Lintujen kuoro,
metsässä laulaa.
Hiljaa kuuntelen,
sydän rinnassa sykkii.
On jotain syvää,
sanoisko,elämän kultajyvää.
Löytöretki omaan sydämeen,
löytyi mehtittyneen tien takaa.
Uskollisuutta julistaa,
oottannu on kauan.
Koska taas tarinoidaan,
sielä jossain?
Koskemattomuus ,
sielä vallitsee.
Istutaan sen vanhan
ladon ovisuulle.
Siinä lapsena eväiks sain,
jotain suurta.
Sitä kohti ,
kyynelsilmin käyn.
Näen sielä näyn,
kaksi lasta paljain jaloin.
Mesimarjoja poimii,
koko tienoo tuoksuu,
mesimarjoille.
Elämän vedet huuhtoutuneet,
kulta eroittuu,kimmeltää.
Hipunen kultaa,
sekö meistä jää?
Se,ei sen enempää.
metsässä laulaa.
Hiljaa kuuntelen,
sydän rinnassa sykkii.
On jotain syvää,
sanoisko,elämän kultajyvää.
Löytöretki omaan sydämeen,
löytyi mehtittyneen tien takaa.
Uskollisuutta julistaa,
oottannu on kauan.
Koska taas tarinoidaan,
sielä jossain?
Koskemattomuus ,
sielä vallitsee.
Istutaan sen vanhan
ladon ovisuulle.
Siinä lapsena eväiks sain,
jotain suurta.
Sitä kohti ,
kyynelsilmin käyn.
Näen sielä näyn,
kaksi lasta paljain jaloin.
Mesimarjoja poimii,
koko tienoo tuoksuu,
mesimarjoille.
Elämän vedet huuhtoutuneet,
kulta eroittuu,kimmeltää.
Hipunen kultaa,
sekö meistä jää?
Se,ei sen enempää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aidoimpia runoja tuosta aiheesta, joita olen hetkeen lukenut. Tunnistin itsekin sen tunteen ja ne tilanteet, joista kirjoitit. Pienen lohdutuksen meille menneiden kaihoajille tarjoaa suhteellisuusteorian pohdiskelu. Aikahan on nimittäin vain yksi ulottuvuus ja menneisyys nykyisyys ja tulevaisuus joka tapauksessa jo kaikki läsnä tässä ja nyt. Ihmiselle on suotu vajaat aistit ottamaan vastaan tuo todellisuus: menneen, nykyisen ja tulevan yhteenpuristuma kaikkialla. Nähdä sylivauva yhtä aikaa vauvana, nuorukaisena, miehenä, vanhuksena ja vainajana. Se mitä kutsumme ajaksi, on pilkottuihin sekvensseihin jakautuva tapamme havainnoida kokonaisuutta - meidän aisteillemme ainoa mahdollinen tapa havainnoida. Se on yksi niistä jekuista, joilla Herra "piilotti totuuden tämän maailman viisailta". "Hän tuntee kaikki elinpäiväsi ensimmäisestä viimeiseen, vaikka olet vielä äitisi kohdussa." Emme me eläessämme koskaan pääse takaisin siihen kesäiseen päivään ladon portaalla, mutta, usko pois, kuoleman jälkeenpäs pääsemme. Minulla on siitä vahva tunne.
Kiitän syvällisestä ja laajasti
esiin tuodusta ,elämämme juurista.
Itse olen ihmeekseni kokenu,miten
tärkeät on juuret.
On hyvä palata juurilleen,sielä
elämämme perustaa rakennettiin.
Nyt ,kun ajelen sinne lapsuuteni
maisemiin,koen itkien ,juureni on täälä.
Se paikka on olemassa,syvällä korvessa.
Minulle se on ,kuin lääkettä sydämelle.
Sielä se vanha latoki kyyhöttää metsän reunassa.
Sydämessä palava halu taas palata juurilleen.Liisa
tässä runossa oli kauniisti luontoa
kuvattu,
sydämen sopukoiden tunnetta,
kiitokset tästä ja leppoisaa
päivän jatkoa.
Kuva ,joka on matkalla ,
noussu esiin ,tuekseni.
Sinne on ollu hyvä mennä,
matkan rasittamana.
Ihmetteleen tätä ,elämän
kaarta,mitä se on ollu?
Tyyssijaks ,voisin sanoa,
rakastan sitä niin.
Toivottavasti ehdin käymään sielä.
Sillä ,sielä kaikki on niin toisin.
Sinulle myöski kesän herkkiä helmihetkiä.Liisa