Vanha koira

Vanhako

Onko kellään kokemuksia/tietoa ns. vanhan koiran vestibulaari syndroomasta. Minulla on 11 v. sekarotuinen koira. Käytin tänään koiraani ell:llä, koska viikonloppuna koiran tasapaino alkoi horjua, pystyssä pysyminen tuotti todella vaikeuksia ja esteiden ylittäminen ei onnistunut vaan koira kaatui. Ell epäili syyksi tätä "vanhan koiran - syndroomaa" tai väli/sisäkorvan tulehdusta. Ell:n mukaan oireet menevät ohitse aika pian, yleensä itsestään, saatiin kuitenkin antibiottikuuri.

Mietin jo koirasta luopumista, koska muuten terveen koiramme liikkuminen on tosi hurjan näköistä. Mutta jos kyseessä on tosiaankin vain väliaikainen ongelma, niin aion kuitenkin katsoa tilannetta vielä vähän eteenpäin. Koiran lopettamispäätös on todella vaikea, mutta en halua myöskään, että koirani kärsii.

7

9309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lipe

      Viime syksynä mäyriksemme alkoi yhtäkkiä hoipertelemaan ja kaatuilemaan, samoin silmät liikkuivat villisti edestakaisin. Diagnoosi oli vanhan koiran vestibulaaarisyndrooma joka parani itsekseen n. reilussa kuukaudessa. Lääkkeeksi lyhyt kortisoonikuuri ja B-vitamiinia. Silmien villi liike lakkasi parissa päivässä, mutta hoipertelua ja pään vinoa asentoa kesti 4-6 viikkoa. Mitään kipujahan ko. vaiva ei aiheuta koiralle, ainoastaan huonoa oloa tasapainoaistin häiriön vuoksi. Toipumisajan koirasta täytyy pitää erityisesti huoli, ettei törmäile mihinkään ja sitä kautta vahingoita itseään. Ja lepoa tietysti riittävästi, vain pakollliset lyhyet pissa- ja kakkalenkit.

      • Vanhako

        Lipe, kerroit mäyriksellänne olleen vanhan koiran vestibulaarisyndrooman. Kerroit oireiden kestävän n. kk:n. Miten kauan pään vino asento pysyi koiralla? Pystyikö koira kuitenkin itse suhtkoth hyvin liikkumaan?

        Ell:mme sanoi, että oireiden pitäisi mennä ohi muutamassa päivässä. Tellumme kuitenkin on mennyt koko ajan "alaspäin" viikon aikana (toisaalta lyhyt aika), eli pötköttelee sisällä ei liiku muuta kuin kääntää itseään välillä parempaan asentoon ja heiluttaa häntää. Ulkona olemme käyttäneet vain tarpeilla. Sekin on tehty koiraa koko ajan tukien, koska koira kaatuu heti. Koira syö ja juo ihan normaalisti, kunhan vien kupit koiran luo. Alkuviikosta vielä itse kävi juomassa. Menemme nyt tosiaan päivä kerrallaan, kovin kauaa ei koiraa voi kuitenkaan tuossa kunnossa pitää. Mutta jos vestibulaarisyndrooman oireet ovat nämä, niin sittenhän ne menevät ohitse ja koira on pian entisenlainen. Kun vaan tietäisi....


      • Anonyymi

        Kuinka vanha sinun koira. Oli minulla 16 steebetin saneli viimeinen katuminen oli tosi pahakesti tunnin että. Pääsi tolpilleen kysyin lääkärin mielipidettä oli kuuma syytä. Mirettia koiran nunuttamista koska ksstuilet pahennee ja tihennee . Koira on aika laiha niin kuin vanha on luuta ja nahkaa vaikka syö ruoka ei emeidy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka vanha sinun koira. Oli minulla 16 steebetin saneli viimeinen katuminen oli tosi pahakesti tunnin että. Pääsi tolpilleen kysyin lääkärin mielipidettä oli kuuma syytä. Mirettia koiran nunuttamista koska ksstuilet pahennee ja tihennee . Koira on aika laiha niin kuin vanha on luuta ja nahkaa vaikka syö ruoka ei emeidy

        2kk kestäneet kaatumiset .. Lääkäri sano johtuu myös keskushermostosta ja aivoista vaikka. Oli justiin tämä vanhan koiran oireyhtymä olisi pitänyt mennä ohi 3 päivässä tai 2viikossa


    • tunteen

      Vanhan koiran kanssa tulee vääjäämättä tuo kaksinainen tunne: koiraa käy sääliksi, kun vaivat lisääntyvät ja miettii, kärsiikö se jo paljonkin. Toisaalta tulee ikävä niitä pitkiä ihania vuosia yhdessä ja niitä haluaa jatkaa vielä, edes vähän. Eihän tässä kukaan nuorennuta ja yhdessä koiran kanssa on eletty ja koettu kaikenlaista. Yhdessä opittu oma yhteinen kieli, ymmärtämään toista pelkästä vilkaisusta (ai, sinä otat leivosta!) tai murahduksesta (älä leikkaa kynsiä liikaa!). Itse en tiedä tarkkaan, milloin on hyvä luopua, mutta ainakin sen tiedän, että koiralla ei ole tunnetta, että "olen vanha ja kuolen pian". Se jaksaa haukkua yhtä innokkaana tunkeilijat kuin nuorenakin ja nauttii monista samoista asioista. Ehkä siksi onkin hyvä katsoa ainakin yksi päivä aina kerrallaan.

    • lellu1960

      Voit kokeilla vanhan koiran vestibulaarisyndroomaan neuro- b-vitamiinia. Mikä hyvänsä b-vitamiini ei käy, vaan esimerkiksi Neuromax tai Neurobion ovat apteekista ilman reseptiä saatavia ihmisille tarkoitettuja vitamiineja, jotka käyvät koirallekin tähän tarkoitukseen. Alkuun keskikokoiselle tai suuremmalle koiralle 1 tabl päivässä ja jatkossa voi annostusta hiukan vähentää.

    • ........

      Meillä 13vuotias kääpiösnautseri. Maaliskuisena iltana, ihan ykskaks siltä meni jalat alta. Ei kestänyt yhtään pystyssä ja silmät heilui puolelta toiselle. Hurjan näköistä. Luulin, että nyt on varmaan joku aivohalvaus tms. Näytti tosi pahalta. Kello oli jo paljon, ell. ei saanut kiinni, kuin jonkun päivystävän. Se käski vain kipul.antaa ja aamulla sitten ell. Koko yön se läähätti aivan kauheasti, pää heilui ja silmät. Tosi pahan näköistä. Luulin kyllä, että se on menoa. Aamu vihdoin koitti, jalat edelleen ihan veltot. Päästiin heti ell. Kun hän näki koiran, diagnoosi oli heti selvä, juuri tuo sama: vanhan koiran tyypillinen tasapainoelimen häiriötila. Vestibulaarisyndrooma. Mekin tietysti kysyimme, että mikä on ennuste, jos jalat ei kanna, emmehän voi viedä sellaista koiraa kotiin, ei pysty pissimään ym...vaikeaa. Koiramme vietiin sinne sitten tiputukseen ja kuvaukset tehtiin, ettei syynä ole mikään kasvain päässä tms. Ell. kertoi, että sen pitäisi mennä tosiaan ohi nopeasti, pahimman vaiheen mutta pään vino asento voi jäädä pysyväksi. No, sehän ei haittaa!
      Hän kertoi kaiken, että pitäisi hyvin toipua ja kun koiruus on muuten tosi hyvässä kunnossa. Mutta, sitten hän jätti meidät miettimään päätöstä. Monet on kuulemma tässä tilanteessa päätyneet myös lopetuspiikkiin. Tämä näyttää paljon pahemmalta, kuin se itseasiasa onkaan, hän sanoi. Tottakai me päätimme yrittää, koska ennuste oli hyvä. Koiramme jäi päiväksi sinne hoitoon ja illalla kun saavuimme hakemaan, kuvissa ei onneksi ollut mitään ja verikokeetkin ok. Ja jalat kantoi jo vähän! Hyvä ja ihanaa...
      Tultiin kotiin, silmät vielä heilui, ei niin paljon kuitenkaan. Seuraavana päivänä kävi jo pissillä itse ja käveli horjuen vähäsen. Elämänilo oli palannut. Oltiin todella tyytyväisiä päätökseen. Hyvin nopeasti meillä toipui sitten. Muutamassa päivässä kävely alkoi sujua paremmin, tosin aina kun haukkua piti, silloin meinasi kaatua pyllylleen ja kaatuikin. Ehkä noin viikon päästä mentiin pikku lenkki, en muista ihan tarkkaan. Pää on joskus vieläkin vähän kallellaan. Nyt on 4kk siitä, joskus vieläkin horjahtaa, mutta menee lenkillä tosi mielellään ja pihalla jahtaa perhosia. Ja oravia. Että, ihan tosi pirteä 13vuotias! Tietysti muutenkin on tässä iässä jo lihaskunto heikempi, kuin nuorella ja horjahtelu ei varmaan välttämättä liity enää mitenkään tähän sairauteen. Yleensä ottaen parani nopeasti ja nyt liikkuu hyvin, hyppää sohvalle ym. Kyllä oltiin tyytyväisiä, että vielä katsottiin päivä kerrallaan. Katsokaa tekin! Mutta, jos ei vähitellen ala parempaan mennä, niin varmaan jotain tutkimuksia kannattaisi tehdä sitten, koska aika äkkiä pitäisi kyllä alkaa toipua. Tietysti yksilöllistähän kaikki on. Mekin saatiin antibioottikuuri ja kipulääkekuuri. Tosin,koska koira on huonomahainen, soitin ell.uudelleen parin päivän päästä, että miksi nämä antibiootit, kun kerran tulehdusta ei ollut? Ei osannut oikein sanoa miksi, ja käski jättää ne sitten pois. Myöskään kipul.en antanut, koska kipua ei ollut. Turhaa lääkkeiden antoa en ymmärrä. Määräävät antibioottia vain jotain lääkettä määrätäkseen. Hullua. Mutta, näin meillä, toivotaan, että teilläkin menee parempaan suuntaan pian!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      315
      6817
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      69
      3906
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      207
      3106
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2807
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1932
    6. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1682
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1682
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1528
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1521
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1408
    Aihe