Yksi asia on mitä mä ihmettelen intersukupuolisissa, ehkä olen väärässä. Minusta tuntuu kuin heissä olisi paljon enemmän sellaisia, joilla ei ole selvää identiteettiä tai joiden identiteetti häilyy sukupuolten välissä. Mistä se voi johtua? Vai olenko väärässsä, onko transsukupuolisissakin paljon näitä välimaaston ihmisiä?
Yhdessä mielessä kadehdin IS:iä. Heillä on "konkreettinen" vaiva syntymästää lähtien, heidä ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan sitä todistaakseen ja he ovat fyysisesti jo puolivälissä, matka omalle puolelle, jos sellainen on, on puolta lyhempi kuin meillä.
Yhdessä mielessä kadehdin IS:iä. Heillä on "konkreettinen" vaiva syntymästää lähtien, heidä ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan sitä todistaakseen ja he ovat fyysisesti jo puolivälissä, matka omalle puolelle, jos sellainen on, on puolta lyhempi kuin meillä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkä heillä ei tosiaan ole identiteettiä, kun se on heiltä viety väkivalloin jo vauvana. Toisaalta ehkä voivat tuntea myös molempien sukupuolten identiteetin omakseen, tai sitten ei halua mitään sukupuoli-identiteettiä. Tilanne on tosiaan vaikea intersukupuolisilla, koska he eivät ole voineet vaikuttaa sukupuoli-identiteettiinsä silloin kun toiset ovat sen valinneet heille.
Ihmettelin omia tutkimuksiani siltä osin, että kromosomit tutkittiin vasta diagnoosin saatuani. Minähän olisin voinut ollakin intersukupuolinen. Olisikohan tässä jokin kustannusten säästö mielessä, ettei turhaan käytettäisi varoja ihmisiin, jotka eivät kuitenkaan saa diagnoosia.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Onhan meiltäkin viety mitään kysymättä meidän oikea identiteettimme eikä se ole kuitenkaan sammuttanut sisimmästämme tietoisuutta siitä mihin kuulumme.
Minulta ei kysytty mitään, kun minut merkittiin syntymän yhteydessä pojaksi. Se oli aivan vieraiden ihmisten hallinnollinen päätös, joka kumottiin vasta sitten kun hetu korjattiin oikeaksi.
Mielestäni siinä menee ihmisellä ajatukset sekaisin kun vasta lähempänä murrosikää alkaa tajuta miksi joutuu leikeltäväksi aina silloin tällöin. Jos vielä alkuperäisessä valinnassa on tapahtunut virhe, tai jopa helpomman leikkauksen takia tahallinen teko ja ihminen huomaa olevansa toista sukupuolta kuin näyttää, siinä ollaan samassa tilanteessa kuin mekin. Nuorelle, ehkä vielä lapselle, tilanne voi olla kauhea. Jos totuus vielä paljastuu kun pitäisi taas kerran lähteä sairaalaan leikeltäväksi, ei ihme jos ihminen romahtaa. Täytyy myöntää, etten osaa asettua intersukupuolisen asemaan, mutta sivusta seuratessa heidän elämänsä ei ole mitään ruusuilla tanssimista.
omalta osaltani intersukupuolinen, eli olen toisaalta kromosomimutantti, ja toisaalta synnyin jonkin verran epämääräisillä värkeillä varustettuna.
Minut kyllä korjattiin silloin, mutta pahaksi onneksi väärään suuntaan.
"Ihmettelin omia tutkimuksiani siltä osin, että kromosomit tutkittiin vasta diagnoosin saatuani. Minähän olisin voinut ollakin intersukupuolinen. Olisikohan tässä jokin kustannusten säästö mielessä, ettei turhaan käytettäisi varoja ihmisiin, jotka eivät kuitenkaan saa diagnoosia."
Sinulta sentään tutkittiin kromosomit, minulta niitä ei tutkittu ollenkaan. Diagnoosin sain noin 10 vuotta sitten.
Joo, ehkä intersukupuolisilla liittyy dilemmaan vielä tunne väkivallan uhrina olosta, mitä meillä ei ole. Yhtäältä he ovat tavallaan valmiiksi "ulkona kaapista". Mutta toisaalta, mikäli korjaus on tehty väärinpäin, he joutuvat kuitenkin tulemaan ulos. Ja se on rankkaa vanhemmille, jotka saavat kuulla, että ovat toimineen lapsensa suhteen väärin. Rankkaa se on myös lapselle, joka joutuu sen heille sanomaan.
Eli otan hieman aiempaa sanomaani takaisin enkä ole heille enää niin kateellinen.