Siis kuinka saisin koulutuksen kyseiseen ammattiin.Pohjakoulutus on maalari, mutta olen viimeiset 3 vuotta ollut töissä metallialalla ja minulla on herännyt suuri polte hankkia ammattitutkinto ja sitä vastaavia töitä. Onko oppisopimusmahdollisuutta olemassa kyeiselle alalle Lahden seudulla? Ammattikoulun linjat opintoetuuksineen on poissa laskuista, sillä olen perheellinen ja velkaakin on sen verran että ei ole varaa jättäytyä opintotuen ja -lainan varaan. Työvoimakoulutukseen minua ei ole huolittu, koska minulla on vakituinen työpaikka ja täten ei muka koulutustarvetta. Vähän on kinkkinen tilanne, mutta haluaisin kuitenkin siirtyä nykyisistä työtehtävistäni vaativampiin.
Kertokaa ihmiset hyviä neuvoja, että saan ongelmani ratkaistua! Olen 27 vuotias nainen ja kunnianhimoa riittää.
Kertokaa ihmiset hyviä neuvoja, että saan ongelmani ratkaistua! Olen 27 vuotias nainen ja kunnianhimoa riittää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysäse työnantajalta mitä olisi mieltä oppisopimuksesta, ja Ei muuta kuin soitto oppisopimuskeskukseen/Toimistoon. Ja niinkuin kerroit että olet ollut alalla 3V niin uskoisin että työn antajasi suostuu oppisopimukseen. kaikki näyttö tutkinnot pitäisi onnistua työpaikallasi. se ammattitutkinto on turhan vaativa kannattaa ensin käydä perustutkinto. työn antajahan saa jonkin näköistä korvausta opiskeluista, ja sinä saat koulu päiviltä PV:rahaa matkakuluja ja majoituskorvausta.
Kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen aikuiskoulutuskeskukseen. Niillä on tarjota koulutusta eri aloille. Ne myös huomioi valmiiksi osaamasi asiat, joten ei tarvitse niitä enää opetella. Yleensä rahoitus tulee opintotukikeskuksen kautta. Kävin itse tällaisen linjan rakennustuotteen puolella, ja se tapahtui ihan työn ohessa. Eli palkka juoksi koko opiskeluajan, kun kerran töitäkin tein.