Match Showssa

Hei!

Kuuluuko iso/keskikokoinen koira esittää esim. kolmiota ja kehän ympäri mentäessä kävellen? Itse olen aina "juoksuttanut" ravaten. Nyt en tiedä kumpi on oikein. Eräässä mätsärissä piti viedä kävellen ja tuomari sanoi mulle että koira viedään kehässä kävellen (ymmärsin että virallisissa). Ei kai isoa koiraa...?
Koirani on sekarotuinen, hieman keskikokoa isompi.
5229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen nähnyt, että lähinnä vain pieniä koiria esitetään kävellen eli niin että itse kävelet, mutta pieni koira joutuu jo siinä vauhdissa ravaamaan. Isoja koiria taidetaan pääsääntöisesti esittää ravaten, mutta olen kuullut, että tuomari (siis oikeassa näyttelyssä) on pyytänyt, että omistajat kävelisivät, vaikka arvosteltava rotu oli pitkäkarvainen collie. Riippuu siis ihan tuomarista. Joku ei tykkää, että kehä on kuin formularata ja joku saattaa juoksuttaa käsittämättömän pitkiäkin aikoja.

Äänestä

Minä olen oman koirani esittänyt aina juosten. Itselläni on iso koira enkä ole kehässä joutunut ikinä käveleen... Joten luulisin että juosten.

Äänestä

itelläni iso koira enkä ole kehässä koskaan kävelyttänyt... liikkeet eivät näy silloin selvästi aina hölkkään niin että koira ravaa isoilla ja liitävillä askelilla ;) ja tuloksia on tullut :)

Äänestä
  • tuomari sanoi muille isojen koirien omistajille että jos saisitte koiriinne vähän lisää vauhtia... kumma kyllä että kävelyttään oli teidät laittanu

    Äänestä

  • justmii__ kirjoitti:

    tuomari sanoi muille isojen koirien omistajille että jos saisitte koiriinne vähän lisää vauhtia... kumma kyllä että kävelyttään oli teidät laittanu

    Vähän kyllä jäi sellanen fiilis,et tuomari ei ihan osannut "asiaansa". Näin kun hän aikasemmin esitti omaa pientä koiraansa juuri niinkuin neuvoi mua meidän kehässä. Kaikkeen sitä törmää, mut oikein mukava mätsäri kokemus muuten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monirotu kirjoitti:

Hei!

Kuuluuko iso/keskikokoinen koira esittää esim. kolmiota ja kehän ympäri mentäessä kävellen? Itse olen aina "juoksuttanut" ravaten. Nyt en tiedä kumpi on oikein. Eräässä mätsärissä piti viedä kävellen ja tuomari sanoi mulle että koira viedään kehässä kävellen (ymmärsin että virallisissa). Ei kai isoa koiraa...?
Koirani on sekarotuinen, hieman keskikokoa isompi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu