M: katajaa

Metsäni vanhat pilarikatajat kuolevat pystyyn. Ne ovat enimmäkseen ruskeita, ja ainoastaan latvassa on vihreä tupsu. Epäilin aluksi syyksi parin vuoden takaista kuivuutta, mutta tämän aamun Helsingin Sanomien artikkelin mukaan niitä vaivaakin tauti.

Olisiko kellään tietoa, mihin voisin katajat markkinoida?
4727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käsityöläisten käsissä erottäin hyvää raaka-ainetta. Siispä kanattaa kysyä erilaisilta käsitöitä tekeviltä yrittäjiltä.

Äänestä

katajaa puhdetöissä. Katajasta on kaksi tyyppiä pilari-ja olkoon nyt tavallinen sitten nimeltään. Pilarikataja on rauhoitettu tätä on itsekin saanut monta kertaa kuulla kun markkinoimassa tuotteita. asiakkkaille on vain uskollisesti selitettävä kuinka asia on.
Kirjoittajan tekstistä käy hyvin selville että kyseessä on luonnollisesti kuolleet katajat.

olen huomannut itsekin että kataja ei mitenkään hyvin voi näinä vuosina. kuivuutta lämpöä ja vaikka mitä lisänä vielä lisääntynyt tyvitervas joka tappaa katajat ja kellastuttaa ne nopeastikin ennen kuolemaa.

Äänestä
  • Juu kuolleita ovat tai kuolemassa, auttamatta. Harmi, sillä kauniita ovat!!!

    Sen HS:n artikkelin mukaan pylväskatajan osittainen rauhoittaminen olisi päättynyt. Osittainen taisi tarkoittaa sitä, että sitä ei saa(nut) kaataa kaupallisiin tarkoituksiin.

    Ex-appeni teki aikoinaan paljonkin katajaisia kippoja ja onpa saunassamme edelleenkin hänen tekemänsä saunakiulut. Hänelle olen kuolleita katajia kärrännyt melko lailla, mutta nyt ei jaksa enää nikkaroida, kun ikää on jo 82 vuotta.

    Äänestä

  • katajainen kansa kirjoitti:

    Juu kuolleita ovat tai kuolemassa, auttamatta. Harmi, sillä kauniita ovat!!!

    Sen HS:n artikkelin mukaan pylväskatajan osittainen rauhoittaminen olisi päättynyt. Osittainen taisi tarkoittaa sitä, että sitä ei saa(nut) kaataa kaupallisiin tarkoituksiin.

    Ex-appeni teki aikoinaan paljonkin katajaisia kippoja ja onpa saunassamme edelleenkin hänen tekemänsä saunakiulut. Hänelle olen kuolleita katajia kärrännyt melko lailla, mutta nyt ei jaksa enää nikkaroida, kun ikää on jo 82 vuotta.

    Katajat rauhoitettiin aikanaan niin, että koristetarkoitukseen ei niitä saanut ottaa, mutta puhdetöihin kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katajainen kansa kirjoitti:

Metsäni vanhat pilarikatajat kuolevat pystyyn. Ne ovat enimmäkseen ruskeita, ja ainoastaan latvassa on vihreä tupsu. Epäilin aluksi syyksi parin vuoden takaista kuivuutta, mutta tämän aamun Helsingin Sanomien artikkelin mukaan niitä vaivaakin tauti.

Olisiko kellään tietoa, mihin voisin katajat markkinoida?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu