Vaikka olenkin jo aikuinen, joudun silti lähtemään vanhempieni mukaan esim. risteilyille / huvipuistoihin. Voihan sitä muutaman kerran kesässä lähteä perheen kanssa reissuun, mutta kun tämä toistuu monta kertaa, niin alkavat hermot olla jo tiukalla.
Olen sanonut heille jo useasti, että en nyt lähde, haluan vietää aikaa myös kavereiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole tuottanut tulosta.
Olisko teillä mitään vinkkejä miten kieltäytyä lähtemästä perheen kanssa jokaiselle lomareissulle? Entä lähdetkö sinä usein perheen kanssa lomalle? Minkä ikäinen olet?
Olen sanonut heille jo useasti, että en nyt lähde, haluan vietää aikaa myös kavereiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole tuottanut tulosta.
Olisko teillä mitään vinkkejä miten kieltäytyä lähtemästä perheen kanssa jokaiselle lomareissulle? Entä lähdetkö sinä usein perheen kanssa lomalle? Minkä ikäinen olet?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja minä meidän perheessä suunnittelen ja vedän miltei kaikki lomamatkat.
Minä nautin tällaisesta ja muu perhe on miltei aina riemurinnoin hyväksynyt suunnitelmani ja nauttinut matkoista.
Näin erilaisia me ihmiset näemmä voimme olla.
Meidän perhe ei käy yhtään missään. Ja tosiaan tarkoitan sitä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei olla reissattu yhtään. Vanhemmat eivät kuulemma enää viitsi, kun tuli nourena reissattua. Eli minä kökötän kotona n. 360 päivää vuodessa. Kavereita ei pahemmin ole, joiden kanssa lähteä.
me ei reissata ku vahemmat väittävät nuorena reissanneet... ja minulla ei paljoa kavereitaole, joten ei ole kiva harrastuksiinkaan mennä ku ei oo kavereita... mistäs päin oot
Sanot että vittu nyt en tällä kertaa lähde ja sillä selevä! Ei voi olla niin vaikeeta aikuisella ihmisellä.
asutko vielä kotona. ilmeiseti, ei vanhemmat muuten kai voi noin pakottaa... kannattaa siinä tapauksessa muuttaa omaan kotiin, jos mahdollista. ja jos et asu kotona, niin sanot vaan ettet lähde ja pysyt kannassasi.
Sanot vain "Ei, en lähde mukaan" toistuvasti. Jos viesti ei mene perille ennen kuin olet kyllästynyt jankkaamiseen, jätä keskustelu sikseen ja lähde vaikka kaverillesi samaan aikaan tai juuri ennen kuin perheesi on lähdössä lomalle.
Ikää on 18v, enkä lähde muille lomareissuille kuin itseäni kiinnostaville, joita on erittäin harvassa.
Meiän perheessä on ollut viimeset seittemän vuotta niin, että mun veljen ei ole tarvinnut lähteä minnekään sukuloimaan tai kumminkaimanserkunkissanristiäisiin, mutta jos mä en lähde, niin johan tulee huuto! Sama oli mun siskon kohdalla niin kauan kun se asui kotona. Oon aina luullu, että pojilla on joka perheessä helpompaa, kun olen aiheesta kavereidenkin kanssa jutellut, mutta ei näköjään. Ja mulla ja mun veljellä on siis ikäeroa kaks vuotta vaan.
-Jenni