marsut? Olen huolissani ovatko marsut saaneet kylmää, marsut ovat poikani huoneessa joka lähti reissuun ja minulta jäi hänen huoneen ikkuna illalla sepposen selälleen, Ihan ikkunan alla ne eivät olleet, mutta kumminkin. Huone tuntui viileältä ja ulkolämpötila näytti klo 6.45 vain 12 astetta. Yleensä ne alkavat heti uikuttamaan kun huoneeseen menee, mutta nyt olivat ihan hiljaa. Annoin niille porkkanaa ja alkoivat ne syömään heti mutta eivät todella uikuttaneet ennen sitä. Toivottavasti se johtui vaan siitä että tavallisesti niille ei vielä tähän aikaan jutella mitään, saavat nukkua vielä. Vai onko niillä sellaista "kellon" tuntemusta? Marsut ovat olleet vielä niin vähän aikaa, pari kuukautta vasta. Töihin pitäisi lähteä mutta olen niin huolissani ovatko ne edes hengissäkään kun tulen. Onko huoleni turhaa?
olenko
sairastuttanut
7316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oman järjen käyttö sallittua. Olisiko pieni vauva ookoo jos jättäisit sen yöksi huoneeseen jossa aamulla vain 12 astetta?
Kannattaisi siirtää marsujen häkki pikimmiten toiseen lämpimään huoneeseen ja seurata miten alkavat toeta. Marsut vilustuvat helposti, joten voi olla suuri todennäköisyys että sairastuvat tuollaisen kylmän yön jälkeen.
Sinun sijassasi soittaisin jo nyt eläinlääkärille ja kysyisin hänen mielipidettään sen sijaan, että tuhlaisin aikaa kirjoittelemalla foorumille jonka vastaukset saattavat toisinaan olla melko epäluotettavia.
Hengitystietulehdushan vie marsun salakavalan nopeasti, sillä saaliseläimenä marsu ei näytä huonoa oloaan ennen kuin on lähes liian myöhäistä.
Tee niin kuin Sunnikkakin jo neuvoi: marsut lämpimämpään, ei vetoiseen paikkaan ja soita eläinlääkärille! Ota myös jo nyt selvää tukiruokinnasta pahimman varalle.
opetelkaa lukemaan, ULKOLÄMPÖTILA oli 12 astetta, huoneessa oli 22 astetta, ajattelin vaan kysyä täältä kun ikkuna oli yön rakosillaan että onko siitä haittaa? Pidättekö te ikkunaa auki samasta huoneesta missä marsut on? Kirjoitin myös että marsut eivät olleet ikkunan alla.
ikkuna ei aukea kuin n.15cm niin se on silloin jo sepposeen selällään mielestäni, kun se ei kerran enempää aukea, todellisuudessa se on rakosillaan.
Kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi: "...huoneen ikkuna illalla sepposen selälleen, Ihan ikkunan alla ne eivät olleet, mutta kumminkin. Huone tuntui viileältä ja ulkolämpötila näytti klo 6.45 vain 12 astetta. Yleensä ne alkavat heti uikuttamaan kun huoneeseen menee, mutta nyt olivat ihan hiljaa."
Minä, lukutaitoinen ihminen, tulkitsin tuota kirjoitustasi niin, että täysin avoimesta ikkunasta oli yöaikaan huoneeseen virrannut vielä tuota 12 astetta viileämpää ilmaa. Ja kun marsunnekaan eivät normaalilla tavalla reagoineet... Itse olisisin heti siirtänyt marsut lämpimämpään, soittanut eläinlääkärille ja tarkkaillut marsujen hengitystä ja olemista. Ja varautunut eläinlääkärikäyntiin, antibioottikuuriin ja sen aiheuttamaan mahdolliseen ripuliin ja siitä seuraavaan tukiruokintaan. Hengitystietulehdus ei marsulla todellakaan ole leikinasia ja sen suurin aiheuttaja on kylmä, vetoinen ilma.
Anteeksi, etten heti ensimmäisestä viestistä tajunnut sisälämpötilaa, enkä 15 cm tuuletusrakoa. No, ehkäpä se olisi vaikeaa ollutkin kun niitä ei siinä mainittu.
Anteeksi vain hyvä rouva, yritämme tästedes opetella lukemaan rivien välistä asioiden oikean laidan ennen kuin joudut sen meille vääntämään rautalangasta.
Olisihan meidän pitänyt tajuta, että ikkuna "sepposen selällään" tarkoittaa noin 15 sentin rakoa ja näinpäinpois. Tietenkin.
niin kylmästä säikähdä. Veto on niille pahasta. itselleni kävi alkukesästä samoin. eläinlääkäri sanoi just että ei se viileä/kylmähkö ilma ole niin haitaksi. Kuulostella piti että jos alkavat pärskimään niin sitten lääkäriin. Ei mitään ennakko lääkitystä. Ei varmasti sulla ole mitään hätää jos ei mitään läpivetoa ole ollut.