On aika luonnotonta kun osa koiranomistajista pukee ja vaatettaa piskinsä. Itse en pidä koirallani edes pantaa ja silloin kun se täytyy kiinni pitää käytän siihen valjaita, nykyään kun ei tarvitse enää pannassa roikuttaa omistajan tietoja tms. on pannankäyttökin mielestäni turhaa. ymmärrän toki senkin että kaikilla ei ole kontrollia joillakaan edes osittaista koiraansa jolloin panta tai valjaat ovat välttämättömät kontrollin takaamiseksi (vaikkei aina voi siitä pitääkään takeena). Mutta että tukkia ryysyjä niskaan hellanlettas, tuntuu että joku pikkulapsi tämän vaatettamisen keksinyt! Talvipakkaset on taas eri asia lyhempi karvaisilla tai karvattomilla mutta minun mielestäni ehdottomasti ei muuten! Mitä mieltä muut ovat?
Minun
Mielestäni
13798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Laki vaatii kytkemään koiran. Normaalisti tämä tapahtuu joko pannan tai valjaiden avulla. Itse rikot lakia. Mitä vielä ihmettelet?
Vaatetuksesta jokainen päättäköön itse.
asumme mekin. Eli omalla pihallamme! Laki ei yllä tänne, laki ei ainakaan käske pitämään pannassa koiria omalla aidatulla pihallamme. Emme me riko mitään lakia, nautimme vain elämästä ja vapaudesta. Omalla pihallamme. Mitähän ongelmia sinulla sitten??
enemmin menemme ulos vaatteet päällä kuin annamme pakkasen lyhentää lenkkejämme.
Panta remmi meillä on _aina_ kulkiessamme taajama alueella. Tämä koska muistaakseni koirien irtipidosta on olemassa jokin laki ja vaikka koirani minua totteleekin, kulkee käskystä vierellä, ei vedä jne. Moni ihminen ja etenkin usea muu koiran ulkoiluttaja katsoo koiraani hieman pitkään. Eli ihan turvallisuuden tunnetta ja arvostusta muille teidenkäyttäjillekin. Täällä maalla ei sitten pantaa käytetäkään.
Ja takki on tosiaan päällä kylmällä vesisateella ja jo pikkupakkasillakin. Koiralla lyhyt karva, mutta vaatii paljon aktiviteettia niin ennemmin se 15 km. lenkkeilyä kuin rikki purtu sohva.
Etkö saa riitaa aikaiseksi vaikka kuinka yrität. Turhauttavaa eikö totta. Jospa hakiset ikäistesi seuraa jos sinulla seuraa yleensä ottaen on.
Netissä on nuorille ja lapsosille omat palstat näin niinkuin vinkkinä.
asiallinen. Oma viestisi provosoi.
Jos siis tarkoitat pukemisella ja vaatettamisella tuota amöriikan tapaa -ihan totta siis- pukea koirille jotakin röyhelöitä vähintäänkin valokuvausta varten.
Meillä on kyllä pannatkin kaupunkikävelyä varten, alkukantaisia kun ovat 75% meän koirista, ja vain 25% käyttörotua. Vaan 100% aluskarvattomia.
Ja panta on kaulassa vain hyvin pienin hetkin: en muuten itsekään käytä (ainakaan kiristäviä) vaatteita kuin pakosta.
Meillä koirat puetaan pakkasella eikä se ole meidän koiran omistajien eikä myöskään koiran mielestä luonnotonta. Ei tarvitse koiran palella, joten se voi täysin siemauksin nauttia lenkistä! Koira on aluskarvaton, joten turkki ei sitä lämmitä tarpeeksi pakkaskeleillä. Ja pantaa pidetään aina ulkona päällä, koirapuistossakin on panta, mutta ei tietenkään hihnaa.
Eipä ole kukaan tullut vielä täällä Helsingissä ihmettelemään koirien takkeja, se on niin tavallista. Enemmin varmaankin ihmettelisivät, jos näkisivät koiran ilman takkia tärisevän kylmyydestä.
yksinkertaisesti suomen talvi olo suhteissa tulee kylmä. senpä takia ainakin itse pukisin koiralleni, ettei toisen tarvitse jäätyä.. lyhyt karvaset ovat herkempiä kylmyydelle..
että se koira on eptoleläin. Kyllä se on pidettävä kytkettynä. ETenkin maalla.. Siellähän niitä metsän eläimiä on eniten. Nytkin hirvillä on vasat ja linnuilla poikaset jne. Ja pidetään siellä "metsälenkilä" koiraa irti ja annetaan tehdä tuhotöitä... EI ja vielä kerran ei.SE ON LAISSA KIELETTY.
Asia eri, kun koira on irti omalla pihalla, mikä on AIDATTU. Ja se aita pitää olla tarpeeksi korkea, että koirat ei pääse hypään yli esim. jäniksenpoikasen perään...
Ajatelkaapa nyt hiukan..
koirien pukeminen olkoon jokaisen oma asia, vaikka en sitä ymmärräkään muutoin kuin talvipakkasilla jos koira ei tosiaan muuten ilman vaatteita pärjää. panta ei käsittääkseni ole vaate vaan koiran kiinnipiti väline.
mutta! metsästyslaki velvoittaa pitämään koiran kytkettynä 1.3.-19.8. välisenä aikana!! koskee myös korpea ja maaseutua, oma piha on erikseen mutta koirat ei saa päästä pusikoihin ja metsiin luonnon eläimiä poikasineen häiritsemään! toiset ihmiset tuntuvat olevan täysin tiedottomia tästä kiinnipito ajasta, eniten ihmetyttää ne joilla on metsästyskoira seuraeläimenä ja eivät tiedä tästä laista! pitäisi sen jo järkikin sanoa!
No se on jokaisen mieli pide että puetaanko siitä samaa mieltä niistä laihoista ym. Mutta kyllä koiralle saa pukea mitä haluaa! En usko että mikään lapsi on sitä keksinyt varmaan koiramme lehdessä joku muoti juttu! =) on lippiksetkin osa esim chihuille suloisia!
Teidän mielipiteitänne, en sitä onko se jokaisen oma asia. Minua tämä vain kummastuttaa ja tarkoitan juuri sitä tinkerbell tyyliä. Ja se että minä pidän koiraani ilman pantaa ja muita remeleitä irti omalla aidatulla pihallani ja kytken sen kun alueelta poistumme tai olen sisällä koirani kanssa ja poistan pannan siltä lenkin jälkeen ei luulisi teitä luonnonsuojelijoita häiritsevän, niinkuin ei häiritse lainsäätäjiäkään, ja tämän tiedän sillä mieheni on poliisi. Mutta toisaalta taas kiitos asiallisista vastauksista ja hyvää loppukesää :) Niin vaatetetut kuin vaatteettomat
nii että laitatko ens kerralla kuvaavamman otsikon? :) häirittee, ko on nii palio semmosia "lukekaa"-tyylisiä otsikoita, olis siistimmän näkönen foorumi. joo en nyt sano pelkästään sulle.:D en oo mikään moderoija mutta sanoimpaha vaa nyt. :D