Hei! Mökilläni on mm. paljaita maasta kaivettuja kiviä, joiden päälle haluaisin kasvattaa sammalpeitettä. Miten sitä voisi edistää! Oli miten sammanlta tuotetaan. Kiitos etukäteen hyvistä vinkeistä.
Sammaleen
tuottaminen
6965
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kivituhka on otollista sammaleen kasvulle.
Sekoita murennettua sammalta ja kivituhkaa, kostuta ja levitä haluttuun paikkaan. Piimä tuntuu edistävän vielä kasvua.
Muista kostuttaa välillä jos kuivaan paikkaan laitat. Näillä menetelmillä olen hyvin saanut sammalta pihaan liuskekivien väleihin.
-No ainakin kun hankit lehmänlantaa ja sekoitat sitä piimän kanssa(eiHylaa) vaikkapa porakoneeseen kytketyllä betonivispilällä vähän ja kaaadat tai sivelet sitä mössöä kiville niin alkaa tapahtua jo seuraavana kesänä.
että asiaa edesauttaa jos murennat sinne muualta hakemaasi sammalta. Ripottele pinnalle tai sekaan, ihan miten itse keksit, kokeile kuitenkin kumpaakin!
Kokosin ison läjän tuhkaa yhteen paikkaan ja sen kasan päälle on muodostunut sammalta! Mihinkäs se perustuu? Voisiko tuhkasta olla apua muiden ainesosien ohella.
piimää.....
Sammal liuottaa kivestä kasvuunsa tarvittavat mineraalit ja saa humuksen ympärillä kasvavien kasvien pienistä jätteistä, joita tuuli tuo. Piimä ja kivituhka (vaikka lekalla murskatut kivet) muodostavat hyvän kasvualustan ja murskattu sammal tuo itiöt paikalle. Onnistuu 99 % varmuudella.