Lapset ja koira

Nyt haluaisin vinkkejä ja neuvoja ko. aiheeseen. Korostan kuitenkin ensin sitä että tarkoitus ei ole että lapset kantaisivat vastuun ja hoitaisivat koiramme, vaan siitä että miten saisimme heidän ymmärtämään että ei koiran hoito ole pelkkää leikkimistä ja riehumista koiran kanssa, ilman kakkojen ja pissien siivousta tai ulkoilutusta.
Meillä on 4kk:n ikäinen koiranpentu joka ei ole vielä sisäsiisti. Lapset ovat 10-13 vuotiaita.
Ulkoilutukset ja ruokailut hoituvat pääasiassa meidän vanhempien hoitamina, samoin kynsien leikkuut, harjaukset yms.
Lapset kyllä mielellään hoivaavat ja paijaavat pentua, ja leikkivät kanssaan, mutta eteisen pisupapereita eivät halua vaihtaa yms.
Yritämme nyt saada heidät ymmärtämään että koiranhoito on muutakin kuin leikkiä ja paijaamista, eli asioilla on toinenkin puoli.

Miten muilla on lasten kanssa mennyt pennun tultua taloon?

Koko perhe sitä koiraa halusi ja tiesimme kyllä että suurimman työn ja vastuun kannamme me perheen aikuiset, eikä ole tarkoitus että se lapsille siirtysi.
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen ollut samassa tilanteessa.Koiran pentu on kaikkien perheen jäsenten juttu!Palkalla saisi lapset toimimaan!!

Äänestä
  • Että lapset saavat esim, rahaa jokaisesta pissasta tai kakasta jonka siivoavat, tai lenkistä ulkona?
    Sitten pitäisi maksaa roskien viennistä, oman huoneen siivouksesta yms myös. Eli kukkaron nyörejä saisi olla aina aukomassa.

    Äänestä

  • Olen eri mieltä tuosta palkanmaksusta - kyllä lasten pitäisi oppia ottamaan vastuuta eläimestä, eikä vain rahan toivossa siivota sen jälkiä.

    Varmaan teillä on keskusteltukin jo etukäteen ja jälkikäteen siitä, että jos ja kun koira hankitaan, niin se vaatii työtä kaikilta perheenjäseniltä. Itselläni ei lapsia ole, mutta tuttavaperheessä asia järjestettiin niin, että kun lapset selvisivät alkuhuumasta, niin jääkaapin oveen laitettiin nimilista, josta näkee kenen vuoro on milloinkin lenkittää koiraa - ainakin heillä systeemi toimii hyvin.

    Äänestä

  • nellu kirjoitti:

    Olen eri mieltä tuosta palkanmaksusta - kyllä lasten pitäisi oppia ottamaan vastuuta eläimestä, eikä vain rahan toivossa siivota sen jälkiä.

    Varmaan teillä on keskusteltukin jo etukäteen ja jälkikäteen siitä, että jos ja kun koira hankitaan, niin se vaatii työtä kaikilta perheenjäseniltä. Itselläni ei lapsia ole, mutta tuttavaperheessä asia järjestettiin niin, että kun lapset selvisivät alkuhuumasta, niin jääkaapin oveen laitettiin nimilista, josta näkee kenen vuoro on milloinkin lenkittää koiraa - ainakin heillä systeemi toimii hyvin.

    Tosiaan,minäkin rinnastan koiran perushoidon roskien viemiseen, siis sellaiseen josta ei makseta rahallista korvausta erikseen vaan kuuluu perusasioihin perheessä.
    Etenkin kun koira on ollut koko perheen toiveena ja haaveena.
    Ulkoilutus ei olekaan pennun kanssa se suurin ongelma vaan vahinkojen siivous. Ja muu "ei niin mukava" koiranhoitoon liittyvä. Eli kakan ja pissan siivouksesta huudetaan heti, vaikka ei edes ole se siivous kohdalle osunut. Eli ollaan vaikka itse jo menossa hakemaan paperia vessasta kakan siivousta varten. Mutta leikitään kyllä.. ja pidetään sylissä ja paijataan.
    Pitäisi siis saada ymmärtämään ne molemmat puolet koiran hoidosta ja omistamisesta.

    Äänestä

Viime keväänä tyttäreni (12 vuotta) alkoi pyytää koiraa. En ollut aluksi kovin innostunut ajatuksesta, koska uskoin, että koira jäisi kuitenkin pian minun hoidettavakseni. Jotenkin kuitenkin tyttöni sai minut suostumaan, että lähtisimme kansomaan eräitä myytäviä koiran pentuja. No, kuten arvata saattaa, se oli menoa sitten ja kuukauden päästä meille tulikin sitten ihan oma pieni karvapallero.
Nyt tämä "vauva" on jo 7kk ja eikä minun ole kertaakaan tarvinnut esim. lenkkeilyttää tai muuten hoitaa sitä. Tyttöni on alusta asti korjannut kaikki pisut & kakat pois ja tekee niin vieläkin, kun vahinko sattuu.
Jenni on jopa vihainen minulle, jos menen esim. harjaamaan Ritaa ym. Haluaa tehdä kaiken itse.
Nyt Jenni on jo kerännyt 700€ rahaa toisen koiran hankintaan. En tiedä sitten suostuisinko...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti kirjoitti:

Nyt haluaisin vinkkejä ja neuvoja ko. aiheeseen. Korostan kuitenkin ensin sitä että tarkoitus ei ole että lapset kantaisivat vastuun ja hoitaisivat koiramme, vaan siitä että miten saisimme heidän ymmärtämään että ei koiran hoito ole pelkkää leikkimistä ja riehumista koiran kanssa, ilman kakkojen ja pissien siivousta tai ulkoilutusta.
Meillä on 4kk:n ikäinen koiranpentu joka ei ole vielä sisäsiisti. Lapset ovat 10-13 vuotiaita.
Ulkoilutukset ja ruokailut hoituvat pääasiassa meidän vanhempien hoitamina, samoin kynsien leikkuut, harjaukset yms.
Lapset kyllä mielellään hoivaavat ja paijaavat pentua, ja leikkivät kanssaan, mutta eteisen pisupapereita eivät halua vaihtaa yms.
Yritämme nyt saada heidät ymmärtämään että koiranhoito on muutakin kuin leikkiä ja paijaamista, eli asioilla on toinenkin puoli.

Miten muilla on lasten kanssa mennyt pennun tultua taloon?

Koko perhe sitä koiraa halusi ja tiesimme kyllä että suurimman työn ja vastuun kannamme me perheen aikuiset, eikä ole tarkoitus että se lapsille siirtysi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu