Olimme vaimoni Annan kanssa jo pitkään herkutelleet ajatuksella, että kokeiltaisiin kolmisin eli yksi mies lisää mukaan. Minulla ei silloin ollut ketään sopivaa kaveria, joten laitoimme ilmoituksen lehteen. Saimme paljon vastauksia ja valitsimme yhden, jonka kanssa sovimme sitten ensitapaamisen. Tavattiin ja Pera vaikutti ihan normaalille, joten sovin että hän voi tulla meille sitten viikonloppuna.
Perjantaina Pera tuli alkuillasta ja otettiin siinä ensin pari olutta ja juteltiin niitä näitä.
Sitten kysyin jo hän haluaisi, että katseltaisiin jotain pornoa niin kuin tunnelman virittämiseksi.
Laitoin sitten filmin pyörimään.
Anna oli koko tämän ajan ollut keittiössä tekemässä jotain, häntä kai jännitti kovasti mitä tuleman pitää. Sitten hain Annan keittiöstä myös sohvalle istumaan meidän väliin. Hän oli pukeutunut punaiseen puseroon, mustaan minihameeseen ja mustiin stayup sukkiin. Alla oli herkulliset mustapunapitsiset alushousut ja rintsikat.
Siinä sitten katseltiin jonkin aikaa filmiä ja alkoi varmaan kaikilla olla jo jonkin verran kiihottunut olo. Aloin vähitellen hiveltää Annan reittä ja sanoin sille kaverille, että voisi tehdä samoin, että on ihan lupa kosketella.
Sitten me molemmat siinä hivellettiin reittä ja yhtäkkiä Anna levitti jalkansa ja nosti toisen reitensä Peran reidelle ja toisen minun reidelle. Siitä pääsin sitten työntämään käteni suoraan pikkupöksyille ja aloin hieroa päältä. Sitten kokeilin housujen välistä suoraan pillulle ja sehän oli aivan märkä. Kysyin heti Annalta, että voinko jo ottaa pikkuhousut pois ja hän vastasi myöntävästi. Joten kumarruin ja molemmin käsin hivutin housut pois.
Nyt sanoin Peralle, että hän voisi kans tutustua Annan pilluun. Pera alkoi heti sormeilla Annan häpyhuulet paljaaksi ajeltua pillua, joka oli aivan märkä ja sieltä levisi houkutteleva tuoksu.
Siinä Anna sitten alkoi liikuskella kiihottuneena ja minä auoin Annan puseron nappeja. Sain napit auki ja sieltä paljastui Annan muhkeat tissit, vielä rintsikoiden peittämänä. Otin puseron pois ja samalla avasin myös rintsikat ja otin ne pois.
Nyt mulla oli rinnat siinä paljaana. Hetken puristelin rintoja ja suutelin kiihkeästi Annaa, kun samalla Pera sormeili Annan pillua. Anna suuteli mua myös tosi kiihkeästi.
Sitten kaadoin Annan sohvalle ja sanoin Peralle, että vois ottaa myös Annan hameen pois. Ja Pera otti. Siinä sitten hyökkäsin Annan tissien kimppuun, imien ja näykkien Annan suuria ja kovia nännejä. Pera sormeili samalla edelleen Annan pillua. Kun tätä sitten oli jatkunut ehkä 10 minuuttia, niin ehdotin, että siirrytään makkariin ja otetaan mekin vaatteet pois.
Mä riisuin äkkiä vaatteeni pois ja seisoin sängyn vieressä kyrpä puolikovana. Pera ei vielä ollut saanut kuin farkut pois ja paidan. Anna meni auttamaan Peralta alus housut pois. Ja kun sieltä paljastui Peran kyrpä oli Anna häkeltynyt tai jotain ja samalla hymyili oudosti. Anna totesi, että onpas Peralla iso mulkku. (Anna oli aika pieni kokoinen ja sillä oli tiukka pillu.) Anna katsoi minuun ja kysyi epävarmana, että tuleekohan tästä mitään? Mä vastasin sille, että kokeillaan nyt vaan.
Pera kävi sängylle makaamaan ja mä sanoin Annalle, että sä voisit ottaa sen Peran ison kyrvän suuhusi. Peralla ei vielä seissyt, mutta Anna sitten kumartui Peran kyrpään ja otti sen varovasti huuliensa väliin ja alkoin imeskellä sitä. Pian Peran kyrpä seisoi mahtavana ja se oli vielä paljon isompi. Mä ajattelin itsekin, että toiko meinais tuolla hirveellä mulkulla naida mun Annaa. Pitäisköhän tämä päättää tähän jo. Annallehan voi vaikka sattuu jotain. No, annoin asian edetä kuitenkin ja kävin nuolemaan Annan pillua. Anna nytkin ja ynisi Peran kyrpä suussa. Tätä jatkui vähän aikaa ja sitten mä lopetin nuolemisen ja nostin Annan perseen pystyyn ja työnsin hitaasti kyrpäni sisään Annan märkään, mutta niin ihanan ahtaaseen reikään. Anna jatkoi Peran kyrvän imemistä ja mä aloin naida Annaa takaapäin. Pitkään ei tarvinnut, kun Anna otti mulkun suustaan ja huusi, että "multa tulee nyt!". Ja sitten huusi ja voihki. Lopetin hetkeksi aikaa, mutta kun Anna oli rauhoittunut, paiskasin kämmenellä pakaralle ja sanoin että "ota se Peran kyrpä takaisin suuhus". Anna ei heti totellut, joten paiskoin sen pakaroita lisää ja ne tulivat ihan helakan punaisiksi. Sitten Anna alkoi taas mielettömässä kiihkossa ottaa suihin.
Hetken aikaa siinä vielä vetelin ja sitten lopetin. Sanoin Annalle, että nyt sun aika kokeilla tuota Peran patukkaa. (Joka seisoi aivan hirveen näköisenä odottamassa) Sanoin Annalle, että sä voisit koettaa ístua sen päälle.
Anna katsoi mua ehkä hiukan pelokkaan näköisenä, mutta kiihko oli myös kova. Mä katsoin vierestä kun Anna asettui Peran päälle ja otti kyrvästä kiinni ja ohjasi sen häpyhuulten väliin. Varovasti Anna nojautui perseellään alaspäin ja näin kuinka terska vähitellen upposi huulten väliin. Ja vähitellen kyrpä upposi Annan pilluun noin puoliväliin asti. Sitten Anna veti takaisinpäin ja liukui hitasti ulos. Ja sitten taas aloitti uuden matkan sisään. Nyt se upposi jo paljon helpomin ja syvemmälle, ehkä 2/3 osaa. Nyt kysyin Annalta, että miltä se tuntuu. Ja Anna vastasi, että ihan hyvältä, vaikka hirveen isolta, että tuntuu paikat repeävän. Mä sanoin, ettei ne varmaan repee, että jatka vaan sitä ja kokeile jos taas menee seuraavalla työnnöllä vähän syvemmälle. Anna lupasi yrittää. Taas seuraava upotus ja niin se vaan upposi taas syvemmälle ja alkasi jo liukumaan helpommin. Siinä Anna sitten alkoi naida jo vähän nopeammin, mutta ei ehtinut kuin muutan kerran vetäistä ja taas huusi että "multa tulee taas!". Niin Anna värisi ja lysähti Peran päälle kyyhöttämään.
Mä sanoin, että tehän voisitte kokeilla vähän takaapäinkin. Anna sitten nousi Peran päältä ja meni kiltisti kontalleen ja Pera asettui Annan taakse ja ohjasi kyrpänsä Annan pilluun, johon se upposi nyt jo vaivatta melkein kokonaan, enää ehkä kolme neljä senttiä jäi ulos. Pera alkoi sitten naimaan verkkaisesti vähän aikaa ja Anna voihki kokoajan, että "lisää, lisää, ei saa lopettaa".
Mä sanoin Peralle, että "pane tuota kiimaista naista nyt oikein kunnolla, anna sen sun kyrpäsi upota juurian myöten. Ja sanoin Annalle, että "nyt tulee kunnolla, että nauti kultaseni". Pera alkoi naimaan aivan täysillä vedoilla ja survoi juuriaan myöten sen sisään Annan pilluun. Pera rynkytti oikein urakalla ja sitä kesti aika kauan. Anna taas voihki koko ajan, että " tää on kauhetta ja ihanaa, multa tulee kokoajan". Sitten Pera viimein laukesi ja karjuen heitti lastinsa Annan pakaroille ja selkään.
Anna kaatui kyljelleen sängylle ja vaikutti aivan sekaiselta. Mä kysyin siltä, että onko hän nyt tyytyväinen. Hän ei vastannut mitään, hymyili vaan onnellisen näköisenä.
Sellainen kertomus... kaikkea sitä sattuu kun uskaltaa kokeilla. Toivottavasti jaksoit lukea.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kun kavereilta luetun perusteella puuttui oma-aloitteisuus hommasta kokonaan, vai oliko teillä joku kapteeni käskee leikki menossa?
Mun mielestä tuossa oli aika paljon kaikenlaista hauskaa ensimmäiseksi kerraksi. Eikä tuossa ihan koko tarina ole. Tottakai siihen liittyi sitä kapteeni käskee leikkiäkin. Tarina on jo aika vanha, mutta melko hyvin vielä muistissa.
...vaimolla jätti-melonit, poslari ja kaverilla pesismaila housuissa...hohhoijaa *haukotus*
Todellisia Ruunebereja koko poppoo...*haukotus*
Kuka jaksaisi muka innostua pienimunaisista ja huonokroppaisista?
Usko huviksesi, hyvin varusteltujakin on.
Eihän tuo nyt ole mitenkään tavatonta että naisella on DD munkit. Niitähän nyt on melkein joka toisella :) Eikä ne nyt ole mitkään jätti melonit onneksi. Poslarinhan ajaa melkein kaikki jo muutenkin ja loput pyytämällä :)
Se, että jonkun housusta löytyy "pesismaila" onkin sitten jo harvinaisempi juttu. Näin nyt vaan kävi.
Pesismailaa ei jäänyt kukaan kaipaamaan, sitäpaitsi niitähän on kauppa pullollaan ja ne ei jää mankumaan mitään :D
Tarina on kyllä aika klassinen myönnän. Monet tuntuu netissäkin haikailevan juuri tuollaista.
EN SUOSITTELE!!!! Asialla on pahat varjopuolensakin.