olipa mökkireissu

Mökille tulevista kutsumattomista vieraistahan on puhuttu ijät ja ajat.
Minulle soitteli kotiin jo lapsuusajan tuttava ja pyysi mökilleen. Hän oli siellä yksin ja kertoi, että voitaisiin saunoa ja puuhastella.

Ajoin 200 km:n matkan hänen mökilleen ja siellä tuttavani odotti ja ilmoitti, että jos rakentelisimme vaikka puuvajaa ja saunottaisiin.

Rakantaminen alkoikin heti. Jonkin tunnin kuluttua varovasti ehdottelin, että jos nyt jo kahviteltaisiin. Tuttavani ilmoitti, että hän ei enää juo kahvia ja mennään sitten jonkin ajan kuluttua syömään.
Syömään ajettiinkin hänen autollaan 15 km:n päässä olevalle huoltoasemalle. Syötiin, mutta minä jouduin maksamaan oman ruokani.
Palattiin mökille ja tehtiin kymmentuntinen päivä, jonka päälle saunottiin. Ehdottelin, että minä voisin lämmittää saunan, mutta vastaus oli, että älä puutu talon asioihin. Tyydyin siihen ja saunassa joimme kaksi keskikaljapullollista mieheen.

Seuraavana päivänä urakka jatkui, mikään tekemäni työ ei tuntunut kelpaavan ja pientä naljailua sain kuulla jatkuvasti Ei kahvitaukoja ja taas kävimme syömässä ja taas maksoin oman ruokani. Isäntä jaksoi naljailla koko ajan ja kahden kymmentuntisen päivän jälkeen oli pakko kiristellä hampaita ja teinkin päätöksen, että oli viimeinen reissu hänen mökilleen, vaikka yli 40 vuoden takaisia tuttavia olimmekin.
16860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

olisin laittanut rukkaset naulaan heti..olkoonkin kuinka vanha tuttava hyvänsä. Ei sitä tartte ihan hulluksi heittäytyä..

Äänestä

Minulla olisi omakotitalon varaston rakentamista, joten tervetuloa meille seuraavaksi. Saisit kyllä minun tekemäni ruuat, kahvipullat ja kaljat saunan päälle talon puolesta sekä inhimillisen kohtelun.

Äänestä
  • pyörää korjattavana,tiivisteitä pitäs laittaa,listat on eteisessä huonosti,yks seinä pitäs paklata ja maalata, sitten terassille pitäs saaha vielä pari laattaa ja yks puska siirrettyä ja sitten vielä pitkä lista muuta.
    Grilliä ei oo,mut kai mä jotain keksin.
    Juu, ja männävuotisen ukon peruja on tuola kaapissa keppanaa keissillinen...

    Äänestä

Tottakai minäkin tajusin missä mennään, mutta ajattelin, että perhetuttavani päässä on nyt jotain vikaa, kun mies oli muuttunut täysin. Eikä ollut oikein kanttia ryhtyä asiaa lähemmin selvittämään.

Äänestä
  • vielä jaksat, kun olet käynyt nuo edelliset paikat niin minulla olisi pensasaidan leikkuuta ym. pientä minä kyllä keitän ne kahvit...!! :DD

    Äänestä

  • *Kaneli* kirjoitti:

    vielä jaksat, kun olet käynyt nuo edelliset paikat niin minulla olisi pensasaidan leikkuuta ym. pientä minä kyllä keitän ne kahvit...!! :DD

    Varmaan pitäis tuoda itse..:)

    Äänestä

  • Toinen orja kirjoitti:

    Varmaan pitäis tuoda itse..:)

    ja perunatkin keitän (jos kuokit) Hahaa....!:D

    Äänestä

  • *Kaneli* kirjoitti:

    ja perunatkin keitän (jos kuokit) Hahaa....!:D

    Tähän on koira haudattuna..:)

    Äänestä

  • Toinen orja kirjoitti:

    Tähän on koira haudattuna..:)

    ja voi hyvin! Kivan kuuloinen tuo ORJA -sana ! :DD

    Äänestä

  • *Kaneli* kirjoitti:

    ja voi hyvin! Kivan kuuloinen tuo ORJA -sana ! :DD

    Arvasin.Suu pieltä alako niin syyhyämmään..:)

    Äänestä

  • Toinen orja kirjoitti:

    Arvasin.Suu pieltä alako niin syyhyämmään..:)

    miksi ihmeessä??? :)

    Äänestä

  • *Kaneli* kirjoitti:

    miksi ihmeessä??? :)

    Etten vaan olisi allerginen koirille..:)
    Hyvä että lemmikkisi voi hyvin.
    Pitkän tauon jälkeen voin kertoa että valtakunnan verkossa kaikki hyvin tai sittenkin..:)

    Äänestä

  • Toinen orja kirjoitti:

    Etten vaan olisi allerginen koirille..:)
    Hyvä että lemmikkisi voi hyvin.
    Pitkän tauon jälkeen voin kertoa että valtakunnan verkossa kaikki hyvin tai sittenkin..:)

    pois! ei ollutkaan minun! Voih..! Verkot voi olla melko tyhjiä tälläisellä helteellä..:)

    Äänestä

  • *Kaneli* kirjoitti:

    pois! ei ollutkaan minun! Voih..! Verkot voi olla melko tyhjiä tälläisellä helteellä..:)

    hyväksikäyttäjät eli uskon täysin että tämä on totta!

    Äänestä

  • *Kaneli* kirjoitti:

    pois! ei ollutkaan minun! Voih..! Verkot voi olla melko tyhjiä tälläisellä helteellä..:)

    nyt ollaan hiljaa, ettei tuu lissää ruikuttajia meidän apajille! Ei hän kerkee meitä enempää hoidella.

    Äänestä

tälläisistä hyväksikäyttäjistä on. Ruuatkin saa itse hommata tai pahimmassa tapauksessa jos vie viemisiä ,niin niillä eletään koko aika ja niiden loppuessa katselaan taivasta. Ymmärrän täysin tyrmistyksesi, jos kaverisi on muuttunut tuollaiseksi veren imijäksi viimeisen tapaamisen jälkeen.Taustalla voi olla ahneus ,narsistisuus, kovat pettymykset tai ihan vain supisuomalainen kateus.Minulla ei ole sijaa enää tuollaiselle sadistille ja käyttäytymiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Coq Hardi kirjoitti:

Mökille tulevista kutsumattomista vieraistahan on puhuttu ijät ja ajat.
Minulle soitteli kotiin jo lapsuusajan tuttava ja pyysi mökilleen. Hän oli siellä yksin ja kertoi, että voitaisiin saunoa ja puuhastella.

Ajoin 200 km:n matkan hänen mökilleen ja siellä tuttavani odotti ja ilmoitti, että jos rakentelisimme vaikka puuvajaa ja saunottaisiin.

Rakantaminen alkoikin heti. Jonkin tunnin kuluttua varovasti ehdottelin, että jos nyt jo kahviteltaisiin. Tuttavani ilmoitti, että hän ei enää juo kahvia ja mennään sitten jonkin ajan kuluttua syömään.
Syömään ajettiinkin hänen autollaan 15 km:n päässä olevalle huoltoasemalle. Syötiin, mutta minä jouduin maksamaan oman ruokani.
Palattiin mökille ja tehtiin kymmentuntinen päivä, jonka päälle saunottiin. Ehdottelin, että minä voisin lämmittää saunan, mutta vastaus oli, että älä puutu talon asioihin. Tyydyin siihen ja saunassa joimme kaksi keskikaljapullollista mieheen.

Seuraavana päivänä urakka jatkui, mikään tekemäni työ ei tuntunut kelpaavan ja pientä naljailua sain kuulla jatkuvasti Ei kahvitaukoja ja taas kävimme syömässä ja taas maksoin oman ruokani. Isäntä jaksoi naljailla koko ajan ja kahden kymmentuntisen päivän jälkeen oli pakko kiristellä hampaita ja teinkin päätöksen, että oli viimeinen reissu hänen mökilleen, vaikka yli 40 vuoden takaisia tuttavia olimmekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu