Oli lämmin heinäkuinen aamu kuluvana kesänä. Olin lähes ainoa ,joka ei ollut lomalla työpaikaltani. Tänään oli tarkoitus lähteä työmatkalle Turkuun heti aamusta. Tosin palaveri, johon menisin alkaisi vasta myöhemmin iltapäivällä. Keitin kupin kahvia. Kävin suihkussa ja puin päälleni. Astelin autolleni ja starttasin työsuhdeautoni. Kaarsin kerrostalon pihalta tielle ja käänsin auton nokan kohti Turun moottoritietä.
Ehdin ajella tunnin verran kunnes huomasin tienvieressä pysähtyneen vanhan kuplavolkkarin konepelti pystyssä. Auton edessä seisoi noin parikymppinen vaalea tyttö, joka ei oikein tiennyt mitä seuraavaksi tekisi. En itsekään ole mikään automekaanikko, mutta ajattelin katsoa oliko mitään tehtävissä. Pysäytin autoni ja kävelin kysymään tytöltä mikä oli hätänä.
Hän vastasi olevansa matkalla pikkusiskonsa kanssa Saloon vanhempiensa kesämökille ja osoitti kuplan takapenkillä olevaa n. 16-17 -vuotiasta siskoaan. Tyttö hymyili minulle iloisesti takapenkiltä. Tässä vaiheessa totesin, että molemmat olivat pukeutuneet varsin kesäisesti vain lyhyisiin minihameisiin ja toppeihin. Ainakaan tytöllä, jonka kanssa juttelin ei näyttänyt olevan rintaliivejä topin alla, vaan tummat pienet nännit kuulsivat hiukan valkoisen topin lävitse.
Tunsin pientä veren pakkautumista kalussani. Kysyin mikä autoa vaivasi ja sain vastaukseksi. että se vain sammui kesken ajon. Kurkkasin konepellin alle ja tarkastin akun toimivuuden ja muutaman muun mahdollisen vikalähteen, menin kuskin paikalle ja kokeilin käynnistää auton. mutta tuloksetta.
Takapenkin punatukkainen pikkusisko kurkisteli takapenkiltä varsin lähellä korvanlehteäni. Saatoin haistaa raikkaan parfyymin tuoksun. Hän laski kätensä olkapäälleni ,rapsutti pitkällä kynnellään niskaani ja kysyi onnistuuko? Sain hädin tuskin vastattua, ettei oikein taida nyt startata. Kerroin tytöille tilanteen, jotka totesivat, ettei taida muu nyt auttaa kuin pyytää kyytiä eteenpäin. Kerroin olevani menossa Turkuun, joten tytöt pääsisivät Saloon kyllä kyydissäni. Ei muuta kuin tytöt ja pari kassia autoon ja matka jatkui. Etupenkille tuli nuorempi tytöistä ja vanhempi kömpi takapenkille. Minun oli vaikea keskittyä ajamiseen, kun vieressäni oleva tyttö istuskeli mustassa minihameessaan
vieressäni. Tytöllä oli musta toppi ja näin, että hänen navassaan oli lävistys.
Kysyin muina miehinä ,että eikö tuollaisen lävistyksen ottaminen satu. Hän laski kätensä reidelleni ja sanoi, että lävistyksiä on aremmissakin paikoissa. Muuta ei tarvittu .Kaluni alkoi turvota reittäni vasten, eikä tyttö voinut olla huomaamatta sitä. Hän laski kätensä sen päälle ja alkoi hieromaan sitä ohuen housukankaan lävitse. Yhtäkkiä hän lopetti, nosti peppuaan etupenkillä ja riisui mustat pitsiset pikkuhousunsa pois. Hän veti hameen helmaa ylöspäin niin ,että minulla oli suora katse hänen pilluunsa. Hän oli ajanut lähes kaikki karvat pois, vain pieni tupsu oli jäänyt muistoksi.
Nyt hän otti toisella kädellä omastani kiinni ja vei sen suoraan kosteille pillunhuulilleen. Olin tiputtanut auton vauhdin varmaan 80 km/h ja ohjasin yhdellä kädellä. Pidin katseeni tiessä ja oikean käden etusormella tutkin tytön kostunutta pillua. Tunsin käden lähestyvän housuni vetoketjua ja alkavan avata sitä. Tottuneet sormet sukelsivat housujeni sisään ja ottivat sieltä esille puolijäykän elimeni. Tyttö huokaisi innoissaan ja alkoi runkata kaluani hitain vedoin. Minun oli pakko ottaa molemmilla käsillä ratista kiinni, muuten olisin varmaan ajanut ojaan.
Tilanne oli niin kiihottava, etten malttanut vielä pysäyttää autoa, vaikka katselinkin jo sopivaa pysähdyspaikkaa. Tunsin jotain kosteata kaluni kärjessä ja huomasin, että tytön huulet hamusivat turvonnutta terskaa suuhunsa. Kielen kärki vaelteli pitkin kyrvän vartta ja oikealla kädellä hän runkkasi hitain vedoin. Puolet 20 cm:n jormasta oli sukeltanut tytön huulien väliin, eikä hän tehnyt elettäkään ottaakseen sen välillä pois suusta. Hän hamusi huuliaan alemmas ja alemmas. Aloin tuntea palleissani orastavaa kihelmöintiä tulevasta laukeamisesta.
Ohjasin auton pienelle sivutielle ja sammutin sen. Halusin lisää namia. Hyppäsin ulos autosta ja
kiersin toiselle puolelle autoa, jossa tuo nuppusuu istui ovi avoinna ja odotti seuraavaa siirtoani. Nostin vasemman jalkani auton kynnykselle ja ohjasin edelleen jäykän elimeni tytön huulien väliin. Tunsin kuinka vanhempi sisaruksista oli tullut ulos autosta ja laskeutunut alas jalkojeni väliin. Hän hamusi kielellään pallejani suuhunsa ja alkoi imemään toista kivestäni samalla kuin nuorempi heistä imeskeli terskaani kuin jäätelötuuttia. Annoin lanteeni keinua kevyesti edestakaisin. Kullini oli räjähtämäisillään ,olinhan ollut jo viikon runkkaamatta, joka on miehelle hyvä suoritus. Punainen terska kiilteli tytön huulien välissä ja tunsin kuinka hänen kielensä leikitteli terskan herkällä alaosalla. Vanhempi tytöistä päätti lisätä vettä myllyyn Hän ujutti takaapäin kätensä kullilleni ja alkoi runkkaamaan samalla kuin toinen tytöistä haukkoi syljestä kiiltelevää kulliani suuhunsa. Tämä oli liikaa minulle, otin auton kattotelineestä molemmin käsin kiinni ja työnsin viimeisiä kertoja tytön punaisten huulien väliin. Tyttö kähisi, että anna tulla vaan ja minä tein työtä käskettyä. Takanani ollut tyttö kiihdytti tahtiaan enkä voinut enää pidätellä vaan aloin ruiskia spermaani pitkin tuon nuoren naisen kasvoja. Ensimmäinen kovalla paineella tullut ryöppy syöksyi suoraan tytön avoinna olevaan suuhun, jonka hän auliisti nielaisi. Seuraava osuikin jo nenän varteen ja kolmas suupieleen. Takana ollut tyttö vatkasi edelleen kullini vartta ja puristi viimeisetkin tipat pikkusiskonsa suuhun, joka halukkaasti imaisi viimeisetkin tipat talteen. Käännyin kiitollisena vanhemman tytön puoleen, joka halusi myös maistaa minun vielä puolijäykkää elintäni.
Hän lipoi innoissaan spermaista terskaani ja totesi, että tätä täytyy saada lisää. Enhän ollut vielä itsekään päässyt edes tutkimaan heidän limaisia pillujaan. Niinpä sovimme, että koukkaisin seuraavana päivänä Turusta tullessani heidän vanhempien mökin kautta ja jatkaisimme tämän hyvin alkaneen ystävyyden harrastamista.
Jatkoimme matkaa ,tiputin Tytöt Salon keskustaan ja sain puhelin numeron, josta saisin heidät heti seuraavan päivän iltana kiinni. Lupasivat lämmittää saunan, mutta se onkin eri
juttu !!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan vaan tiedoksi et vanhoissa kuplissa on konepelti takana,eikä edessä:)
Tekstissä ei missään vaiheessa väitettykkään, että kuplan kone olisi keulan puolella.
....ja taitaa se akkukin löytyä vähän eri paikasta....
Niin, mitä sitten jos kuplan akku ei sijaitse konehuoneessa, voihan sen kunnon silti tarkastaa. Takapenkin tyttö olis tosin joutunut nostamaan perseensä penkistä operaation ajaksi, mutta se ei kuitenkaan muuta asiaa.