Osaako kukaan sanoa, miten pitäisi suhtautua työkaveriini (nainen) joka jostain kumman syystä ei enää puhu kanssani?
En tiedä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, mutta silloin vielä kun hän jutteli kanssani niin joskus mainitsi miesystävänsä.
Olen ollut aivan ihmeissäni, kun olen jo parisen kuukautta yrittänyt jutella hänelle niitä näitä, niin ei vastausta tule, katsoo vain kuin olisin vähä-älyinen (en ole).
Eräs toinen työkaverini kertoi, tämän puhumattoman katselevan minua silloin, kun olen esim.selin häneen (mm. koneen ääressä) ja myös katselevan kävelyäni työpisteistä toiseen tai kahvihuoneeseen tai minne tahansa menenkin.
Tuntuu todella oudolta, että toinen käyttäytyy noin. Siitä olen varma, että loukannut en ole häntä, mutta hän kylläkin satuttaa minua typerällä käytöksellään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jotenkin lukossa, ja sen takia ei osaa tai pysty sinulle puhumaan. Mitäs jos kaivaisit sen vanhan kunnon sulan ja mustepullon esiin ja kirjoittaisit kirjeen hänelle?
Tinni-Tunni
Viestistäsi herää monenlaisia kysymyksiä, suorastaan tulvii..mistä lähtisin niitä purkamaan, sulla on varmaan sama tilanne työkaverin kanssa. Pystytte ilmeisesti kuitenkin työasiat puhumaan, ongelma enempi henk.koht.tasolla vai?
Tajuaakohan se toinen miten paljon sinua em. tilanne rassaa, ei varmaankaan. Oletteko kauan olleet samassa työpaikassa, miten teillä ennen meni, milloin tilanne on muuttunut???....
Miten rohkea olet suoraan kertomaan hänelle ettet jaksa sanattomana seikkailla päivästä toiseen ja koet tilanteen outona. Voisit yllättyä vastauksesta, luulisin, vaan en tiedä miten, enhän tiedä vastaustakaan. Yleensä suoraan kysymykseen saa suoran vastauksen, onko sulla kanttia ottaa härkämäistä työkaveriasi sarvista kiinni. Miten paljon ylipäätään välität tästä ihmisestä selvittääksesi teidän välinne? Onko hän sinulle niin tärkeä? Vai näyttääkö myös nyrjähtänyttä kasvonilmettä sinut kohdatessaan?? Haluaisitko tietää pitääkö hän sinua tärkeänä ihmisenä?? Haluatko edes ottaa siitä selvää??
Vietämme kuitenkin melkoisen osan elämästämme työpaikallamme työkavereidemme kanssa ja sekin osa elämää pitäisi saada ainakin jollain tavalla toimimaan...eräs vaihtoehto jota aika monet ikävä kyllä käyttää on hiillostaa sitä ihmistä kaikilla epämiellyttävillä tavoilla. Juoruilu, selän takana mustamaalaaminen, työtehtävien mitätöinti, kaikenlainen pikkukiusa ja ei aikaakaan kun pääset tästä työkaveristä eroon. Sairasloma, masennuslääkkeet, kuntoutus uuteen työhön...hänelle ja sinä voit hyvillä mielin jatkaa omaa hommaasi.
summa summarum..PUHUKAA IHMISET ASIAT SELVIKSI, ÄLKÄÄ OLETTAKO MITÄÄN, MIKÄÄN EI OLE ITSESTÄÄNSELVÄÄ!!
kattelee et toltako se lesbo näyttää..
Vaikuttaa aivan selvältä tapaukselta: hän on korviaan myöden lätkässä sinuun !!!
Täällähän viikko pari sitten keskusteltiin siitä, miten vaikeaa on puhua ihmisen kanssa johon on tunteita.
Ja mikäli hän vielä seurailee sinua, kun olet esim. selin häneen.
Kyllä tämä siltä ihan itteltään vaikuttaa, usko pois ;)