perkuleen !

Finnmatkat kun muutti Phuketin lähtöajan sunnuntai aamu ja klo 4.00. Minä peruin matkan heti ja eivät edes viitsineet ilmoittaa. satuin vain sekkaamaan niitten sivuilta. Perukaa muutkin, eihän siinä ole mitään järkeä roikkua kentällä klo 2.00 aamuyöstä. Mutta onneksi lentää muutkin !!!!!
81321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eiko jumpo lähe ajallaan?

Äänestä

Kylläpä on ääni kellossa muuttunut, tähän saakka kun olet niin sitkeästi Finnmatkojen ja sen niiden autuaaksitekevän Jumbon puolesta täällä mesonnut.

Takinkääntäjä!

Äänestä
  • täysillä painoilla. Ei tarvitse olla ruudin keksijä, hyvää välilaskullista, matkaa virtahevoillE..

    Äänestä

Oletko tullut ajatelleeksi kuinka kauan tuon mammuttikoneen pakkaaminen oikein kestää sekä Suomen päässä että sitten aikanaan Thaimaassa. Jo pelkästään tähän mammutin pakkaamiseen ja purkaamiseen on varattava ainakin 2,5 kertaa enemmän aikaa kuin tavallisen reilun 200 paikkaa omaavan koneen vastaaviin toimiin. Mietin vaan, että kuinkahan juttu toimii Phuketin tukkoisella kentällä. Voi olla, että odotat laukkujasi 2 tuntia ja kaikki hotelleihin vievät bussit tietty odottaa myös.
En ikinä halua moiseen jonotukseen mukaan.

Äänestä
  • Itse olen huomannut että laukut 300 paikkaisesta MD-11:sta tulevat Bangkokissa huomattavasti nopeampi kuin laukut "reilun 200 paikkaa omaavasta" 757:sta Helsinki-Vantaalla...

    Taitaa olla lentokentällä jotain merkitystä tässä asiassa? Phukettiin jumboja on lentänyt jo vuosikymmeniä...

    Äänestä

  • Luuletko oikeasti et jumbot seisoo (ihan yleinen konetyyppi) kaikissa maissa monta tuntia. Suomeen sille on varattava 2-3h kun suomalainen asuu hattuhyllynsä alla. Ei kukaan ole niin hidas kuin suomalainen. Katsokaa lomalennoilla ja ihmetelkää. Miten monta kertaa ihminen voi pakata tavaroitaan tai olla maailman omistaja..? Tässä mun hylly perssana vieköön, ja en anna tilaa takana tulijoille, ennenkuin ylisuuri laukkuni on työnnetty hyllylle jonkun matkustamohenkilökunnan "haban" johdosta. On ne kyllä voiman pesiä, kun miestenkin laukut nostaa =) Miten lastata jumbo tällä ohjeistuksella ????

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Itse olen huomannut että laukut 300 paikkaisesta MD-11:sta tulevat Bangkokissa huomattavasti nopeampi kuin laukut "reilun 200 paikkaa omaavasta" 757:sta Helsinki-Vantaalla...

    Taitaa olla lentokentällä jotain merkitystä tässä asiassa? Phukettiin jumboja on lentänyt jo vuosikymmeniä...

    ...että MD 11 kamat siirtyvät terminaaliin nopeammin, koska ne on konteissa, jotka vain ajetaan sisään ja puretaan niistä hihnoille. Sen sijaan taas 757 pitää purkaa laukku kerrallaan, ennen kuin matka jatkuu terminaaliin.

    Finnairin vuorolla Bangkokiin mennessä muuten koko konetta ei edes tarviste purkaa koska osa porukasta jatkaa Singaporeen/Hong Kongiin.

    Äänestä

  • siis varmaan siitä kirjoitti:

    On se, että ne matkatavarat saapui myös siitä 757:sta hyvin nopeasti hihnalle Langkawilla. Eli konetyyppi ei selitä eroja.

    Muuten, Finnairin Bangkokin lennoilla vain hyvin pieni osa jatkaa eteenpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettynyt kirjoitti:

Finnmatkat kun muutti Phuketin lähtöajan sunnuntai aamu ja klo 4.00. Minä peruin matkan heti ja eivät edes viitsineet ilmoittaa. satuin vain sekkaamaan niitten sivuilta. Perukaa muutkin, eihän siinä ole mitään järkeä roikkua kentällä klo 2.00 aamuyöstä. Mutta onneksi lentää muutkin !!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu