Jokainen prosessissa oleva tai sen läpikäynyt miettii joskus mielessään meneekö läpi nykyroolissaan vai ovatko ihmiset vain suvaitsevaisia ja kilttejä. Mies päästää useimmiten naisen ensiksi bussiin tai avaa tälle oven. Mutta avaako mies oven ihan kiltteyttään transnaiselle? Epäilen. Eli, jos sinulle avataan ovi, menet läpi. Jos viereesi istuu penkille vieras nainen ja alkaa jutella sinulle, menet myös läpi. Nainen ei ala jutella noin vain ihmiselle, jonka sukupuolesta ei ole selvyyttä.
Ja jos bussi jää tyhjälle pysäkille odottamaan sinua, joka kipität siihen hamosessasi, menet luultavasti myös läpi. Raavas bussikuski tuskin odottelisi ramalla tavalla "ransua".
Ja jos bussi jää tyhjälle pysäkille odottamaan sinua, joka kipität siihen hamosessasi, menet luultavasti myös läpi. Raavas bussikuski tuskin odottelisi ramalla tavalla "ransua".
Vastaukset 16
Vanhimmat
taidan taas sohaista ampiais pesää, mutta kirjoitan tässä nyt kuitenkin ennen kuin täytyy lähteä pankkiin.
veikkaan että läpimeno on varsinkin nuoremmille
trans naisille hyvinkin tärkeä, seikka jota mietitään isommassakin porukassa, keskustellen.
eikös se läpimeno ole paremmin varmaa jos aloittaa hoidot nuorempana, silloin luulisi vaikutusen olevan vahvempaa, vaikka siihen luulisi vaikuttavan minkälainen ulkonäkö on esim äidillä sisarilla, oma luontainen biologinen vastaanottavuus hormoneille.?
tuli tässä mieleen en myt tiedä varmaa totuutta, mutta muistaakseni tuon englannin big brotherin voittaja on trans nainen, jos tuo pitää paikkaansa niin eipä sitä ainakaan ulkoisesti kuvien perusteella huomaa, eikä huomannut koko katsova yleisökään.
ja toiset on luonnostaan 185 pitkiä painoa 120 kiloa niin sanottuja isoja miehiä, miin ei heistä luultavammin tule kovinkaan siroja hoitojen jälkeen.
ja taas toisaalta suomessa elää myöskin hinteliä kasvoiltaan esin mais maisia piireitä jo valmiiksi omaavia, muutos ja sen tuoma läpimeno, luultavamin helpompaa.
ja nykyaikana naamaan laitettavilla meikeillä ym tuotteilla saa varmaan aika paljo aikaiseks.
saa vapaasti kommentoida, kunhan ei heti lynkata.?
Kuvittelin olleeni ainoa transtaustainen nainen taannoisissa Helsinki priden Kaivaribileissä. Nyt olen jälkikäteen kuullut, että paikalla oli ainakin seitsemän muuta. No, eipä pistäneet silmään, kun en henkilökohtaisesti tuntenut. Enkä tainnut minäkään pistää silmään. Transtausta ei todellakaan välttämättä NÄY, ellei tiedä...
Olikohan toi ns. paradoksi.
"Kuvittelin olleeni ainoa transtaustainen nainen taannoisissa Helsinki priden Kaivaribileissä. Nyt olen jälkikäteen kuullut, että paikalla oli ainakin seitsemän muuta."
Itseni mukaanlukien laskin yhdeksän. Nämä kyllä tiesivät toisistaan, joten sinä olet sitten todistettavasti kymmenes. Montakohan oli vielä sellaista, joita minäkään en bongannut?
Kesäinen pride-piknik jos mikä on sellainen, jossa transnainen todennäköisesti on tunnistettavimmillaan - kevyissä vaatteissa ja vähemmistöympäristössä. Silti me itsekään emme sieltä toisiamme helposti huomaa. Luulisi tämänkin kertovan jotakin tanelille sun muille vähättelijöille.
Tossa toinen toistemme tunnistamattomuudessa on todella jotain viattoman huvittavaa. Kun mä todella kiertelin alueella ja yritin bongailla eri suuntiin. Jossain vaiheessa prosessia mä roikotin trasekin G-riipusta kaulassa, senkin jälkeen kun mies vastapäätä mua junassa hymyili mulle merkitsevästi. Korjausleikkauksen jälkeen G-riipus hävisi jonnekin ja jotkut ystävät tulkitsi sen merkkinä siitä, että aikansa kutakin. Sen jälkeen olen roikottanut sydäntä, jonka sisällä on pieni aurinko. G-riipuskin sitten kyllä löytyi vielä, mutta sen olen sijoittanut transitiokassiini, joka sisältää sekalaista sälää näiltä myrskyisiltä vuosilta.
Tosiaan itseni mukaan luettuna meitä oli kymmenen transsukupuolista Kaivarissa joita jututin ja yksi vielä liittyi ryhmään jatkoillakin. Näköjään vielä muitakin taisi olla, mutta tämän ryhmän tunsin ja tapasin. Se kyllä edellytti että kaveri sai koordinaatteja puhelimitse kuka oli missäkin nurkassa aluetta. Minut bongasi varmaan koko Kaivarin porukka eräästä siinä joukossa poikkeavasta tuntomerkistä. Olet ehkä nähnyt minut, vaikka et ehkä osannut tunnistaa (ellet sitten olekin jo tuttu).
Minäkin käytän tuota G-riipusta, katsotaan kuinka pitkään. Se kiinnostaa aika usein sivullisia ja synnyttää keskustelua.
eli toivotaan että hukutaan massaan,
mutta toisaalta toivotaa että joku huomaa..
niinkö? sitten se on täydellinen paradoksi.
Ajattelin juuri samaa kuin Kauko lukiessani noita juttuja.
Minä en ollut Kaivopuistossa lainkaan.
Mutta mitä tulee läpimenoon niin tärkein tekijä on kaaostekijä: Esimerkiksi epatto joka on vannonut pitävänsä asian privana, hölisee väärälle ihmiselle ja sinä olet kusessa. Erityisesti kannattaa varoa kaiken maailman "vertaistukia".
Olin uskonnon lapsiin kohdistamaa väkivaltaa vastustavassa mielenosoituksessa uskonnollisen suurkokouksen edessä eikä kukaan uskovaisista tunnistanut vaikka meitä transihmisiä oli useampi ja he haluavat kaivaa vastustajistaan juuri tämänlaisia asioita.
Viime vuonna he "tiesivät" että vastamielenosoittajissa oli transihmisiä, mutta silloinpa siellä ei ollut ketään.
Jokainen meikäläinen toivoo läpimenevyyttä, mutta osa meistä voi kärsiä jonkin verran samalla siitä, että joutuu pitämään sisällään taas kerran suuren salaisuuden, nimittäin menneisyytensä. Kaikissa ihmissuhteissa, jotka kehittyvät läheisemmiksi, tulee jossain vaiheessa esiin ongelma, että milloin ja miten kerron.
Se on paradoksi, että pidettyään sisällään yhtä salaisuutta meikäläinen tulee ulos kaapista hetkeksi ja prosessin jälkeen joutuu sulkemaan menneisyytensä taas lukkojen taakse. Jos yhteiskunta olisi toisenlainen, ei tällaista tarvitsisi salailla yhtään sen enempää kuin voitettua poliota tai syöpää.
Ei sitä näin monimutkaisia systeemejä tarvitse kehitellä.
Jos huomaat jonkun ihmisen katsovan erityisellä tavalla, sitten tämän kumartuvan kuiskaamaan jotain kaverilleen, jonka jälkeen kaveri kääntyy katsomaan, tiedät käryn käynneen.
Oon yrittäny päästää aina muut edelleni linja-autoon, mutta on käynyt silleen että jotkut ääliöt on jääneet odottelemaan että menisin ennen niitä, olevinaan gentlemanneja. Tietäsivätpä mitä tekevät mun itsetunnolle. Sama juttu tuon nainen tulee juttelemaan kanssa: yhtäkkiä pari kertaa on joku nainen bussipysäkillä alkanut mulle puhumaan. En siis mene läpi (toisaalta ei ihme ku en vielä oo hormooneilla). Kylläpä ottaa päähän...
Juu, tiedän tunteen *monesti kärähtänyt*. Itselläni viimeistään ääni paljastaa kaiken, mutta yleensä jo ulkonäöllä ihmiset näyttävät jo tietävän, että 'naikkonenhan toi on'... Vähintään näyttävät pohtivilta (onkohan toi ämmä vai äijä?), mutta en mene läpi en sitten kirveelläkään.
Tosin ainahan läpimenevyyteen vaikuttaa vaatteet, ehkä pitäisi hankkia paremmat kuteet ja yrittää vaan uudelleen. Mutta se ääni.. *mutinaa ja murinaa*
Transmiehillä tilanne on parempi. Kunhan pääsee hormonihoitoon, äänenmurros tulee ja läpimenevyys paranee paljon. Minulla tilanne on huonompi, testosteroni on tehnyt tuhonsa. Pärjään äänelläni kyllä henkilökohtaisessa tapaamisessa, mutta puhelimessa tulee ongelmia. Transmiehet pystyvät jossain määrin laskemaan ääntään ja opettelemalla miestyyppisen puhetavan, läpimenevyys paranee jo ennen hormonejakin.
Minulle on sattunut tulemaan valmiiksi niin matala ääni, että sen perusteella menisi melkein aina läpi. Mutta pieni koko (160 cm) tärvää monesti kaiken..
Vähintään yhtä tärkeä kuin ääni on puhetapa. Miehet sanovat asian lyhyesti ja suoraan...ikäänkuin faktana. Naiset selittävät asiansa jotenkin mutkien kautta käyttäen sanoja kuten "silleen".... Nainen ei yleensä pyri olemaan välttämättä oikeassa, vaan tarjoaa mielipiteensä...joka voi sitten äkkiä muuttua.
Useampi ihminen on sanonut minulle että puhun naisellisesti ja naisen äänenpainoin. En ole kuitenkaan tätä opetellut, se on vain tullut jostain "selkäytimestä" ja tuntuu tällä hetkellä omalta puhetyyliltäni. Mutta ihan kiva jos sillä olen paremmin läpimenevä, kun ääni ei ole ihan priimatavaraa.