Lavastus

Rikospaikalla on yritetty tehdä lavastus tai harhautus. Ruumiita on siirrelty, telttaan ja uhreihin on tehty iskuja varsinaisen murhan jälkeenkin (Esim. Irmeliin lyöty puukolla kuoleman jälkeen, jolloin verta ei ole valunut niin paljon kuin pitäisi). Tavaroita on varastettu (myös kengät). Tämä tieto on esitutkintamateriaalista.

Siirtikö kalapojat tai oletettu murhaaja ruumiita, miksi eivät likvidoineet örisevää Nilsiä samalla? Vastatkoon ken pystyy.
1005849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

... mutta ketä kiinnostaa?

Äänestä

Miksi Bodomilla henkiinjääneen piti salaisesti kulkea taksilla korva- ym-klinikoille, koska oli muka uhattu, että vielä hänetkin tapetaan?
Näin viimeisimmässä kirjassa kerrottiin tappouhkauksesta ja salassa pidetyisttä taksikyytiajoista.
Ihmetyttää vaan, että jos henkiinjäänyt ei tiedä eikä muista tapahtumista mitään, niin mistä ja keneltä ne tappouhkaukset sitten olisi?

Äänestä
  • no eivät sentään!

    Äänestä

  • tottako? kirjoitti:

    no eivät sentään!

    ...on Gustafssonin vastainen syytekirjelmä vuodelta 2005.

    Äänestä

Miten voi vuosikymmenien jälkeen tietää tarkoin sen, mitä tapahtui vuosikymmeniä sitten. Eipä vakuuttanut käräjäoikeutta. Aivan turhaa pärinää lopullisen päätöksen jälkeen. Poliisi oli liian innokas vetämään johtopäätöksiä. Vai olitko sinä pusikossa tarkkailemassa tilannetta ja vetämässä rättiin?

Äänestä

"Rikospaikalla on yritetty tehdä lavastus tai harhautus."

Ei tuosta ole varmuutta, pelkää musta-tuntuu-pärinää. KRPn esitutkintahan on kaikkien luettavissa netissä, joka taas on poliisin näkemys joka yritti ajaa NGtä murhaajaksi kuin käärmettä pyssyyn.
Esitutkinnan voi lukea, mutta jos puolueetonta tietoa asiantuntijatahoilta haluat niin lue käräjäoikeuden päätös asiasta.

"Ruumiita on siirrelty, telttaan ja uhreihin on tehty iskuja varsinaisen murhan jälkeenkin (Esim. Irmeliin lyöty puukolla kuoleman jälkeen, jolloin verta ei ole valunut niin paljon kuin pitäisi)."

Myös ruumiitten siirtely on epäselvää, että kuka siirteli. Väkeä lappoi koko aamun, ambulanssimiehet kävivät, mahdollista että murhaaja on siirrellyt, mutta se ei vielä osoita kuka oli murhaaja.
Irmelin ylipuukottaminen on kaikkien tiedossa ollut jo 60-luvulta lähtien, kuten muutkin nämä listaamasi asiat. Ei mitään uutta. Irmelinkin osalta sama kuin tuo mahdollinen ruumiitten siirtely, murhaaja tehnyt syystä tai toisesta mutta ei osoita ketään murhaajaksi.

"Tavaroita on varastettu (myös kengät). Tämä tieto on esitutkintamateriaalista."

Hoh hoi. Ollut lehdissä jo 7.6.1960 lähtien. Ja aina kun Bodomista on vuosikymmenten aikana kirjoitettu.

"Siirtikö kalapojat tai oletettu murhaaja ruumiita, miksi eivät likvidoineet örisevää Nilsiä samalla? Vastatkoon ken pystyy."

Missä sanotaan että NG örisi kun murhaaja oli paikalla? Tuntikausia myöhemmin kun teltta löydettiin ja kun NG vietiin sairaalaan, lääkäri diagnosoi että hänen "tajunnantasonsa oli alentunut".
Luultavasti NG häilyi varhaisen aamun puolennpäivään tajuttomuuden ja alentuneen tajunnan rajamailla. Voinut olla veritekojen tekemisen jälkeen tunteja täysin tajuton.

Äänestä
  • ole seuranneet niitä juttuja ja yksityiskohtia 1960-luvulla tai 1960-luvulta asti, joten he haluavat tietoja ja faktoja nyt, joten anna ihmisten rauhassa pähkäillä, ei se sentään Suomen laissa ole kielletty...

    Mitä mieltä muuten itse olet siitä, että tämän yhden saamat vammat eivät johtaneet kuolemaan
    tuolloin ja miksi hän myöhemmin sai tappouhkauksia?

    miksi

    Äänestä

  • kaikki ihmiset kirjoitti:

    ole seuranneet niitä juttuja ja yksityiskohtia 1960-luvulla tai 1960-luvulta asti, joten he haluavat tietoja ja faktoja nyt, joten anna ihmisten rauhassa pähkäillä, ei se sentään Suomen laissa ole kielletty...

    Mitä mieltä muuten itse olet siitä, että tämän yhden saamat vammat eivät johtaneet kuolemaan
    tuolloin ja miksi hän myöhemmin sai tappouhkauksia?

    miksi

    Ilman muuta annan pähkäillä ja kerron tietämäni faktat sekä kerron mistä saa perustellunpaa ja puolueetonta tietoa, kuten aiemmin teinkin.
    KRPn esitutkintapöytäkirjan johdanto-osan tiedot jotka on kirjattu aikalaispoliisien aikana 1960 ovat puolueetonta infoa, mutta 2000-luvun tietoihin kannattaa suhtautua sillä varauksella että poliisi ei siinä etsinyt totuutta vaan halusi tehdä NGstä murhaajan.
    Käräjäoikeuden päätös löytyy kokonaisuudessaan esim. MTV3 Bodom sivuilta.
    Siinä tyrmätään jokainen poliisin ja syyttäjän väite.

    Että miksei NGn vammat johtaneet kuolemaan? Mietippä, eikö tuo ole täysin järjetön kysymys? NG sai vakavia vammoja, uhreista myöskään Anja ei kuollut heti, vaan oli aikansa hengissä. Lähellä oli, että olisi ollut yhtä onnekas kuin NG.
    Olisiko NGn pitänyt sitten kuolla? Miksi onnettomuuksissa joku selviää ja joku ei?
    Myöskin vakavasta väkivallasta ihmiset selviävät.

    Olen sitä mieltä, että tosiaan tämän yhden vammat eivät johtaneet kuolemaan. Onneksi hänelle. Mutta en ymmärrä mistä sen pitäisi kertoa? Murhaaja on ehkä olettanut hänen kuolleen, murhaajalle tullut kiire, murhaaja ei ehkä ole välittänyt kuka kuolee kuka ei vaan riehunut sekapäisenä.

    Tapahtuman jälkeisinä aikoina NG varmasti pelkäsi murhaajaa, Bodomista nousi koko maata kuohuttava kohu ja tiedotusvälineissä kerrottiin yhden jääneen henkiin.
    Varmasti jokaiselle tulisi mieleen, että murhaaja haluaisi vaientaa hänetkin.
    Tappouhkauksista en tiedä, mutta ilman muuta aivan mahdollisia.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    voisi jotenkuten selittää ulkopuolisen tekemäksi,muttei sitä että Nilsin kengät ovat olleet murhaajan jalassa. Käräjäoikeuden päätöksessä tosin tämäkin asia oli selitetty syytetyn parhaaksi,mutta minua se ei oikein vakuuttanut.
    Tietääkseni kenkien päällä olleet veriroiskeet oli havaittu vasta nykytutkimuksissa.

    Äänestä

  • muun kirjoitti:

    Oikeuden asiantuntija-tutkijat ovat sitä mieltä että kenkien ei välttämättä ole tarvinnut olla kenenkään jalassa. Ovat aivan hyvin voineet olla teltan suuaukon edessä, vaikka lysähtänyt teltta on osittain kaatunut kenkien päälle, tms.
    Luonnollinen paikka, kengät jalassahan ei teltassa oltu.
    Myöskään kenkien pohjista ei verta löytynyt, joka on kummallista jos ajattelee että murhaaja olisi niillä tepastellut murhaillessaan.
    Puolueettomat tutkijat ovat asiantuntijoita, samoin päätöksen tehneet oikeuden jäsenet.
    Sen rinnalla ei ole mitään merkitystä, mitä pahantahtoiset keittiösalapoliisit ovat asiasta mieltä.

    Verta kenkien päällä on ollut, mikä nyt ei ole mitenkään kummallista. Sehän nyt on ilman muuta jo 1960 huomattu, tottakai verta on ollut kaikkien vaatteissa ym. siellä täällä.
    Silloisen rikostekniikan keinoin ei pystytty selvittämään verestä kuin veriryhmä, joka ei paljon kerro. Nykytutkimukset selvittivät DNA:an avulla että kengillä oli etupäässä Anja Mäen verta.

    näkyviä silloin 1960 löydettäessä, mutta se, että kengän päällä ja venyneissä olevissa kumivenykkeissä oleva veri oli Anja Mäen, oli nykytutkimusta.
    Kenkien kumivenykkeet ovat venyneessä tilassa aina, kun jalka on kengässä,mutta käräjäoikeus oli sitä mieltä, että kumivenyke on saattanut olla venyneenä vain sen vuoksi, että kengän sisälle oli pantu joku tavara.

    Tuo "pahantahtoiset keittiösalapoliisit" on asiatonta.
    Sinulle taitaa olla vierasta sellainen ajattelutapa, että ihminen voi tutkailla jotain asiaa olematta pahantahtoinen.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Ilman muuta annan pähkäillä ja kerron tietämäni faktat sekä kerron mistä saa perustellunpaa ja puolueetonta tietoa, kuten aiemmin teinkin.
    KRPn esitutkintapöytäkirjan johdanto-osan tiedot jotka on kirjattu aikalaispoliisien aikana 1960 ovat puolueetonta infoa, mutta 2000-luvun tietoihin kannattaa suhtautua sillä varauksella että poliisi ei siinä etsinyt totuutta vaan halusi tehdä NGstä murhaajan.
    Käräjäoikeuden päätös löytyy kokonaisuudessaan esim. MTV3 Bodom sivuilta.
    Siinä tyrmätään jokainen poliisin ja syyttäjän väite.

    Että miksei NGn vammat johtaneet kuolemaan? Mietippä, eikö tuo ole täysin järjetön kysymys? NG sai vakavia vammoja, uhreista myöskään Anja ei kuollut heti, vaan oli aikansa hengissä. Lähellä oli, että olisi ollut yhtä onnekas kuin NG.
    Olisiko NGn pitänyt sitten kuolla? Miksi onnettomuuksissa joku selviää ja joku ei?
    Myöskin vakavasta väkivallasta ihmiset selviävät.

    Olen sitä mieltä, että tosiaan tämän yhden vammat eivät johtaneet kuolemaan. Onneksi hänelle. Mutta en ymmärrä mistä sen pitäisi kertoa? Murhaaja on ehkä olettanut hänen kuolleen, murhaajalle tullut kiire, murhaaja ei ehkä ole välittänyt kuka kuolee kuka ei vaan riehunut sekapäisenä.

    Tapahtuman jälkeisinä aikoina NG varmasti pelkäsi murhaajaa, Bodomista nousi koko maata kuohuttava kohu ja tiedotusvälineissä kerrottiin yhden jääneen henkiin.
    Varmasti jokaiselle tulisi mieleen, että murhaaja haluaisi vaientaa hänetkin.
    Tappouhkauksista en tiedä, mutta ilman muuta aivan mahdollisia.

    "Olen sitä mieltä, että tosiaan tämän yhden vammat eivät johtaneet kuolemaan."

    Eiköhän se toiminta siellä teltalla ollut aika suunniteltua, sillä ei sekapäisestä riehunnasta olisi noin monta uhria yhteen paikkaan tullut.

    Missä kerrotaan, että tämä Anja oli aikansa hengissä eikä kuollut heti?

    Miksi ei saa kysyä, miksi yksi jäi henkiin?
    Eihän kysyminen tarkoita sitä, että kysyjän mielestä kaikkien olisi pitänyt kuolla,
    vaan sitä, että asiassa on jotain kummallista.

    Äänestä

  • abcd kirjoitti:

    Voisiko lysähtänyt teltta peittää vain kenkien sisäpuolen?
    Veriroiskeita oli paljon kenkien suuaukoilla,etenkin oikeassa kengässä.Ja venykkeiden vereentyminen olisi näin ollen vaikea selittää.
    Tietysti ammattitutkijat tietävät kaiken paremmin.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Ilman muuta annan pähkäillä ja kerron tietämäni faktat sekä kerron mistä saa perustellunpaa ja puolueetonta tietoa, kuten aiemmin teinkin.
    KRPn esitutkintapöytäkirjan johdanto-osan tiedot jotka on kirjattu aikalaispoliisien aikana 1960 ovat puolueetonta infoa, mutta 2000-luvun tietoihin kannattaa suhtautua sillä varauksella että poliisi ei siinä etsinyt totuutta vaan halusi tehdä NGstä murhaajan.
    Käräjäoikeuden päätös löytyy kokonaisuudessaan esim. MTV3 Bodom sivuilta.
    Siinä tyrmätään jokainen poliisin ja syyttäjän väite.

    Että miksei NGn vammat johtaneet kuolemaan? Mietippä, eikö tuo ole täysin järjetön kysymys? NG sai vakavia vammoja, uhreista myöskään Anja ei kuollut heti, vaan oli aikansa hengissä. Lähellä oli, että olisi ollut yhtä onnekas kuin NG.
    Olisiko NGn pitänyt sitten kuolla? Miksi onnettomuuksissa joku selviää ja joku ei?
    Myöskin vakavasta väkivallasta ihmiset selviävät.

    Olen sitä mieltä, että tosiaan tämän yhden vammat eivät johtaneet kuolemaan. Onneksi hänelle. Mutta en ymmärrä mistä sen pitäisi kertoa? Murhaaja on ehkä olettanut hänen kuolleen, murhaajalle tullut kiire, murhaaja ei ehkä ole välittänyt kuka kuolee kuka ei vaan riehunut sekapäisenä.

    Tapahtuman jälkeisinä aikoina NG varmasti pelkäsi murhaajaa, Bodomista nousi koko maata kuohuttava kohu ja tiedotusvälineissä kerrottiin yhden jääneen henkiin.
    Varmasti jokaiselle tulisi mieleen, että murhaaja haluaisi vaientaa hänetkin.
    Tappouhkauksista en tiedä, mutta ilman muuta aivan mahdollisia.

    Ai puolustus tyrmää?

    Väitteet on kumottu tyyliin; ei ollut Nils olisi voinut olla joku muu.

    Samat perusteet voi esittää jokaisessa tapauksessa, jossa ei ole silminnäkijöitä. Tässä tapauksessa vain kaikki raskauttavat todisteet johtavat yhteen suuntaan; lavastus, rikospaikkatodisteet ja valheet tapahtumien kulusta.

    Teltassa olleet puukon reiäthän oli tökitty lavastus mielessä ja niistä ei löytynyt verta kuten olisi pitänyt jos niiden läpi puukotettiin...

    Äänestä

  • olivat kirjoitti:

    näkyviä silloin 1960 löydettäessä, mutta se, että kengän päällä ja venyneissä olevissa kumivenykkeissä oleva veri oli Anja Mäen, oli nykytutkimusta.
    Kenkien kumivenykkeet ovat venyneessä tilassa aina, kun jalka on kengässä,mutta käräjäoikeus oli sitä mieltä, että kumivenyke on saattanut olla venyneenä vain sen vuoksi, että kengän sisälle oli pantu joku tavara.

    Kenkien venykkeen venymistä puolustus ei yrittänytkään selitellä, koska tulos oli tiedossa. Yksinkertaisesti siitä ei haluttu välittää. Mutta todisteiden valossa kenkä oli jonkun jalassa. Ja koetapa andiamo todistaa asia toisin. Todistukseksi ei kelpaa; puolustus sanoi...

    Kenkien veriroiskeet oli tulleet siten että kenkä oli lähellä tytön päätä surmattaessa laakealla esineellä. Syytön ja sillä sipuli?

    Äänestä

  • time_of_murder kirjoitti:

    Tämä allaoleva ei ole puolustuksen tekstiä, vaan oikeuden päätöksestä perustelut sen jälkeen kun rikosteknikot sun muut asiantuntijat ovat kenkiä tutkineet.
    Eli vaa´assa taas alan asiantuntijat vastaan keittiösalapoliisit.

    "Vastaavasti syynä siihen, että Gustafssonin kenkien sisältä ei ole löytynyt verta tai sitä on löytynyt vain hyvin vähän verrattuna roiskeisiin kenkien päällä, ei voida mitenkään varmuudella pitää sitä, että kengät olisivat olleet veriroiskeiden tapahtuessa jonkun ja lähinnä Gustafssonin jalassa.
    Veren joutuminen kenkien sisään on voinut estyä hyvin muustakin syystä, esimerkiksi jonkin toisen esineen tai vaatteen ollessa kenkien päällä.
    Oikeassa kengässä venykkeen sisällä varmuudella vereksi todettu on voinut syntyä ilman että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä. Kenkien sisäsivun kosketusveri on voinut aiheutua myös siitä että verinen esine, esimerkiksi tekttakankaan kohta on osunut kenkään eikä siten kengän ole tarvinnut liikkua. Näin se vaihtoehto, että kengät olisivat olleet jalassa surmaajalla on vain yksi mahdollinen selitys sille, että kenkien sisältä ei ole löytynyt verta tai sitä on löytynyt hyvin vähän."

    Anjan verta oli teltan ulkopinnalla oviaukon sivulla runsaasti, eli todennäköistä on että häne olisi surmattu ulkona. Myös NGn kengät ovat voineet olla oviaukon vieressä, loogista olisi. Näin Anjan verta olisi voinut joutua kengän päälle.

    Äänestä

  • puukkoa satoi niskaan(vasta... kirjoitti:

    Ai puolustus tyrmää?

    Väitteet on kumottu tyyliin; ei ollut Nils olisi voinut olla joku muu.

    Samat perusteet voi esittää jokaisessa tapauksessa, jossa ei ole silminnäkijöitä. Tässä tapauksessa vain kaikki raskauttavat todisteet johtavat yhteen suuntaan; lavastus, rikospaikkatodisteet ja valheet tapahtumien kulusta.

    Teltassa olleet puukon reiäthän oli tökitty lavastus mielessä ja niistä ei löytynyt verta kuten olisi pitänyt jos niiden läpi puukotettiin...

    Käräjäoikeuden päätöksestä, asiantuntijoiden tutkimusten pesuteella:

    "Tutkimuksessa todettu, että viiltojäljet telttakankaaseen ovat tulleet pääsääntöisesti ennen verijälkiä, tukee johtopäätöstä, että hämäystarkoituksessa tehtyjä jälkiä ei telttakankaaseen ole jälkeenpäin tehty."

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Tämä allaoleva ei ole puolustuksen tekstiä, vaan oikeuden päätöksestä perustelut sen jälkeen kun rikosteknikot sun muut asiantuntijat ovat kenkiä tutkineet.
    Eli vaa´assa taas alan asiantuntijat vastaan keittiösalapoliisit.

    "Vastaavasti syynä siihen, että Gustafssonin kenkien sisältä ei ole löytynyt verta tai sitä on löytynyt vain hyvin vähän verrattuna roiskeisiin kenkien päällä, ei voida mitenkään varmuudella pitää sitä, että kengät olisivat olleet veriroiskeiden tapahtuessa jonkun ja lähinnä Gustafssonin jalassa.
    Veren joutuminen kenkien sisään on voinut estyä hyvin muustakin syystä, esimerkiksi jonkin toisen esineen tai vaatteen ollessa kenkien päällä.
    Oikeassa kengässä venykkeen sisällä varmuudella vereksi todettu on voinut syntyä ilman että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä. Kenkien sisäsivun kosketusveri on voinut aiheutua myös siitä että verinen esine, esimerkiksi tekttakankaan kohta on osunut kenkään eikä siten kengän ole tarvinnut liikkua. Näin se vaihtoehto, että kengät olisivat olleet jalassa surmaajalla on vain yksi mahdollinen selitys sille, että kenkien sisältä ei ole löytynyt verta tai sitä on löytynyt hyvin vähän."

    Anjan verta oli teltan ulkopinnalla oviaukon sivulla runsaasti, eli todennäköistä on että häne olisi surmattu ulkona. Myös NGn kengät ovat voineet olla oviaukon vieressä, loogista olisi. Näin Anjan verta olisi voinut joutua kengän päälle.

    on mielestäsi joutunut, jos oikeuden mukaan:
    "Oikeassa kengässä venykkeen sisällä varmuudella vereksi todettu on voinut syntyä ilman että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä."

    Äänestä

  • venykkeen sisään kirjoitti:

    on mielestäsi joutunut, jos oikeuden mukaan:
    "Oikeassa kengässä venykkeen sisällä varmuudella vereksi todettu on voinut syntyä ilman että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä."

    Tuota taas minulla ei ole koulutusta/kokemusta eikä tietotaitoa selittää, eikä tarvitsekaan.

    Siksi luotankin rikosteknikoiden ja rikoskemistien lausuntoon, jotka ymmärtääkseni ovat asiasta hiemen paremmin perillä kuin keittiösalapoliisit, vai mikä on oma arviosi?

    En ole kenkiä nähnyt kuin netin kuvassa, kuten oletan olevan sinunkin laitasi. Nämä rikosteknikot ehkä ovat pitäneet niitä jopa mikroskooppiensa alla (!). Ajatteles!

    Kyllä minusta on ääliömäistä kyseenalaistaa asiantuntijoiden työ, jotka eivät ole syyttäjän eivätkä puolustuksen kannalla vaan tekevät vain työnsä. Ja antavat siitä lausuntonsa.

    on vaan kysytty, mitä tarkoittavat sillä, että venykkeen sisällä oleva veri on voinut syntyä ilman, että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä. Siis mitä muita mahdollisuuksia tarkoitetaan?

    Äänestä

  • asiantuntijoita, kirjoitti:

    on vaan kysytty, mitä tarkoittavat sillä, että venykkeen sisällä oleva veri on voinut syntyä ilman, että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä. Siis mitä muita mahdollisuuksia tarkoitetaan?

    Kuten jo sanoin, mulla ei ole tietoa, eli sitä sinun pitää kysyä rikosteknikoilta ja rikoskemisteiltä.

    Mutta siitä olen varma että heillä vastaukset löytyy, muussa tapauksessa eivät vastaustaan tuollaisena olisi antaneet.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Käräjäoikeuden päätöksestä, asiantuntijoiden tutkimusten pesuteella:

    "Tutkimuksessa todettu, että viiltojäljet telttakankaaseen ovat tulleet pääsääntöisesti ennen verijälkiä, tukee johtopäätöstä, että hämäystarkoituksessa tehtyjä jälkiä ei telttakankaaseen ole jälkeenpäin tehty."

    Kaikki voidaan tulkita miten halutaan.
    Olihan mafian asianajajillakin aikoinaan hauskoja
    puolustus perusteluja, ja onhan niitä viäläkin.
    Se on melkein viihdettä, kun oikein ajattelee.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Käräjäoikeuden päätöksestä, asiantuntijoiden tutkimusten pesuteella:

    "Tutkimuksessa todettu, että viiltojäljet telttakankaaseen ovat tulleet pääsääntöisesti ennen verijälkiä, tukee johtopäätöstä, että hämäystarkoituksessa tehtyjä jälkiä ei telttakankaaseen ole jälkeenpäin tehty."

    Viiltojäljet? Entäpä ne parikymmentä puukon iskureikää, jotka oli lavastusta.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Kuten jo sanoin, mulla ei ole tietoa, eli sitä sinun pitää kysyä rikosteknikoilta ja rikoskemisteiltä.

    Mutta siitä olen varma että heillä vastaukset löytyy, muussa tapauksessa eivät vastaustaan tuollaisena olisi antaneet.

    Niin ei kai ne niin tyhmiä ole että ne sanoo tietäneensä KENEN jalassa ne kengät oli. Nythän on tosiaan mahdollista että kengät oli humanoidin jalassa joka seisoi murhien aikaan teltan vieressä - eikös niin andiamo?

    Äänestä

  • jonkun_jalassa kirjoitti:

    Niin ei kai ne niin tyhmiä ole että ne sanoo tietäneensä KENEN jalassa ne kengät oli. Nythän on tosiaan mahdollista että kengät oli humanoidin jalassa joka seisoi murhien aikaan teltan vieressä - eikös niin andiamo?

    Päätöksessä sanotaan että kengät eivät välttämättä olleet kenenkään jalassa.

    Eli olivat Nilsin jäljiltä teltan suuaukon vieressä, josta syystä tai toisesta murhaaja nappasi ne ja Sepon kengät mukaansa.

    Ei siinä humanoideja tarvita.

    Äänestä

  • bodomisti2 kirjoitti:

    Viiltojäljet? Entäpä ne parikymmentä puukon iskureikää, jotka oli lavastusta.

    Ei oikeuden päätöksessä puhuta lavastetuista iskujäljistä?

    Jos puhutaan, niin tuo se pätkä sieltä tänne, on sitten mennyt multa ohi.

    Siis nimenomaan oikeuden tekstiä, ei iltapäivälehdistä lööppiä aiheesta eikä poliisin ja syyttäjän tuhannen ja yhden yön tarinaa.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Päätöksessä sanotaan että kengät eivät välttämättä olleet kenenkään jalassa.

    Eli olivat Nilsin jäljiltä teltan suuaukon vieressä, josta syystä tai toisesta murhaaja nappasi ne ja Sepon kengät mukaansa.

    Ei siinä humanoideja tarvita.

    Oikeuden päätöksessä sanotaan todellakin teknisten todisteiden ja asiantuntijoiden todistusten vastaisesti niin..

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Ei oikeuden päätöksessä puhuta lavastetuista iskujäljistä?

    Jos puhutaan, niin tuo se pätkä sieltä tänne, on sitten mennyt multa ohi.

    Siis nimenomaan oikeuden tekstiä, ei iltapäivälehdistä lööppiä aiheesta eikä poliisin ja syyttäjän tuhannen ja yhden yön tarinaa.

    Esitutkintamateriaalissa mainitaan ettei (teltan) puukon reiät vastaa uhreissa olleita ... Lue se materiaali, viittaat aina vain oikeuden päätökseen jossa ei todellakaan ole kuin promille asiasta ja todisteista.

    Äänestä

  • pomarfin kirjoitti:

    Mihin sitten vetoaisi kuin oikeuden päätökseen? Esitutkintaanko joka on lähinnä syytekirjelmä, jonka argumentit on oikeus kovin kevyiksi todennut?

    2000-luvun esitutkintamateriaali pyrkii tekemään vain ja ainoastaan NGstä syyllisen, se ei hae totuutta Bodomista.
    Siksi siihen kannattaa suhtautua sillä varauksella. Se on lähinnä syytekirjelmä, jonka laatiminen ei ole poliisin tehtävä. Eli "lavastus" on oletusta ja mutu-tuntumaa, samoin kuin mustasukkaisuus motiivina ym.
    Mahdollista kyllä, mutta niin on moni muukin syy.

    Sen sijaan oikeuden päätöksessä ei mutua enää ole, joten siellä tieto on luotettavaa ja puolueetonta. Ja vaikka siellä ei olisikaan kuin osa jokaisesta narahduksesta, niin oikeus on joka tapauksessa ottanut kaiken huomioon eri osa-aluieilta päätöstä tehdessään. Teltasta se toteaa näin:

    "Se, että pisto ja viiltojälkiä kankaassa on enemmän kuin teräaseen jälkiä Boismanissa ei ole tässä suhteessa merkityksellistä, koska kolme telttakankaassa olevaa jälkeä on erittäin lyhyitä, ja näissä tilanteissa ei teräaseen terä ole ilmeisestikään ulottunut kovin syvälle iekä siten ole osunut Boismaniin."

    Äänestä

  • niinpä_niin kirjoitti:

    Oikeuden päätöksessä sanotaan todellakin teknisten todisteiden ja asiantuntijoiden todistusten vastaisesti niin..

    Heh!

    Jepjep, eli oikeus on väärässä. Uskoo ken tahtoo.

    Äänestä

  • time_of_murder kirjoitti:

    Kenkien venykkeen venymistä puolustus ei yrittänytkään selitellä, koska tulos oli tiedossa. Yksinkertaisesti siitä ei haluttu välittää. Mutta todisteiden valossa kenkä oli jonkun jalassa. Ja koetapa andiamo todistaa asia toisin. Todistukseksi ei kelpaa; puolustus sanoi...

    Kenkien veriroiskeet oli tulleet siten että kenkä oli lähellä tytön päätä surmattaessa laakealla esineellä. Syytön ja sillä sipuli?

    Kenkien ulkopuolelta pohjasta ei löydetty verijälkiä. Jos kengät olisivat olleet murhahetkellä jonkun jalassa, olisi tapot suoritettu siten, että jalka olisi ollut koko toimituksen ajan samassa asennossa ja kenkä yhdessä ja samassa paikassa. Vaikea teurastaa tuolla tavalla pienessä teltassa.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Mihin sitten vetoaisi kuin oikeuden päätökseen? Esitutkintaanko joka on lähinnä syytekirjelmä, jonka argumentit on oikeus kovin kevyiksi todennut?

    2000-luvun esitutkintamateriaali pyrkii tekemään vain ja ainoastaan NGstä syyllisen, se ei hae totuutta Bodomista.
    Siksi siihen kannattaa suhtautua sillä varauksella. Se on lähinnä syytekirjelmä, jonka laatiminen ei ole poliisin tehtävä. Eli "lavastus" on oletusta ja mutu-tuntumaa, samoin kuin mustasukkaisuus motiivina ym.
    Mahdollista kyllä, mutta niin on moni muukin syy.

    Sen sijaan oikeuden päätöksessä ei mutua enää ole, joten siellä tieto on luotettavaa ja puolueetonta. Ja vaikka siellä ei olisikaan kuin osa jokaisesta narahduksesta, niin oikeus on joka tapauksessa ottanut kaiken huomioon eri osa-aluieilta päätöstä tehdessään. Teltasta se toteaa näin:

    "Se, että pisto ja viiltojälkiä kankaassa on enemmän kuin teräaseen jälkiä Boismanissa ei ole tässä suhteessa merkityksellistä, koska kolme telttakankaassa olevaa jälkeä on erittäin lyhyitä, ja näissä tilanteissa ei teräaseen terä ole ilmeisestikään ulottunut kovin syvälle iekä siten ole osunut Boismaniin."

    tapahtunut,se on päivän selvää.Lavastus höpinät olivat vain syyttäjien fantasiaa saada Nisse näyttämään syylliseltä.Ei ole ihme jos muutama puukon pisto menee ohi,kolmen ihmisen tappaminen ja yhden murjominen ottaa voimille,käsi saattaa täristä. Tämä viittaa myös siihen että tekijä on ollut nuori ja kokematon.Joku olisi yllättäen voinut tulla paikalle,sekin on varmasti hermostuttanut tekijää.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Heh!

    Jepjep, eli oikeus on väärässä. Uskoo ken tahtoo.

    mieli. Enää ei olekaan teknisten asiantuntijoiden mielipide tärkeä...

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    tapahtunut,se on päivän selvää.Lavastus höpinät olivat vain syyttäjien fantasiaa saada Nisse näyttämään syylliseltä.Ei ole ihme jos muutama puukon pisto menee ohi,kolmen ihmisen tappaminen ja yhden murjominen ottaa voimille,käsi saattaa täristä. Tämä viittaa myös siihen että tekijä on ollut nuori ja kokematon.Joku olisi yllättäen voinut tulla paikalle,sekin on varmasti hermostuttanut tekijää.

    Nisse oli nuori ja kokematon. Oli varmaan saanut Boismanilta turpiinkin, joten ei ihme jos käsi tärisi.

    Äänestä

  • muuttuu kirjoitti:

    mieli. Enää ei olekaan teknisten asiantuntijoiden mielipide tärkeä...

    Tuollaista en ole väittänyt eikä mieli muuttu. Oikeuden päätöksessä sanotaan, että kengät eivät ole välttämättä olleet kenenkään jalassa.
    Siihen ovat päätyneet myös rikosteknikot ja rikoskemistit, vai onko sinulla heittää jokin fakta että nuo asiantuntijat sanoisivat muuta?
    Muutakin kuin miltä sinusta tuntuu ja mitä muistelet?

    Sinulta tuntuu niin pahasti loppuvan paukut että tämä asia lienee syytä jättää tähän.

    Äänestä

  • puhut kirjoitti:

    Nisse oli nuori ja kokematon. Oli varmaan saanut Boismanilta turpiinkin, joten ei ihme jos käsi tärisi.

    Nuo kaikki fantasiat tyyliin "Nisse sai Sepolta turpiin" voi vetää vessanpytystä alas.

    No, värikkään ja myyvän sadun niistä saa aikaan, mutta tosiasioiden kanssa niillä ei ole paljon tekemistä.

    Leirissä ei riidelty ennen murhia, koska lähietäisyydellä aivan kuuloetäisyydellä noin kello neljästä eteenpäin päivystäneet todistajat (Kivilahti, Karjalainen) eivät kuulleet mitään.

    Kannattaa pistäytyä kesäaamuna Bodomilla ja kokeilla itse, kuinka hyvin ääni kantaa niemeltä toiselle. Malttia kuitenkin, etteivät paikalliset herää ja hermostu.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    tapahtunut,se on päivän selvää.Lavastus höpinät olivat vain syyttäjien fantasiaa saada Nisse näyttämään syylliseltä.Ei ole ihme jos muutama puukon pisto menee ohi,kolmen ihmisen tappaminen ja yhden murjominen ottaa voimille,käsi saattaa täristä. Tämä viittaa myös siihen että tekijä on ollut nuori ja kokematon.Joku olisi yllättäen voinut tulla paikalle,sekin on varmasti hermostuttanut tekijää.

    Puolueettoman lääkärin mukaan Nilsin vammojen
    perusteella ei täydellistä muistamattomuutta
    pitäisi syntyä. Vaimoni oli 2 vuotta sitten
    onnettomuudessa jossa leuka murtui ja päähän tuli
    voimakas isku. Vaimoni muistaa kaiken ennen ja jälkeen onnettomuuden.Hyökkäyksen alettua teltaa
    kohde ja vastarinnan loputtua on mennyt varmasti
    useampi minuutti. On outoa ettei N muista mitään
    kahakan alusta,paitsi hypnoosissa,mistä hän ei
    taas muita mitään...Nilsin vammojen perusteella
    pitäisi siis muistaa paljon enemmän.Tämän totesivat myös neurologit.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    joka vertaa typerän vaimonsa vammoja Nilsin vammoihin. Et taida edes ymmärtää, kuinka naurettava tuo vertaus oli?
    Aivan kuin voisi verrata tuosta vaan erilaisia vammoja keskenään. Voi vittu, mikä ääliö.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Tuollaista en ole väittänyt eikä mieli muuttu. Oikeuden päätöksessä sanotaan, että kengät eivät ole välttämättä olleet kenenkään jalassa.
    Siihen ovat päätyneet myös rikosteknikot ja rikoskemistit, vai onko sinulla heittää jokin fakta että nuo asiantuntijat sanoisivat muuta?
    Muutakin kuin miltä sinusta tuntuu ja mitä muistelet?

    Sinulta tuntuu niin pahasti loppuvan paukut että tämä asia lienee syytä jättää tähän.

    ovat olleet murhaajan jalassa.tutkijatkin pitivät sitä kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona.Näissä asioissa luotan enempi tutkijoiden asiantuntemukseen kuin tuomarien ja lautamiesten.Mutta sitä en usko että ovat olleet Nilsin jalassa.Ilman muuta murhaaja vaihtoi kenkiä ennenkuin alkoi toimiin,kukapa tekisi murhat omissa kengissä kun oli tilaisuus vaihtaa ne.Kengistähän olisi voinut jäädä jälkiä telttakankaaseen ja se olisi lisännyt kiinnijäämisen riskiä.

    Äänestä

  • nlhh kirjoitti:

    joka vertaa typerän vaimonsa vammoja Nilsin vammoihin. Et taida edes ymmärtää, kuinka naurettava tuo vertaus oli?
    Aivan kuin voisi verrata tuosta vaan erilaisia vammoja keskenään. Voi vittu, mikä ääliö.

    Parempi vertaus onkin minulla. Olin tappelussa ja sain iskun nenään ja nenäluu murtui. Kaveri puukotti samassa yhteydessä toista. Muistan mainiostin kaiken ja hässäkässä ei kukaan huutanut. Kävelimme pois paikalta ja korttelin kierrettyämme näimme poliisiautoon noudettavan rähinöitsijät. Eli taisteluvalmiuteni säilyi ja olisin voinut vielä motskarilla käydä piilottamassa vaatteeni ;)

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Puolueettoman lääkärin mukaan Nilsin vammojen
    perusteella ei täydellistä muistamattomuutta
    pitäisi syntyä. Vaimoni oli 2 vuotta sitten
    onnettomuudessa jossa leuka murtui ja päähän tuli
    voimakas isku. Vaimoni muistaa kaiken ennen ja jälkeen onnettomuuden.Hyökkäyksen alettua teltaa
    kohde ja vastarinnan loputtua on mennyt varmasti
    useampi minuutti. On outoa ettei N muista mitään
    kahakan alusta,paitsi hypnoosissa,mistä hän ei
    taas muita mitään...Nilsin vammojen perusteella
    pitäisi siis muistaa paljon enemmän.Tämän totesivat myös neurologit.

    No, tässä lainaus käräjäoikeuden lausunnosta, neurologi Olli Tenovuo on tätä mieltä:

    "Kuultujen lääketieteellistä asiantuntemusta omaavien todistajien ammatillisen erikoisosaamisen huomioon ottaen aivo-selkäydinvammojen seurantaan erikoistuneen neurologi Tenovuon käsityksille Gustafssonilla mahdollisesti olleesta aivovammasta ja muistiaukosta on annettava huomattava merkitys.
    Tenovuon mukaan aikanaan Töölön sairaalassa neurokirurgian klinikalla tehtyä diagnoosia aivoruhjeesta ei ole pidettävä virheellisenä, eikä Gustafssonilla olleen vähintään keskivaikeaksi arvioitavan aivovamman, ulkoisesti havaitun Gustafssonin tajunnantason alenemisen ja muistiaukon välillä ei ole mitään ristiriitaa."

    Eli tuo väittämäsi kuinka puolueettoman lääkärin mukaan ei muistamattomuutta pitäisi syntyä, ei pidä paikkaansa. Neurologin luulisi tietävän aivovammoista paremmin kuin esi. tapaturmakirurgian erikoislääkäri. Ammatti-ihmisiä toki molemmat.
    Mutta muistikatkos täysin mahdollinen asiantuntijalääkärin ja oikeuden mielestä.

    Ja näköjään kehtaat kirjoittaa vielä tämmöistäkin paskaa "Nilsin vammojen perusteella
    pitäisi siis muistaa paljon enemmän.Tämän totesivat myös neurologit."

    Tuohonpa ei juuri muuta kuin tuo sama mikä oli alussa. Aika törky tyyppi olet.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Nuo kaikki fantasiat tyyliin "Nisse sai Sepolta turpiin" voi vetää vessanpytystä alas.

    No, värikkään ja myyvän sadun niistä saa aikaan, mutta tosiasioiden kanssa niillä ei ole paljon tekemistä.

    Leirissä ei riidelty ennen murhia, koska lähietäisyydellä aivan kuuloetäisyydellä noin kello neljästä eteenpäin päivystäneet todistajat (Kivilahti, Karjalainen) eivät kuulleet mitään.

    Kannattaa pistäytyä kesäaamuna Bodomilla ja kokeilla itse, kuinka hyvin ääni kantaa niemeltä toiselle. Malttia kuitenkin, etteivät paikalliset herää ja hermostu.

    jo valmiiksi PÄIVYSTÄMÄSSÄ. Täähän alkaa viitata siihen, että koko juttu olikin useamman tyypin yhteisesti järjestämä. huh huh huh

    Kirjoitit näes: "...koska lähietäisyydellä aivan kuuloetäisyydellä noin kello neljästä eteenpäin päivystäneet todistajat.."

    Äänestä

  • todistajat kirjoitti:

    Tuohan on saivartelua sanojen kanssa.

    Totuus kuitenkin on, että karjakko oli ennen neljää ja Kivilahti noin neljästä eteenpäin lähimaastossa eivätkä he kuulleet mitään.
    Eivät siis kuinka ympäripäissään oleva NG olisi riidellyt ja mellastanut, varsinkin jos suljetaan teltan ulkopuolelle niin varmasti siinä kännisellä olisi älämölöä riittänyt.
    Ja vielä tapellut Sepon kanssa, heh!

    Mutta hiljaisessa kesäyössä ei kuulunut mitään, veden rannalla äänet olisivat kyllä kantautuneet.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    No, tässä lainaus käräjäoikeuden lausunnosta, neurologi Olli Tenovuo on tätä mieltä:

    "Kuultujen lääketieteellistä asiantuntemusta omaavien todistajien ammatillisen erikoisosaamisen huomioon ottaen aivo-selkäydinvammojen seurantaan erikoistuneen neurologi Tenovuon käsityksille Gustafssonilla mahdollisesti olleesta aivovammasta ja muistiaukosta on annettava huomattava merkitys.
    Tenovuon mukaan aikanaan Töölön sairaalassa neurokirurgian klinikalla tehtyä diagnoosia aivoruhjeesta ei ole pidettävä virheellisenä, eikä Gustafssonilla olleen vähintään keskivaikeaksi arvioitavan aivovamman, ulkoisesti havaitun Gustafssonin tajunnantason alenemisen ja muistiaukon välillä ei ole mitään ristiriitaa."

    Eli tuo väittämäsi kuinka puolueettoman lääkärin mukaan ei muistamattomuutta pitäisi syntyä, ei pidä paikkaansa. Neurologin luulisi tietävän aivovammoista paremmin kuin esi. tapaturmakirurgian erikoislääkäri. Ammatti-ihmisiä toki molemmat.
    Mutta muistikatkos täysin mahdollinen asiantuntijalääkärin ja oikeuden mielestä.

    Ja näköjään kehtaat kirjoittaa vielä tämmöistäkin paskaa "Nilsin vammojen perusteella
    pitäisi siis muistaa paljon enemmän.Tämän totesivat myös neurologit."

    Tuohonpa ei juuri muuta kuin tuo sama mikä oli alussa. Aika törky tyyppi olet.

    Muuten yleisesti ottaen se, että muisti on kadonnut ei tarkoita suoraan sitä, että tuona aikana olisi ollut toimintakyvytön.
    Tiedän itse tapauksen, jossa yksinasuva raitis henkilö ulkona iskun päähänsa saatuaan oli vielä toimittanut loppuun sen asian mitä oli lähtenyt tekemään ja selvinnyt vielä kotiinsakin, josta oli itse soittanut apua.
    Ei itse kuitenkan muistanut mitään tapahtumista iskun saamisen jälkeen.

    Äänestä

  • toimintakyvytön kirjoitti:

    Toimintakyvyn asemesta hedelmällisempää on pohtia sitä, onko NG todella liikkunut alueella murhien jälkeen. Todisteiden perusteella ei ole: maastosta ei löydetty verijälkiä, vaikka NG on todistettavasti vuotanut verta teltan sisällä ilmeisestri heti hyökkäyksen jälkeen. NG:n sukista
    ei myöskään löytynyt merkkejä siitä, että niillä olisi kävelty yli puoli kilometriä kenkien kätköpaikalta teltalle.

    verta oli myös teltan ympäristössä ja toisen tytön hiuksia myös.
    Muuten eihän missään ole selvästi todettu,että missä järjestyksessä mukiloinnit ja murhat ovat tapahtuneet. Onhan voinut olla niinkin, että tätä henkiinjäänyttä onkin mukiloitu ennen kuin muut on murhattu tai, että häntä on mukiloitu jossain toisaalla.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    No, tässä lainaus käräjäoikeuden lausunnosta, neurologi Olli Tenovuo on tätä mieltä:

    "Kuultujen lääketieteellistä asiantuntemusta omaavien todistajien ammatillisen erikoisosaamisen huomioon ottaen aivo-selkäydinvammojen seurantaan erikoistuneen neurologi Tenovuon käsityksille Gustafssonilla mahdollisesti olleesta aivovammasta ja muistiaukosta on annettava huomattava merkitys.
    Tenovuon mukaan aikanaan Töölön sairaalassa neurokirurgian klinikalla tehtyä diagnoosia aivoruhjeesta ei ole pidettävä virheellisenä, eikä Gustafssonilla olleen vähintään keskivaikeaksi arvioitavan aivovamman, ulkoisesti havaitun Gustafssonin tajunnantason alenemisen ja muistiaukon välillä ei ole mitään ristiriitaa."

    Eli tuo väittämäsi kuinka puolueettoman lääkärin mukaan ei muistamattomuutta pitäisi syntyä, ei pidä paikkaansa. Neurologin luulisi tietävän aivovammoista paremmin kuin esi. tapaturmakirurgian erikoislääkäri. Ammatti-ihmisiä toki molemmat.
    Mutta muistikatkos täysin mahdollinen asiantuntijalääkärin ja oikeuden mielestä.

    Ja näköjään kehtaat kirjoittaa vielä tämmöistäkin paskaa "Nilsin vammojen perusteella
    pitäisi siis muistaa paljon enemmän.Tämän totesivat myös neurologit."

    Tuohonpa ei juuri muuta kuin tuo sama mikä oli alussa. Aika törky tyyppi olet.

    NG:tä aikanaan hoitaneen sairaalan arvio NG:n vammoista lienee paras. Joatin kertonee se että sairaalassa NG:ta hoitamaan laitettiin lääketieteen opiskelija eikä lääkäriä vaivauduttu kutsumaan paikalle.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Tuollaista en ole väittänyt eikä mieli muuttu. Oikeuden päätöksessä sanotaan, että kengät eivät ole välttämättä olleet kenenkään jalassa.
    Siihen ovat päätyneet myös rikosteknikot ja rikoskemistit, vai onko sinulla heittää jokin fakta että nuo asiantuntijat sanoisivat muuta?
    Muutakin kuin miltä sinusta tuntuu ja mitä muistelet?

    Sinulta tuntuu niin pahasti loppuvan paukut että tämä asia lienee syytä jättää tähän.

    jalassa, kuten asiantuntijatkin olettavat.
    Lähes jokaisessa murhatapauksessa olisi mahdollisuus vaihtaa kenkiä, mutta ei niin tapahdu. Omistajan jalassa ne ovat olleet.

    Äänestä

  • kertoo parhaiten kirjoitti:

    NG:tä aikanaan hoitaneen sairaalan arvio NG:n vammoista lienee paras. Joatin kertonee se että sairaalassa NG:ta hoitamaan laitettiin lääketieteen opiskelija eikä lääkäriä vaivauduttu kutsumaan paikalle.

    Nissen vaatteet oli ihmeen puhtaat, ilmeisesti murhaaja vaihtanut ja hävittänyt nissen veriset vaatteet?

    Äänestä

  • veri-jalki kirjoitti:

    Nissen vaatteet oli ihmeen puhtaat, ilmeisesti murhaaja vaihtanut ja hävittänyt nissen veriset vaatteet?

    Yksi rikospaikan silminäkijöistä kuvasi todistajanlausunnossaan teltan päällä maannutta NG:tä "veriseksi möykyksi" - mitä se sitten tarkoittaakin.

    Poliisien käyttämä fraasi "siistit vaatteet" voi tarkoittaa myös sitä, ettei niissä ollut repeytymiä tms.

    Pöytäkirja, johon olisi kirjattu NG:n vaatteiden kunto, lienee vuosien saatossa kadonnut, mikäli sellainen on ylipäänsä tehty. Niinpä mitään varmoja päätelmiä ei voida vetää mihinkään suuntaan.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Tuohan on saivartelua sanojen kanssa.

    Totuus kuitenkin on, että karjakko oli ennen neljää ja Kivilahti noin neljästä eteenpäin lähimaastossa eivätkä he kuulleet mitään.
    Eivät siis kuinka ympäripäissään oleva NG olisi riidellyt ja mellastanut, varsinkin jos suljetaan teltan ulkopuolelle niin varmasti siinä kännisellä olisi älämölöä riittänyt.
    Ja vielä tapellut Sepon kanssa, heh!

    Mutta hiljaisessa kesäyössä ei kuulunut mitään, veden rannalla äänet olisivat kyllä kantautuneet.

    oli kiireesti pestävä siellä laiturilla kello neljältä helluntaiaamuna?

    Äänestä

"tutkijatkin pitivät sitä kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona että kengät olivat murhaajan jalassa"

Juurikin näin asia on.

Äänestä
  • Nilsin vammat sairaalassa otetussa kuvassa joka on täällä Palon uusimmassa kirjassa. Silmät ovat aivan mustat ja turvonneet,leuan ympärillä on tuki ja oikean käden etusormi on turvonneen näköinen ja kynsi aivan musta.Myös pikkusormessa ja nimettömässä näyttää olevan ikäänkuin naarmuja ja ruhjeita.
    Sormi vammat eivät tietenkään aiheuta muistin menetystä mutta ovat merkki siitä että on joutunut taistelamaan elämästään.

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    Nilsin vammat sairaalassa otetussa kuvassa joka on täällä Palon uusimmassa kirjassa. Silmät ovat aivan mustat ja turvonneet,leuan ympärillä on tuki ja oikean käden etusormi on turvonneen näköinen ja kynsi aivan musta.Myös pikkusormessa ja nimettömässä näyttää olevan ikäänkuin naarmuja ja ruhjeita.
    Sormi vammat eivät tietenkään aiheuta muistin menetystä mutta ovat merkki siitä että on joutunut taistelamaan elämästään.

    sormi- ja kallovammat voivat tietysti olla myös merkki siitä että on joutunut taistelemaan elämästään taistelevia uhreja vastaan ...

    Äänestä

  • toinen mahdollisuus kirjoitti:

    sormi- ja kallovammat voivat tietysti olla myös merkki siitä että on joutunut taistelemaan elämästään taistelevia uhreja vastaan ...

    myös merkki moottoripyörällä kaatumisesta.
    Ovat voineet tulla jo ennen telttaretkeä.

    Äänestä

  • voivat olla kirjoitti:

    sankaria hatuttiku mennessä kaatu.
    Meni maine,ehkä irmelikin satutti.
    siksi piti alkaa ryypätä miehekkäästi.

    Äänestä

  • ja sehän kirjoitti:

    sankaria hatuttiku mennessä kaatu.
    Meni maine,ehkä irmelikin satutti.
    siksi piti alkaa ryypätä miehekkäästi.

    Sairaalassa otettua valokuvaa ( löytyy ainakin Palon uudesta kirjasta )tarkastellessa näyttää siltä,että sormivammat ovat syntyneet silloin kun käsi on ollut puristuneena jonkin esineen ympärille.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Jepjep. Eli tarkoitat varmaan, että NG suojasi käsillään päätään, jolloin sormi jäi iskevän lyömäaseen ja kallon väliin. Aivan hyvin on näin voinut käydä.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Jepjep. Eli tarkoitat varmaan, että NG suojasi käsillään päätään, jolloin sormi jäi iskevän lyömäaseen ja kallon väliin. Aivan hyvin on näin voinut käydä.

    Täysin mahdollista tuokin.Tässä vain mättää se,että NG:hen kohdistuneet iskut aiheuttivat leukaluun murtumia.Jos siinä olisi ollut vielä sormia välissä,luulisi niidenkin murtuneen.

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    sormiVammoista.Anteeksi.

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    Täysin mahdollista tuokin.Tässä vain mättää se,että NG:hen kohdistuneet iskut aiheuttivat leukaluun murtumia.Jos siinä olisi ollut vielä sormia välissä,luulisi niidenkin murtuneen.

    Iskuja on tullut myös ohimon alueelle, mikä on loogisempi paikka käsillä suojaamiselle. Se murtuisiko sormi, riippuu siitä miten iskut on sormen suojaamaan kohtaan tullut. Eli voi olla että ei ole kunnolla suoraan osunut sormeen, toisekseen emme tiedä yleensäkään uhreista kuinka monta iskua on tullut jotka ovat menneet tavallaan huteiksi eivätkä ole suurempaa jälkeä jättäneet.

    Anjan sormessa oli myös jälkiä, jotka viittasivat samankaltaiseen suojautumiseen.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Sairaalassa otettua valokuvaa ( löytyy ainakin Palon uudesta kirjasta )tarkastellessa näyttää siltä,että sormivammat ovat syntyneet silloin kun käsi on ollut puristuneena jonkin esineen ympärille.

    kovasti ku käsi ja maa kohtaa.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Iskuja on tullut myös ohimon alueelle, mikä on loogisempi paikka käsillä suojaamiselle. Se murtuisiko sormi, riippuu siitä miten iskut on sormen suojaamaan kohtaan tullut. Eli voi olla että ei ole kunnolla suoraan osunut sormeen, toisekseen emme tiedä yleensäkään uhreista kuinka monta iskua on tullut jotka ovat menneet tavallaan huteiksi eivätkä ole suurempaa jälkeä jättäneet.

    Anjan sormessa oli myös jälkiä, jotka viittasivat samankaltaiseen suojautumiseen.

    vasemmalle puolelle koska NG nukkui oikealla kyljellä.Tässä asennossa olisi ollut luonnollisempaa suojata itseään vasemmalla kädellä. Jos olisi suojautunut oikealla kädellä,olisi pitänyt kääntyä,silloi iskutkin olisi tulleet keskelle naamaa.

    Äänestä

  • tulivat kirjoitti:

    Menee vähän liian pikkutarkaksi oletuksiksi kun kuitenkaan mitään sekunnintarkkaa käskirjoitusta ei tiedetä. Kyllä hän oikeallakin kädellä aivan hyvin olisi voinut suojautua vaikka niiltä leuan seuduille tulleilta iskuilta.
    Tai molemmilla käsillään.
    Jos esimerkiksi kuvitellaan että oikea käsi oli nukkuessa oikean posken alla niin aika luonteva liike on siitä suojata hetken leukaa, vasen käsi ehkä suojaa samalla muuten päätä.

    Kukapa tietäisi aivan tarkan ja pienenkin uhrien liikehdinnän, paitsi kuvitelmissa.

    Se oli tyttöystävän ympärillä. Näin NG itse selittää kuulusteluvideolla,jopa tehostaen puhettaan käsivartensa ojentaen.
    Pidän tätä täysin uskottavana paikkana enkä millääntavalla epäilyttävänä.

    Äänestä

  • voivat olla kirjoitti:

    myös merkki moottoripyörällä kaatumisesta.
    Ovat voineet tulla jo ennen telttaretkeä.

    Anja Mäki suuttuu, kun huomaa, että Boisman on Irmeliä teltassa halailemassa.
    Kostoksi Mäki lähtee viemään piiloon Boismanin nahkatakkia ja muuta kamaa.
    Tällävälin X murhaa teltassa olijat.
    Mäki kuulee avunhuutoja ja pudottaa tavarat rynnätessään takaisin teltalle.
    X murhaa hänet teltan ulkopuolella.

    Äänestä

  • minäpä tiedän kirjoitti:

    Se oli tyttöystävän ympärillä. Näin NG itse selittää kuulusteluvideolla,jopa tehostaen puhettaan käsivartensa ojentaen.
    Pidän tätä täysin uskottavana paikkana enkä millääntavalla epäilyttävänä.

    Oliko menty alakertaan?

    Äänestä

Koska yksi kannattaa jättää eloon ilmeiseksi syylliseksi. Poliisi epäilee häntä kuitenkin.

Näin hän ei uskalla ehkä kertoa kaikkea, hänen ajatuksensa menevät muualle, jolloin hän ei ehkä muista kaikkea mitä tapahtui tai huomaa ajatella jotain heitettyä herjaa ja ennen kaikkea hän on aina ilmeinen epäilty. Asiaan voidaan vedota, jos syytteeseen kuitenkin itse joutuisi. Jos hän myöhemmin toipuessaan aivovammasta alkaa muistaa asiasta uutta, hänen lausentonsa on jo kirjattu, jolloin ei kannata korjata aiempaa. Menee vain uskottavuus.

Äänestä
  • Syytäjien mukaan NG oli piilottanut tavaroita lavastaakseen teot ryöstömurhaksi.
    Käräjäoikeus totesi murhaajan vieneen tavarat mennessään, eli sen miehen jonka lintubongarit näkivät livahtavan rantapusikkoon.
    Sitä mieltä minäkin olen, että tavarat lähtivät hänen mukanaan, mutta en usko että tämä oli murhaaja.
    Jos murhaaja olisi ollut paikalla vielä silloin kun NG makasi jo teltan päällä, tämä ei olisi jättänyt häntä henkiin.Teon olisi ehtinyt tehdä loppuun bongareiden lähdettyä paikalta.
    Tämän klo 6 miehen täytyi olla joku sattumalta paikalle osunut hiippari, joka ei ollut käsittänyt mitä paikalla oli tapahtunut vaan luuli että siellä oli ryypätty,tapeltu ja sitten sammuttu.
    Siksi hän uskalsi varastaa nuorten tavaroita.
    Uskon että OK näki juuri saman miehen poistuvan murhaniemeltä,mutta tämä kantoi tavaroita sisältävää kassia olkapäällään niin että se jäi selän taakse ja siksi OK ei havainnut sitä.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Syytäjien mukaan NG oli piilottanut tavaroita lavastaakseen teot ryöstömurhaksi.

    Toinen vaihtoehto on se, että lintubongareiden näkemä kello kuuden hiippari oli murhaaja, joka ymmärsi poikein lähestymisestä, että silminnäkijöitä alkaa niemellä lappoa, joten oli aika häipyä murhapaikalta. NG:n terveydentila ei murhaajaa kiinnostanut.

    Kolmas vaihtoehto on se, että murhaajalla ei ollut rationaalista murhasuunnitelma vaan väkivalta kohdistui sattumanvaraisen raakana SB:hen ja IB:hen ja vähemmän karkeana TM:ään ja NG:hen. Tekijää ei kiinnostanut, jäikö joku kenties henkiin.

    Kivilahden näkemä henkilö tuskin liittyi murhaan mitenkään. Jos hiippari olisi ollut murhaaja tai vain tavaroiden pihistäjä, hän tuskin olisi liikkunut huoletta avomaastossa.

    klo 6 mies olisi ollut viaton ulkoilija, miksi ei ilmoittautunut poliisille?
    On toki mahdollista että hän on ollut poliisille ennestään tuttu, eikä uskaltanut sekaantua asiaan, ettei joudu murhista epäillyksi.

    Uskoisin että murhaaja oli poistunut paikalta jo ennen bongareiden tuloa.NG oli ollut silloin vielä teltan sisällä mutta hieman toivuttuaan pääsi vääntäytymään sieltä teltan päälle.

    Jospa tuo klo kuuden mies oli bongareitten tapaan sattumalta paikalle osunut ja katsoi parhaaksi häipyä paikalta, kun mahdollisesti kuuli bongareitten tulebvan ja joita on saattanut luulla seurueeseen liittyviksi.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Syytäjien mukaan NG oli piilottanut tavaroita lavastaakseen teot ryöstömurhaksi.
    Käräjäoikeus totesi murhaajan vieneen tavarat mennessään, eli sen miehen jonka lintubongarit näkivät livahtavan rantapusikkoon.
    Sitä mieltä minäkin olen, että tavarat lähtivät hänen mukanaan, mutta en usko että tämä oli murhaaja.
    Jos murhaaja olisi ollut paikalla vielä silloin kun NG makasi jo teltan päällä, tämä ei olisi jättänyt häntä henkiin.Teon olisi ehtinyt tehdä loppuun bongareiden lähdettyä paikalta.
    Tämän klo 6 miehen täytyi olla joku sattumalta paikalle osunut hiippari, joka ei ollut käsittänyt mitä paikalla oli tapahtunut vaan luuli että siellä oli ryypätty,tapeltu ja sitten sammuttu.
    Siksi hän uskalsi varastaa nuorten tavaroita.
    Uskon että OK näki juuri saman miehen poistuvan murhaniemeltä,mutta tämä kantoi tavaroita sisältävää kassia olkapäällään niin että se jäi selän taakse ja siksi OK ei havainnut sitä.

    sellaista todeta, että murhaaja on ollut just se klo kuuden mies eikä sitäkään, että klo kuuden mies vei tavarat. Eikö käräjäoikeus vaan katsonut, että murhaajana on mahdollisesti ollut joku muu kuin syytetty.

    Äänestä

  • tainnut kirjoitti:

    sanotaan ko:n tuomiossa mm. näin:
    Salosen kertomus vaaleasta mieshahmosta sopii ajallisesti ja paikallisesti täysin yhteen Kivilahden tekemien havaintojen kanssa koskien pellolla kulkenutta vaaleatukkaista ja vaaleatakkista niemien suunnasta tullutta ja paikalta poistunutta miestä. ..................Kivilahden ilmoittama miehen kulkusuunta on ollut sinnepäin, mistä Boismanin ja Gustafssonin kengät on löydetty. Se seikka, että Kivilahti käräjäoikeudessa kysyttäessä on ilmoittanut,ettei hän ollut havainnut poistuvalla miehellä käsissä kantamuksia ei huomioonottaen,että jäljempänä todettu kateisiin jäänyt omaisuus ja myös löydetyt kengät on voitu suhteellisen huomaamattomasti kuljettaa mukana, ole merkityksellinen seikka asiaa arvioitaessa.

    "Se seikka,... ettei havainnut poistuvalla miehellä käsissä kantamuksia..., ei ole merkityksellinen seikka asiaa arvioitaessa."
    Miksi asialla ei olisi merkitystä?

    Äänestä

Olettakaamme, että joku telttaseurueen jäsenistä on kuljettanut poikien kengät sinne puolen kilometrin päähän tien eri puolille.
Tätä ei ole voinut tehdä kumpikaan pojista, sillä heidän sukissaan ei ollut havaittu takaisinkävelemisen jälkiä. Henkiinjääneen pojan kenkien pinnassa oli toisen tytön verta, joten tämä tyttö ei ole voinut kuljetella kenkiä, koska hänet oli jo surmattu. Kenkien kuljettajaksi jäljelle jäisi siis toinen tyttö.

Äänestä
  • Siis kenenkään kuin niiden jotka löytyi. Ulkopuolisten ei kenenkään.
    Nilssi ne tappo ja tunnustikin.

    Äänestä

  • löytynyt dnata kirjoitti:

    Siis kenenkään kuin niiden jotka löytyi. Ulkopuolisten ei kenenkään.
    Nilssi ne tappo ja tunnustikin.

    Miten voi noin lyhyeen viestiin tunkea noin paljon asiavirheitä?

    Kaikkia näytteitä ei tutkittu.
    Nils ei tunnustanut.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Miten voi noin lyhyeen viestiin tunkea noin paljon asiavirheitä?

    Kaikkia näytteitä ei tutkittu.
    Nils ei tunnustanut.

    Tunnusti kolmesti.

    Äänestä

Mitä suurempi valhe syötetään kansalle lehtien taholta, niin sitä paremmin se uskotaan.

Näin on käynyt syyllisyyteen uskovilla

Äänestä
  • sanoi Aatu.

    Äänestä

Anja Mäki suuttuu, kun huomaa, että Boisman on Irmeliä teltassa halailemassa.
Kostoksi Mäki lähtee piilottamaan Boismanin nahkatakkia ja muuta kamaa.
Tällävälin X murhaa teltassa olijat.
Mäki kuulee avunhuutoja ja pudottaa tavarat rynnätessään takaisin teltalle.
X murhaa hänet teltan ulkopuolella.

Mikä tässä klikkaa?

Äänestä
  • Kaikki. Olet hölmö, poistu.

    Äänestä

  • lammas-kake kirjoitti:

    Kaikki. Olet hölmö, poistu.

    sanoneet.
    Kiittäen ja kumartaen poistun takavasemmalle.

    Äänestä

  • hölmöt . kirjoitti:

    sanoneet.
    Kiittäen ja kumartaen poistun takavasemmalle.

    IB:tä on lyöty ensin.Sitten NG:tä on pahoinpidelty telttaan tehdystä aukosta.Telttaan on tehty iso aukko josta on menty sisään.Tämän jälkeen SB on tehty toiminta kyvyttömäksi.AM on saanut teltan ulkopuolella muutaman kiven iskun ja jätetty kuolemaan. Muut uhrit on surmattu tämän jälkeen.

    Äänestä

  • 2. hölmö kirjoitti:

    NG lauseeseen subjektiksi, ei objektina!

    Äänestä

  • maikkaäikkä kirjoitti:

    NG lauseeseen subjektiksi, ei objektina!

    Esittämääni teoriaan tapahtumain kulusta liittyy kaksi tekijää. NG:n pahoinpitelijä ei ole murhaaja.

    Äänestä

  • 2. hölmö kirjoitti:

    Esittämääni teoriaan tapahtumain kulusta liittyy kaksi tekijää. NG:n pahoinpitelijä ei ole murhaaja.

    Murhassa käytettyjä aseita ei koskaan löydetty. Lehdissä on selvitetty lukuisia henkirikoksia ja puukkomies tappaa aina puukolla. Olisi aika erikoista, että tehokkaamman puukon vaihtaisi johonkin lyömävälineeseen. Tekijöitä on siis todennäköisesti ollut kaksi.

    Äänestä

  • 2. hölmö kirjoitti:

    IB:tä on lyöty ensin.Sitten NG:tä on pahoinpidelty telttaan tehdystä aukosta.Telttaan on tehty iso aukko josta on menty sisään.Tämän jälkeen SB on tehty toiminta kyvyttömäksi.AM on saanut teltan ulkopuolella muutaman kiven iskun ja jätetty kuolemaan. Muut uhrit on surmattu tämän jälkeen.

    Sillä SB:tä oli useita kertoja puukotettu teltan pääpuolesta telttakankaan läpi ennenkuin teltan sivustat oli viilletty auki ja siksi toiseksi ei kai SB olisi vain vierestä katsellut, kun IB:tä tapetaan.
    Tuo, että on käytetty sekä teräasetta että kivenmurikkaa (tai mikä sitten lienekään ollut se laakea esine) on tosiaan kumma juttu. Miten ihmeessä yksi tyyppi pystyy samanaikaisesti käyttelemää useaa uhria vastaan kahta välinettä?

    Äänestä

  • 3.hölmö kirjoitti:

    alkuun vaan toinen ase,toinen ase oli telttalaisilla ,jonka tempaisivat käteensä puolustaakseen minkä tekijä taas väänsi omaan käyttöönsä siinä tuoksinassa.

    Äänestä

  • olikin kirjoitti:

    Aivan! Miksi muuten Nils olisi sanonut että puukkoa tuli niin pirusti, unohti vain mainita syyn...

    Äänestä

  • jame spont kirjoitti:

    Miten voi muistaa `että puukkoa tuli niin pirusti`, jos ei muista mitään?

    Äänestä

  • olikin kirjoitti:

    alkuun vaan toinen ase,toinen ase oli telttalaisilla ,jonka tempaisivat käteensä puolustaakseen minkä tekijä taas väänsi omaan käyttöönsä siinä tuoksinassa.

    Meinaatko, että kahden hengen teltassa olisi neljän ihmisen lisäksi ollut sisällä vielä kasa kiviä?
    Seuraavan päivän makkaranpaistoa varten on kerrottu tehdyn kivirinkula teltan edustalle, mutta sitä ei kai kuitenkaan ollut sitten, kun uhrit löydettiin.
    Telttaan sisään ei oltu otettu muitakaan matkassa olleita teräaseita (linkkuveitsiä ja ruokaveitsiä), sillä ne löytyivät teltan ulkopuolisten tavaroitten joukosta.

    Äänestä

  • jame spont kirjoitti:

    Aivan! Miksi muuten Nils olisi sanonut että puukkoa tuli niin pirusti, unohti vain mainita syyn...

    Jos Gustafsson kuvaisi arpensa ja laittaisi kuvat kotisivulleen.

    Äänestä

  • stein kirjoitti:

    Meinaatko, että kahden hengen teltassa olisi neljän ihmisen lisäksi ollut sisällä vielä kasa kiviä?
    Seuraavan päivän makkaranpaistoa varten on kerrottu tehdyn kivirinkula teltan edustalle, mutta sitä ei kai kuitenkaan ollut sitten, kun uhrit löydettiin.
    Telttaan sisään ei oltu otettu muitakaan matkassa olleita teräaseita (linkkuveitsiä ja ruokaveitsiä), sillä ne löytyivät teltan ulkopuolisten tavaroitten joukosta.

    Kukahan?

    Äänestä

  • Kake Lampola kirjoitti:

    Kukahan?

    Syyllinen - NG?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

handikappade kirjoitti:

Rikospaikalla on yritetty tehdä lavastus tai harhautus. Ruumiita on siirrelty, telttaan ja uhreihin on tehty iskuja varsinaisen murhan jälkeenkin (Esim. Irmeliin lyöty puukolla kuoleman jälkeen, jolloin verta ei ole valunut niin paljon kuin pitäisi). Tavaroita on varastettu (myös kengät). Tämä tieto on esitutkintamateriaalista.

Siirtikö kalapojat tai oletettu murhaaja ruumiita, miksi eivät likvidoineet örisevää Nilsiä samalla? Vastatkoon ken pystyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu