Minä haaveilen vielä yhdestä lapsesta, mutta tuntuu ettei entinenkään perhe mahdu tähän nykyiseen taloon eikä uuteen ole varaa. Tai oikeastaan ei enää halua ottaa asuntolainaa. Varastotilasta on jatkuva puute ja tuntuu, että mihin ihmeeseen kaiken sijoittaa. Nyt jokaisella lapsella on oma huone, mutta vieras/työhuonetta ei enää ole. Tulikin mieleen, että millaisissa "kartanoissa" asutte, jos lapsi on enemmän kuin 5. Me emme meinaa mahtua 3 lapsen kanssa 150 neliön omakotitaloon. Siivouspäivänä tässäkin tuntuu olevan liikaa tilaa mutta arkielämässä kaipaisin hieman lisää tilaa ja ennen kaikkea säilytystiloja.
Asunnon koko
Vain 3 äiti
285149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
150 neliötä kuulostaa musta aikas isolta. Itellä kun oli jotain 70 neliöö 3 lapsen kanssa. Eli kaikki kolme samassa huoneessa. Nyt viikonloppuisin 79 neliötä ja kolme lasta 2aikuista. Mutta onnea isomman hakuun :)
ja asutaan 80 m2 kolmiossa. Kaksi vanhinta lasta on samassa huoneessa ja nuorin on meidän makuuhuoneessa ja ihmiset ihmettelevät, että miksi me oikein haaveillaan omasta talosta kun sehän on niin kalliskin...
Mut jos kaikki menee putkeen, niin ensi kesänä aletaan rakentaa omaa taloa, johon tulee viisi makuuhuonetta, joten vois vaikka tuottaa yhden jälkeläisen lisää, ettei jää hukkatilaa.
Meidän on tyytyminen näihin 4 pieneen makuuhuoneeseen ja 3 lapseen. Lapsilla alkaa olla ikää sen verran, että nuorimman ja vanhimman ikäero tulee liian suureksi jos vielä perhettä meinaisimme kasvattaa. Meidän olisi pitänyt olla viisaampia silloin lapsettomina kun talon ostimme. Ajattelimme vain, että makuuhuoneita on mukavasti mutta emme hoksanneet sitä, että huoneet ovat todella pieniä. Ovat sellaisia yhden hengen huoneita. Yksi on isompi ja se on nyt musiikkia harrastavalla esikoisella. Mahtuu soittimet omaan huoneeseen.
Alkaa tulla pikkuisen ahdasta, kun makuuhuoneet ovat liian pieniä. Lastenhuoneessa on 120 senttinen parvi, jonka alla on yksi sänky. Pinnasänky on pakko siirtää ikkunan alle. Leikkitilaa ei huoneeseen juuri jää, siksi olohuone on luvallinen leikkipaikka meillä. Säilytystila on meilläkin ongelma, mutta onneksi voimme viedä myös vanhempieni luo esimerkiksi talvivaatteet kesän ajaksi säilytykseen. Oma sauna on kyllä ehdottoman hyvä, ja näin kesällä tuo oma takapiha lisää tilaa.
Rakenteilla on meilläkin omakotitalo, siellä sitten voimme asua väljemmin. Toivottavasti ensi keväänä jo pääsisimme sitten sinne. Tilaa tulee myös heti, kun voi vauvantarvikkeet viedä pois, vaunut ja muut on pakko säilyttää täällä sisätiloissa, ja kyllä ne vievätkin tilaa ihan älyttömästi.
pyrit tällä viestilläsi?
Niin, olen 164/52 .... oon tosi läski, pitäis varmaan laihduttaa ....
Haave suurperheestä elää syvällä sisimmässä mutta asunto ahdistaa. Viestilläni en varsinaisesti pyri mihinkään, vaan minua vain kiinnostaa miten isoissa asunnoissa suurperheelliset asuvat. Sen olemme päättäneet, että kun asunto on vihdoin oma, niin uutta lainaa emme ota joten samalla on tyytyminen pieneen perheeseen.
Tällä hetkellä tilanne, että8 lasta,
ja 7 makuuhuonetta.
En muista paljonko neliötä.
Meillä kohta 2v. poika ja 3v. tyttö samassa pikkuhuoneessa, jossa tilaa n. 9 neliötä.
6v. pojalla on oma pikkuhuone, n. 8 neliötä.
7v. tytöllä ja 9v. tytöllä on yhteinen isompi huone,
13 neliötä.
12v. tytöllä oma huone, kun tuntuu sitä jo tarvitsevan. Ennen kaikki kolme vanhinta tyttöä oli samassa huoneessa.
13v. ja 14v. pojilla molemmilla oma, n. 10 neliön huone.
Ja sitten meillä vanhemmilla oma huone,n. 15 neliötä, tilavampi koska yleensä vauvan pinnasänky ollut siellä. Siellä myös tietokone ja työpöytä.
Talomme on kaksikerroksinen, ja muita huoneita on
sauna kylppäri (kylppäri ihan tilava)
olohuone (n. 12 neliötä)
keittiö (en tiedä pinta-alaa, mutta tarpeeksi tilava kumminkin, että keittiöön mahtuu kahdentoista hengen ruokapöytä (Piti iskän itte nikkaroida että sai tarpeeksi ison ;) )
Pöydässä olisi vielä kaksipaikkaa tyhjillää, saas nähdä...
Sitten meillä on kodinhoitohuone.
Eli talomme ei mikään kartano, mutta ISO kumminkin.
onhan tuo todella iso.
7 Makuuhuonetta?
Missäpäin suomea on noin isoja taloja?
Jos asutte pääkaupunkiseudulla niin olette todella varakkaita.
täällä korvessa ;)
Täällä pohojanmaalla :)
talomme ei niinkään ole mikään hirveä jätti,
ihan tavallisen kokoinen ulkoa päin, kun on kaksi kerrosta.
kaksi lasta samassa huoneessa ja vanhemmilla oma huone eli 5h k khh s
Eli siis 2 aikuista ja 4 lasta, 3h k 80m2, eli 3 lasta samassa huoneessa ja vauva vielä meidän huoneessa. Hyvin mahdutaan, eivät isommat lapsetkaan vingu yhtään omia huoneita, kun se vaan ei ole mahdollista.
viidelle lapselle ja vanhemmille
asumme 200 neliön ok-talossa.
pienin vanhempien huoneessa, kolme seuraavaa samassa huoneessa ja vanhemmat kaksi samassa huoneessa...yksi ylimääräinen huone...josta ollaan vanhemmalle puhuttu remontoimalla tehdä "teinin" huone =)).
ja omakotitalossamme on neliöitä 117m2, makuuhuoneita 4. Kyllä sitä mahtuu pienempäänkin jos haluaa. Ei välttämättä tarvitse hankkia valtavaa "kartanoa"
Että nykyaikana trendi minkä mukaan jokaisella lapsella tulisi olla ihan oma huone.Ei jaeta enää sisaruksien kanssa huoneita vaan pitää olla se oma.Onko tää lasten vaiko meidän vanhempien tekemä juttu??
Mä meinaan myönnän että miellä se on aikuisten tekemä "ongelma".Meillä 5 lasta ja huoneita 6 plus normi muut tilat.Omakotitalo ja piharakennuksia läytyy joissa lapsille harrastetilaa.
Tällä hetkellä vanhimmalla pojalla ja tytöllä on omat huoneet,kaksi 7 vuotiasta poikaa jakaa huoneen.Musta tä ei ole ongelma mut mies haluasi omat huoneet pojille kun hänelläkin on ollut.No,saa antaa oman työhuoneensa sitten,ei muuta mahista.Sillä mä en muuta olkkariin nukkumaan.Pienin on meidän makkarissa( 1 vee) mutta jakaa kohta tytön kanssa huoneet.POikien makkari on iso 17 neliötä,kuten meidän makkarikin.Sinne muuttavat tytöt kohtapuolin ja me pienempään iskän kanssa.Musta on ihan ok jakaa huoneet,mä olen pikkusiskon kanssa jakanut huoneen vaikka ois ollut mahis omaan huoneeseen.Tykättiin olla samassa.
