Palstalla riehuva nykyajan noitavaino sai minut tarttumaan näppäimistöön, mutta jotta saisin siihen hieman etäisyyttä, kuvaan sitä härkätaisteluna. Siis tämä on 20 minuutissa kirjoitettu tarina.
_________________________________________________
Sherlokki on iso tummanpuhuva härkä, valmiina taisteluun ja puskemaan kaikkea mikä liikkuu ja myös siihen mikä ei aina edes liikahda. Jos ei mikään ole puskettavissa, Sherlokki puskee areenan seinään niin että rappaukset pöllyävät. Räkä ja höyry sieraimista pärskyen hän toivoo pääsevänsä kadulle härkäjuoksuun ja saavansa eteensä nykyajan härkätaistelijat, jotka ovat Cfb, MarjuuniJKL, sekä kapakka-ukko.
MarjuuniJKL seisoo sermin takana, tuikaten aina tilaisuuden tullen ohi rynnistävää Sherlokkia, tosin pistin on aika ruosteessa ja enempi into on setviä areenan henkilökunnan yksityiselämää. Mutta kiusaus härnätä voimien tunnossa temmeltävää härkää on vastustamaton. Hän toivoisikin olevansa mieluummin makasiineilla makkaraa grillamassa pistimellään, mutta kun on siihen liian iäkäs. Hänellä on epämukava olo ohuen seinän takana ja siilitukkaansa rapsuttaen hän miettii olemuksensa suurinta tarkoitusta, kuitenkin kyseenalaistaen kaiken hoksaamansa.
Cfb taas lymyilee oman serminsä takana, visusti piilottaen itsensä. Ei edes takinlieve näy Sherlokin silmään. Välillä Cfb lukea loruttelee latinalaisia rukouksia ja ohjeita, joista jumalakaan ei saa selvää. Kun taas seestyneempi jakso alkaa, Cfb pyytää katsomossa olevia tuntemattomia heittämään Sherlokkihärkää kivillä ja välillä jopa jonkun avustuksella, saa itsensä katsomon puolella ja sieltä huppu päässä heittelee rautaesineitä Sherlokkia kohti.
Sherlokki on kuin rautamuuri, kaikki pistot heitot sekä haavat hän saa pois vain nuolaisemalla lihaksikasta ja jäntevää olemustaan. Sen jälkeen puskut ovat kahta kauheampi. Härkätaistelijat vetäytyvät taas sermiensä suojiin, joku jopa soittaa järjestyksen valvojalle, koska Sherlokki puskee takaisin eikä antaudu.
Viimein tantereelle astuu kapakka-ukko, kävelee kumarassa heilutellen liinaa, joka vaihtaa väriä punaisesta valkoiseen vähän väliä, Sherlokkihärkä on hieman hämillään ja kapakka-ukko pääsee kiertämään selän taakse, Cfb:n ja MarjuuniJKL:n tehdessä hämäyshuutoja. Kapakka-ukko lepertelee härälle kiertäessään taakse, kertoo kuinka kaunis päivä on ja kivaa on kaikilla. Yllättäen kapakka-ukko iskee ruosteisen miekan Sherlokin selkään ja juoksee minkä jaloistaan pääsee.
Sherlokkihärkä pudistelee taas hetken päätään ja lähtee sitten määrätietoisesti kävelemään kohti sermien takana piileskeleviä sankareita. Isku selkään oli turha, koska vuosien kokemuksella Sherlokilla oli selkään kasvanut rusto, joka esti miekkaa aiheuttamasta mitään vahinkoa, tosin pieni kirvely sai askeliin vihaisemman temmon. Sherlokki puski matkalla seinään ja taistelijat kyyristyivät suojapaikassaan toivoen suojaseinän kestävän.
T. ®Sherlokki © 2006

Vastaukset 22
Vanhimmat
Kertokaa hei tietämättömälle:
Onks härkä niinku kuohittu lehmän mies, X-sonni?
Hevosten puolella niinku ori, jolta viety pallit, mikä se nyt on... toi ruuna!
Härkä on härkä. Tarinassa ei ollut X-sonnia, eikä mastersonnia.
T. ®Sherlokki © 2006
Onko tämä piikittely ja muu typerien asioiden jauhanta tarkoitettu kyseisten henkilöiden omaksi kimppakivaksi, sisäpiiriläisyyden osoittamiseksi, auringon tylsistämien aivojen hourailua vai pyrkimys häätää muut samalta hiekkalaatikolta?
Olen tässä pidemmän aikaa seuraillut tilannetta ja aikonut osallistua teksteistä keskusteluun, mutta kun suuri osa on kirjoittelusta tuntuu olevan asian vierestä.
Luulen, että ainakin häätötoimissaan palstalaiset ovat onnistuneet; varmasti monikin kirjailijan alku on jättäytynyt suosiolla pois sisäpiiriläisten tanhuringistä. Ehkä minäkin luovun toivosta ja jatkan kirjoittamisesta puhumista jossain toisaalla, missä itse asiakin vielä muistetaan.
Täällähän ei ole kenenkään pakko olla. Miksi juuri tähän keskusteluun otit kantaa, vaikka mainitsemiasi asioita löytyy muualtakin?
Olisit voinut vaikka avata ihan oman keskustelun tästä aiheesta, etkä nyt ruvennut puhumaan asian vierestä, kun itse sitä karsastat? Vai onko mottosi: Älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä opetan?
T. ®Sherlokki © 2006
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000014447962#22000000014447962
Miksi tuhlata pikseleitä aloittaakseen uuden keskustelun, kun kerran paikka löytyy muualtakin.. Ja kun ei tämä asia nyt niin suuresti kenenkään elämään vaikuta.
Mutta jotenkin tuntuu, ettei tänne ole tervetullut. En minä, ehkä ei kovin moni muukaan. Menen pahoittamaan mieleni muualla.
Miten tuo nyt sitten mihinkään liittyy?
Ole punaista mattoa levitetty muillekaan. Monikossa puhuminen on manipulointia ja sitä täällä tosiaan riittää ilman sinunkin panostasi. Muuten noista kirjoituksista täällä, kun menet kauppaan ostatko kaiken eteen tulevan? Täälläkin voi lukea sitä mitä haluaa, ei ole pakko lukea ikäviä kinasteluita. Sen mielen saa pahoitettua tosiaan missä itse haluaa. Onnea kokeiluille.
T. ®Sherlokki © 2006
T. ®Sherlokki © 2006
Sepä se, että kun ei tunnu muuta luettavaa olevankaan kuin ikäviä kinasteluja. Mutta turhaan kai urputan, eipä taida minun sanomisellani muuta tulla kuin lisää kinastelua. Voisihan sitä vain sinnikkäästi ruveta tekemään työtä sen eteen, että palstalla palattaisiin oikean sorvin ääreen. Ken tietää, toisella nimimerkillä, toisena aikana..
se ihan noinkaan ole, luulen, sillä minulla on tuossa esimerkiksi yksi runo nyt hetken ollut ja siihen on yksi vastaus ja kommentti tullut, joten tuntuu, että täällä ei edes haluta lukea muuta kuin kinasteluja, sen huomaa jo näistä viestien määrästä/kuinka monta kertaa aihe on luettu!
On tämä sanasota aika hupaisaa luettavaa. Kipsa pistää ja Sherlokki väistää, Sherlokki pistää ja Kipsa väistää ja potkaisee munille.
Tosiasia on, että täällä te vain tappelette kuin nelikymppinen aviopari, ettekä välitä mistään muusta.
http://www.virtualdali.com/69ToreoNoir.html
http://www.dr-severe.de/mediac/400_0/media/El~toro.jpg
T. ®Sherlokki © 2006
Ison härän sisällä asuu yhä pieni vasikka, joka haluaisi leikkiä iloisesti kaikkien muiden kanssa, mutta hurjannäköisen ulkomuotonsa vuoksi se ei salli sitä itselleen. Harmi.
Olet väärässä.
T. ®Sherlokki © 2006
Lukijan tulkinta on kuitenkin aina se ratkaisevin tulkinta. Jos esim. jokin kirja myy hyvin sen vuoksi, että lukijoilla on siitä tietty mielikuva, onko mielikuva silloin "väärä", vaikka se poikkeaisi kirjoittajan omista tarkoitusperistä?
Tässä tekstissä härkää kävi oikeastaan sääliksi, yksinäistä seinänpuskijaa.
Tämähän ei ollut kirjaksi tarkoitettu kirjoitus, joten vääntely ilman alkuperäisiä keskusteluja ei ole edes lukijan oikeus.
Härkä oli onnellinen oman tiensä kulkija, sääliksi kävi lähinnä sermien takana piileskeleviä Wannabehärkiä.
T. ®Sherlokki © 2006
Jos tekstiä ei ollut tarkoitus antaa tulkittavaksi kirjallisena teoksena, siinä tapauksessa se ei kuulu tälle palstalle lainkaan.
Tämähän on keskustelupalsta. Vastauksen voi muotoilla tarinan muotoon halutessaan, eikö se voisikin olla jopa ominaista tälle foorumille.
Näillä kriteereillä aika moni mielipiteesikään ei kuuluisi tänne.
T. ®Sherlokki © 2006
Kommenttini tässä ketjussa ovat olleet keskustelua avaustekstistä, ja siten kuuluneet hyvinkin tälle palstalle.
Aiemmin olet patistanut tulkitsemaan vastaavanlaiset tekstisi kirjallisiksi teoksiksi. Mutta jos tällä kertaa tarkoituksesi olikin vain keskustella siitä, miten muut kohtelevat mielestäsi sinua, siihen keskusteluun en osallistu.
Jokainen voi ilmoittaa mielestään asiattomista viesteistä Suomi24:n ylläpidolle.
Et edellenkään ymmärrä perusajatusta. Esittää näkemäänsä tarinan muodossa. Sinä katsot asiaksesi päättää miten asiat saa esittää ja mistä aiheesta? En muista patistelleeni ketään mihinkään, noin yleisesti. Jokaisella kirjoituksella on oma syynsä olla täällä. Älä lue minun aloittamiani tekstejä/kommentteja niin ei maailmasi järky. Loppusitaattisi kertoo sinusta kaiken. Kun et yksin kykene haet joukon turvaa toteuttamaan sinun näkemystäsi, mikä ei suinkaan ole koko totuus. Kun et halua osallistu, saat helposti poistettua viestisi.
T. ®Sherlokki © 2006
Rauhoituhan.
Kuten vallan hyvin tiedät, ei minulla eikä liioin sinulla ole valtaa päättää Suomi24:ssä miten asiat esitetään ja mistä aiheesta.
Kommenttini asiattomien viestien ilmoittamisesta oli tarkoitettu sinulle vinkiksi. Jos kerran pidät viestejäni asiattomina ja minua täysin ymmärtämättömänä ja kelvottomana kommentoimaan tekstejäsi, ole hyvä ja ilmoita asiattomista viesteistäni ylläpidolle.
En ole tähän mennessä kertaakaan poistanut viestejäni. Sen sijaan sinun poistojesi myötä minunkin kommenttejani on mennyt taivaan tuuliin.
Ja olen pahoillani, maailmani ei todellakaan järky Sinun sanoistasi.