Tilanteeni siis seuraavanlainen. Minulla on isä, jota en ole koskaan tavannut, mutta isyytensä hän on tunnustanut (olen kyseisen paperin nähnyt). Äitini kanssa emme ole koskaan asiasta puhuneet, enkä edes tiedä, tietääkö hän minun tietävän asiasta. Kun isä sitten joskus kuolee, tuleeko minulle tieto siitä? Voiko olla sellaista mahdollisuutta, että äitini on esim. tehnyt isäni kanssa sellaisen sopimuksen, että minulle ei asiasta tiedoteta? Tiedän, että kysymys kuulostaa tyhmältä, mutta minulle se on kuitenkin tärkeä.
en tiedä kirjoitanko oikealle alueelle, mutta kirjoitan kuitenkin:)
rtih
191452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun isäsi kuolee, sinut kutsutaan perunkirjoitustilaisuuteen. Voit vielä varmistaa, että isäsi on isäsi tilaamalla itsestäsi virkatodistuksen, johon merkitään vanhempasi.
Eli vanhemmillani ei siis voi olla sopimusta, joka estäisi minua tietämästä isäni kuolemasta? Siitä virkatodistuksesta. Mistä sellaisen voi saada?
väestörekisterin pitäjältä. Jos kuulut kirkkoon, seurakunnasta, jos siviilirekisteriin, maistraatista.
Arvelusi kaltaista sopimusta ei voi tehdä.
Sellaista sopimusta ei voi olla olemassa. Uskotun miehen on varmistettava, että sinulla on tieto perunkirjoituksen pitopaikasta ja ajasta. Virkatodistuksen saat kotikuntasi seurakunnasta tai maistraatista.
Onko tuossa virkatodistuksessa samat tiedot kuin mitä olen nähnyt maistraatissa, kun pyysin heitä näyttämään heillä olevat tiedot minusta?
Sitten vielä sellaista kyselisin, jos jollain olisi tietoa, että mistä voisin kysellä eri asiakirjoja, joita varmasti syntymäni jälkeen ja myöhemmin lapsuudessa asiasta on? Tulee mieleen esim. sosiaalitoimi (elatusasiat). Kuinka kauan tällaisia asiakirjoja tulee säilyttää ja onko minulla mitään mahdollisuutta päästä käsiksi niihin?
Tuhannet kiitokset teille, jotka olette vaivautuneet vastaamaan kysymyksiini. Kai sitä iän myötä tulee uteliaaksi menneisyydestään, kun nämä asiat pulpahtavat ajatuksiin.
Mitä pitää tehdä, kun ei saa kutsua perunjakotilaisuuteen ? Tiedon isän kuolemasta saa lukea sanomalehdestä - "haudattu läheisten ja ystävien läsnäollessa".
Jos olet kysynyt vain omia tietojasi maistraatista niin voi olla että siitä on puuttunut tieto vanhemmistasi. Jos taas tieto vanhemmistasi oli maistraatissa, niin sama tieto on myös virkatodistuksessa.
Sosiaali ja terveystoimessa ei vielä ole keskitettyjä rekistereitä. Omia tietojasi sinun pitää osata kysyä siitä paikasta, jossa olet ollut hoidossa tai asiakkaana. Elatusasiat ovat sinun vanhempiesi välisiä asioita, jotka eivät kuulu sinulle, joten niistä et saa tietoja. Jos kyse on siitä, onko isäsi isäsi, niin se selviää maistraatista tai seurakunnasta. Mikäli isäsi ei ole tunnustanut sinua, voi nostaa kanteen isyyden vahvistamiseksi.
Koneelta näytetyissä tiedoissa näkyi isäni nimi ja syntymäaika. Ja tämä nimi on myöskin isyyden tunnustuspapereissa, joten sen osalta asia on ok.
perunjakotilaisuus lienee yhdistetty perunkirjoitustilaisuus ja perinnönjakotilaisuus. Perunkirjoitukseen saat kutsun, jos olet pesän osakas. Perunkirjoitus pidetään 3 kk kuluessa kuolemasta. Jos kutsua ei tule, voit tiedustella verotoimistosta onko perukirja toimitettu sinne. Jos tilaisuus on pidetty ilman, että osakas on kutsuttu paikalle, ota yhteys perukirjan uskottuihin miehiin uuden tilaisuuden järjestämiseksi.
