Eli otsikossa kysymys tulikin. Mielenkiinnosta kyselen että te, jotka syystä tai toisesta olette alle luovutusikäisen pennun ottaneet, miten sen kanssa on sujunut ja näkyykö "ali-ikäisyys" jollakin tavalla sen luonteessa?
Itse olen sitä mieltä ettei pentuja liian nuorena saisi ottaa, mutta paljon sitäkin näkee.
Itse olen sitä mieltä ettei pentuja liian nuorena saisi ottaa, mutta paljon sitäkin näkee.
Vastaukset 65
Vanhimmat
on kaksi kissoista tullut taloon alle luovutusikäisenä. 8 ja 9 viikon ikäisinä. Ovat täysipäisiä eikä käytöksessä näy mitään "vajaavaisuutta" joka voisi johtua liian aikaisesta vieroituksesta.
Perheemme toinen yhteinen kissa (jo edesmennyt) tuli meille alle entisen luovutusikärajan, eli jo 7 viikkoisena. Silläkään ei ilmennyt mitään liian aikaiseen vieroitukseen perustuvia käytöstapoja tms. Itseasiassa kyseinen kissa oli rauhallinen, erittäin luottavainen, sosiaalinen ja hyvätapainen. Ei ikinä purrut tai raapinut tms.
Vaikka en ole joutunut omien kissojeni kohdalla näkemään liian aikaisesta vieroituksesta johtuvia "oireita", puollan silti täysin 12 viikon luovutusikää mikäli pennun kodissa asiat ovat kunnossa ja pennut saavat hoitoa ja huolenpitoa ja sosiaalistusta.
Juu, itsekin siis olen täysin sitä mieltä että se 12 viikkoa ainakin täytyisi odottaa ennen pennun luovuttamista, mutta hyvä silti kuulla etteivät kaikki ennen sitä luovutetut välttämättä ole tuhoon tuomittuja.
meille varmasti alle tuon 12vko (oli villin navettakissan poikanen joten tarkkaa syntymäpäivää ei ollut tiedoss). Kissa oli mitä ihanin otus, sen sai pieni lapsi laittaa vaikka solmuun eikä se tehnyt sille mitään (ei sitä kukaan solmuun laittanut mutta oli kilttiä kiltimpi). Ei hyppinyt pöydillä eikä tehnyt pahuuksia. Kissa oli tervepäisempi kuin nykyinen 12viikoisena luovutettu kissa (nykyinen on rotukissa ja kaikki lähtökohdat olivat kunnossa ja kossojen kohtelu meillä aivan saman laista).
Silloin kun meille aikoinaan tuli ensimmäinen kissa oli se taatusti alle 12 viikoinen. Isoveli oli käynyt hakemassa naapurista pennun, oli varmaan joku 7-viikoinen... Kyllähän siitä ihan kunnon kissa tuli. Sai silittää, rauhallinen ja ystävällinen eikä sillä muistaakseni ilmennyt mitään käytöshäiriötä. Auton allehan se sitten jäi kun ulkona sai vapaasti olla... Sempä vuoksi en omia kissoja vapaasti ulos päästä, kerta riittää...
(tuo solmuun väännettävä) koki karvaan kohtalon 7-vuotiaana kun naapurin mies otti sen kinni loukulla ja tuoreilla silakoilla, laittoi muovipussiin ja auton pakokaasua päälle. Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kissa meidän perheessä joka juokseen ulkona vapaasti!
edesmenneet sisarukset tulivat hyvin pieninä, koska emo ei ruokkinut niitä. pojasta jäi aivan vauva. imeskeli koko ikänsä ja pissaili myös.. (tutkittu virtsavaivat useampaan kertaan..)
pari pentua on otettu kahdeksanviikkoisena siinä uskossa, että se on oikea luovutusikä. ovat varsin arkoja otuksia ja toinen merkkailee..
yksi otus on löytöeläinkodista ja tuolloin ollut vielä pentu, voi vaan arvailla lyhyttä menneisyyttä. merkkailee ja hermostuessaan käy agressiiviseksi.
yksi poju "pellosta" haettu, vaikea sanoa ikää, mutta pieni ollut..aivan ihana otus, paitsi kun hermostuu ja aivan yhtäkkiä..
yhden sanoin hakevani 12- viikon ikäisenä (hoidin pennun, emon kodissa..) vaan oli pakko hakea aiemmin.. saa pelkotiloja ja paniikkikohtauksia.
vanhempi narttu, tullut minulle myöhemmin, mutta tiedän, että ollut n. 8-viikkoinen luovuttaessa. leikkiessä voikin suuttua ja ottaa kovin kiinni.
kaikki kissat ovat kuitenkin aivan ihania otuksia, mutta suurimmalta osalta löytyy jotakin traumaa..
Meille otettiin kerran alle luovutusikäinen kissa, jonka tavat olivat näitä käytöshäiriöitä. Ei sitä silloin vaan tullut ajateltua.
Kissa söi suuria reikiä huopiin ja villavaatteisiin. Kumikorkit sekä muovipussit myös kelpasivat. Vieraita kissa mielellään raateli, mutta kulki oman väen mukana lenkillä ja pysyi koiran tavoin kotipihallaan.
meille on myös aikanaan tullut "alaikäisiä" kissoja, kun vaan ei asioista siihen aikaan tiedetty. ensimmäinen tuli 4-5 vkon iässä (80 luvun alkupuolella). siitä tuli hullu, kirjaimellisesti. näin jälkeenpäin ajatellen, luulen, että sillä oli jotain vikaa aivoissa tms. se suorastaan raateli kaikki jotka tulivat meille kylään, kävi päälle sähisten ja muristen. kotiväenkin kimppuun se kävi tämän tästä. se sai hulluuskohtauksia, ja kävi silloin minkä tahansa liikkuvan kimppuun. kyseinen kissa ammuttiin sen ollessa melkein kaksi, juuri sen takia että se oli sekopäinen.
toinen kissa oli 8vkoa kun tuli meille. kunnon kissa siitä kasvoi. kolmas oli vain 5viikkoinen, ja edelleen on mitä ihanin kissa, kova tyttö syömään. nykyään asun jo yksin, ja kaksi ihanaa kissaa minulla on. toinen on löytöeläinkodista, toinen tuli meille reilu kahdeksanviikkoisena, tai niin meille väitettiin, mutta tuttavamme sanoi pennun nähdessään että korkeintaan on viisi viikkoa. tämä katti lutkuttaa korvanlehteäni iltaisin, sitä on tehnyt jo ensimmäisestä päivästä alkaen kun tuli meille.
olen 12 viikon luovutuksen kannalla, mutta ei ole mielestäni väärin, jos kissa otetaan vaikkapa 9 viikkoisena (kuitenkin yli 8vkoa!!) mikäli kotona on ennestään kissa/kissoja jotka sitten voivat opettaa ns. kissantavoille.
Ensimmäinen kissa kun otettiin, meille sanottiin että kissa on 8 vk:n ikäinen. Kahdeksan viikkoahan on se alaraja, millon kissan saa luovuttaa, ainakin se oli sitä n. 10 vuotta sitten. Sillon ihmeteltiin kissan pientä kokoa, mihin meille vain sanottiin, että emokin on pienikokoinen, mutta juur sillä hetkellä ei ollu emoa paikalla mihin verrata.
Mein kisuparka ei vielä 11 vuotiaanakaan ole täysin sisäsiisti, vaan jos laatikossa on yksikin pisu, ei mene edes katsomaan josko toinen laatikko ois puhdas. Joskus ei edes puhdas laatikko kelpaa, vaan tekee esim matolle. Itse olen aina yhdistänyt tän ikävän piirteen siihen, että kisu-parka oli vain neljän viikon (myöhemmin eläinlääkärin arvio) ikäinen. En siis osaa syyttää kissaa lattialle pissimisestä, vaan kiltisti vaan siivoan jäljet ja pesen matot, eihän se kisu-paran syy ole.
Heippa!
Meillä on 2-vuotias poikakisu, joka tuli meille luovutusikäisenä.. Normaalien alkuhankaluuksien ja rajojen hakemisen jälkeen hän on ollut mitä ihanin kissaystävä. Asumme kerrostalossa ja talvisin kissamme joutuu olemaan päivisin yksin, joten ajattelin hankkia hänelle seuraksi toisen kissan. Kävin eläinten löytökodissa viikonloppuna. Sinne oli tuotu arviolta kuukauden ikäiset pentusisarrukset, jotka oli löydetty ilman emoaan autiotalosta. Pennut vaikuttivat aivan normaaleilta, leikkivät ja kehräsivät. Varasin niistä itselleni yhden, nouto loppuviikosta. Kyllähän tuo vähän jännittää kun pentu on vielä niin pieni, mutta uskon, että sille tekee hyvää, että meillä on jo ennalta kissa, joka voi opettaa sille tapoja.. Vinkkejä otan mielelläni vastaan, jos jollakin on vastaavasta kokemuksia.
Tunnustetaan nyt tässä vaiheessa sitten että itselläni on juuri otettu noin 6 viikon ikäinen pentu, joka tuli erinäisitä syistä minulle jo nyt (en kyllä näin nuorta pentua mielelläni olisi ottanut, mutta luonani saa ainakin hyvän ja rakastavan kodin). Mulla on jo ennestään vuoden vanha leikattu kolli.
Pentu ei osaa vielä syödä kiinteää, mutta parin tunnin välein syötän sille lämmintä maitoa (noin 5ml syö kerralla, ruiskusta annan). Eilen illalla tosin pennun ollessa mulla toista päivää, taisi tapahtua jonkinlainen läpimurto, pentu nimittäin söi eläinkaupasta ostamiani pennuille tarkoitettuja muroja noin puolikkaan ruokalusikallisen verran. Laatikkoon pentu on pissannut nyt 4 kertaa peräkkäin, kun olen sen sinne nostanut silloin kun sillä on hätä näyttänyt olevan.
Vanhempi kissa alkuun hetken sähisi pennulle mutta nyt tuntuvat tulevan hyvin toimeen. Pentu on ihastunut vanhempaan kolliin ja kollikin on kiinnostunut pennusta, tosin niiden leikit näyttävät vanhemman kissan osalta melko rajuilta... tähän mennessä pentu siis vaikuttanut oikein ihanalta ja kiltiltä, mutta aika näyttää.
Meille tulossa oleva pentu on oppinut eläinkodissa syömään kiinteää ruokaa, mutta maidonvastiketta täytynee antaa lisäksi. Laatikkokin sille on jo sieltä tuttu. Pitää kysellä asiantuntijalta tarkat ohjeet...
Minua vähän jännittää, miten vanhempi kissa suhtautuu pentuun.. huolettaa, jos se ottaa "liian kovasti" kun toinen on vielä niin älyttömän pieni.. Mutta eiköhän se mene omalla painollaan.
Olen onnellinen sen sun pennun puolesta, se on päässyt hyvään kotiin. Ja saavutukset kuulostavat komeilta! =) Suhtaudun luottavaisesti siihen, että pentu pärjää, huolimatta siitä, että onkin niin pieni.. Hyvällä hoidolla, paljolla huomiolla ja "isovelin" opastuksella... =)
Meille sattui nyt tällainen tapaus, että pennun piti tulla meille kahden viikon päästä täytettyään 12 viikkoa. Nyt emo on kumminkin vieroittanut pentumme, eivätkä tule enää toimeen keskenään. Niinpä meitä pyydettiin hakemaan pentu jo aiemmin, eli 10 viikon ikäisenä. Jos emo kerran on jo pistänyt pisteen kasvatukselle, niin uskon, että tyttö on valmis tulemaan meille. Toivottavasti kaikki menee hyvin...
rölli oli 7vkoa kun sain sen löytöeläintalosta.kyseessä olikin poikkeustapaus ja silloin rajana pidettiin 8vko.ei huomaa mitään!ei hyökkäile,käyttäytyy nätisti ja tosi huomionkipeä ja hellä,myös erittäin vilkas.
tuli ensimmäinen kissa ollessaan n.7-8vko vanha. olisi ilmeisesti joutunut muuten saunan taakse ammuttavaksi..
ihana kissa, oikein kunnon sylikissa. ainoa mistä huomaa että on luovutettu liian aikaisin, on kun tuli toinen pentu taloon. tämä joka alle luovutusiän ei oikein osaa puolustaa esim. ruokaansa ja yleensä alistuu muutenkin kaikessa uuden kissan tahtoon. huomaa siis ettei ollut oppinut vielä sisarusten kanssa kunnolla nahistelemaan ja pitämään puoliaan..
Vain kaltoin kohdeltuja, huonoluonteisista vanhemmista olevia kissoja. Itse en monessa kissassa, 4 kissaa jotka kasvoivat emon luona 3-4 vuotta ja 8 kissaa jotka muuttivat ainoiksi tai toisten kissojen kavereiksi 8 viikkoisina ole huomannut muuta kuin sen että lähtivät ne minkä ikäisinä vaan, perivät ne useimmiten emonsa luonteen aika tarkkaan, jokaisen näiden kohdalla on niin käynyt vaikka ovat täysin erilaisissa oloissa kasvatettu, yhdelläkään ei ole minkäänlaisia häiriöitä.
Esimerkkinä vielä, kissa joka kasvoi emonsa luona 3 vuotiaaksi on kiltti ja ihana erittäin huomionkipeä ja viisas kissa, mutta osaa myös oikutella ja silloin saa omistajakin näpeille, muttei kynsien kera, tällainen on kissan emokin joka niin ikään oli noin 4 vuotias emostaan jouduttuaan luopumaan.
8 viikkoisena otettu kissa on kiltti ja huomionkipeä sylivauva äitinsä tavoin joka joutui eroon omasta emostaan parin viikon ikäisenä, tästäkään ei voi sanoa ettäkö kummallakaan olisi tämä käytös aikaisen luovutuksen vuoksi, koska 8 viikkoisena otetun isosisko asuu edelleen reilun vuoden ikäisenä äitinsä kanssa ja omaa tasan samanlaisen luonteen kuin siskonsa ja äitinsä.
Luonne on periytyvä, jos kissalle tulee käytöshäiriö, on se joko luonteessa alunperin tai huonosta kohtelusta johtuvaa.
tämän kolmevuotiaana emostaan erotetun kissan kaksi sisarusta erotettiin emostaan 8 viikkoisina. Toinen ainoaksi kissaksi, toinen koiran ja toisen kissan seuraksi. Nämä kaksi ovat niin ikään saanut saman luonteen kuin emonsakin,luovutusiästä huolimatta.
Meidän kymmenvuotiasta ei takuulla olla koskaan kohdeltu kaltoin, siitä voin mennä takuuseen! Mutta kyllä jos pentu luovutetaan alle 8 vkon ikäisenä, ongelmia voi esiintyä. Emo (sisi hyvä emo, joka saa touhuta pentujensa kanssa) opettaa pennut syömään ja metsästämään ja hyvä pentujen kasvattaja opettaa ne laatikolle. Mutta kyllä alle 8vkon ikäinen pentu on aika rääpäle vielä, eikä varmasti osaa vielä kovinkaan paljoa. Siksi jos kissa luovutetaan liian aikaisin, voi olla että esimerkiksi sisäsiisteys ei oo ehtiny kehtittyä, tai kuten meille kävi, luultiin että kissa on 8 vkoa vaikka se olikin vasta 4.
Kyllä siis kissoilla voi olla käytöshäiriöitä, onhan niitä koirillakin. Musta on siksi aika ilkeetä sanoa, että jos kissa käyttäytyy jotenki oudosti, se heti on omistajien vika ja että kissaa on kohdeltu kaltoin. Itse ainakin voin sano, että otin itseeni aika pahasti, sillä tiedän, että kissaani on VAIN RAKASTETTU!
Meidän kissa tuli meille 8viikkoisena ja se on narttu ja kuseskelee sisälle. Ikinä ei ole kaltoin kohdeltu todellakaan.
Meillä on myös toinen kissa jonka sanottiin olevan 10-11viikoinen kun se tuli meille ja sanoivat vain että on pieni kokoinen, mutta olikin vasta 7 viikkoa
"onhan niitä koirillakin"
Koirat eivät ole käytöshäiriöisiä vaan se ongelma löytyy sieltä narun toisesta päästä!!! SE ON SALETTI! Koirien kohdalla koulutuksesta on kyse, jotkut koirat ovat kovampia kuin toiset mutta taidokkaalla koulutuksella niistä ei tule käytöshäiriöisiä, tietysti sisäsiittoiset ovat eri asia mutta koirilla tosian koulutuksesta kiinni!
käytöshäiriöisiä, mulla on työkaverina yks sellanen... Aina ei edes kunnon kouluttaja/kasvattaja pysty kouluttaan koirasta/kissasta sellasta ku haluaa, vaan kyllä niissä tosiaan on niitä käytöshäiriöisiä, luonnevikaisia
on hullu kuin pullosta tullu :) kun sitä silittää ja se kehrää niin se saattaa ihan yht'äkkiä ilman varoitusta purra p*rkeleen lujaa (jokainen perheen jäsen on joutunut antibioottikuurille syvien purentahaavojen takia) kissa on leikattu mutta sama meno jatkuu. Kissaa ei ole kohdeltu kaltoin, sitä on rakastettu ehkä jopa liikaakin... noin 7viikkoisena meille tullu kissa oli täysin toista maata, kiltti ja rauhallinen.
Hyvä lukea erilaisista tapauksista joissa kissa tullut hyvin nuorena perheeseen.
Lieneekö tuo (liite 4 kissat) lain määrittelemä "Pentuja käsitellään päivittäin niiden sosiaalistamiseksi ihmiseen." lauseke jäänyt toteutumatta tämän arvaamattoman kissasi kohdalla? Moinen kärsimättömyyshän ei ole luontaista normaalisti ihmisten parissa kehittyneelle kissalle.
paljon. Heillä oli kaksi lasta (olin itsekin lapsi kun kissa meille tuli) jotka olivat kissojen kanssa leikkineet. Kasvattaja oli todella alansa asiantuntija, kissa on vain seko.
Siispä sopii olettaa ettei kissalla ole ollut hetkenkään rauhaa, tai jotain vastaavaa. Sopisi kyllä hyvin tuohon kärsimättömyyteen eli lyhytpinnaisuuteen. Enhän tosin tapausta tunne, mutta harvoin olen näitä omia aikojaan ikävätapaiseksi kehittyneitä kissoja tavannut. Kaikki riippuu kaikesta tässä kissaksi kehittymisessäkin. Jo kissanpennun kädellä leikittämisessäkin usein tehdään paha virhe, kun ei käytetä vaikkapa huiskua. Pieni pentu ei käteen hyökätessä vielä tunnu missään, mutta kymmenenkiloista kollia jo tekee mieli lähteä karkuun.
jo 4 viikkoisena, paitaa tykkää imeskellä, mutta muuten ihan normaali katti =) Ei eroa muista aikaisemmista mitenkään...
8 viikon ikäisinä tuolloin olivat jo ns. sisäsiistejä ja söivät penturuokaa. Kaikki on sujunut hyvin ja pisut tehdään vessaan (josta nyttenkin kuuluu rapinaa) ja kaikenlainen penturuoka on maittanut. Muutenkin suloisia ja kilttejä. Välillä kaipaavat läheisyyttä ja toisena hetkenä touhuavat keskenänsä.
Mulle kissa tuli 6 viikkoa vanhana, eli alle luovutusikäisenä. Aluksi tarkoitus oli vain mennä katsomaan sitä, ja ottaa se sitten vasta kun se on ainakin 8 viikkoinen. Mutta sekin oli oppinut jo käymään laatikolla, söi kanssa mielellään "vauvaruokaa" ja oli muutenkin kaikki ok. Koko pentue olikin jo alusta asti ollut enemmän ihmisten kuin emonsa kanssa. Kotona annoin sille sitä kissojen äidinmaidonkorviketta vielä jonkin aikaa, ja tietty penturuokaa. Nyt se on n. 10kk vanha, aivan ihana ja upea kolli, eikä mitään ongelmia ole ollut sen kanssa ainakaan tähän asti. :) Ja se on saanut parhaan kaverin mun koirasta, johon se kiintyi hyvin lyhyessä ajassa, ihan niinkuin emäntäänsäkin. :)
Nuorempi kissa tuli 6-viikkoisena ja osasi käydä laatikolla ja söi penturuokaa. Se on maailman ihanin ja seurallisin. Tosi kiltti, ei ikinä tee mitään pahaa. Vanhempi tuli 2kk ikäisenä eikä ole ollut mitenkään häiriöitynyt. Tosi kiltti sekin ja hoitaa pikkusiskoaan niinkuin isoveljen kuuluukin. Nyt vanhempi on kohta 4v ja nuorempi 10kk. Kumpikin on isin ja äitin silmäteriä :)
Meille tuotiin 6-viikkoinen pentu muutaman sadan kilometrin päästä, joten takaisinkaan sitä ei voinut laittaa. Kissasta tuli lievästi häiriintynyt, lähinnä ongelma on kai siinä, että kun emo ei ollut ehtinyt kurittaa pentua tarpeeksi, ja me emme raaskineet, se sai kasvaa pellossa, eikä oikein tottele kieltoja =) Vanhemmiten tuntuu kyllä rauhoittuvan, että parempaan päin menossa...
..ovat tulleet meille 13-viikkoisina, mutta silti toisella on alituiseen kynnet esissä :)
Toisella on taas pissa-ongelma, jonka vuoksi kohta joutunee piikille (virtsa tutkittu, kaikkia eri hiekkoja kokeiltu, miljoona eri hiekkalaatikkoa yms.) Kun pentu tuli meille, se lutkutti aina iltaisin niskaani..
Kissan ongelmiin on yleensä joku syy:
http://personal.inet.fi/koti/maaru/kivijalka.html#17
Aina sen selvittäminen ei ole helppoa.,
Kaikki mahdolliset vaivatkin tutkittu, eläinlääkärikin (kolmella ollaan käyty)jo sanoi että sillä on "päässä vikaa", siis että sille on vain tullut siitä tapa.
ongelma on kestänyt kaksi vuotta, pienestä pitäen. KIssa käy kyllä hiekkalaatikolla, mutta säännöllisesti nurkissa.
Ehkäpä on kissallasi jäänyt pentuna väliin muutama oppitunti kissan taitojen koulussa ja tuo tapa opittu alle luovutusikäisenä syntymäkodissa. Jotenkin vaan on sekä hyvillä että huonoilla tavoilla tapana jäädä päälle koko kissan eliniäksi. Eli jos luovutusikäinen kissa ei ole sisäsiisti, voi näitä vahinkoja tulla jatkossa säännöllisesti, kun se kerran on näin opittu. Sama pätee yleensä tuohon lutkutukseen ja villavaatteiden syöntiin.
meilläkin kaksi vuotta sisälle kuseskeltu mm. sänkyyn, nyt on vähentynyt. suosittelen kisu kaveria jos mahdollista, meille tuli pentu ei enää kuse kuin hiekkikseen
Olen ottanut alaikäisen huostaan aikoinaan, se ei ollut ihan samanlainen kuin ns. normaali poikueesta luovutusikäisenä otettu. Hirveän arka, pieni kokoinen ja herkkä "räpsimään".
Sisäsiisti kyllä, mutta ei kovin hyvin toisten kissojen kanssa toimeen tuleva. Silti ihan kiva kisuli.
miksi vielä neljä vuotiaana emon kanssa asuva kissa on "Hirveän arka, pieni kokoinen ja herkkä "räpsimään".
Sisäsiisti kyllä, mutta ei kovin hyvin toisten kissojen kanssa toimeen tuleva. Silti ihan kiva kisuli." -samanlainen kuin sinun kissasi. Se ei ole luovutusiästä kiinni vaan perusluonteesta.
miksi hyökkäät tuolla tavalla. Kerroin vain omasta kissasta. Mutta ilmeisesti olisi pitänyt jättää väliin vaikka kommentteja pyydettiin. Ei kannata pyytää kommentteja jos oma perusluonne on samanlainen kuin kissallaan. Have a nice summer!
ei ole mikään kiinni, niin neljäviikkoisina pennut kiertoon vaan?
mistä tiedät ettei tuollaiset tavat voisi olla luovutusiästä kiinni?
taidat ajella varsin kapoisella ja metsäisellä tiellä.. :D
neljä viikkoisia, kolmeviikkoisia ja viisiviikkoisia pentuja joista on kasvanut kunnon kissoja, koska vanhemmat olivat hyväluonteisia ja niitä kohdeltiin hyvin. Ihan siitä neljäviikkoisestakin tulee sellainen kissa jollainen perimä sillä on.
varsin "perehtyä" kissapsykologiaan ja perimään :D
noin nuoren kissan vieroittaminen on jo rikos! toivottavasti ollut joku syy ottaa noin nuoria..
jonkun perimässä jotain häikkää..
Alle kahdeksan viikkoista en muuten ottaisi mutta olosuhteiden pakosta (toinen vaihtoehto lopetus tai nälkäkuolema) on nämä kissat tulleet, silti niistä on tullut aivan ihania kissoja.
löytyy useampi alaikäisenä, syystä tai toisesta luovutettu kissa ja jokainen on ja on ollut aivan ihana!! vaan suurimmalta osalta löytyy jotakin käyttäytymistä, minkä voi viitata johtuvan surullisen lyhyestä lapsuudesta! eli, ei siitä ole kysymys, onko kissat ihania vai ei! suurin osa ihmisistä ei vaan näe ja ymmärrä, mitä ja mistä, jokin käytös johtuu.. ja ei ole sanottu, että jokaikisestä aikaisin vieroitetusta tulisi jotenkin "häiriintynyt", mutta asia on kuitenkin kovin yleinen ja mikään ei puolla aikaisin vieroitusta. et kai sinäkään voi tosissasi väittää, että myöhäinen vieroitus olisi pahasta!! ja jos joku kissa on ikänsä elänyt emonsa kanssa ja on arka, ei sillä ole kuitenkaan mitään tekemistä vieroitusiän kanssa!
kyllä aika pöppöä päästelit noiden "perimien" kanssa :D
Jos kissasta tulee vaan 'kissamaisempi' mitä kauemmin se emonsa kanssa on, niin miksi sitten kissa, joka elää emonsa kaverina monta vuotta, muiden kissojen joukossa, menettää oman elämänhalunsa kun emo kuolee pois? Onko liika takertuminen muka hyvästä? Näitä tapauksia on nyt vähän ajan sisällä sattunut kaksi. Monta tapausta joissa pelkästään jo 9 viikkoisena luovutetun pennun emo hakee tätä kauan ja hartaasti ja monta tapausta kun 8 viikkoiset lähtevät niin emo jatkaa elämäänsä normaalisti.
Kyllä omistajat tietävät kun seuraa pentujen kotiutumista uusissa kodeissa sekä emon käyttäytymistä omassaan että mikä niille on hyvästä ja mikä ei. Ja meillä on 8 viikkoa paljon parempi kuin yhtään vanhempi, joillain saattaa olla eri tavalla, sekin on kiinni paljonko kissanpentujen annetaan kehittyä, eli annetaanko niiden elää kissojen lailla perheen keskellä vai eristetäänkö ne muusta maailmasta pentulaatikkoonsa kunnes osaavat juosta.
Meillä on jokainen kuudesta kissasta tullut alle 12 viikkoisena (7vk-10vk), enempää alaikäisiä ei enää tule mistään hinnasta. Yhdenkään en voi sanoa olevan normaali, kun vertaa tarpeeksi kauan emonsa kanssa olleeseen kissaan (ja näitäkin tiedän monta). Hienoimmin käyttäytyvä tuntemani kissa on luovutettu 16 viikkoisena ja se on juuri sellainen millainen oletan kissan olevan.
Ongelmista löytyy mm: yllättävä agressiivisuus (3 kissaa), liiallinen riippuvuus ihmisistä (1), stressisyöminen (2), erilaiset pelkotilat (2), epäsosiaalisuus muita kissoja kohtaan (3), omien voimien hallitsemattomuus eli puree/raapii liian lujaa (4) ja stressaaminen olemattomistakin muutoksista (1). Ongelmat tulevat yleensä esille, kun elämä muuttuu vähänkin (tyyliin käydään lääkärissä, juhlitaan synttäreitä tai hankitaan uusi huonekalu), pakollisissa hoitotoimenpiteissä (kynsien leikkaus, madotus, harjaus jne) ja leikkimisen yltyessä liian vauhdikkaaksi, jolloin vaarana on kunnon riita (epäsosiaaliset eivät aina erota leikkiä ja tappelua).
..tunnen useita tapauksia joita ei ole lainkaan vieroitettu ja käyttäytyvät noin kuin sinun 'alaikäiset' kissasi ja monia kahdeksan viikkoisina tai alle luovutettuja jotka ovat hyvin sosiaalisia ja kilttejä, itsenäisiä kissoja.
merkillistä, että miksi toiset haluaa luovutusiän olevan mahdollisimman varhainen.
kaikennäköisiä juttuja ja selityksiä. ja niinkuin myöhemmästä luovutuksesta olisi jotain haittaa! :D
Tuntuu kuin ihmisillä olisi eräänlainen "hoivavietti" mikä vaatisi että kissanpentu pitää saada mahdollisimman piennä ja avuttomana. Silloin sen hoitamisesta saa täyden tyydytyksen. Valmiiksi sisäsiisti ja muutenkin ongelmaton pentu ei kelpaa, kun se on jo valmiiksi opetettu kissan tavoille.
Tosin eihän luovutusikäinenkään pentu mitään opi, ellei se ole ollut kosketuksissa ihmisiin eikä tottunut ihmisen päivittäiseen käsittelyyn. Näitä tallin ylisillä tai aitan alla kasvaneita villejä pentuja esimerkkinä käyttäen sitten todistellaan luovutusikäisen pennun olevan huonompi kun nuorempana vierotettu. Varmasti se näin onkin juuri näissä tapauksissa, vaikka ei muuten pidä paikkaansa.
sellaisia ovat meillä ainakin kaikki pennut olleet. Miksi siis pitäisi pitää pentuja lähes aikuiskokoon asti emoaan kiusaamassa kun emokin itse viilettää ennemmin ulkona pihalla kuin enää imettää tai muuten hoivaa pentujaan? Ja pennut ihan itse irtautuvat jopa toisistaan ja leikkivät yksinään jossain, uusissa kodeissa ihmetellään kun soittavat miten on alku mennyt että miten ne ovat niin sosiaalisia, eivät mene piiloon ja ruokakin maistuu. Mikä este siis on luovuttaa tällaiset 8-viikkoisina? Pitäisikö ne pitää sähisevän ja epätoivoisesti omaa rauhaa hakevan emon vierellä.
Monen kohdalla, ei kaikkien. Esimerkiksi siinä että vanhemmalla pennulla kestää huomattavasti kauemmin tottua uuteen kotiin, uuteen rytmiin, uusiin tapoihin ja uusiin ihmisiin.
Emolle on vaikeampaa kun luulee jo saaneensa pitää pentunsa kun ne ovat siinä vierellä niin kauan, emo hakee paljon kauemmin vanhempana luovutettuja, ainakin kaikki meidän tapauksemme.
Ovatko kaikki ennen vaikkapa vuotta 2000 syntyneet maatiaiskissat mielenvikaisia? Käsittääkseni silloin ei niin hirveästi ollut tätä paskanjauhantaa vielä ilmassa ja ne luovutettiin 8 viikkoisina..
Miten kissat ovat voineet lisääntyä niin paljon aikanaankaan, luulisi että ne olisi tapettu vähintään niiden hyökkääväisyyden ja muun vian takia, joskus kun ei ole pidetty rajana edes sitä 8 viikkoa..
niin, että oletteko tietoisia tällaisesta asiasta.
Vaikka kissan oikea luovutusikä onkin 12 vko( mikä on ihan hyvä) niin maatiaiskissoilla tämä on vähän eri asia. Olen lukenut monia kissakirjoja, jossa kerrotaan mm. maatiaiskissoista. Niissä lukee monestikkin, että oikea luovutusikä 12 viikoo, mutta maatiaiskissa on kyllin vahva jo 8 viikon iässä luovutukseen :) eikös nämä maatiaiskissat oo muutenkin vahvempii kuin jotku rotukissat... :)
Vahvempia. Roukissoja jalostetaan aivan liikaa, mikä tekee niistä herkempiä kaikelle, niitä myös paapotaan liikaa eikä anneta tutustua "bakteereihin" mikä tekee niistä sairaampia ja allergisia, astmaatikkoja. Ainakin meillä on erittäin vahvoja maatiaisia, ja terveitä kuin mitkä kun niihin ei ole vahingossakaan sekoitettu mitään heikkoa rotua, eikä rotua ylipäätään. Kaikki pennut ovat olleet valmiita luovutukseen 8 viikkoisina, yhtä poikkeusta lukuunottamatta joka oli viikon muita kauemmin jotta saatiin syömään paremmin, koska se oppi tämän muita myöhemmin ja oli nirso.
yhtään sen "vahvempia",kuin rotukissat.Molemmilla on perinnöllisiä sairauksia,mutta maatiaisilta niitä harvemmin testataan..Kumma kyllä itselle ei ole vielä tullut yhtään sairasta/allergista/astmaattista rotukissaa,vaikka niitä kotona vilistää jo viisi.Vanhin on jo 9v.Vanhempien kahdella maatiaisella on kyllä ollut jos jonkinlaista ongelmaa.Toinen allerginen mm.viljalle ja kalalle ja toisella sydänvika.
Kyllä niitä sairaita yksilöitä löytyy siis rodulllisista ja roduttomista ihan yhtälailla.Ehkäpä jopa enemmän niistä roduttomista kun usein saavat vapaasti lisääntyä navetan kulmilla keskenään.Ei ole mitään harvinaista esim.isä-tytär pentue.Rodullisissa taas testaukset aikalailla sulkevat sairausgeenin kantajat pois jalostuksesta.Eikä sukurutsausta harrasteta.
Se,että pentu syö ja käy itsenäisesti laatikolla 8viikkoisena,ei tarkoita sitä että se on luovutusiässä.Emo kun opettaa vielä 8-12 viikon ikäisenä sille pennulle niitä sosiaalisia taitoja=puhumaan kissaa.Kaikille liian aikaisin luovutetuille ei ongelmia myöhemmin tule,mutta useimmille kyllä.Miksi siis ottaa se riski???
että mitään riskiä ei ole! Lopettakaa nyt jo nuo vouhotukset! Johan tässäkin ketjussa on tullut selväksi että ongelmia on sekä aikaisin luovutetuilla sekä myöhään luovutetuilla, ja jopa niillä joita ei luovuteta lainkaan! Mikään ei ole kiinni luovutusiästä vaan kasvatuksesta, perimästä ja asuinoloista, se on tullut monen sadan kissan kohdalla huomattua.
Ja sairauksista.. Ehkäpä ns roduttomista voi löytyä enemmän sairaukstapauksia kun niitä on niin paljon enemmän kuin rotukissoja, ja kyllä ne rotukissat ovat loppujen lopuksi sairaampia.
Meillä ei ole ollut ongelmia 12 viikkoisten kanssa koskaan. Ei niiden jotka ovat meille tulleet, ei niiden jotka ovat meiltä lähteneet tai meille jääneet. Klinikalla olen usein kuullut miten hienosti kissamme (myöskin pennut) käyttäytyvät. Niitä hoidettaessa ei koskaan tarvitse varautua hanskoilla tai pelätä niiden reaktioita. Samoin pentujemme uudet omistajat kiittelevät helposta käsiteltävyydestä ja siitä miten ne selvästi ovat sinut itsensä kanssa - siis ei arkoja, ei ärhäköitä vaan itsetunto on kohdillaan.
Pentujen käsittelyllä on iso osa niiden myöhempiin vaiheisiin (sosiaalistetaan ihmisiin). Pentuesisaruksilla on suurempi osuus pennun kehitykselle käytöksen suhteen kuin emolla. Perimällä on pienin osuus käytökseen ja luonteeseen, tosin rotukissoilla katsotaan sitäkin millä kissalla kannattaa pennut teettää. Hermoheikkoja ei käytetä jalostukseen ja rotukissojen luonteet ovat muokkautuneet jo monien vuosien aikana.
Laitas tännekin se tutkimus mistä tuo väitteesi rotukissojen suuremmasta sairastavuudesta on peräisin. Jos se on vain sinun näkemyksesi asiasta, se ei ole totuus vain oletus. Nimittäin iso osa noista maatiaisista tai kotikissoista eivät koskaan käy lääkärissä - ei siksi, ettei ne sairasta, vaan koska niitä ei viedä lääkäriin. Kovin tuttu lausehan on "ei niitä tarvitse viedä kun ne on terveitä". Miten se voidaan todistaa jos niitä ei tutkita. Jos ne kuolee ulkoillessaan, tuskin kukaan omistaja sanoo kissan kuolleen sairauteen, vaan olettaa sen jääneen auton alle (monet jäävätkin, kaikki ei). Kissa kun on mestari pitämään oireensa salassa, se taas johtuu vaistoista - raajarikko tai selvästi sairas kun joutuisi helpommin saalistajien maalitauluksi.
Ikävä kyllä, se että omalle kohdalle ei ole osunut huonosti käyttäytyviä alaikäisiä pentuja, ei kerro yhtään mitään. Kun lukee näitä palstoja, voi helposti havaita, miten paljon on pissaongelmaisia kissoja ja useimmat niistä on luovutettu alle luovutusiän, toinen iso osa on väärin ruokittuja. On puremista ja hyökkäilyjä jalkoihin ja käsiin, on kissoja jotka on arkoja ja eivät pysy sylissä tai käsissä. On kissoja joille ei saa annettua lääkkeitä kun ne rimpuilee vastaan jne. Meillä ei ole näitä ongelmia ollut koskaan 12 viikkoisina luovutettujen kissojen kanssa. Minulla on kokemusta myös alaikäisistä ja ero on huomattava, tosin viimeisin maatiaiseni (nyt yli 20 v.) on ollut oikean ikäinen luovutettaessa ja käytös on ollut loistavaa aina. Se on sentään villiintyneen emon kiinniotetusta pentueesta peräisin eli ilman ihmisiin sosiaalistumista kasvanut, mutta emon ja sisarusten kanssa elänyt.
Monet ihmiset eivät edes tajua mikä ero on pennun ja pennun välillä, kun puhutaan pennusta jonka itsetunto on kunnossa. Tämä johtuu paljolti siitä, että monilla on vain se kokemus niistä alaikäisistä pennuista ja he pitävät sitä normaalina - sellaisia ne kissat on. Tämän huomaa kun ihmiset hankkii rotukissan (jotka luovutetaan aina väh. 12 viikkoisina) ja tajuavat sen eron käytännössä.
romaania kirjoittaa, koska minun ei tarvitse perustella näkökantaani, eikä se perusteltavissa olekaan koska se on asia minkä minä olen todellisuudessa ja oikeassa elämässä huomannut. Mutta tästä "Klinikalla olen usein kuullut miten hienosti kissamme (myöskin pennut) käyttäytyvät. Niitä hoidettaessa ei koskaan tarvitse varautua hanskoilla tai pelätä niiden reaktioita. Samoin pentujemme uudet omistajat kiittelevät helposta käsiteltävyydestä ja siitä miten ne selvästi ovat sinut itsensä kanssa - siis ei arkoja, ei ärhäköitä vaan itsetunto on kohdillaan." kohdasta maatiaistemme kohdalla: Pentujen ostajat myöskin soittelevat perään ja kiittelevät miten sosiaalisia ja käsiteltäviä pennut ovat, jotkut tulevat myöhemmin näyttämään kasvattiaan (monta vuotta myöhemmin) ja kehuvat vieläkin kissaansa. Meillä on käytetty niin pentuja kuin aikuisiakin, nuorin oli kaksi kuukautta kun käytettiin lääkärillä, lääkäri vain ihmetteli miten ihanan rauhallinen ja ihana potulas tämä onkaan, koska kyse oli maatiaiskissasta olisi lääkäri ollut valmis kuitenkin lopettamaan tämän, mutta kuitenkin puolsi sitä (joka itselläkin oli vain ja ainoastaan mielessä) että tämä pentu hoidetaan kuntoon. Vanhin joka ensimmäistä kertaa elämässään vietiin lääkäriin sairauden takia oli 10 vuotias, tätäkin lääkärit ja jopa me omistajat ihmettelimme, kissa meni maate pöydälle ja odotti kun lääkäri tutki tuloksia. Kaikkia ikäryhmiä tältä väliltä on lääkärissä käytetty ja muutenkin käsitelty, eikä myöskään tarvitse varautua hanskoin. Ja jottei tähän "sairasteluun" taas joku puutu niin mainittakoon että yksikään sairaus ei ole ollut periytyvä.
Jos perimällä on pieni osa kissan käytökseen niin miksi jo heti syntymänsä jälkeen eri teille joutunut pentu kasvaa samanluonteiseksi ja samat tavat omaavaksi kissaksi kuin sisaruksensa ja emonsa?
väittämäsi on vain sinun näkemyksesi, ei mikään tutkittu fakta. Samalla periaatteellahan minä voisin esittää väitteen, että rotukissat ei ole sairaita. Meillä kun kissat on olleet terveitä ja ne on rotukissoja. Aika uskomatonta, ettei sinun tarvitse perustella vaikka esität täyttä sopaa ja esität vain omakohtaisia kokemuksia.
Sinä et ikävä kyllä pysty sanomaan, ettei kissoillasi ole perinnöllisiä sairauksia. Et vaikka yhdelläkään ei olisi mitään näkyvää. Genetiikka kun on hyvin paljon muutakin, kuin se mitä on näkyvissä. Jos kissalla on jokin sairaus tai vika joka periytyy resessiivisesti, se ei ole esillä vaan piilevänä perimässä. Kun sellainen kissa yhdistetään toisen, samaa vikaa kantavan kanssa, tulee se vika esille - ei aina sittenkään vaan jatkaa perimässä edelleen piilevänä.
Miksi saman pentueen eri pennut on eriluonteisia vaikka ne kasvavat samassa taloudessa 12 viikkoisiksi? Ei kaikki pennut ole samanluonteisia vaikka perimältään olisivat kuinka lähellä toisiaan, ne eivät ole geneettisesti edes toistensa kopioita.
Ensin kannattaa opiskella genetiikkaa ja vasta sitten alkaa heitellä väitteitään julkisesti. Ai hitto, unohdin ettei sinun tarvitse kun sinä näet kaiken omilla silmillä - jopa geneettiset sairaudet, ettei niitä ole;)
faktoja äläkä heittele kirjatietouttasi jok paikkaan. Tosi elämässä asiat näkee oikeassa muodossaan. Ja eri pentueen pennut tosiaan ovat monestikin eri luonteisia, tietysti, ja niillä on se sama luonne edelleen vaikka miten nuorina lähtisivät -jos palataan tähän ketjun aiheeseen ilman sinun genetiikkaasi.
"pentueen eri pennut, ei eri pentueen pennut". Ne kun on eriluonteisia ne saman pentueenkin eri pennut. Nytkin näen sen muutaman viikon ikäisistä pennuistani.
Miten minusta tuntuu, että minulla on enemmän elämänkokemusta sekä kissakokemusta kuin sinulla, joten kirjoittamani ei ole kirjatietoutta - se kun on aika usein jopa väärää tai vanhentunutta. Luotan nimenomaan siihen omaan kokemukeen ja toisten kasvattajien kokemukseen sekä tutkittuihin faktoihin.
Pitkällä kasvatuskokemuksella todellakin saa sitä faktatietoa ja sitä genetiikan hallintaa siihen tarvitaan, ettei tule esittäneeksi oletuksia totuuksina. Muistathan, että jokaisen ominaisuutensa pentu saa perimässään molemmilta vanhemmilta eli 50 % isältä ja 50 % emolta. Silti niiden ominaisuuksien jakaumaa ei voi varmuudella tietää kuin DNA-testillä josta näkisi koko perimän.
Huomaan sen myöskin kohta luovutusikäisistä pennuistani, kuten myös kaikista aikaisemmista. Saman pentueen pennut ovat eri luonteisia, mutta niissä on kuitenkin jotain emonsa luonnetta, aina, ja tämä oma luonne sekä emon perimä pysyy vaikka lähtisi miten nuorena.
Veikkaampa että minulla kuitenkin on enemmän elämänkokemusta ja muutakin kokemusta kissoista, sekä pennuista, kuin sinulla. Montakos kissaa sinulla tällä hetkellä on? Montako pentua olet elämäsi aikana kasvattanut? Montako vuotta sinulla on ollut yhtä mittaa kissoja (tauotta, jollet ymmärtänyt sanamuotoa).
Etpä taida paljon kissojesi kanssa olla kun et mitään tiedä ja sinulla on aikaa kirjoitella romaaneja päivät pitkät, tyhjästä.
15 kissaa kotona, muutama sijoituksessa pennut.
24 pentuetta (pentumäärä 3-8 kpl/pentue)eli aika monta pentua olen kasvattanut ja luonnetta nähnyt.
40 vuotta (ikää 43 v.) yhtämittaa, yhtä lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta.
Kissojen kanssa ollaan aina kun ollaan kotona (siis kun ei olla töissä), myös silloin kun kirjoitan koneella - ne tuppaantuvat tietokonepöydälle (kaikki jotka sillä hetkellä mahtuu).
Nyt kun sait faktat, niin varmaan pistät paremmaksi. Ikävä vaan uskottavuutesi ei siitä mihinkään kohene;)
Heippa kaikki!
Tämä vaikuttaisi olevan sellainen ikuisuus kysymys, johon jokaisella on ne parhaat perustelut. Mielestäni tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Absoluuttinen totuus on se, että aina on elettävä eläintä kunnioittaen, sen hyvin vointiin tähdäten. Meille tulee kuukauden ikäinen pentu löytökodista, koska sillä ei ole emoa, joka siitä pitäisi huolta. En aio hermostua ja skitsoilla jo etukäteen sillä, että siitä tulee joku vajaaälyinen, käytöshäiröinen ja sairas yksilö, koska se ei ole saanut olla emonsa kanssa 12 viikkoiseksi asti. Toivon, että meidän vanhempi kissa osaa olla sille tukena ja turvana, ja opettaa kissamaisia tapoja. Itse pyrin antamaan sille parhaan mahdollisen hoidon ja huolenpidon. Aika näyttää miten pentu kasvaa ja kehittyy.
Vanhempi kissamme tuli perheeseen luovutusikäisenä, tosin todella epävakaan oloisesta perheestä (oma arvioni).. Kissa on edelleen arka vieraille, mutta uskollinen ystävä, jos se luottamuksen voittaa, ajan kanssa.
En usko, että kissan "luonnehäiriöt", sairaudet tai muut vaikeudet ovat yksiselitteisiä tai pelkästään luovutusikään sidottuja. Paljon vaikuttavat ne olosuhteet, joihin kissa syntyy ja perhe jossa se kasvaa. Toki turvallinen, pitkä yhteiselo emon ja sisarrusten kanssa on tärkeää, mutta se on vain yksi osa kokonaisuutta. Oma osuutensa on taatusti myös perimällä, niin kuin kaikilla muillakin elävillä olennoilla.
En ole mikään kissa-alan ammattilainen, joten mielipiteeni ovat lähtöisin vain puhtaasta maalaisjärjestä. Joten ottakaa ne myös niin! =)
Pidetään elämistä hyvä huoli, luonto hoitaa loput.