Lueskelin teosta "Bu-samurain ammatti" tässä taannoin. Kirjassa kerrotaan, että Japanilainen bushi (herramies soturi, kansan suussa "samurai") teki usein seppukun, mikäli joutui häpeään tai epäonnistui täyttämään velvollisuutensa. Useimmat samurait olivat Buddhalaisia.
Mitä Buddhan oppi sanoo rituaali-itsemurhasta? Buddhalaisuus käsittääkseni suojelee elämää ja torjuu turhan tappamisen, eikö myös itsensä surmaaminen ole turhaa kuolemista?
Mahdettiinko Japanissa perustella seppukua Buddhan opilla? Tuohon en löytänyt vastausta mistään.
Mitä Buddhan oppi sanoo rituaali-itsemurhasta? Buddhalaisuus käsittääkseni suojelee elämää ja torjuu turhan tappamisen, eikö myös itsensä surmaaminen ole turhaa kuolemista?
Mahdettiinko Japanissa perustella seppukua Buddhan opilla? Tuohon en löytänyt vastausta mistään.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se että hemmot joitten ammattina oli tappaminen, olivat olevinaan buddhalaisia ja perustelivat sillä outoja toimiaan, todistaa ihmisten suuresta pyhyydestä. Eli tekopyhyydestä.
Mikä on nimimerkkisi merkitys? Voitko suomentaa/selventää? Mitä merkitsee itsellesi?
Om mani padme hum
Yleinen buddhalainen mantra. Jalokivi lootuskukassa, tai jotain sinne päin.
En ole itse buddhalainen, vaan agnostikko. Joitain mystisiä kokemuksia minulla on ollut, joita sanoisin luonteeltaan buddhalaisiksi. Mutta en ole vakuuttunut mistään, kenties nuo olivatkin vain mielikuvitukseni tekemiä tepposia. Buddhalaisuus kyllä uskonnoista tuntuu jotenkin eniten "järkeenkäyvältä".
No, olen bodhipuun juurella joskus istuskellut Bodhgayassa, vuorilla rukousmyllyä ohimennen pyöräyttänyt ja yöpynytkin tiibettiläismunkkien luostarissa. Että semmoista.
Buddha antoi ohjeen että pidättäydy vahingoittamasta itseäsi ja muita, mielestäni samurain ammatissa joutuu vahingoittamaan muita ja luonnollisesti itsemurhan voi lukea itsensä vahingoittamiseksi.
Buddha opetti väkivallattomuutta mutta monet taistelulajit ovat omaksuneet keskittymiseen liittyviä asioita Buddhalaisuudesta, ja kyllähän noissa lajeissa tärkeintä on itsensä kehittäminen ja väkivallan käyttöä pyritään välttämään.
Ehkäpä tuo kyseinen itsemurhan tehnyt samurai oli Buddhalainen ja tiesi että itsemurha ei ole keino jota Buddha olisi kannustanut käyttämään, mutta ehkä tuo samurai oli valmis kohtaamaan seuraukset.
Eli itsemurhaa ei voi perustella Buddhalaisuudella.
Buddha opetti muita keinoja häpeän kohtaamiseen.
Budolajit ovat kehittyneet urheiluksi myöhemmin. Samuraiden aikaan tarkoituksena oli vastustajan eliminoiminen. Esimerkiksi nykyiset lukkotekniikat oli alunperin tarkoitettu vastustajien luiden ja nivelien murtamiseksi. Eli väännettiin niin lujaa että luut rutisivat poikki.
Lueskelin joskus Musashin tarinaa. Kehitti miekkailutaitoaan hullun lailla ja haeskeli vastustajia ympäri 1600- luvun Japania. Mies tappoi miekkaotteluissa noin sata ihmistä ja piti itseäään jonkin sortin buddhalaisena.
meillä ihmisillä on taipumus väännellä kaikki asiat egoamme miellyttävään muotoon, myös uskonto.
Eihän itsemurhaiskutkaan kuulu islamiin, silti niitä tehdään allahin nimeen.
Buddhan mukaan kaikki elämä on kallisarvoista. Toisaalta tradition mukaan herra B itse antoi edellisessä elämässä ruumiinsa tiikerinpentujen syötäväksi, kun näiden emo oli kuollut. Myötätuntoista toimintaa, siis.
Mutta valaistumista odotellessa suosittelen kaikille samuroiden etiikasta kiinnostuneille Alan Wattsin kirjaa "Zen", sivut 132-133.
silloin kun Buddha oli jo valaistunut hän ei kehottanut ketään uhraamaan henkeään.
Hän painotti myötätuntoa kaikkia myös itseä kohtaan.
Kerran hän antoi esimerkin aiheesta, esimerkki meni näin:
Oletetaan että olet syvällä metsässä ja mukanasi on kolme muuta henkilöä. paras ystäväsi, pahin vihollisesi sekä henkilö jota et tunne.
Sitten tulee joku demoni joka sanoo että yhden teistä on uhrattava henkensä, sillä demoni aikoi tappaa yhden heistä joka tapauksessa.
Kerrottuaan tämän esimerkin Buddha kysyi mihin tulokseen päätyisit tässä tilanteessa eli kenen tulisi uhrautua? Pitäisikö sinun uhrautua, parhaan ystäväsi uhrautua, vihollisesi uhrautua vai sinulle tuntemattoman uhrautua.
