>Nokia

Parinvuoden päästä Nókian osakkeet nousevat jättimäiseen kasvuun.Nyt edetään pientä laskusuhdannetta. Nokia on jo ostanut Motorolan. Tavoitteena ostaa kaikki pienet kännykkäfirmat.
Nokia tulee tuomttamaan tappiota ja tulee paljon henkilöstövähennyksiä. Nokia kuitenkin laajentaa. Intiassa Nokia on jo kova nimi. Operation Venäjä tulee sitten. Parinvuoden sisällä maailma tulee riippuvaiseksi Venäjän öljyistä. Samalla Venäjän rikkaat rikastuvat edelleen, mutta Putinin vaihdettua presidenttinä seuraavan presidentin tavoite tulee olemaan köyhyyden nostaminen ja koulutuksen lisääminen. Siitä tulee 10 vuden projekti, jonka aikana kännykät tulee olemaan kova nimi. Yli 100 miljoonan ihmisen maassa. ---Intia---Venäjä---Euroopassa Nokia ei tule päjäämään, koska Niin monet muut menestyvät kännykkäfirmat vievät markkinat alta..Nokian laajennus urakka muualle on hyvä. Käy niin kuin Nokian alkuaikoina. Osakkeet kattoon!!
13871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niin tai sitten ei

Äänestä

Vahvaa se ainakin on ollut.

Äänestä

Kauanko pitää vielä odottaa?

Äänestä
  • Nokian osake on nyt 5 eurossa, joten pikkuhiljaa.... odotetaan toiset 10-vuotta niin katsotaan sitten.

    Äänestä

  • vuosi2017onnyt kirjoitti:

    Nokian osake on nyt 5 eurossa, joten pikkuhiljaa.... odotetaan toiset 10-vuotta niin katsotaan sitten.

    Taso ei ole tärkeää, vaan suunta. Nokialla on pitkästä aikaa taas hyvin pullat uunissa.

    Äänestä

  • vahva.osta kirjoitti:

    Taso ei ole tärkeää, vaan suunta. Nokialla on pitkästä aikaa taas hyvin pullat uunissa.

    Mitä tuo pullat uunissa pitää sisällään?

    Joko voimme odottaa yhtiön tekevän rahaakin, viime vuonnahan se teki sitä 3 senttiä per osake.

    Tuosta kolmen sentin tuloksesta, yhtiö maksaa osinkoa 17 senttiä per osake.

    Aikamoista pisnestä.

    Niin, mitkä on nyt niitä hyviä ennusteita ja minkälainen riski sisältyy siihen, että hyvät ennusteet ei koskaan toteudukaan?

    Äänestä

  • örvelö234 kirjoitti:

    Nykyisellä viiden euron kurssilla, nokian pitäisi tehdä 30 senttiä per osake vuodessa, ollakseen kiinnostava.

    Eli, tuloksen pitää vain kymmenkertaistua nykyisestä.

    Jospa nämä uudet puhelimallit menisi vaikka kaupaksi... Eh eh eh

    Nokian tulokseen puhelimet eivät vaikuta, koska puhelimet myy ja markkinoi HMD.

    Nokia on verkoissa erittäin vahva ostettuaan ALun. Yhtiöiden liittäminen toisiinsa on vielä kesken, mutta prosessi etenee Surin ja Siilasmaan johtamana.

    Äänestä

  • ei-puhelimista-tuloa kirjoitti:

    Nokian tulokseen puhelimet eivät vaikuta, koska puhelimet myy ja markkinoi HMD.

    Nokia on verkoissa erittäin vahva ostettuaan ALun. Yhtiöiden liittäminen toisiinsa on vielä kesken, mutta prosessi etenee Surin ja Siilasmaan johtamana.

    Voihan se olla erittäin vahva verkoissa, mutta pystyykö verkoilla tekemään rahaa, siinä kaksi aivan eri asiaa.

    Äänestä

  • örvelö234 kirjoitti:

    Voihan se olla erittäin vahva verkoissa, mutta pystyykö verkoilla tekemään rahaa, siinä kaksi aivan eri asiaa.

    Jep, kilpailu on kovaa. Ericsson rämpii, mutta Huawei painaa kiinalaisten valtiontuetulla voimalla päälle. Nokia näistä on se, jolla on jalka parhaiten oven välissä ainakin jenkkeihin, ALun ansiosta.
    Verkkobisnes ympäri maailmaa kasvaa kuitenkin edelleen nopeasti, joten kysyntää on. Rahaa sillä sitten tehdään, kuka enemmän, kuka vähemmän. Nokia ei kuitenkaan ole pahnanpohjimmaisena, Ericssonilla sen sijaan taitaa hikeä puskea.

    Äänestä

  • örvelö234 kirjoitti:

    Voihan se olla erittäin vahva verkoissa, mutta pystyykö verkoilla tekemään rahaa, siinä kaksi aivan eri asiaa.

    5G:n myötä verkkoihin tarvitaan lisää vauhtia. Siinä on mahdollisuus

    Äänestä

  • kannustaja kirjoitti:

    5G:n myötä verkkoihin tarvitaan lisää vauhtia. Siinä on mahdollisuus

    Luin eilen kommentin (en nyt löytänyt samantien sitä sivua), jossa ihan vakavasti otettava asiantuntija arvioi 5G käyttäjiä olevan vuonna 2023, noin 150 miljoonaa.

    150 miljoonaahan on siis olematon määrä kun palvelun käyttäjiä on 6 miljardia.

    Että jos tuosta nokia saa nostetta niin hyvähän se on. Epäilen kyllä kovasti, etenkin kun teknologian kehittäminen ei ole ilmaista.

    Aina on tähän asti tarvittu nopeampia verkkoja, vaikka olisi luultu, ettei tarvetta ole.

    Nokialla on hyvät asemat, kunhan verkkoinvestoinnit alkavat vetämään. Lisukkeena ovat vielä muut bisnekset kuten terveysteknologiat ja virtuaalitodellisuus, joissa ei paljon häviä, vaikkei voittaisikaan. Sama koskee puhelimia, kun riski ja luonnollisesti suurimmat tuotot myös ovat HMD:llä. Patenteista tulee myös tuloja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pörssitietäjä kirjoitti:

Parinvuoden päästä Nókian osakkeet nousevat jättimäiseen kasvuun.Nyt edetään pientä laskusuhdannetta. Nokia on jo ostanut Motorolan. Tavoitteena ostaa kaikki pienet kännykkäfirmat.
Nokia tulee tuomttamaan tappiota ja tulee paljon henkilöstövähennyksiä. Nokia kuitenkin laajentaa. Intiassa Nokia on jo kova nimi. Operation Venäjä tulee sitten. Parinvuoden sisällä maailma tulee riippuvaiseksi Venäjän öljyistä. Samalla Venäjän rikkaat rikastuvat edelleen, mutta Putinin vaihdettua presidenttinä seuraavan presidentin tavoite tulee olemaan köyhyyden nostaminen ja koulutuksen lisääminen. Siitä tulee 10 vuden projekti, jonka aikana kännykät tulee olemaan kova nimi. Yli 100 miljoonan ihmisen maassa. ---Intia---Venäjä---Euroopassa Nokia ei tule päjäämään, koska Niin monet muut menestyvät kännykkäfirmat vievät markkinat alta..Nokian laajennus urakka muualle on hyvä. Käy niin kuin Nokian alkuaikoina. Osakkeet kattoon!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu