Hei!
Kirjoitan tänne, koska vielä en voi tätä sen sijaisäidin kanssa puhua, jolle tämä kirjoitus on omistettu.
Muistan sen päivän, kun tapasimme ensikerran. Et puhunut kokouksessa paljon mitään, en minäkään. Kokouksen jälkeen meitä hymyilytti, kun myönsimme toisillemme jännittäneemme molemmat niin, ettei sanat tulleet suusta.
Se oli pitkän, tärkeän yhteistyön alku.
Esittelin sinut ja miehesi itse lapsilleni ja kerroin, että te pidätte heistä huolta nyt, kun en itse pystynyt. Muuttopäivänä otitte lapset avosylin vastaan, eikä lapsia edes itkettänyt, niin lämpimät välit meillä kaikilla jo oli.
Muistan, kun lapset saivat tulla ensi kerran lomalle ja sinä toit heidät. Lapset olivat innoissaan, etkä jäänytkään meille pitkäksi aikaa, kun huomasit meillä menevän hyvin. Osasit antaa myös minulle tilaa olla äiti.
Lapset ryhtyivät pian kutsumaan sinua äidiksi ja miestäsi isäksi. Muistan, kuinka se joskus teki kipeää, vaikka tiesin sen olevan kunnia nimi lapselta teille, joitka heitä huolsitte. Liitin äiti-nimeen etunimesi, jotteivät lapset menisi sekaisin, sinä teit minulle saman. Lapset saivat kaksi äitiä ja ovat siitä kovin ylpeitä!
Te annoitte minulle tilaisuuden hoitaa itseni kuntoon, ottamalla rakkaimpani vastuullenne, olen siitä ikuisesti kiitollinen.
Nyt, vuosia myöhemmin, on lapsien aika palata luokseni asumaan. Vaikkei muutto tapahdu ihan niinkuin te toivoitte, minä uskon sen tapahtuvan parhain päin. Ja vaikka lapset muuttavat luokseni, on heillä aina kaksi äitiä, sinä ja minä, eikä kukaan voi eikä saa koskaan ottaa sitä heiltä pois!
Kiitos, kun otit lapseni lapsiksesi ja annoit minunkin olla äiti, nyt on minun vuoroni tehdä sinulle samoin, vaikka lapset muttavat luokseni, ette te koskaan lasten ettekä minun sydämistä katoa, meidän polkumme ovat ikuisesti yhteen liitetyt.
JA se ystävyys joka sinun ja minun välille on tällä matkalla kasvanut, olkoon aina meidän!
Kirjoitan tänne, koska vielä en voi tätä sen sijaisäidin kanssa puhua, jolle tämä kirjoitus on omistettu.
Muistan sen päivän, kun tapasimme ensikerran. Et puhunut kokouksessa paljon mitään, en minäkään. Kokouksen jälkeen meitä hymyilytti, kun myönsimme toisillemme jännittäneemme molemmat niin, ettei sanat tulleet suusta.
Se oli pitkän, tärkeän yhteistyön alku.
Esittelin sinut ja miehesi itse lapsilleni ja kerroin, että te pidätte heistä huolta nyt, kun en itse pystynyt. Muuttopäivänä otitte lapset avosylin vastaan, eikä lapsia edes itkettänyt, niin lämpimät välit meillä kaikilla jo oli.
Muistan, kun lapset saivat tulla ensi kerran lomalle ja sinä toit heidät. Lapset olivat innoissaan, etkä jäänytkään meille pitkäksi aikaa, kun huomasit meillä menevän hyvin. Osasit antaa myös minulle tilaa olla äiti.
Lapset ryhtyivät pian kutsumaan sinua äidiksi ja miestäsi isäksi. Muistan, kuinka se joskus teki kipeää, vaikka tiesin sen olevan kunnia nimi lapselta teille, joitka heitä huolsitte. Liitin äiti-nimeen etunimesi, jotteivät lapset menisi sekaisin, sinä teit minulle saman. Lapset saivat kaksi äitiä ja ovat siitä kovin ylpeitä!
Te annoitte minulle tilaisuuden hoitaa itseni kuntoon, ottamalla rakkaimpani vastuullenne, olen siitä ikuisesti kiitollinen.
Nyt, vuosia myöhemmin, on lapsien aika palata luokseni asumaan. Vaikkei muutto tapahdu ihan niinkuin te toivoitte, minä uskon sen tapahtuvan parhain päin. Ja vaikka lapset muuttavat luokseni, on heillä aina kaksi äitiä, sinä ja minä, eikä kukaan voi eikä saa koskaan ottaa sitä heiltä pois!
Kiitos, kun otit lapseni lapsiksesi ja annoit minunkin olla äiti, nyt on minun vuoroni tehdä sinulle samoin, vaikka lapset muttavat luokseni, ette te koskaan lasten ettekä minun sydämistä katoa, meidän polkumme ovat ikuisesti yhteen liitetyt.
JA se ystävyys joka sinun ja minun välille on tällä matkalla kasvanut, olkoon aina meidän!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Todella lohdullista. En ole kirjoittamasi sijaisäiti, mutta tuntuu hyvältä lukea, että sinua kiinnostaa lapsesi ja haluat elää heidän kanssaan. Meidän lapsella asiat ei ole niin hyvin. Hänelle minä tulen olemaan se ainoa äiti.
koskaan tapaa,koska lapseni ei enään tule luoksesi.
vaikutti epäaidolta, useimmat ovat katkeria että lapsi on viety ja elämä' tehty hankalaksi... sijaisvanhemmat ansaitsevat biovanhempien onnettomuuden kustannuksella sensijaan että biot saisivat apua ja lapset pitää kodin ja äidin..lapsen edusta viis kunhan sossun etu toteutuu!
Kyllä meilläkin on biovanhempia, jotka osaavat ajatella, mikä lapselle on parasta. Joiden kanssa puhallamme samaan hiileen. Ja joskus mahdollisesti lapsi kotiutuu rakastavaan bioperheeseen, kuitenkaan menettämättä meitä toista perhettä, joka myös rakastaa.
Ja mukava lukea näitä tarinoita, joissa lapsen paras on se tärkein juttu päätöksiä tehdessä. Liian usein sijais- ja biovanhemmat kokevat toisensa vihollisiksi. Eipä silloin voida puhua aikuisuudesta heidän kohdallaan.
Ihanaa lukea tälläinen viesti täällä kaiken muun ikävän keskellä :D
Näitä tapauksia soisi olevan enemmän..
Onnea elämäänne, teille kaikille :D