Kahden viikon ikäinen kaninpentumme on hirvittävän arka. Onko normaalia että pentu hyppää ilmaan ku jokin tai joku siihen koskee? Emäänsäkin se säikkyy. On ollu nyt pari päivää pesän ulkopuolella ja menee vaan piiloon ku ihminen on lähellä. Ei sillon tutki uteliaana paikkoja, en kyl tiiä tutkiiko muutenkaan. ;) On ainut poikanen. Tänään otin sen käteen eka kerran ja pentu rimpuili hirveästi ja sit alkoi kirkua niin että emäkin säikähti ja huolestu. Laskin toki heti irti. Tilaa niillä on paljon ja nyt oon miettinytkin että kannattaisko tilaa vähän pienentää ettei aina pääsis ihmistä piiloon??:) Ku menee kopin taakse ku aitaukseen menee ja tulee pois ku luulee ihmisen häipyneen. Emä kyllä tulee aina tykö ja kerjää silittelyä. Luulin että kaninpennut ovat luonnostaan uteliaita ja tutustuvat kaikkeen isolla innolla. Toivottavasti tämäkin saa iän myötä rohkeutta.
arka pikkupupu
miittua
3361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anna sille aikaa.
Kyllähän kanin poikaset ovat uteliaita otuksia ja varmasti tuo uteliaisuus voittaa jossain kohtaa..
(on voinut pelästyä jotain jonka vuoksi on hieman säikky)
Anna namipaloja kädestä, mutta älä pakota sitä tulemaan luo tai nosta sitä ennenkuin luottamus on saavutettu.
Se huomaa emon käytöksestä lopulta ettet ole vaarallinen.
Minulla kans ollut poikanen noin kuukauden ja on aivan samanlainen. Kyllä siihen koskee saa ja saa pitää sylissä, mutta vapaana on säikky, eikä oikeen edes liiku. Kyyhöttää vaan piilossa. Tosi harmillista!!!!!!!!!
Kun saimme omat kanimme, toinen oli kauhean arka ja toinen paljon uskaliaampi. Ovat samasta poikueesta. Eli mahtaa olla luonnekysymys, kuten ihmisetkin ovat erilaisia niin myös kaneilla on omat luonteensa. Nyt tämä ujompikin on paljon uskaliaampi kuin pienenpänä. Kunhan kanille ei synny pahoja mielikuvia sinusta niin se kyllä tottuu sinuun vähitellen, eikä ole enää niin arka.