellä mikään viittaa siihen suuntaan, että sitä tulevaisuudessakaan maistaisin. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan kukaan tiedä. Jos joudun joskus myöhemmin vastaavaan tilanteeseen lesbon/bissenaisen kanssa, niin en ainakaan enää joudu elämäni ensimmäistä kertaa pohtimaan seksuaalista suuntautumistani. Se saattaa olla sitten vientiä tai sitten ei...
Jos tuntisin sinut hyvin henkilökohtaisesti, tulisin ja takoisin sinun päähäsi, mene ja kerro!!!!!!!!!!
Itse tein saman virheen, jätin kertomatta. Kadut aivan varmasti ainakin sitä, että et kertonut !!!! Käännä katumuksesi kohde toisinpäin. Mielummin kerrot etkä kadu. On Ihan yhdetekevää, onko tulos positiivinen vai nekatiivinen, sillä sinä teitsen mikä on oikein. Ei tämä nainen sinun ystävyyttäsi jätä jos hän sattuisi vastaamaan kieltävästi, YSTVÄ ON AINA YSTÄVÄ. Se voisi vain jonkinaikaa tuntua kiusalliselta, kyllä se siitä ajankanssa. Ole aikuinen mies, tee itsellesi elämäsi palvelus ;)
No siis…? Kylläpä kuulosti katkeralta…Älä syyttele itseäsi turhaan, eihän sinulla ole pakko tehdä yhtään mitään! Kun tämä toinen ihminen osoittautuu sinulle tärkeämmäksi kuin sinä itse ja menettämisen pelko on suurempi pelosta tulla nolatuksi, niin silloin vasta kannattaa lähteä liikkeelle. Ainakin lähtökohdat ovat silloin sinulle selvät …Ja vakuuttavat tuolle toiselle;) Kyllä tämä tästä, kuuntele sydäntäsi, anna muille mahdollisuus oppia tuntemaan sinut ja opit samalla itsestäsi joka kertaa jotakin.
Tämä on nyt ikään kuin ap vastauksena tässä siksi, ettei mahtunut keskustelumme jatkoksi. Onnea matkaan!
Niin mutta kun eihän minun kohdallani ole vain kysymys siitä, mitä tunnen Häntä kohtaan. Kyse on myös siitä, etten tunne itseäni. Pelkästään teoreettisella ajattelulla ja romanttisella unelmoimisella en pääse tästä pisteestä eteenpäin. En kuitenkaan edelleenkään tiedä, olenko hetero vai jotain muuta. Olen jo loukannut Häntä, joten en halua tehdä sitä uudelleen. Toivotit onnea matkaan..? Heteromaailmaan vai???
Hmm…Tuota noin, ei ne naiskokeilut sinusta vielä bi:tä tai lesboa tee…Joten kyllä minusta matka itseesi näin teoreettisella pohjalla olisi ihan hyvä alku. Ja romanttinen unelmointi naisesta – jos kykenet siihen – antaa aika hyvin osviitta suuntautumisestasi. Olet onnekas monella tavalla – sinä tiedät, ketä sinä haluat, ainakin näin olen ymmärtänyt, ja se joku on ollut ihastunut sinuun. Minä en nyt todellakaan tajua, mitä tässä mättää?
Miten suhtautuisit, jos se henkilö, jolle teit aloitteen, ottaisi sinuun yhteyttä ja haluaisi jatkaa tutustumista? Miten suhtautuisit, jos hän jossain vaiheessa tutustumisen kuluessa toteaisikin, että ei hän pidä naisista tarpeeksi tai vaikka pitää, niin haluaa valita heteroelämän? Mitä oviittaa antaa kykeneminen romanttiseen unelmointiin koskien naista? Mättää esimerkiksi se, että on paha olo ja iso epätietoisuus.
Pomppaisin kattoon!:)) Ihan mikä tahansa vaihtoehto kävisi, kunhan saisin olla hänen lähellä! Niin kamalan ikävä on nyt… Aika paljolti nämä tilanteet on kuitenkin hetken mielialojen armoilla, joten ensireaktio ei aina vasta todellisia tunteita. Totta kai olisin pettynyt. Arvostan ja ihailen kuitenkin häntä ihmisenä niin paljon, että voisin kuvitella meitä ystävinäkin. Surullinen asia osaltani, mutta eihän minulla ole vaihtoehtojakaan. Hyvin todennäköisesti hän valitsisi lopulta heteroelämän. En voisi moittia häntä siitä, elämä on liian arvaamaton, kaiken lisäksi hän joutuisi ottamaan melkoisia riskejä, jos esimerkiksi suhde tulisi julki. Miten voisin vaatia rakkaaltani, että hän asettuisi tilanteisiin, joissa en kykene suojelemaan häntä? Niin, enkä taatusti halua jakaa häntä. Joten odotus ja tunteiden selvittäminen olisi siis minun mielestäni parempi vaihtoehto, mutta kuten sanoin jo aikaisemmin, en aio vaikuttaa siihen suoraan. Olen yrittänyt tarjota erilaisia vaihtoehtoja sinulle, mutta et sanonut koskaan, miten minun kannattaisi edetä epävarman ihmisen kanssa.
Eikö se olisi kamalaa, jos saisit vähän olla hänen kanssaan, mutta sitten se päättyisi esimerkiksi heteroelämän valitsemiseen eli tavallaan sosiaaliseen paineeseen? Voisiko ystävyys todella onnistua? Mitä riskejä suhteen paljastumiseen liittyisi? En ihan oikeasti tiedä tuota.
Kysyitkö joskus tuota, miten epävarman ihmisen kanssa kannattaisi edetä? Jos olet kysynyt, niin se on jäänyt minulta huomaamatta. Olisiko mahdollista, että ottaisit häneen yhteyttä aiemman yhteytenne varjolla? Kyselisit kuulumisia vaikka tai mitä teillä oli yhteistä. Sähköposti on mielestäni nykyään neutraali väline, mutta se voi tietenkin jäädä vähän etäiseksi. Jos hän vastaa, niin voithan ehdottaa tapaamista jossain neutraalissa ja rennossa yhteydessä. Kerroit aiemmin päättäneesi, että syvällisemmästä keskustelusta ei olisi tullut mitään, koska molemmat eivät olleet siihen valmiita. Aiotko unohtaa syvällisen keskustelun lopullisesti vai onko sinulla ajatuksena palata siihen myöhemmin? Jos jotain on jäänyt kesken, niin mielestäni siihen voi palata. Valmistaudu kuitenkin siihen, että hän ei ole vieläkään valmis tai halukas keskustelemaan aiheesta. Sinuna yrittäisin olla ystävällinen, rauhallinen ja ymmärtävä, vaikka vatsassa kuhisisi muurahaisyhteisö. Voisit mainita, että asian keskeneräisyys on jäänyt harmittamaan sinua tai jotain vastaavaa. Ei sinulla tietenkään ole velvollisuutta yhteydenottamiseen, mutta ilman yhteydenottoasi asia voi jäädä ikuisesti kesken. Näitä valintojahan me joudumme tekemään. Vielä kysyisin sinulta, että tiedätkö miten hän koki sinun aloitteesi?
Sinun kanssasi on kiva keskustella. Kiitos että vastasit keskustelupyyntööni!
olisi se tietysti kamalaa…Silti antaisin mitä vaan lyhyestäkin yhdessäolostamme. Keskustelisin hänen kanssaan mielelläni avoimesti tästä kaikesta, mutta en tiedä, saanko siihen enää mahdollisuutta. Jos saisin, se tarkoittaisi, että hän on valmis puhumaan. Olen jo varovaisesti tutkaillut, h a l u a i s i k o hän vielä tavata - mitään selvää vastausta en saanut, mutta hän ei suoranaisesti kieltäytynytkään.
Teoreettisestihan ystävyys voisi onnistua. Jos kerran arvostaa ja pitää muutenkin toisesta. Siis sen jälkeen kun asiat on puhuttu halki eikä kummallekaan jää mitään epäselväksi. Tai näin ainakin kuvittelisin.
En tiedä, mitä kaikkea hänelle toisi tämäntyyppisen suhteen paljastuminen, mutta yleensä se merkitsee leimautumista ja jatkuvia törmäyskursseja niin perhe- kuin työkuvioissa. Saattaa olla rankkaa varsinkin sellaiselle ihmiselle, joka ei ole muutenkaan varma suuntautumisestaan. Riippuu vähän, missä on töissä ja ketkä kuuluu lähipiiriin.
En ole tainnut suoraan kysyä neuvojasi, kyllä se näin on, ettei vastausta saada, ellei kysytä! :) Kiitos sinulle ehdotuksistasi, oli rohkaiseva lukea niitä, suurin piirtein näin olen tähän asti toiminutkin, lukuun ottamatta tätä uutta yhteydenottoa, joten vika ei ehkä ollutkaan toimintatavassani? Niin, enkä todellakaan tiedä, m i t e n hän koki silloisen keskustelumme, paitsi että hän osasi odottaa sitä. Lähtiessäni vaikutti siltä kuin hän olisi ollut helpottunut. Mitä se sitten merkitsikään…
Olen paljon miettinyt tätä sinun ongelmaasi, ei ole ainoata oikeata vastausta siihen. Kuitenkin minun mielestäni seksuaalisen suuntautumisen laukaisee nimenomaan rakastuminen /ihastuminen johonkin tiettyyn henkilöön, koska fyysinen läheisyys muuttuu silloin erittäin tärkeäksi. Varsin vähäiset lesbot ovat olleet identiteettitietoisia ns. pienestä pitäen. Kyllä se suurimalla osalla on vaatinut etsimistä, itsetutkiskelua ja kokemuksia molemmasta sukupuolesta, jotta varmuus asiasta vahvistuisi. Sen jälkeen sitten kallistutaan suuntaan tai toiseen. Bi-henkiset eivät ole mieltymyksiltään yhtä suoria tai varmoja kuin gayt tai lesbot. Ehkä näin, mutta mistä sen tietää, jokainen tavallansa kokee omat kasvukivut ja kulkee omat taipaleet.