Meillä oli ennen 3 lasta ja 60 neliöö. Nyt perheen kasvaessa laajennettiin taloa:). Kyllä monet asuvat hyvinkin ahtaasti, meillä sentää kaikille lapsille omat huoneet:).
kaksikerroksinen ok-talo 255 neliötä. 4 lasta ja jokaisella oma huone. yläkerrassa 3 makuuhuonetta joista kaksi tyttärien käytössä ja yksi vierashuoneena. alakerrassa keittiö, olkkari ja 4 makuuhuonetta, yksi vanhemmille, pojille kaksi ja yksi toimii "toisena" olkkarina sekä työhuoneena.
kellarissa sauna ja pesutilat sekä pyykkihuolto.
tiloihin olen hyvin tyytyväinen ja vintillä on paljon varastotilaa, samoin vielä kellarissa. siivotessa joskus ottaa päästä.
tarvitse koko huushollia kerrallaan siivota?
Tällaisesta talosta olen aina haaveillut, mutta haaveeksi jää. Jokaiselle perheenjäsenelle olisi tilaa, mutta olisi vielä ns. ylimääräistäkin. Meillä lapset on tehty pitkällä aikavälillä; aina 3 vuotta ikäeroa, niin lasten laittaminen samaan huoneeseen tuntuu vaikealta. Esikoinen on poika (9v) ja nuorimmainen poika (3v). Heillä ei mitään yhteistä ja elämä samassa huoneessa olisi aika vaikeaa. Keskimmäinen on tyttö ja tuntuu, että pojan ja tytön laittaminen samaan huoneeseen ei ole mukavaa. Ovat kiinnostuneita niin erilaisista asioista.
Meillä käytetään siivoukseen aina yksi päivä joka toinen viikko ja välillä tehdään vain ylläpito siivousta. Haluan siivota kaiken kerralla, onneksi vanhimmat lapset osaavat jo auttaa ja siivoavat omat huoneensa.
Kiitos kaikille kirjoittaneille. Haave neljännestä elää vielä, mutta iänkin puolesta voi ehkä jäädä vain haaveeksi. Olisi pitänyt aloittaa perheen perustaminen paljon aikaisemmin.
Olen karsinut turhat tavarat pois ja hyvin mahtuu.
ei ne neliöt kerro välttämättä kauheasti asunnon todellisesta koosta mitään vaan pohjan toimivuus on huomattavasti isompi juttu. Meitä on kaksi perhettä joissa yhtä monta lasta, mutta toisella perheellä on 260 neliötä ja meillä 200. Kaikki kuvittelevat meidän taloa isommaksi koska meillä kaikilla on omat huoneet ja lisäksi on aulatilaa ja jaettua olkkaria, vaatehuonetta ja ompelusoppea. Asuntojen tilaratkaisut ovat vaan aivan erilaiset ja meillä ei hukaktilaa ole vaikka tilat ovat avaria ja valoisia. Toisin on tuolla tasnssisalissa..
Meillä siis 200 neliötä ja 5mh, 2vaatehuonetta joissa toisessa osa tilasta erotettu ompeluuun yms toimintaan, ruokailu, keittiö, olohuone kirjasto, TV-aula, kodinhoidot sun muut..
Talo suht uusi ja meille suunniteltu ja säästöbudjetilla tehty eli ei ylenpalttista luksusta, mutta mukavuuksia.
Lasten huoneet eivät ole järin suuria, mutta riittäviä. Onnellisempia ovat yksin omassaan kuin yhdessä isossa tilassa ja sopuakin on toisella tavalala..
Säilyts on meillä teettänyt kanssa työtä aikojen saatossa ja siihen on montaa konstia ja kikkaa kertynyt miettimällä. Turhaa tavaraa myös pyritään välttämään vaikka se ei helppoa ole..
On 200m2 taloja, joissa on vain kaksi tai kolme makuuhuonetta. Muu tila on olohuone/keittiö/ruokatilaa ja joku kakkos oleilutila saunat sun muut lisäksi voi olla turhaa käytävätilaa tai jotain muuta kikkailua esim. pylväitä. Korkeat tilat kaksikerroksisissa taloissa vievät käyttötilaa pois.
Tuttu asuu tällaista taloa kolmen lapsen kanssa ja vain yhdellä lapsella on oma huone.
