Vaikka tämä foorumi onkin ilmeisesti tarkoitettu lähinnä fiktiivisille kertomuksille, ehkäpä mukaan mahtuu yksi hieman väritetty tosi tarinakin.
Olen pitänyt itseäni aina enimmäkseen dominoivana, ja kokemukseni olivatkin lähinnä tältä saralta, viimeaikoina olin kuitenkin pyöritellyt ajatusta osien vaihtamisesta, niinpä eräänä iltana löysinkin itseni hakemassa netistö dominoivia naisia. Hetken huudeltuani sainkin seuraa eräästä tytöstä, kutstaan häntä nyt vaikka Elinaksi. Hän oli 26 vuotta, eli pari vuotta minua nuorempi ja asui kohtalaisen lähellä minua. Kävi ilmi että hänen tilanteensa oli hieman samanlainen, myös hän oli päättänyt kokeilla vaihtaa osia, eli hänen tapauksessaan olla se joka määrää. Juttelimme kohtalaisen pitkään ja päädyimme lopulta vaihtamaan sähköposti osotteita.
Yhteydenpito jatkui jonkin aikaa kunnes päätimme että voisi olla mielenkiintoista kokeilla saisiko hän, minut joka oli tottunut itse olemaan dominoiva, tanssimaan hänen pillinsä mukaan. Kummatkin pidimme myös hieman roolileikeistä joten sovimme ”kidnappauksesta”. Minun osakseni tuli olla ovelta ovelle kiertävä lehtikauppias jonka hän kaappaa kahdeksi päiväksi omaksi ilokseen. Varoitin häntä että osaan olla harvinaisen yhteistyö kyvytön ja kovatkin otteet saattaisivat olla tarpeen, hän vastaavasti vakuutti että ennen pitkää tottelisin häntä kuin lemmikki koira. Päätimme jättää varsinaisen turvasanan pois, tyhmää ehkäpä, mutta olimme jo vaihdelleet maileja kohtalaisen kauan ja vaikutti että kummaltakin löytyi tarvittava määrä maalaisjärkeä. Jos kipu kävisi liian kovaksi, olisi minun vain nöyrryttävä.
Viikon päästä tästä olinkin sitten jo soittamassa hänen asuntonsa ovikelloa. Hieman hermostuneena vaihtelin painoa jalalta toiselle kun hän tuli viimein avaaman oven. Esittelin itseni lehtikauppiaaksi kuten olimme sopineetkin ja hän kutsui minut sisään puhumaan asiasta lisää. Asunto ei ollut kovinkaan iso, isohko kuitenkin kaksioksi. Hän kutsui minut keittiöön istumaan siksi aikaa kun hän laittaisi kahvia. Otin päällysvaatteet pois ja istahdin tuolille odottelemaan. Jatkoin samalla roolini esittämistä ja yritin pitää kesustelua yllä. Kun kahvi oli viimein tippunut hän laittoi kupit pöydällä, kävi ottamassa kaapista hieman pullaa ja tuli pöydän luo mukanaan leikkuulauta ja keittiö veitsi.
Täysin äkki arvaamatta hän kuitenkin siirtyi taakseni ja painoi veitsen kurkulleni. Olin vähintäänkin yllättynyt ja myynti puhe päättyi siihen. Tämä oli myös viimeinen kerta kun kyseisen kahden päivän aikana jouduin näyttelemään, loppu tuli aivan luonnostaan.
- Kädet selän taakse, hän käski.
Yritin kysellä mistä on kysmys mutta hän vain painoi veitsen tiukemmin kiinni kaulaani ja käski totella heti. Laiton käteni ensin tuolin selkänojan taakse mutta hän käski kumartumaan hieman eteenpäin ja laittamaan ne selkäni taakse. Hän otti veistä hieman pois kurkultani niin että pääsin kumartumaan ja tottelemaan. Pitäen veitsen vielä selkäni takana hän otti käsiraudat jotka olivat olleet hänen farkkujensa sauman alla ja lukitsi ne tiukasti ranteisiini. Kokeilin hieman niiden pitävyyttä vain huomatakseni niiden olevan hieman liiankin tiukalla.
Kokeilin uudestaan kysyä mitä hän oikein aikoi, mutta vastaukseksi hän vain läimäytti avokämmenellä takaraivoani, yllävän kovaa vieläpä tytöksi. Hän käski minun olla hiljaa ja että tästä lähtien jokaisesta kysymyksestä tai siitä etten joko tottele häntä tai tottelen liian hitaasti rangaistaan. Ja että hän kyllä keksii paljon pahempiakin rangaistuksia kuin pelkkä pieni läimäyttely.
Nyökkäsin kun en keksinyt mitään muutakaan sanottavaa.
- Ylös siitä tuolista, Elina käski ja tönäisi minua hieman.
Tottelin mukisematta ja hän tarttui käsirautojen välissä olevasta ketjusta kiinni ja työnsi minua kohti eteistä.
- Ollut muutama päivä vähän kiireistä, joten jäänyt viime hetkeen muutama asia jota mun piti ostaa varallesi., joten saat nyt odottaa rauhassa pienen aikaa.
Tämän sanottuaan Elina avasi eteisessä olevan pienen vaatehuoneen oven. Se oli muuten tyhjä paitsi lattialle oli laitettu patja joka oli osittain kaksin kerroin koska ei mahtunut koppiin. Patjalla oli metalliset jalkaraudat ja pallo suukapula.
- Et kai aio että tosissani menisin tuonne, protestoin.
Elina ei edes vaivautunut vastaamaan vaan työnsi veitsen kiinni selkääni niin että tunsin sen kärjen hieman pistävän ihoa vasten. Päätin että viisaampi olla väittämättä vastaan ja menin kaappiin seisomaan.
- Vatsallesi makaamaan, Elina komensi.
Vilkaisin häntä ja vaivalloisesti ensi menin polvilleni ja sitten käytännössä rojahdin mahalleni, tämä oli yllättävän hankalaa jo pelkästään käsiraudoissa. Kun vihdoin olin komerossa mahallani Elina kaivoi jalkaraudat ja suukapulan altani. Rautojen ketju oli ilmeisesti liian pitkä hänen makuunsa joten hän teki muutaman solmun siihen niin että se oli enää pelkkä ketju klöntti rautojen välissä. sitten hän kumartui, ja kahlitsi nilkkani yhteen. Huomasin hänellä olevan inhottavan tavan kiristää raudat todella kireälle kun hieman jännitin jalkaani tunsin kuinka metalli pureutui jänteeseen, en usko että vaikka jotenkin onnistuisin pääsemään komerosta ulos että pystyisin edes kävelemään vaikka solmuille sidottu ketju edes antaisi liikkuma varaa. Seuraavaksi vuorossa oli suukapula.
- Suu auki, Elina komensi. Pysyin vaiti ja pidin suuni kiinni.
Elina painoi jälleen keittiö veitsen kiinni kylkeeni mutta tälläkertaa päätin uhamata ja pidin suuni kiinni. Vai niin, hän totesi ja ryhtyi tunkemaan toista kättään jalkoväliini. Arvasin heti mitä hän yritti mutta hieman liian myöhään. Hänen kätensä löysi mitä etsi ja puristi. Ulvahdi tahattomasti, tyttö ei selvästi tiennyt omia voimiaan.
- Joko se suu nyt aukeaa? hän kysyi. Hetken epäröintini selvästi tulkittiin kieltäytymiseksi ja ote tiekentui, älähdin uudestaan ja vakuutin että avaan suuni. Vielä toinen käsi munissani Elina sitten asetti pallon suuhuni, kun se oli viimein sisällä hän hellitti ja kiristi remmit kiinni pääni taakse.
En ollut koskaan ennen kokeillut pallo suukapulaa, tunne oli outo, pallo pakotti kielen suun taka osaan ja kyseessä ei ollut todellakaan mikään pieni pallo, puhuminen tuntui mahdottomalta mutta päätin kokeilla. Ulos ei tullut mitään muuta kuin mutinaa.
Elina ei paljoa aikaa tuhlannut kun hän oli saanut suukapulan paikalleen hän totesi vain ettei viivy kovinkaan kauan, läimäytti minua kevyesti perseelle ja sulki vaatehuoneen oven jättäen minut pimeään makaamaan. Yritin tehdä asentoni mahdollisimman mukavaksi, jalkani joutuivat olemaan kokoajan koukussa ja raudat olivat tiukalla. Suukapula ei myöskään ollut mukava tuttavuus, leuat tulivat piankin jäyköiksi ja nieleminen oli hankalaa, varsinkin mahallaan ollessa kuolaamista ei tuntunut estävän mikään. Lopulta löysin kohtalaisen mukavan asennon puoliksi kyljelläni ja pian kuulinkin hänen lähtevän ulos.
En tiedä kauanko hän oli poissa mutta kahlittuna komerossa aika tuntui pitkältä. Kun ovi viimein kolahti hänen saapumisensa merkiksi, olin iloinen vaikka tiesin että todennäköisimmin luvassa oli vain jotain pahempaa.
Kuuntelin komerossa kuinka hän saavuttuaan hoiteli muutamia askareita kunnes viimein kuulin hänen tulevan komeron ovelle. ovea raotettiin ensin vähän ja lopulta kokonaan, silmäni olivat jo niin tottuneet pimeään että jouduin hetken siristelemään. Elina oli vaihtanut ainakin vaatteita, nyt hänellä oli päällään kohtalaisen lyhyt hame ja toppi. Hän katseli kuinka yritin vaihtaa hieman asentoa parempaan ja kysyi oliko komerossa ollut hauskaa. Yritin mumista jotain vastaukseksi mikä sai hänet hymyilemään.
- Noh, kävin vähän ostoksilla ja nyt voidaan aloittaa varsinainen koulutus. katsotaan jos edistyt tarpeeksi niin et välttämättä joudu viettämään yötä komerossa.
- Mutta nyt sut tarvii ensin saada ulos sieltä ensin, ryömippä ulos...
Katselin häntä hetken ja päätin että mikä tahansa on parempaa kun olla kyseisessä komerossa. niinpä hetken kääntyilyttyäni sain työnnettyä itseni jaloilla ulos komerosta.
- Nyt sut pitäisi vielä saada jollain tavalla olohuoneeseen, nouseppa ylös.
Katson Elinaa hölmistyneenä, en pääsisi millää ylös, ketju jalkojen välissä oli liian lyhy ja kädet olivat raudoilla seläntakana.
- No niin, vähän yritystä, Elina sanoi ja painoi jalkansa haaroväliäni vasten.
Mumisin etten pääse millään ylös, ja osoittaakseni yritin muutaman kerran nousta, mutta en päässyt kuin istumaan seinää vasten. Lopulta Elina joutui auttamaan minut istuvasta asennosta seisomaan, kireällä olevat jalkaraudat pureutuivat nilkkoihin ja pelkkä seisominen sattui jänteisiin.
- Nyt sitten olohuoneeseen, Elina komensi.
Lähdin ottamaan pikku askelia, niin pitkiä kuin lyhyt ketju jalkojen välissä antoi myöten, käytännössä sipsutin. Päätin kokeilla ja pyytää Elinaa löysäämään rautoja hieman. ihme ja kumma hän sai jotain selvää muminastani mutta vastaus ei vain ollut mieleiseni.
- Vai valitat nyt jo kuin mikäkin tyttö, taidat olla aika helppo tapaus. Itse asiassa taidankin tietää jotain juuri sulle sopivaa.
Elina jätti minut seisomaan keskelle huonetta kun hän itse poistui hetkeksi, kuulin kuinka hän kävi komeroita läpi ja hetken päästä hän tuli takaisin mukanaan kaiken näköistä tavaraa, muun muassa vaatteita, nahka kahleet, piiska ja sama ilkeän näköinen keittiö veitsi. Yht äkkiä kyseinen komero ei vaikuttanutkaan niin pahalta paikalta kun hän pudotti ne jalkojeni juureen.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta siinäpä ensimmäinen osa, toivottavasti edes joku piti. Palautetta ja yhteydenottoja ;) voi lähetellä osoittesseen: [email protected]

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jatkoa kaivataan, ainakin täällä.
Lisää vaan, upea tarina, kerrankin todenmukaista juttua :)
Jos joku nainen haluaisi tehdä moista, laittakaa toki postia ;)
Mainio tarina - jatka ihmeessä !
Olen kovasti samalla tavoin suuntautunut kun sinäkin ja siksi pystyn helpolla samaistumaan tarinasi rooliiin. JES !
Nopeesti jatkoa!
...saattaa olla että löytyy mullekin vielä jotain uutta...
ja värisyttävä kaunis! Jatkoa!!