Nykyisin äidit ja isät vievät perillisensä joka paikkaan. Minä en oikein hyväksy sitä. Kun minun lapseni olivat pieniä, jätin heidät kotiin milloin isän kanssa, milloin mummon kanssa. Sain käydä kaupassa aivan rauhassa, kun ei ollut neljää poikaa kiukuttelemassa tahtoen namia. Joskus oli tietysti pakko. Kun nuorimmaiseni oli tuollainen parivuotias, seuraava olikin jo 10 vuotias. Ja loput vielä vanhempia. Heitä ei enää tarvinnut tulla katsomaan, voi jättää yksinkin kaupassa käynnin ajaksi. Ja silloin kun tämä nuorin oli vauva (nyt noin 30 vuotias), saattoi vaunut jättää kaupan pihaan ihan rauhassa, ei kukaan pihistänyt. Nyt on aivan toinen aika siinä suhteessa, mutta ei edelleenkään ole pakko ottaa lapsia kiukuttelemaan kauppaan. Pakkoko molempien vanhempien on mennä ruokakauppaan. Mitä mieltä te mummit ja papat olette tuosta asiasta?
Kun olimme
nuoria!
151031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ensinnäkään, kaikkien penskat eivät kiukuttele kaupassa.
Meidän tenavat yrittivät kerran/lärvi.
Toisaalta, jos isukki on viikot pois niin äitsyllä saattaa olla tarve käydä kaupassa viikollakin.
Penskamme olivat kotona äitinsä kanssa eivätkä hoitopaikassa. Pienipalkkaisen naisen ei kannattanut jäädä töihin ja maksaa yksityisestä päivähoidosta.
että kaikkien lapset ei kiukuttele,ei ainakaan
silloin kun omani olivat pienii.Kotona olin sillo
en tiedä kyllä minä pärjäsin heidän kanssaan ja
paljon enempikin oisin vieny jokapaikkaan jos oisi nykyiset menopelit ollu sillon käytössä.
Ei mieleeni tuu et suuria ois tarvinnu hikeentyy.
Kyllä muistan lastemme leikkikaveri perheen ja äidin
jolla ei tuntunu olevan muuta vaihtoehtoo kun ostaa
mitä mukulat tahto,heittäytyivät kaupanlattialle selälleen ja huusivat kurkkusuorana....huh..AINA.
Olen kyllä sitämieltä et omani on itsenäisii reippaita aikuisii joten oon ihan tyytyväinen.
EDELLEENKII SITÄMIELTÄ ET LAPSET MUKAAN KYLLÄ LAPSET YMMÄRTÄÄ ASIAN KUN SANOO ASIALLISETI JA ON RAJAT.
Todellakin, kiukuttelevat ja eri suuntiin ryntäilevät lapset ovat riski tällaiselle puoliliikuntakyvyttömälle kansalaiselle marketeissa. Samoin liian pitkässä narussa kuljetettavat koirat kadulla.
En mitenkään vihaa lapsia, enkä koiriakaan, mutta heidän huoltajillaan olisi joskus syytä tarkkailla itseään.
Lapsi on oppinut huutamalla ja potkimalla saamaan tahtonsa läpi, vaikkapa karkkirasian suhteen. Samoin kasvattamaton koira, narustaan huolimatta, saattaa "saartaa" viattoman ihmisen sillä narullaan. Kyllä sen järjen pitäisi olla siellä narun yläpäässä, samoin, kun sen lapsen kasvatuksenkin siellä kotona.
Lapsi oppii hyvin nopeasti siihen, että huutaminen ei auta, kunhan vain opetetaan.
Terkkuja kaikille! lievästi liikuntvammainen, naruja ja lapsia pelkäävä kansalainen.
Niin mies opiskeli toisella paikkakunnalla ja kävi kotona vain joka toinen viikonloppu. Ei ollut mitään paikkaa mihin viedä lapsia 2kpl, mutta eivät kyllä kaupassa huutaneet.
Ei lapsen paikka ihan oikeasti ole elintarvikekaupassa, kävin kaupassa useimmiten ennen, kun hain lapset ja tulin aina haukutuksi päiväkodissa. Aamulla, kun vein lapset, täti makasi patjalla päiväkodin lattialla ja määräsi siihen myös lapset.
Meillä lasten päivä oli 5.30- 20.00 ja päiväunet päiväkodissa. Heti huomasi, kun päiväkodin päiväunet olivat venyneet melkein hakuaikaan illalla, oltiin pirteimpiä ja iltayö tuppasi myöhästymään.
Joku sääntö, sanoo; lasta ei saa pitää 8 tuntia kauempaa hoidossa, vakuuttivat tädit. Oli 8 tuntia töissä kuljin työmatkat bussilla ja matkaa oli suuntaansa 23km.
Eivät lapset todella kiukutelleet kaupassa.
Pyysivät kyllä, kun mukana olivat, jäätelöä tai karkkia, MUTTA; "Ei" oli ei ja piste.
oli klo 06.10 - 16. 45 työaikani oli klo 7.00 - 15.00
viedä lapsia, jos jompikumpi vanhemmista oli kotona vaikkapa sairaana. Kerran jouduin leikkaukseen, enkä sen jälkeen saanut nostella painavia. Vaan ei puhettakaan lapsen päiväkotiin viemisestä, olinhan kotona enkä töissä. Onneksi oli äitini, joka hoiti niin kauan kun itse kykenin. Nykyisin viedään lapset päiväkotiin vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Minusta se on väärin. Ennen oli paremmin, tosin olisi pitänyt saada viedä lapset päiväkotiin, jos sairaudcen takia ei pysty hoitamaan. Eihän siinä montaa päivää ollut sellaista, etten pystynyt hoitamaan vaikka sairasloma jatkuikin pitempään. Todella sapettaa kun nyt lukee lehdistä tuosta päiväkotitilanteesta. Ei tuolla meiningillä riitä paikkoja sellaisille, jotka sitä todella tarvitsevat.
Minulla oli työpaikka 50 km:n päässä. Päiväkoti aukesi 6.30, bussi lähti 6.45. Kotipaikkakunnalla olin kello 18, päiväkoti meni kiinni kello 17. Äitini piti aina hakea lapsi tarhalta. (Olin yksinhuoltaja)
Merimiehen vaimona minulla on samantapaisia kokemuksia. Tein virastotyöaikaa 8.00- 16.15 ja kuljin työmatkat bussilla, yhteen suuntaan 30 – 45 min. riippuen liikenteestä. Pääsääntöisesti kävin lasten kanssa kaupassa lauantaina, ostin viikon ruoat kerralla. Viikonloppuna kokkasin ja pakastin, viikolla ei tarvinnut kuin lämmittää. Lapset oli pakko ottaa mukana koska hoitajaa ei ollut, mies merillä ja koko suku toisella paikkakunnalla. Karkkipäivä oli lauantai ja lähimarketin valikoimat sen verran suppeat, että kauppareissut sujuivat kiukuttelematta.
Mutta, mutta, lapsiperheessä loppuu aina maito ja leipä. Hyppäsin silloin kotimatkalla yhden pysäkin aikaisemmin bussista ja kipaisin lähikaupassa ja sen jälkeen kävelin päiväkotiin hakemaan lapset. Aikaa koko puuhaan meni noin 15 min. Siitäpä haukut tuli joka kerta, syy ei suinkaan ollut se 8 tunnin hoitoaikaa, vaan se että kaikki muut lapset oli jo haettu ja tarhan täti joutui minun lasten vuoksi olemaan, voi kauhistus, lähes työaikansa loppuun töissä! Tarha sulki 17.30. Lopulta kyllästyin ja aloin tehdä ostokset ruokatunnilla, meillä oli töissä jääkaappi, ja esitin keskustan kaupan kuitin räksyttävälle hoitajalle.
Nuorimmaisen ollessa jo esikouluiässä tein vuoden verran kaksivuorotyötä. Iltavuoroon mennessä minulla oli lapsille hoitaja klo. 17.00- 21.00, hoitaja haki myös tyttären tarhasta. Aamuvuoro meni OK. Iltavuoro sen sijan joka alkoi 13.30 oli varsinainen painajainen. Päiväkodin johtajatar vahti kello kädessä, että en tuonut lasta hoitoon ennen klo. 13.00. Seisoimme tyttären kanssa päiväkodin aidan takana odottamassa joka kerta vartin verran, että tämä maaginen aika täyttyisi, bussiaikataulu kun ei sattunut minuutilleen kohdalleen. Tytär muistaa sen vieläkin, nyt yli 30-kymppisenä.
Kyllä välillä mietityttää tämän päivän subjektiivinen hoito-oikeus joka antaa vanhemmille mahdollisuuden maata kotona, samanaikaisesti kuin yhteiskunta huolehtii lapsista ja vielä lähes ilmaiseksi jos tulot ovat pienet. Vastaavasti työtä tekevät maksavat hoidosta viimeisen päälle ja siinä vaiheessa kun lapsiaan hoitanut kotiäiti lähtee uudelleen työmarkkinoille, joutuu hoitopaikkaa jonottamaan jopa kaksi kuukautta, kunnasta riippuen.
Vielä 70-luvulla oli tiukat tulorajat, että sai lapsen päiväkotiin Espoossa.Olen akateemisesti koulutettu ja jäin lasten kanssa kotiin niin pitkäksi aikaa, kun nuorin meni esikouluun. Samalla hoitelin yhtä tai kahta naapurin lasta. Se oli mukavaa aikaa ja ehdin vielä työelämäänkin pariksikymmeneksi vuodeksi.Nyt ihmettelen tuota subjektiivista oikeutta, kun äitiyslomalaiset vievät isommat tarhaan.Sama oikeus on työttömillä.Samat ihmiset valittavat suurista ryhmistä.
Nyt 40-vuotiaan esikoiseni ollessa vasta kuukauden ikäinen minun piti asioida sairausvakuutustoimistossa, joka oli silloin toisessa kerroksessa. Kävin pyytämässä erästä rouvaa kaverikseni, että olisi vauvan kanssa siellä ulkona sen aikaa, mutta hän ei päässyt. Niin menin yksin ja jätin lapsen vaunuihin ulos. Nyt mietin, miksi en hoksannut otta vaunuja hissiin. No, kaikki meni hyvin.
Sitten toinen juttu.
Olin Marketin kassalla töissä ja joku äiti tuli poikansa kanssa kassaa kohti. Lapsi kiukutteli ja halusi karkkia. Yritin siinä keventää tilannetta ja rupesin puhuttelemaan poikaa äidin mainitsemalla nimellä. Lapsellehan usein vieras ihminen sanoo, että: "Mitäs Pekalle kuuluu?" tyyliin. Niin minäkin rupesin puhumaan, että tämä poika unohtaisi nuo karkit. Äiti siinä ihmettelemään, että mistä tuo täti tietää sinun nimesi. Viimein hän tuli siihen tulokseen, että "Pittääpä kysyä isiltä". Hah-haa, Olskohan täti ollut isin kanssa Pekkaa hoitamassa????
Kun olin nuori eli 70-luvulla, meitä eli erilaisia nuorperheitä lapsinemme oli paljon. Monelle kävi, kuten minulle: erottiin ja jäin pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Lapsi oli pakko ottaa kauppaan mukaan. Ei meillä riidelty ostamisista. Rahaa oli juuri ruokaan ja välttämättömään, namiasiat sovittiin erikseen ennen kauppareissuja. Silti poikani oli joskus kiukkuinen, koska oli väsynyt. Niin olin minäkin.
Asun suuressa asumayhteisössä Helsingin liepeillä. Täällä asuu paljon perheitä, joilla on pieniä lapsia, myös maahanmuuttajaperheitä. Koiria on lapsia vähemmmän.Lapset ovat usein mukana kauppareissuilla, niin myös koirat. Lieneekö paikkakunta- tai kaupunginosakohtaista, mutta en 30 vuoteen ole tavannut erityisen kiukuttelevia lapsia täällä omassa asuinympäristössäni enempää kuin muuallakaan Helsingissä. Koirat on ainakin täällä kytketty pieneen liekaan, mielenkiintoista,että joku pelkää kompastuvansa sellaiseen.
Yksinhuoltajia on edelleen paljon. Jos lapsi on tarhassa ja äiti töissä, ei siinä muuta mahdollisuutta ole edelleenkään kuin käydä lapsen kanssa kaupassa. Kotiäidillä on ihan samanlainen tilanne.
Lapset ovat lapsia. Väsyneinä ne itkevät ja kiukuttelevat. Niin olemme tehneet itsekin aikoinamme. Vai onko joku syntynyt valmiiksi kuusikymppisenä? On ollut ainakin äidillä tukalat paikat, jos näin on käynyt.
Annetaan mieluummin tukemme nuorille perheille, he ovat kovilla. Monet kaipaavat lastenvahtia tai sijaismummua tai -ukkia. Kiukkuisen tuijottelun sijaan lapselle voi hymyillä. Me pääsemme omiin nurkkiimme kiukuttelun ääntä pakoon, mutta jäämme myös vaille pienen lapsen hymyä ja kätösiä kaulassa.
Ajatelkaapa, millainen maailma olisi, jos siellä olisi pelkästään hyvinkäyttäytyviä, hiljaisia lapsia. Silloin meidän olisi syytä olla tosissaan huolestuneita. Terveestä lapsesta lähtee ääntä, myös kiukkua vaikka kuinka hyvin kasvattaisi. Se on vain elämää.
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi. Pelle1 Peloton tarkoitti liian pitkissä talutushihnoissa TALUTETTAVIA koiria eikä kaupan ulkopuolelle kytkettyjä hauvoja. Pyöräilijänä saa olla tosi tarkkana, ettei tällainen koira yht'äkkia juokse tien poikki. Se käy niin äkkiä ja sitten tulee vahinko.
Mitä turhaan tenavia kauppaan. Sitten kun osaavat olla ihmisiksi. Sitten vasta.
Joo-o, mutta muistapa mummeli tai ukkeli, että niistä lapsista ja vanhemmista koostuvat osittain meidän eläkkeittemme maksajat jatkossa. Kun nyt väitetään joka taholla, että ikääntymistä ei ymmäärretä eikä ns. vanhoja ihmisiä kunnioiteta, asenteet lähtevät juuri näistä jutuista. Vaaditaan muilta suvaitsevuutta ja jopa kunnioittamista, mutta itse ei muka tarvitse joustaa yhtään. Jos ovat kiukuttelevat lapset inhottavia, enemmän sitä ovat kärttyisät ja itsekkäät mummelit ja ukot.
ja kärttyisellä vanhuksella on kummallakin jotenkin paha olla.
Huomionherättämishalu on myöskin ehkä syynä huonoon käytökseen.
Lapsi kiukuttelee saadakseen osakseen huomiota, samoin vanhus, jopa täällä keskustelupalstoilla.
Tälläinen henkilö, iso tai pieni tarvitsee rohkaisua, hyväksyntää ja huomiota osakseen.
Monien on vain vaikea lähestyä peruskielteistä henkilöä. Kiukkuinen tenava otetaan tiukkaan syliotteeseen toruvien sanojen säestyksellä, pahemmassa tapauksesa läimäytetään.
Ilkeilevä vanha ihminen saa valitettavasti samalla mitalla takaisin. Harvempi tulee ajatelleeksi, että ilkeyden syy saatta olla jopa elimellinen sairaus, alkava dementia, joka on aivoissa tapahtuvien muutosten aiheuttamaa.
Lapset ovat luojan lahja. Mistähän ne aikuiset tulee jos ei ois lapsia.--Ja muuten jokainen työssä oleva maksaa itse eläkkeensä. Uudet tulokkaat taas omansa.