Kiitos itsellesi keskustelustamme! Minustakin se tuntuu kivalta. Ja selvensi aika lailla ajatuksiani.
Voi :-( Harmi, kun me ei taideta olla ”se pari”, vaan muuten vaan kaksi samantapaisessa tilanteessa olevaa ihmistä. Minä en ole saanut häneltä yhteydenottoa, mutta sellainen olisi mukava saada. Ainakin nyt rohkeana netin ääressä ajattelen, että haluaisin selvittää asian hänen kanssaan. Haluaisin!!! Vaan en koskaan tiedä, saanko siihen mahdollisuutta.
Vaikka en tunne tilannettasi täysin, niin en moiti toimintatapaasi. En moiti minullekaan aloitteen tehnyttä naista hänen toiminnastaan. Todennäköisesti yllätyimme molemmat toistemme reaktioista. Harmittaa todella paljon, että asia jäin niin kesken. Emme kuitenkaan koskaan ole tavanneet vapaa-ajalla tai neutraalissa ympäristössä, joten minä en todennäköisesti ikinä pysty häntä lähestymään. Vertaan tilannettani siihen, että minun pitäisi pyytää oppilaan roolissa oman koulun rehtoria kahville, vaikka tämä nyt onkin keksitty esimerkki.
Kirjoitit että kohteesi osasi odottaa keskusteluanne. Mistä tiedät sen? Minä en osannut kyseistä keskustelua aikoinaan odottaa, mutta minusta tuntuu, että Hän on saattanut kuvitella minun osanneen odottaa.
Tuosta seksuaalisesta suuntautumisestani vielä. Ehkä en ole ihan täysin hetero. Ainakin tällä hetkellä pidän itseäni kuitenkin enemmän heterona kuin lesbona. Bi-seksuaalisuus saattaisi olla oikein diagnoosi, eikä se tunnu tällä hetkellä pahalta – ei tosin helpoltakaan. Eri asia on sitten se, miten minä tulen tämän elämän elämään. Sen tiedän kenties vasta sitten lopussa.
Miten tämä keskustelu on auttanut sinua?
Mä en enää kestä tätä. En vaan kestä. Mun täytyy tehdä jotain ja mä pelkään että se jotain on asian väkisin unohtaminen. Täällä keskusteleminen on mielenkiintoista, mutta se myös pahentaa tilannetta. Mä toivon toivon toivon ja toivon, että Hän ottaisi muhun yhteyttä. Haluaisin nähdä. Haluaisin jutella. Haluaisin kuulla ja haluaisin hymyillä.
Mä toivon, että tämän mun "Hän" lukee näitä palstoja tai muuten vaan saa joskus tähtiä katsellessaan ajatuksen ottaa muhun yhteyttä.
Jos siis tunnistat mut, niin laita sähköpostia!!! Se on sama osoite kuin ennenkin ja jos se on päässyt hukkumaan, niin se löytyy mun nimen avulla Googlesta.
Yhyy... Tää on maailman pateettisinta, mä tiedän, mutta mä en voi muuta. On hullua, että me painetaan iltaisin päät tyynyihin muutaman kilometrin päässä toisistamme ja raitiovaunukuski ajaa samalla kierroksella meidän molempien kotien ohi. Toivottavasti hän saa paremmin nukahdettua kuin mä. Jos Hänellä on elämässään jo joku, niin senkin mä haluaisin tietää. Ehkä mä voisin silloin olla varmemmin hetero ja onnellinen hänen puolestaan. Toisaalta mä tiedän, että Hänen on varmaan yhtä vaikea tehdä yhteydenotto. Silti mä toivon sähköpostia. Mä en syö, en pure, en hauku enkä enää pyörrykään...
Eipä taideta olla :(
Ratikatkaan eivät kuulu kuvioon.
Vastaan nyt vielä tähän, en tiedä, onko sillä enää merkitystä sinulle.
Eikö hän ole kertaakaan yrittänyt tavoittaa sinut keskustelunne jälkeen? En tiedä, miten teidän keskustelunne päättyi. Voi olla, että hän säikähti reaktiostasi sen verran, ettei huomannut perääntyessään jättää itselleen ”ovea raolleen” - silloin hänen on tietysti vaikeata palata siihen tilanteeseen. Ei hän voi tietää, mitä mielessäsi liikkui silloin tai liikkuu nyt. Saattaa olla, että hänen mielestään ilmaisit suhtautumisesi selvästi ja jos reaktiosi oli ehkä hiukan jyrkkä, hän voi kuvitella asian olevan loppuun käsitelty. Minusta olisi siis varsin luonteva, jos ottaisit itse häneen yhteyttä. Hän on kuitenkin jo paljastanut tunteensa sinulle, mikset voisi vuorostasi vastata avoimuudella? Onhan suhde puolin ja toisin avautumista muutenkin.
Tarkoititko, että asetelmanne on jotenkin epätasavertainen? Tai sitä, että häneen on hankala huomaamatta lähestyä? Vai muuten hankalaa löytää tekosyitä lähestymiseen?
Kyllä Hän (kohteeni) osasi odottaa sensuuntaista keskustelua, hän oli jo kerran aikaisemmin antanut minulle hyvänkin tilaisuuden, mutta kun päätin mennä puihin silloin… Viimeksi ilmoitin hänelle etukäteen, että haluan keskustella. Jotta hänellä olisi aikaa löytää ne kohteliaammat kieltomuodot…;)
Harmi, että keskustelumme pahensi tilannettasi. Minulle on ainakin ollut hyötyä siinä mielessä, että olen saanut kaipaamaani palautetta, ei häneltä, mutta ihmiseltä, joka on myös ollut ”hyökkäyksen kohteena”. Joten tuntemuksesi voivat hyvinkin olla samanlaiset kuin hänellä. Juuri keskustelumme ansiosta päätin ottaa häneen uudestaan yhteyttä – en halua, että hänellekään jäisi hämmentynyt tai pettynyt olo.
Toivottavasti saat joskus selvitetty nämä elämäsi solmut.
Toivottavasti löydät etsimäsi tai hän sinut. Rutistaisin siulle voimia jos voisin.
Kiitos vastauksestasi. Kyllä sinun kirjoituksillasi on minulle merkitystä, vaikka oma tilanne tuntuu niin tuhoon tuomitulta.
Hän ei ole kertaakaan yrittänyt tavoittaa minua projektin päättymisen jälkeen. Minä olen pari kertaa tavoitellut häntä ja hän on niihin tavoitteluihin vastannut asiallisesti - ja ammatillisesti :(
Minusta on tosi vaikea olla hänelle avoin, kun en tiedä mitä olisin. Siis kun en tiedä mitä ajattelen. Sanoisinko vaan, että halusin ottaa sinuun yhteyttä, mutta ei minulla ole mitään asiaa. En ole varma tunteistani häntä kohtaan, enkä missään nimessä haluaisi lähestyä häntä ja vielä joutua esimerkiksi torjumaan hänet uudestaan.
Asetelmamme on jotenkin epätasavertainen, mutta en erittele sitä tässä enempää. Häneen on todella vaikea lähestyä huomaamatta, emmekä ole tavanneet kertaakaan projektin loppumisen jälkeen missään. Tekosyitä lähestymiseen on vaikea keksiä ja ne on taidettu jo käyttää aiemmissa lähestymisissä.
Tuo oli mielestäni hienosti tehty, että ilmoitit etukäteen halustasi keskustella. Hienoa jos nämä keskustelumme auttoivat sinua ja uskallat vielä ottaa yhteyttä. Minäkin haluaisin, että tilanteemme selvitettäisiin kunnolla. Kyllä nämä keskustelut ainakin sillä tavalla pahensivat tilannettani, että jouduin miettimään niitä. Tajuan olevani toinen aikuinen osapuoli, joten varmaan puolet vastuustakin on sitten minulla. Ehkä elän loppuelämäni siis itseäni syytellen :(
Kiva, että vastasit vielä tähän. Minusta sinä rääkkäät nyt itseäsi aivan turhaan. Kaikkea ei voi tietää eikä kaikkea pysty suunnittelemaan etukäteen. Totta, jos hän ei ole ottanut yhteyttä, niin vaikuttaisi siltä, kuin hän olisi loukkaantunut. Mutta siitähän on jo aikaa. Niin, ja vielä - meidänkin asetelmamme on epätasavertainen, eli samassa veneessä ollaan, tavallaan. Minulla olisi pari ajatusta koskien teidän juttuanne, en tiedä olisiko siitä apua sinulle. Jos haluat vielä keskustella tästä asiasta, ehdottaisin siirtämään keskusteluamme muualle.
Minne muualle keskustelun voisi siirtää?
Kun saat tämän viestin, laita sähköpostia [email protected], sitten sovitaan tarkemmin.