ollaan lähdössä tallinnaan ja pitäisi valita hotelli... kumpi olisi parempi; viru vai tallink?? en ole kummassakaan yöpynyt ja ihan asiallisia vastauksia kaipailen..
kumpi olisi
parempi...
4516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olin viime vuonna Tallinkissa ja petyin pahasti. Virussa en ole ollut ja sinne haluaisin. Tallinkiin en uudestaan mene.
lasteni kanssa toissa pääsiäisenä. Huone siisti, kohtalaisen tilava kolmelle hengelle. Aamiainen todella mahtava, laidasta laitaan oli syötävää kuten laivassa. Väkeä tietty yhtälailla.
Hotellin äänieristys oli erinomainen, mitään ylimääräistä ei kuulunut. Keskeinen sijainti ja Viru-keskus siinä yhteydessä plussaa myös. Tavoistani poiketen sallin myös lasteni liikkuvan yksin/keskenään siellä (toisella kymmenellä olivat).
Olen tuolla Virussa käynyt myös Viron vapautumisen aikoihin ja tietyllä ennakkoluulolla suhtauduin. Otettiin ns. äkkilähtö, ja oli ainoa vapaa hotelli. En pettynyt. Henkilökunta myös ystävällistä ja kielitaitoista. Tytöltä jäi rihkamakorvikset huoneeseen, käytiin niitä respasta kysymässä kun aikaa oli vielä laivan lähtöön, ja eipä aikaakaan kun ystävällinen siivooja niitä kiikutti kirjekuoressa alas. Matkalaukkusäilytys toimiva ruuhkasta huolimatta, eikä pitkä matka satamaan.
Tallinkissa en ole yöpynyt, Virussa monta kertaa.
Tallinkissa:
- Ruoka on huonompi
- Palvelu ainakin tiskillä on huonompi
- Virussa jos ei ole tosi huono tuuri saat paremman huoneen
Tallinkin plussa on että se on hiukan pienempi.
Kummassakin ollaan oltu,Viruun menisin mieluummin.