Meillä on viranomaisen vahvistamat ja rakennustarkastajan valvomat rakennusmääräykset ja normit jotten mukaan rakentaminen saadaan suorittaa. Jos sitten katto sortuu ja syntyy vahinkoja on vastuu rakennuksen omistajalla. Viranomainen harkitsee rakennusmääräyksen päivittämistä, jonka jälkeen rakentaminen tulee suorittaa päivitetyn määräyksen mukaan. Jos sitten katto sortuu on vastuu rakennuksen omistajalla. Viranomainen harkitsee määräyksen päivittämistä, jonka jälkeen rakentaminen tulee suorittaa päivitetyn määräyksen mukaan. Jos sitten katto sortuu on vastuu rakennuksen omistajalla.
Sotrtuvat katot
Virkamies
9600
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
'Meillä raksalla' on se perinne, että määräysten mukainen minimitaso
onkin käytännön rakentamisen maksimitaso.
Olisikohan sillä osuutta tähän kuten moneen muuhunkin outoon asiaan?
Meteliä osataan pitää ja hokea erikois-ja huippuosaajista jne. Kuitenkaan ei sitten käytetä lisäksi tervettä järkeä. Voittojen maksimointi on myös mennyt jo aivan liian pitkälle.
Pilkuista ja hierarkiasta. Ei kyse ole voittojen maksimoinnista vaan typeryydestä ja tappioden maksimoinnista. No tuo nyt oli vähän liioittelua , kyse on kumminkin suhteellisesti ottaen pikkujutuista jos vähän romahtelee ja porukkaa kuolee vaikka alle sata henkeä. Verrataanpa vaikka siihen että asutusalueiden autoteille ja koulujenkentille levitetään kivinmurskauksesta syntynyttä jätettä, kivituhkaa joka nousee savun kaltaiseksi pilveksi, autolla yli ajettaessa. Tämä pöly on aspestiin verrattava aine , joka ei pysy paikoillaan kuin keuhkoissa ja munuaisissa. Lisätietoja voit kysyä Nastolan tekniseltä johtajalta, yhdistävät kunnan vaihteen kautta. Hallelujaa.
Harvemmin tuntuu että ketään kiinnostaa tehdäänkö oikein ja järkevästi, kunhan on vaan riittävän halpaa. Seuraukset ovat kuitenkin muiden murheita, säädökset ovat täyttyneet.
Kaveri rakensi teollisuus hallin 16v. sitten. Kattoi asiasta mitään ymmärtämättä, eli ilman minkäänlaista rakennusalan koulutusta että laitetaan vähän lisää vinolautoja tuoleihin kun kuvaan on noin vähän piirretty. Tuli runkotarkastus ja rakennus tarkastaja otatti pois vinoreivat joita ei ollut kuviin piirretty. Ja kuka vastaa jos katto kestävyydestä, tietysti tämä rakentaja joka on pakoitettu ottamaan vinoreivat pois (joita ei ollut kuviin piirretty. Kyllä halpaa pitää olla mutei typerää, ei se älykkysosamäärä euroilla nouse, se osittain geeneissä ja suurelta osin ympäristövaikutusta ja tahtotilaa.
ja tekemisiin. Rakenteiden pitää muuten olla suunnitelmien mukaiset hyväksyttäessä ne. Muuten menettävät merkityksensä koko suunnitelmat.
rakennetta ja sen toimivuutta.
Useastikko näissä maallikon näkemystä toteutetaa.
40 vuotta sitten teknilliseen oppilaitokseen talonrakennuspuolelle meni ne, jotka eivät muualle päässeet. Työelämässä sitten saivat parasta palkkaa. Ja suunnittelivat ja tekivät tasakattoja ja romahtavia kattoja ja halleja. Osa kävi mm Saksassa oppirahoja makselemassa - tekivät samat työt neljäänkin kertaan ennenkuin alkoi tulla saksalaisille kelpaavaa laatua. Takaisin tulivat häntä koipien välissä eivätkä Saksankokemuksistaan juuri kertoilleet.
Eli kun jo perustaso on heikko, mitä muuta voi lopputulokseltakaan odottaa?