Perunkirjoitustilaisuus oli pidetty ; kutsu (mitä ei ikinä tullut)mainittiin lähetetyn "tiedettyyn osoitteeseen".
Oman kunnan lakiavustaja totesi "Niitä on tällaisia jätkätestamentteja."...Perunkirjoitustilaisuudessa todettiin kuolinpesä varattomaksi.
Edesmennyt ei enempää eikä vähempää kuin varatuomari. Uskotut miehet lakiasiantoimistosta ; toisen allekirjoitusta ei löydy paperista.
otat isääsi yhteyttä jo ennen hänen kuolemaansa......koska tiedän monta jotka olisivat halunneet tietää ja tavata isäänsä ennen kuin hän on poissa. Se on sen jälkeen sitten myöhäistä.
Häneltä itseltään saat tarvittavat tiedot mitkä ajatuksissasi ovat. Uskoisin että isäsikin olisi mielissään kun tytär ottaa häneen yhtettä. Lämpimiä kesäpäiviä ja toivottavasti saat isäsi elämän kuvioihisi mukaan. :-)
minunkin mieleeni. Samassa asemassa ottaisin yhteyden isääni, siis etsisin hänet ja kysyisin haluaako isä tavata. Äidin mielipidettä ei tarvita isän jäljittämiseen ja mahdolliseen tapaamiseen. On hyvin todennäköistä, että isä on eräät kerrat miettinyt, mitä lapselle kuuluu ja minkä näköinen tämä on.Monelta jää yhteydenpito ja etsiminen. Elämä on ainutkertainen aika ja silloin on hyvä ottaa selville juurensa ja sukunsa - myös tavata sukulaisiaan.
Sinulle aloittaja tsemppiä! Etsi isäsi!
hei! Tuota olen niin monta kertaa jo miettinyt ja pohtinut, mutta aina tulen siihen lopputulokseen, että parempi olla toimimatta. Miksei isä ole sitten ottanut minuun yhteyttä, jos hän haluaisi minuun tutustua? Tuota kysymystä olen miettinyt ja sitten päättänyt perääntyä. Minua helpottaa tieto siitä, että isäni työskentelee arvostetussa ammatissa ja siispä elää tavallista elämää. Me molemmat elämemme omaa elämää, surullista. Kiitos kirjoituksestasi.
miksi ihmiset etääntyvät toisistaan eivätkä tule etsineeksi toisiaan. Ja onhan meissä eri tavalla ajattelevia kuin kokevia ihmisiä.
Kannattaa lukea kirja Kenen lapsi ja miettiä vielä sen jälkeen, haluatko etsiä isäsi.
K.o kirjassa on au-ja adoptiolapsien kertomuksia, jotka ovat etsineet juuriaan ja tavanneet äidin/isän ym. Mieleeni jäi, että varsin moni kertoi vasta sitten löytäneen tasapainon/eheytymisen, kun oli tavannut biovanhemman. Eräs isä oli purskahtanut itkuun tavattuaan aikuisen lapsensa.Se yhteydenotto jää monelta vanhemmalta kun heillä on uusi perhe ja mahdollisesti lapsi menneisyydestä on pidetty salassa. Sitten perunkirjoituksessa selviää sisarpuolille totuus.
Aivan omaa kokemusta ei minulla ole, mutta aika läheltä seurasin kun eräs lapsena adoptoitu tapasi isänsä(äiti oli kuollut)ja tutustui muuhunkin sukuun. Ehtivät tavata ja tutustua kunnolla toisiinsa ennen isän kuolemaa. Aikaa oli kulunut toisiaan näkemättä ja kuulematta liki kolme vuosikymmentä.
Silti sinuna miettisin vielä, vaikka olette valinneet "oman elämän"...Jospa isäsi miettii samoja, eikä hänkään rohkene etsiä lastaan...päättelee/olettaa, ettet halua tavata,...jos sittenkin?
Eniten minua tässä asiassa häiritsee se, että siinä on jotain outoa. En tiedä mitä, mutta jotain varmasti on. Törmäsin jokin aika sitten sattumalta naiseen, joka oli ollut äitini ystävä minun ollessani pieni. Hän kysyi minulta, olinko ollut yhteydessä isääni. Kun vastasin, että en, hän oli jotenkin vaikean oloinen, ja sanoi, että tietää kyllä tapauksen. Hyvä, että hän tietää, mutta minä en tiedä.
Sitten se, että jos isäni ei halua olla yhteydessä kanssani, en omalla yhteydenotolla haluisi hankaloittaa hänen elämäänsä. Voihan olla, ettei hän ole minusta monelle mitään kertonut. Tässä asiassa niin kuin monessa muussakin asiassa ajattelen usein enemmän muita kuin itseäni. En vain halua saattaa isääni vaikeaan tilanteeseen. Itse olen vaikeassa tilanteessa, sillä asia on mielessä päivittäin.
olosi ja jotenkin tuntuu siltä, että olosi helpottuu sen jälkeen kun otat yhteyden.
Kun sanot, että että olet vaikeassa tilanteessa, sillä asia on mielessäsi päivittäin niin se on selvä singaali sille, että et saa oloosi korjausta ennen kuin toimit.
Juuri sama "tuntemus" on useilla, jotka eivät ole tavanneet isäänsä tai äitiänsä.
Voithan tiedustella varovasti, haluaako isäsi tavata tai kuulla mitään sinusta. Sen jälkeen on helpompaa, oli vastaus mikä tahansa. Kun varautuu siihen, että isä ei ehkä halua tavata, niin ei tule suurta pettymystä.
Olet liian lojaali isääsi kohtaan, mutta et ole ainoa. Juuri Kenen lapsi-kirjan kertomuksissakin tulee ilmi, kuinka vielä aikuisena ihminen pyrkii "järkeistämään" vanhempansa tekemisiä ymmärtään, miksi vanhempi on "unohtanut" ja olemaan lojaali.
Ehkä voit kysyä syntymäsi taustoista muiltakin, vaikka naiselta, joka kyseli oletko ollut yhteydessä isääsi. Siitä voi aloittaa.
Itseäni suorastaan kihelmöisi, enkä voisi olla hakematta isääni. Toivottavasti löydät "lopullisen ratkaisun" ja saat mielenrauhan. Mikä olisi parasta, että tapaisit isäsi(ehkä muita sukulaisia)ja saisit vastauksia kysymyksiisi. Mukavaa kesää.:)
Innoistuin lukemaan Kenen lapsi- kirjan ja nyt se on luettu. Huomasin, että jokaisen tarina oli hyvin erilainen ja siksipä löysinkin aika vähän yhtäläisyyksiä liittyen omaa tilanteeseeni.
Isä- asian suhteen olen arka, mitä en muussa elämässäni ole. En varmaankaan halua tuntea pettymystä, joka olisi mahdollinen. Minulta ehkä puuttuu se rohkeus, joka laittaisi asian liikkeelle. Kirjoittaakko kirje isälle? Vai mitä tehdä? En tiedä. Miksei isä voi antaa itsestään sellaista pientä signaalia, joka olisi merkkininä minulle?
Hyvä Rtih
Etene omaa vauhtiasi, hissun kissun. Hyvä ajatus todella olisi kysellä siltä tapauksesi tuntevalta naiselta ensin, ikäänkuin kehyksiä tapauksellesi. Sitten vain kypsyttelet asiaa mielessäsi ja jonain päivänä olet valmis toimimaan.
Voisit kyllä jutella tästä myös esim. jonkun terapeutin kanssa, ei tarvitse olla henkisesti raiteeltaan, jos heitä tapaa. Sinulla on selkeä ongelma, hae ihan elävä ja pitempiaikainen vierellä kulkija
toivoo Mummeli
Tiedäthän, että totuus tekee vapaaksi...totuus ei pala tulessakaan...totuus on puoli ruokaa...viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen...jne.
.....jos ei sitä sinne laita. (jesuiittaopisto)