Olin korjausleikkauksessa toissavuonna. Leikkauksen jälkeen sain Androcuria vielä vuoden verran pienenevinä annoksina. Sen kokonaan loputtua huomasin rintojeni kutistuvan ja pyysin gynekäynnilläni estrojen lisäksi progesteronia. Nyt puolen vuoden jälkeen ovat rintani taas saaneet lisää massaa ja pyöreyttä, vaikka olen muuten laihtunut. Androcurilla on progesteraalinen vaikutus, mutta sen loputtua on post-op-naisen hyvä saada progesteronia, esim Proveraa 10mg/vrk. Itse otan kuukaudessa 25 päivän kuurin ja sitten 5-6 päivää ilman. Pelkkä estradioli ei kasvata tai pidä yllä rintarauhaskudosta, vaan lähinnä ihonalaista rasvaa raisellisilla paikoilla.
post-op ja progesteroni
tarpeen
71377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielenkiintoista tietää tuosta. Minulla Naistenklinikan lääkärit ovat kieltäytyneet kirjoittamasta progesteronia vedoten vielä suurempaan rintasyöpäriskiin. Tarvetta olisi, koska nykyisetkään hormoniannokset eivät enää kasvata rintoja, kasvu on pysähtynyt noin vuosi sitten ja koko jäänyt hyvin pieneksi. Tarkoitukseni on seuraavalla gynekologikäynnillä pyytää resepti ja kokeilla onko siitä apua. Toisaalta olen jostain saanut tiedon, että progesteronin vaikutus rintoihin on vain sen ajan kuin sitä käytetään. Onhan luomunaisillakin keltarauhashormoni juuri imetykseen valmistautumista. Kun progesteronin käyttö lopetetaan, rinnat kutistuisivat ennalleen kuten synnyttäneillä naisillakin. Olisi mukava kuulla tästä todellista tietoa, ennen kuin ottaa isomman rintasyöpäriskin.
Progesteronin syöpäriskistäkin ollaan eri mieltä, osa lääkäreistä on sitä mieltä, että se päinvastoin vähentää syöpäriskiä. Olen onnistunut saamaan rintani B- ja C-kupin välimaille ja miespartnerini ovat vastanneet vähätellessäni niitä että "ihan tavalliset tissit".
Niin taidan hommata jopa pre-oppina progesteroneja, koska syproteroni (Androcur) on keltarauhashormonin JOHDANNAINEN. Ei siis keltarauhashormoni. Mikäli annostus noudattaa tavallisen naisen annostusta, lienee syöpäriskit hallinnassa. Ja voi niitä rintoja tutkituttaa tiheämminkin omalla rahalla.
Olen opetellut käsin tunnustelun, jonka jokaisen luomunaisenkin pitäisi osata. Ainakin kerran viikossa tunnustelen rintani ja kainalot, ettei kyhmyt pääse yllättämään.
Alapään hoidon jälkeisestä elämästä. Onko se sitten niin kuin muillakin naisilla siitä huolimatta, ettei putket sisällä johda ns. mihinkään, että ollaan sitten toisinaan tuolla tarkistuttamassa paikkoja ns. varpaat kattoa kohti jne.. Onko olemassa jotrain sivustoja joista voisi asiasta mahdollisesti lukea esim. gynekologiaa tyhmille tai näin korjattuja hoidetaan tai tutkitaan??
gyniksellä kerran vuodessa tarkistuttamassa, että kaikki on kunnossa.
Gynikselläni on aiempaa kokemusta ts:istä.
Käyn post-oppina gynekologilla vähintään kerran vuodessa, jonka työnantajani tarjoaa naistyöntekijöille. Gyne tarkistaa alapään ja rinnat ja määrää hormonireseptin vuodeksi eteenpäin. Jos alapäässä on häikkää, pitää käydä sitten ekstrakäynti. Toistaiseksi olen säästynyt hiivalta ja tulehduksilta.