Olisin kysellyt sellaista, että tietääkö joku minkälaista on opiskella jamilahden kansanopistossa musiikkiteatterilinjalla? Minkälaista opiskelu on ja minkä ikäisiä ihmisiä sinne yleensä hakee?
jamilahti
alina.
1260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä olen käynyt Jamilahden kansanopistoa muutama vuosi sitten, en tosin musiikkiteatterilinjalla, mutta ajattelin silti kertoa omia kokemuksiani.
Porukka on iältään 18-30 -vuotiaita, suurin osa kuitenkin siinä kahdenkympin tienoissa. Asuminen opistolla on mukavaa, asuntola on hauska paikka ja kartanossa saatava ruoka on todella hyvää. Opistolla syntyy vuoden aikana tiivis porukka ja elämä on todella sosiaalista. Ihmisiä on todella monenlaisia ja värikkyyttä tuovat maahanmuuttajat sekä erityislinjan väki.
Musiikkiteatterilinjalla (muste) opiskelee musiikista ja teatterista kiinnostuneita ihmisiä. Opintoihin kuuluu laulua, näyttelijäntyötä, tanssia ja kaikkea mahdollista alaan liittyvää. Muistaakseni on mahdollisuus suorittaa avoimeen yliopistoon appro. Linjalaiset esiintyvät usein opiston väelle ja keväisin on yleensä ollut näytelmä oikeassa teatterissa (Kotkan tai Haminan teatterissa).
Itse voin suositella paikkaa lämpimästi, minulle sieltä on jäänyt hyvät muistot ja elinikäisiä ystäviä. Lisäksi oiva paikka ajatellen jatko-opintoja, itselläni on ollut paljon hyötyä opistolta saaduista kokemuksista.
Nyt tähän hätään en muuta osaa sanoa, mutta kysy lisää, jos jotain haluat tietää :)