Aikuisopiskelijana olen jatkuvalla törmäyskurssilla muistini kanssa. Onkohan minulla luki- tai joku muu häiriö ? En ole koskaan muistanut kunnolla nimiä, kasvoja, paikkoja, vuosilukuja, tapahtumia. Mutta nyt, kun opiskelen, asia vaivaa toden teolla. Muut ihmiset lukevat lehdestä jonkun uutisen, ja pystyvät kertomaan siitä viikon päästä naapurille. Minä en ! Joudun tekemään uskomattomia piirroksia ja mielikuvakarttoja, että muistaisin kokeessa edes jotakin. Joudun ponnistelemaan niin valtavasti, että olen ihan väsynyt. Kertokaa minulle hyviä menetelmiä asioiden muistamiseksi.
Miten kehittää
muistia
4339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Silloin on vaikea muistaa eksaktia tietoa. Lukemalla (paljon) oppii hahmottamaan kokonaisuuksista tärkeät yksityiskohdat. Eivät kaikki muista kaikkea, riippuu myös pitkälti siitä mistä on todella kiinnostunut!
lukemaasi sanasta sanaan. Kokeile vaikka seuraavaa. Poimi ensin tekstistä ne asiat, jotka haluat muistaa. Kehittele tarina, johon upotat poimimasi asiat. Tarina voi olla vaikka kuinka hassu, hullunkurinen, höhlä, päätön, järjetön, kahjo... ihan mitä vaan - eihän sinun tarvitse sitä kenellekään kertoa. Tarina on vain sinua ja muistiasi varten. Itse asiassa mitä kahjompi tarina, sitä paremmin sen muistat.
Jos tarinoiden keksiminen tuntuu vaikealta, niin harjoittemalla niitä alkaa syntyä. Hyvin pääset alkuun, kun heität itsesensuuri nurkkaan. Ei todellakaan ole mitään väliä, millaisia tarinat ovat.
Jos tuo tekniikka ei toimi, niin sido muistettavat asiat sellaisiin asioihin, jotka jo muistat helposti. Vuosiluvut itsellesi tärkeisiin vuosilukuihin, nimet samoin jne. Varmasti joudut vähän soveltamaan, mutta pääasia on, että yhdistät uutta ja jo tuttua asiaa ja muodostat niistä muistisäännön, jonka jo valmiiksi tuttu asia paluttaa mieleen aina tarvittaessa.
Sanotaan, että parhaiten oppii opettamalla. Opeta itseäsi, eli selitä opeteltava asia itsellesi omin sanoin (vaikka ääneen, jos tahdot ja se tuntuu tehokkaammalta). Tämä tekniikka paljastaa samalla hyvin ne kohdat, joita et ole vielä ymmärtänyt riittävän hyvin, sillä niitä on vaikea selittää. Älä hyppää niiden yli vaan lue asiat uudelleen ja yritä uudelleen.
Auttaisiko rytmi? Laula, tanssi, marssi tai vaikka räppää lukemaasi, jos se auttaa. Kaikki konstit (lailliset :) ovat sallittuja. Käytä mielikuvitusta ja kokeile. Estottomasti kokeilemalla varmasti löydät keinot, joilla voit tehostaa muistiinpainamistasi. Good luck.
Kiitos upeista neuvoista ! Testailen pari viikkoa ja laitan tänne sitten viestiä, jos enää löydän tätä.
www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/
Ainakin itse jäin noilla sivuilla useammastakin jutusta kiinni ja siis jonkin asteinen lukihäiriö minulla vissiin on vieläkin. Sitä ei ole nyt aikuisena diagnosoitu, mutta lapsena olin useamman vuoden lukiopetuksessa ala-asteen aikana. Nyttemmin välillä joku juttu tahmoo pahasti, mutta muuten pärjää melkoisen hyvin. Matematiikka tekee tiukkaa, samoin fysiikka ja kemia, eli ne matemaattiset aineet. Kielistä englanti on vaikeaselkoista, mutta ruotsi ja saksa onnistuivat aikanaan ihan hyvin. Kaikesta tästä huolimatta olen suunnitellut lukio-opintoja, vaikka en välttämättä valkolakkia tarvitsisikaan. Minulla on jo hyvä ammatti, mutta siltikin haluan itseäni kehittää eteenpäin. Jospa se lukeminen, kirjoittelu ja laskeminenkin siitä helpottuisivat. Onnea sinulle valitsemallasi opintosaralla. Voimia ja mielikuvitusta peliin muistamisen suhteen. Itselle aikanaan kerrottiin, että 2 punaista karkkia lisättynä 2 sinistä karkkia ei tee 4 violettia karkkia, vaan edelleen on 2 punaista ja 2 sinistä karkkia. ;)