Hei! Voisinko saada kierroksellisen yleisiä mielipiteitä siitä, kun erään perheen eräs koira ei kunnioita perheen päätä, joka lässyttelee ja antaa koiran vaikka hyppiä silmille.
Koiran niskuroinnista nurinoita saa kuunnella perheen vaimo. Vaimon kanssa koira tosin ei niskuroi samalla lailla.. Vaimo tosin on ehdottanut selkeitä ja yksilinjaisia sääntöjä, mutta mies se kiukuttelee ja lässyttää.
Koiran niskuroinnista nurinoita saa kuunnella perheen vaimo. Vaimon kanssa koira tosin ei niskuroi samalla lailla.. Vaimo tosin on ehdottanut selkeitä ja yksilinjaisia sääntöjä, mutta mies se kiukuttelee ja lässyttää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
esimerkiksi meittin rouva pistää isännän 6-0. Emme siitä sen sukkelammin keskustele. Samoin Jussi katsoo minut ja vain minut pomoksi.
Toivoisin ettet käsittelisi perheemme asioita täällä. Parhaani minä sen koiran kanssa yritän.
olla nukkumassa!!!
Niin on, että ne miehet kannattaa laittaa sittenkin siihen samaan komentoriviin koirien kanssa:)
Eipä näistä meidän rakkaista miehistämme taida olla koiran kasvattajiksi.
Meillä tänään käytiin katsomassa erästä koiranpentua ja jo lähtiessä tiesin, että tulokas on mitä parhain meille. Mutta sanoin, että kerrankin mies saa tehdä sen päätöksen ostetaanko juuri se koira vai ei. Sillä itselleni olisi se riittänyt vaikeassa valinnassa että koira on mihellenikin todella mieluinen.
No eikös mitä, tämä "lässy-jaakko" alkoi sitten siellä sanomaan, että hänen on vaikea päättää asiaa kun koira on niin ihana, ja hänen puolestaan voidaan koira ottaa. Mutta kuitenkin sanoi sitten, että se päätös on minun tehtävä otetaanko se pentu vai ei. No enhän minä osannut sitä valintaa millään enään tehdä kun en itsekkään ollut mistään varma. Olisi kerrankin käyttänyt miehen perheenpää valtaa hyväkseen ja sanonut että otetaan pentu jos se meille vain myydään. Mutta ei, niin oli taas helppo siirtää vaikea päätöksen teko vaimolle:)
Juu mies vaihtoon vaan. ;)