Jos on 7m2 makkari niin ei siihen montaa lasta mahdu. Nykyään ei oikein suositellakaan alle 10m2 makkareita edes pienperheille.
Olemme asuneet 70m2 kolmiossa ja siinä oli niin isot makkarit, että leikillämme laskimme lasten huoneeseen mahtuvan 3 kerrossänkyä ja vielä kirjoituspöydän. Omaan makkariinkin olisi yksi kerrossänky mennyt.
Olen työn puolesta nähnyt ulkoapäin suuria taloja, joihin ei kyllä sitten oikeasti mahdu kuin se yksi lapsi. Kun talon pohja on 80-90m2 ja alakerrassa olkkari, keittiö, saunatilat, kodinhoito, autotalli ja suurin osa sitä muodikasta "ylös asti auki" olevaa niin hyvässä lykyssä siellä ylhäällä on se kaksi tavallisen kokoista makkaria.
Sitä on niin kaikkea. Meillä siis 170m2 ja pienin makkari 13m2. Suurin isojen poikien yhteinen huone on 35m2. Nuorimman huone 12m2.
Kolme lasta vain eikä enempää tulekaan. Lisäksi sauna, khh, työhuone, vaatehuone, kolme vessaa.
Mutta on tässä sekin puoli, että jonain päivänä lapset lähtevät maailmalle ja talo on kahdestaan aika suuri elellä. Tämä on kuitenkin meidän koti ja toivon, ettei tarvitse myydä lähiaikoina pois.
Toivottavasti lapset kyläilevät perheineen. Sen vuoksi ei poisteta noita lastenkeinujakaan vaikka omat lapset eivät juuri enää keinu...
Meillä on vanha omakotitalo kotina. Makuuhuoneet ovat suuria, mutta niitä on vain 4. Joka huoneessa on kaksi asukasta. Kellarissa epävirallista matalaa tilaa harrastuksiin.
Sopivan kokoinen koti, vaikka varasto/kaappitilaa on meilläkin aivan liian vähän, tai kaikkea roinaa aivan liian paljon :),
alakerrassa 4mh keittiö 25m2 olohuone, sauna,apk ja ylhänä kaksi yli 20m2 huonetta ja oleskelutila, neliöitä taitaa olla muistaakseni 250m2 yhteensä, viisilapsille perheelle passeli, vielä kun ollaan melkein järven rannalla omalla tontilla maaseudun rauhassa keskellä espoota :)) siivouspäiviä tämän kanssa onkin sitten 8 päivää viikossa :)
Meillä on viis lasta, tanskandoggi ja 110 neliöä vanhassa rintamamiestalossa. Ihan hyvin mahdutaan, tosin sitä varastotilaa ei ole kun otettu vintit käyttöön. Kaipa se on tottumus ja järjestelykysymys. vanhin laps ainut jolla oma huone (tyttö 14v), pojat 12 ja 10 vielä toistaiseks samas huonees ( se doggi, sil on oma sohva), pienimmät 5 ja 3 nukkuu meitin kans. mut meitin makkari tosin yli puoli yläkertaa eli varmaan joku 30-40 neliöä. edessä rakennemuutos, eli suunnittelen jälleen huonejärjestelyjä, eli meitin huone jaetaan kolmeen osaan, saa pojat ja tyttö 5 omat huoneet. junnu nyt ei varmaan suostu meistä eroomaan... eli me siirrytään sit alas ukon ja junnun kans, saa isommat koko yläkerran itselleen.
Meillä on iso vanha perintötalo, asuinpinta-ala 500m2 ja lapsia on viisi. Hyvin mahdutaan. Lapset aika isoja jo.
1975 rakennetussa rivitalossa vuokralla 110 neliötä. Asukkaina kolme ala-asteikäistä koululaista, naisihminen. Muutama marsu ja hamsteri häkkeineen sekä kissa. Ja yhden lapsen pyörätuoli. Nyt rivitalo myyty omistajan toimesta ja pitäisi lähteä pois. Etsitty asunnoksi rivitalosta 70-80 neliötä. Tähän mennessä tarjottu kahdessa tasossa olevia huoneistoja joissa ei ole juurikaan säilytystilaa.