Vastauksesi Buddha sanoi että jos päädyt mihin tahansa noista neljästä vaihtoehdosta niin et ole ymmärtänyt minun opetuksiani.
Eiji Yoshikawa :n kirja suomennettuna "Musashi" vois selventää asiaa.
Musashihan oli aika psykopaatti.
Japanilaisilla on buddhalaisuuden lisäksi valtauskontona shintolaisuus, eikä näiden käytännössä katsota olevan toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Japanin alkuperäiset kristilliset käännynnäisetkin pitivät keisaria yhä jumalana (kunnes tämä pakotettiin myöntämään oma maallisuutensa toisen maailmansodan jälkeen) ja olivat japanilaisia siinä missä kristittyjäkin; vanhoista tavoista ei luovuttu vaikka ne olisivat ristiriidassa uskonnon kanssa.
Japanilla on vielä erityisen väkivaltainen historia eikä mikään uskonto joka välttämättä vaatii tappamisen lopettamista voinut siellä menestyä. Onhan kristikunnassakin tapettu ihmisiä hallituksen, yksilöiden ja ennenkaikkea kirkon kautta, ja tämä vaikka jokainen tappajista tiesi käskyn "Älä tapa". Maallisen hyödyn ja tottumuksen edessä kristillisyys ja sen arvomaailma joustaa vahvemminkin kristillisten edessä; ei ole siis mitenkään vaikeaa kuvitella, että uskonnollista välinpitämättömyyttä ja muokkaamista olisi esiintynyt Japanissakin. Olihan sisällissotien aikaan myös buddhalaisia sotilasjärjestöjä joissa munkit taistelivat; ei poikkea erityisemmin Euroopan ristiretkille suunnanneista ritarikunnista, vaikka molemmissa uskonnoissa vastustetaan tappamista.
Myös on huomioitava, että kaikki kiinalaiset oppisuunnat ja kiinasta levinneet (lähes kaikki ulkopuoliset vaikutteet Japaniin ennen eurooppalaisia tulivat Kiinan kautta, samoin buddhalaisuus) tiedon virtaukset nopeasti 'japanilaistuivat' ja uudet opit sovellettiin vanhaan kulttuuriin. Buddhalaisuushan tosin muutti kulttuuria merkittävästi eikä vain sopeutunut vanhan keskelle.
Tokugawojen shogunaatti myöhemmin (muistaakseni 1800-luvulla) laissa kielsi seppukun. En ole varma palauttiko hetken päästä valtaan noussut keisari tämän rituaalisen itsemurhan takaisin samurain oikeudeksi - tai velvollisuudeksi.
Lyhyemmin sanottuna: Japanissa buddhalaisuutta tulkittiin niinkuin heidän poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseensa sopi.
Tokugawain Shogunaatti lakkautti käytännössä kokonaan Samuraiden perinteisen tapakulttuurin, mm. seppuku ja miekkaparin (daisho) kantaminen kiellettiin kokonaan kadulla. Näin samurai-aatelisto menetti kokonaan arvonsa, mutta säilytti nimellisen statuksen. Koko feodaalilaitos lakkasi olemasta viimein Tokugawain kauden lopussa Japanin modernisaation myötä, samalla samurai-luokka tapoineen hävisi lopullisesti.
Vanhoista tavoista sen verran, että suurin osa vanhasta tapakulttuurista on säilynyt Japanissa, modernisaatio kun ei vaikuttanut mitenkään Japanin uskonnollisiin ja kulttuurillisiin oloihin muutoin kuin feodaalilaitoksen olemassaolon päättymisen muodossa.
Tokugawa-shogun teloitutti hollantilaisia lukuunottamatta kaikki kristityt, joskin nykyisin japanissa elää kristitty ja halveksittu vähemmistö. Muutoin uudet tuulet otettiin vastaan innolla ja asiat japanilaistettiin nopeasti.
Japanin historia:
Japanin historia sinänsä ei ole erityisen väkivaltainen toisin kuin Wahlberg väittää. Senkogu jidai-kausi (noin vuosisadan mittainen ajanjakso) oli väkivaltainen, Japani kun kävi sisällissotaa, mutta tuon kauden päätteeksi Japanissa alkoi pitkä rauhan kausi, kiitos Tokugawan, joka palautti kurin ja järjestyksen sekä pönkitti feodaalilaitoksen kestäväksi niin, että vasta viimeinen Tokugawa-shogun sen purki 1800-luvun lopulla ja silloinkin melko rauhanomaisesti.
Muutoin Japanissa on ollut rauhallista, maa on käynyt silloin tällöin sisäisiä sotia (hyvin pieniä), sekä työntänyt ennen feodalismin alkua inuiitit ulos Japanin saarilta, alkuasukkaita kun ei varsinaisesti tarvittu japanissa.
(Se varsinaisen väkivaltaisen historian omaava japanin osa on Okinawan saari, joka ei ole saanut elää rauhassa. Ensin saaren valloittivat väkivalloin kiinalaiset ja sitten japanilaiset. Itsenäisyyttä saari ei varsinaisesti ole nähnyt.)