olen ollut jo pitkään masentunut. ajattelin että masennukseni menee ohitse ajanmyötä. mutta niin ei ole käynyt.
olen kohta 15 vuotias, tyttö. minulla ei ole kavereita. olen kai liian tylsä, ja outo, pidän omituisista asioista, olen kiinnostunut omituisitsta asioista, tai jotain.. mutta en minä sille mitään mahda.
en voi sanoa itseäni tytöksi. rintani ovat olemattoman pienet. en voi edes kutsu niitä rinnoiksi niiden kamalan ulkonäön ja muodon vuoksi. [olen aiemminkin kirjoittanut Keho osioon rinnoistani nimimerkillä masentunut lauta]
en ole kertaakaan seurustellut elämäni aikana. en koskaan. enkä suudellut ketään. olen koko elämäni ollut se "luokan rumin ja epäsuosituin" nuorempana olin ylipainoinen mutta laihdutin itseni normaaliin kokoon.
minulla oli ystäviä, mutta viimeinen, paras ystäväni vaihtoi minut poikaystävään. heidän seurustelunsa alettua hän ei ole uhrannut aikaansa minulle, ja se on mielestäni OK, ei kukaan tahdo olla kaltaiseni ihmisen lähellä.
monet ovat kutsuneet minua nätiksi ja persoonalliseksi, mutta jotenkin en vain usko heitä, koska peilistä en näe nättiä ja persoonallista tyttöä.
minua hävettää että angstaan asiasta täällä, mutta minua ahdistaa ihan sikana, eikä ole muita kenelle kertoa..
koko kesän olen istunut huoneessani. en ole käynyt juuri missään. ei ole ketään jonka kanssa käydä. äiti sanoo "hanki kavereita." minun kaltaisen tytön on tosi vaikeaa hankkia kavereita tuosta noin. en kehtaa mennä puhumaan kenellekään, pelkään että hän ajattelee että olen kamala ja nolo, ja tahtoo vain päästä eroon minusta. en millään saa itseluottamustani nousemaan.
olisin niin onnellinen, jos saisin edes yhden ystävän, jolle voisin tarvittaessa soittaa että "lähdetkö mun kanssa johonkin ulos" tai "katsotaanko joku leffa yhdessä tänään." jonkun jolle voisin itkeä surujani, jonkun joka itkisi minulle surujansa.
olen ihan kamalan yksinäinen ja pelkään, että joudun viettämään loputkin elämästäni yksin. no okei, ei niitä kavereita mun ovelle ilmesty kun yksin kotonani narjotan. mutta en ollenkaan tiedä mitä tehdä. ei ole ketään jonka kanssa voisin lähteä ulos, jonka kavereihin voisin tutustua.
inhoan sitä mitä olen. miksi en saa mitään aikaiseksi? miksen saa otettua itseäni niskasta kiinni ja mentyä ulos ihmisten ilmoille? miksi juuri minä olen epäonnistunut ja huono?
itken usein. ja makaan sängyssä peloissani. pelkään että en koskaan saa kokea mitään mitä elämässä yleensä koetaan. miltä tuntuu suudella? miltä tuntuu nukahtaa jonkun kainaloon? miltä se kuulostaa kun joku sanoo "minä rakastan sinua"?
entä jos vielä 30 vuoden päästä istun yksin kotona, ilman että olen koskaan saanut tuntea miltä tuntuu rakastaa, tai miltä tuntuu kun on joku joka rakastaa..
olen hädin tuskin 15 ja ajattelen jo tällaisia asioita.. katsoko liikaa telkkaria missä näytetään jatkuvasti esimerkkejä siitä millä lailla kuuluisi elää? en kykene katsomaan mitään "huippumalli haussa" koska tytöt siellä ovat niin täydellisiä, niin kamalan kaukana siitä mitä minä olen.
miten voi ihminen hävetä itseään NÄIN paljon? miksen ole niinkuin muut tytöt.. antaisin mitä vain jotta voisin olla rintava, ja sosiaalinen.
kiitos jos jaksoit lukea. mua pelottaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tiedatko, etta mullakin oli tollasia fiiliksia sun iassa. En ollut suosittu, olin arka yms. Mutta tiedatko nyt 11 vuotta myohemmin olen kokenut kaikki nuo jutut, jotka kirjoitit. Kulta-pieni, kylla sa kerkeat ja varmasti koet. Se ei vaan juuri nyt nayta silta, mutta ala huoli, kylla se rakkaus sielta tulee.
Mitas jos aloittaisit uuden harrastuksen?
Itse aikoinani ihan paatin, etta nyt olen sosiaalisempi. Se ei tod. oo helppoa, mutta askel kerrallaan.
Miten peruskoulun jalkeen teet? Ehkapa uudesta koulusta loytyy ystavia.
Mene vaikka puistoon ottamaan arskaa ja osta uusia vaatteita, kay kampaajalla! Se piristaa edes vahan.
Voimia ja tuhat halausta!
PS. haluatko kirjoitella mun kanssa?
"olen kohta 15 vuotias, tyttö. minulla ei ole kavereita. olen kai liian tylsä, ja outo, pidän omituisista asioista, olen kiinnostunut omituisitsta asioista, tai jotain.. mutta en minä sille mitään mahda."
- Et ole ainoa kuka ajattelee noin, itsellänikin on vain hyvin harvoja ystäviä koska olen kanssa kai jollakin lailla omituinen.
"en voi sanoa itseäni tytöksi. rintani ovat olemattoman pienet. en voi edes kutsu niitä rinnoiksi niiden kamalan ulkonäön ja muodon vuoksi. [olen aiemminkin kirjoittanut Keho osioon rinnoistani nimimerkillä masentunut lauta]"
- Rinnat eivät tee naista/tyttöä, ne eivät ole tärkeintä
"en ole kertaakaan seurustellut elämäni aikana. en koskaan. enkä suudellut ketään. olen koko elämäni ollut se "luokan rumin ja epäsuosituin" nuorempana olin ylipainoinen mutta laihdutin itseni normaaliin kokoon."
- Kaikki eivät ole seurustelleet tai suudelleet edes 20 vuotiaina, sinulla on vielä paljon aikaa.
"minulla oli ystäviä, mutta viimeinen, paras ystäväni vaihtoi minut poikaystävään. heidän seurustelunsa alettua hän ei ole uhrannut aikaansa minulle, ja se on mielestäni OK, ei kukaan tahdo olla kaltaiseni ihmisen lähellä."
- Se että hän ei ole sinun kanssasi ei tarkoita etteikö hän haluaisi olla kanssasi, hän vain luultavasti haluaa viettää aikaa poikaystävänsä kanssa se on hyvin yleistä että kaikki muu jotenkin vain unohtuu siinä vaiheessa
monet ovat kutsuneet minua nätiksi ja persoonalliseksi, mutta jotenkin en vain usko heitä, koska peilistä en näe nättiä ja persoonallista tyttöä.
"minua hävettää että angstaan asiasta täällä, mutta minua ahdistaa ihan sikana, eikä ole muita kenelle kertoa.."
- Ei siinä ole mitään hävettävää melkein kaikilla tulee jossakin vaiheessa tämä
"koko kesän olen istunut huoneessani. en ole käynyt juuri missään. ei ole ketään jonka kanssa käydä. äiti sanoo "hanki kavereita." minun kaltaisen tytön on tosi vaikeaa hankkia kavereita tuosta noin. en kehtaa mennä puhumaan kenellekään, pelkään että hän ajattelee että olen kamala ja nolo, ja tahtoo vain päästä eroon minusta."
- Et ole ainoa joka istuu koko kesän huoneessaan, täällä on toinen joka on istunut sisällä koko kesän ajan. En usko että he ajattelevat noin, se on vain sinun mielikuvituksesi
"en millään saa itseluottamustani nousemaan.
olisin niin onnellinen, jos saisin edes yhden ystävän, jolle voisin tarvittaessa soittaa että "lähdetkö mun kanssa johonkin ulos" tai "katsotaanko joku leffa yhdessä tänään." jonkun jolle voisin itkeä surujani, jonkun joka itkisi minulle surujansa.
olen ihan kamalan yksinäinen ja pelkään, että joudun viettämään loputkin elämästäni yksin. no okei, ei niitä kavereita mun ovelle ilmesty kun yksin kotonani narjotan. mutta en ollenkaan tiedä mitä tehdä. ei ole ketään jonka kanssa voisin lähteä ulos, jonka kavereihin voisin tutustua."
- Siitä vain johonkin kahvilaan istuskelemaan tai jotakin, kyllä joku tulee juttelemaan tai sinä näet jonkun jonka kanssa jutella :)
"olen hädin tuskin 15 ja ajattelen jo tällaisia asioita.. katsoko liikaa telkkaria missä näytetään jatkuvasti esimerkkejä siitä millä lailla kuuluisi elää? en kykene katsomaan mitään "huippumalli haussa" koska tytöt siellä ovat niin täydellisiä, niin kamalan kaukana siitä mitä minä olen."
- TV ei todellakaan anna mitään kuvaa täydellisestä naisesta, televisio ei näytä millälailla tulisi elää se on vain näyttelemistä
"miten voi ihminen hävetä itseään NÄIN paljon? miksen ole niinkuin muut tytöt.. antaisin mitä vain jotta voisin olla rintava, ja sosiaalinen."
- Jos ihminen kiinnostuu sinusta vain siksi että sinulla on isot rinnat niin se ei ole oikein ja kukaan ei ole samanlainen, jokainen on erikoinen omalla tavallaan
En nyt tiedä sitten kuinka paljon tuo auttaa mutta onnea sinulle, kyllä sinulle joku sieltä löytyy, joku joka pitää sinusta sellaisena kuin olet
Kuule, Little Niku-Niku, ymmärrän täysin tämän haasteen, joka sinulla on. Minäkin olen jo 16-vuotias poika, enkä ole ikinä seurustellut, eikä minullakaan ole kavereita. Joskus minustakin tuntuu, että kaikki on ihan turhaa, ja ehkä minun kannattaisi vain päättää päiväni. Mutta silloin yritän ottaa itseäni niskasta kiinni, ja ajatella asioita eri näkökulmasta, ja lisäksi yritän selvittää tilanteen. En ole ehkä paras henkilö neuvomaan sinua, koska itsekin painin samanlaisten haasteiden kanssa, mutta ehkä voin edes vähän piristää sinua:
Okei, sanot pitäväsi omituisista asioista, tai jotain. Entä sitten? Tämän telluksen päällä kävelee kuusi miljardia ihmistä. Luuletko todella, että tässä maailmassa ei ole yhtään toista ihmistä, joka ei myös pitäisi omituisista asioista? Sinun pitää vain löytää niitä ihmisiä. Plus, koko käsite "omituinen" on aika suhteellinen käsite. Älä sano omituinen, sano erilainen.
Okei, sinulla on pienet rinnat. Entä sitten? Eli sinulla ei ole juuri niitä rintoja, joita nykyajan kauneuskäsite pitää kauniina. Tiesitkö, että joissain kulttuureissa pienia rintoja pidetään kauniinmpina kuin rantapallon kokoisia? Älä masennu rinnoistasi, varmana tässä maailmassa on niitäkin, jotka pitävät niistä.
Et ole siis koskaan seurustellut. No, tässä minä en voi auttaa, koska minäkään en ole ikinä seurustellut, vaikka olen jo 16. Minäkin suren omaa yksinäisyyttäni joskus... no, usein.
Ehkä sinun kannattaisi kuunnella heitä, jotka sanovat sinua nätiksi ja persoonalliseksi. Ihmiset eivät aina huomaa omia virheitään, eivätkä aina edes omia hyviä puoliaan. Siksi kannattaa kuunnella muita, jotka kyllä huomaavat hyvät (kuin pahatkin!:) puolesi.
Minäkään en ole koko kesänä poistunut huoneestani, lukuunottamatta kaupassakayntiä äidin kanssa ja käyntiä kuntosalilla. Mutta sen lisäksi olen aika usein masentunut.
En itke, mutta joskus tuntuu, kuin haluaisin tehdä niin. Mitä taas tulee sinun jossitteluihisi, haluaisin sanoa, että ei kannata ajatella niin, koska sinulle tulee vain paha mieli, ja kukapa haluaisi lähestyä surkean näköistä ihmistä? Yritetään hymyillä, niin ehkäpä ihmisten on helpompi lähestyä.
Kiitos, kun jaksoit lukea tämän. Minuakin pelottaa...
Lähde vaikka kuntosalille, jossa tapaat uusia ihmisiä. Itse aloitin salikäynnit puoli vuotta sitten ja mielenterveyteni on parantunut huomattavasti. Jos lähellä ei ole kuntosalia, niin mene sitten vaikka urheilukentälle. Sieltä olen itsekin löytänyt uusia kavereita.
Tsemppiä sulle, kyllä se olo siitä vielä paranee!
Ensinnäkin ehdotan, että hakeudut terapeutille suoraan tai jonkun muun terveysalan ammattilaisen kautta. Vaikka et varsinaisesti sairastaisikaan masennusta, siellä käyminen todennäköisesti kohentaa oloasi huomattavasti. Jos olet sairastunut masennukseen, paranet sitä nopeammin mitä aikaisemmin hakeudut osaavien ihmisten tuen piiriin. Eräs minulle erittäin läheinen ihminen sairastaa masennusta ja olen hänen kauttaan oppinut kyseisestä taudista.
Uskon kaikkien kokevan iässäsi jonkin verran ahdistusta, et siis ole varmaankaan niin poikkeava tässä suhteessa kuin luulet. Vaikka itselläni olikin jonkin verran kavereita (tai sen tapaisia) olin silti erittäin ahdistunut. Iän, kokemuksen ja tiedon karttumisen myötä olo tosin helpottui. Itsekin olen aina pitänyt "omituisista" asioista, ainakin omituisista verrattuna ikäryhmääni :)
Pienet rinnat ovat vain ulkoinen ominaisuus siinä missä isotkin, eivätkä siis kovinkaan tärkeitä (ainakaan minulle). Silti, sinua ehkä ilahduttaa tietää, että aivan (tai suunnilleen) yhtä suuri osa ihmisistä pitää pieniä rintoja viehättävinä kuin mitä ihannoi suuria. Jonkin tutkimuksen mukaan akateemisesti suuntautuneet ja hieman sisäänpäin kääntyneet miehet pitävät enemmän pienirintaisista naisista, kun taas ulos päin suuntautuneet ja vähemmän kouluttautuneet pitävät suuririntaisista. Mene ja tiedä sitten, mistä tuo johtuu.
Itse seurustelin, suutelin ensimmäistä kertaa kuusitoistavuotiaana. Ja kuten joku kirjoittikin, toiset seurustelevat vasta parikymppisinä. Asiasta ei kannata huolehtia.
Anteeksi, en jaksa nyt kirjoittaa enempää. Vielä kerran; hae apua. Se auttaa, eikä tilanteesi suinkaan ole "liian vähäpätöinen" tms., jotta sinulla olisi oikeus hakea apua.
tota sitä vaan että ei se aina sairautta ole jos on alakuloinen ,nuo sinun oireet viittaa erittäin tuttuun juttuun, murrosikään vaan,ja se menee kyllä ohi aikanaan.Eihän tämä nyt tietysti kyllä juuri lohduta mutta nuoren on välillä hyvä pysähtyä ja tajuta että itsessä ei ole jotakin käsittämätöntä vikaa vaan nuo olotilat ja tuntemukset kuuluu valitettavasti nuoruuteen lähes kaikilla,kasvaminen lapsesta aikuisuuteen on rankka prosessi.
Voi oon mäkii ihan olematon lauta eikä mulla oo ystäviä ollu ikinä,elä sinä pieni hätäile.Kaikki järjestyy varmasti saat vielä ihailijoita ja suudelmia.ps:voin olla sun ystävä jos haluat (=
Ajattelin...
Voisitko ryhtyä kirjeenvaihto ja/tai sähköpostikamuksi. Minulla on hieman samantyyppinen elämä kuin sinulla, vaikka olenkin nuorempi,paljon nuorempi.
Käykö? Voisimme tukea toisiamme jne...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=450
kuule: huippumallit on sensuroitu moneen kertaan.
kaikki ovat kauniita, omalla ihanalla tavallaan.
olet vasta 15. monilla on sama tilanne kuin sinulla.
ehkä enemmän naisilla, kun pitäisi asettua yhteiskunnan luomiin kuoriin.
kuitenkaan sopimatta niihin, kaunis, menestyvä, laiha...
älä ajattele noita! OLET IHANA JUURI TUOLLAISENA!
jokaiselle on joku maailmassa.