Jesse
"Perillä ollaan! Jesse ota ne kuulokkeet pois korvista!" Mustatukkainen, sinisilmäinen poika otti tyynesti kuulokkeet korvistansa, ja suoristi asentoansa takapenkillä. Isän, ja hänen uusi koti näkyi auton ikkunasta, kun se kaarsi talon eteen.
"Mihin me noin iso talo tarvitaan, niin ellet sä siis aio perustaa kunnon haaremia tai jotain.." Poika heitti, ja virnisti silminnähden punastuneelle isälleen.
Jesse veti sormet tahallaan sekoitettujen hiustensa lävitse, ja astui virne naamallaan autosta ulos.
"..saat ison huoneen, ja onpahan tilaa elää." Tämän isä jatkoi selvitystään, jonka oli jo aloittanut autossa.
Jesse ojensi maastokuvioisen takin peittämän kätensä, ja isä laittoi uuden kodin avaimet sille.
"Saat pitää nuo, mulla on toiset, ja kolmannetkin." Isä sanoi, kun Jesse asteli kaksikerroksisen omakotitalon, etukuistille.
Jesse avasi oven ja vilkaisi sisään nopeasti. Talo oli modernisoitu ja seinät vielä hohtivat valkoisena. Jesse palasi nopean ensisilmäyksen jälkeen autolle takaisin.
Huonekalut oli jo tuotu, oli enää vaatteet, ja roinat; joilla auton takakontti olikin mukavasti täyttynyt.
Jesse vetäisi takapenkiltä skeitti lautansa, ja katsahti nopeasti muita omakotitaloja toivoen täältä löytyvän uusia ystäviä.
Pian, joko huolesta harmaantuva, tai muuten vaan harmaantuva isä, seisoi autoon nojaten ja tarkkaili poikansa liikkeitä.
Mies, Mikko, oli lyhyehkö ja hiukan tukevahko mies. Päälaelta pian kaljuuntuva, eikä pojassa näkynyt mitään isänsä näköä. Poika oli perinyt silmät äidiltään, samoin kuin hiustenvärin, ja luuston. Jessen mustat lyhyehköt,ja ihan sekaisin olevat hiukset, kirkkaan siniset silmät, ja vino virnistys kulkivat tavaramerkkinä. Laiha 180 cm ruumis, korostui jollain tapaa harmaa-valko-musta värityksellä olevista maastohousuista, joiden lahkeet oli tungettu mustien conversejen varsiin. Musta normaali t-paita,
korosti ihon vaaleutta. Isä rykäisi ja palautti poikansa maanpinnalle. Hitaasti he alkoivat kantaa pahvilaatikoita sisään. Skeittilautansa Jesse oli jättänyt auton takarenkaan viereen.
Amanda
Amanda istui tukevalla ikkunalaudallansa ja tarkkaili naapurustoa. Ei tyttö ollut mitenkään erityisen kiinnostunut tylsistä ja vanhoista naapureistaan, mutta nyt oli aiemmin päivällä huomannut vanhaan naapuritaloon tulleen muuttoauton, joten tyttöä kiinnosti tämä uusi perhe.
"Vihdoinkin", Amanda huokasi kun huomasi punaisen auton kaartavan pihalle. Todellinen yllätys seitsämäntoista kesäiselle tytölle oli se, kun hän näki söpön pojan astuvan ulos autosta. Amanda päätti että hän menisi tuonne
naapuriin esittelemään itsensä.
Amanda vilkaisi peiliin vähän epävarmana. Samat ruskeat ulospäin taivutet hiukset, ruskeat kevyesti ripsivärillä korostetut silmät. Samat vaatteet,viininpunainen toppi jossa on pari nappia syvään uurretussa kauluksessa, mustat tiukahkot kangashousut. Tyttö uskotteli itsellensä että hän oli ihan hyvän näköinen, ei välttämättä mikään mallin mittoihin sopiva. Varsinkin kun hän oli niin kovin lyhyt. Amanda nappasi taskuunsa puhelimen ja heitti otti mukaansa tummanvihreän takin.
Tyttö rymisteli portaat alas ja kertoi menevänsä käymään naapurissa. Huudahdus sai perheen äidin mielenkiinnon heräämään.
"Ai menetkö käymään tuolla uuden naapurin luona?" äiti kysyi.
"Joo, mä käyn ihan nopeesti vaan" Amanda kertoi.
"No sitten, sunhan täytyy viedä nämä pullat sinne, kerro että ne on niinku
sellainen tervetuliaslahja. Ja, ja sano että meiltä voi aina tulla pyytään apua jos sellaista tarvii!" tytön äiti hössötti ja antoi Amandalle pullapussin jonka suu oli sidottu kiini pinkillä lahjanauhalla.
"Äh, no olkoon sitten" tyttö myöntyi ja lähti eteiseen laittamaan kenkiänsä jalkaan.
Pian tuo tyttö olikin jo pihalla ja yritti luoda kasvoillensa nätin hymyn ja huolettoman näköisen kävelytyylin.
Poika ja mies palasivat juuri autollensa, luultavasti hakemaan lisää pahvilaatikoita. Amanda käveli lähemmäs heitä ja meni miehen luokse hymyillen.
"Hei, mä olen tosta viereisestä talosta. Mun äiti käski tuoda nämä teille ja sanoa että aina voi tulla meiltä pyytään apua" tyttö kertoi ja ojensi pullapussin ilahtuneen näköiselle miehelle.
"Olen muuten sitten Amanda, Amanda Kallio" tyttö sanoi ja kätteli miestä. Mies kertoi nimekseen Mikko ja ilmoitti pojan olevan nimeltään Jesse, ja pyysi Amandaa liittymään kahvi seuraksi.
Jesse
Jesse silmäili tulokasta, Amandaa, avoimin silmin. Pullat nähdessään, tämä päästi vinon virneensä valloilleen, ja nyökkäsi isänsä esitellessä heidät.
"Ja sukunimi on Koivu." Tämä lisäsi sitten, ja nosti auton takakontista pahvilaatikon, ja käänsi hymyilevän katseensa tyttöön.
"Viittisitsä tuoda ton sisälle?" Jesse sanoi ja osoitti skeittilautaansa ja lähti kulkemaan kuistia kohden pahvilaatikon kanssa isänsä perään, joka oli jo ehtinyt keittiöön. Kahvikin oli jo tippumassa, se verran toimekas tuo oli. Jesse nyökkäsi yläkerran suuntaan, ja kiipesi portaat ylös metsästäen sieltä huoneensa, johon kaikki tavarat oli jo kannettu. Amanda asteli tämän perässä, katsellen paikkoja hieman uteliaankin näköisenä, sen Jesse oli huomannut.
Poika heitti laatikon sängylleen, tietäen että siellä oli hänen vaatteensa.
"Sä voit laittaa sen vaikka tohon."Jesse sanoi osoittaen sängynpäätyä, ja tyttö laski sen sinne kuuliaisesti.
Jesse istahti mustaan nojatuoliinsa, kääntäen katseensa tyttöön. Kummallakin oli kengät jalassa, mutta se ei haittaisi yhtikäs ketään. Mikään mikä ei Jesseä haitannut, ei haitannut muitakaan. Ihana motto, mutta paikkansa pitävä.
"Oletko sä asunut kauankin tossa? Amandanhan sun nimi oli?" Poika kysyi hymyillen, ja pörrötti hiuksiaan toisella kädellään. Sinisten silmien katse oli edelleen tytön luonnollisisissa kasvoissa.
"Amanda joo. Olen mä tossa asunu jo 11 vuotta. Ennen sitä asuttiin Norjassa" Amanda kertoi hymyillen. Poika nyökkäsi ja katseli huonettaan.
Huoneessa oli nojatuoli, sänky ja nurkkapöytä. Muut tavarat joita tämä tulisi sijoittelemaan ympäri huonettaan olivat vielä laatikoissa, jotka olivat muutamassa pinossa seinän vierellä. Huone oli sinäänsä iso, muttei kuitenkaan mikään julmetun suuri. Juuri sen kokoinen, että 17 kesäinen poika siellä viihtyisi.
"Nää seinät ei kyllä kauaa valkosina pysy, täytyy pyytää faijaa ostamaan maalia.." Jesse mutisi itsekseen.
Amanda
Amanda seisoi vähän ujon näköisenä pojan huoneessa ja
katseli poikaa kiinnostuneena. Oli toki talokin kiinnostava ja mieluusti hän sitäkin näkisi, mutta nyt häntä
kiinnosti tuo Jesse Koivu. Tyttö katseli poikaa hetken ihan hiljaa, Amanda ei ollut sitä puheliaintatyyppiä Hän vastaili pojan kysymyksiin mahdollisimman hymyilevästi ja yritti kuitenkin pitää mielenkiinnon yllä. .
Poika ei näyttänyt miltään teennäiseltä, tai miltään sellaiselta joka menisi heti ensimmäisenä joidenkin muka "suosittujen" piireihin. Poika hymyili hänelle ja puhui paljon, ja se on tunnetusti hyvä merkki. Poika puhui niitä ja näitä ja tyttö kuunteli kiinnostuneena. Poikakin sai huomata todellisen Amandan. Tuon niin nauravaisen ja huumorintajuisen tytön.
Eivät he kuitenkaan kauan ehtinyt keskustella, kun pian Mikko huusi heitä tulemaan alas kahville.
"Pitäis varmaan mennä?" Amanda kysyi ja siirsi hiuksiiaan takaa eteen kädellänsä, huomasi että tyttöä vieläkin vähän jännitti. Poika kuitenkin vaan virnisti ja lähti rymistelemään portaita alas keittiöön.
Jesse
Jesse kulki jo nyt tässä talossa, kuin olisi asunut vuosia siinä. No eihän portaiden välisen matkan opetteluun kauan aikaa mene muutenkaan. Rymisteltyään portaat alas, ja nähden kuinka Amanda kulki sievästi perässä, Jesse irvisti tälle leikkisästi. He saapuivat pian keittiöön, joka oli lähes suoraan portaiden alapäästä eteenpäin. Jesse istahti pääty paikalle, ja Amanda istahti pidemmälle sivulle, kuitenkin lähelle Jesseä.
Poika kahmaisi pullan vadilta, ja kaatoi mehua kuppiinsa kannusta. Mikko kehoitti Amandaakin ottamaan ihan vapaasti mitä teki mieli, ja puisteli hieman päätänsä Jessen käytökselle.
"Mistä te sitten tänne muutatte?" kysyy ja ottaa itselleen pullan ja kaataa itselleen mehua myös lasiin.
"Helsingistä.." Poika vastasi tytölle, syötyään suunsa tyhjäksi. Kulautettuaan mehua kurkkuunsa, ja haukattuaan uuden palasen pullasta, hän jatkoi:
"tekeekö sun äitis useinkin pullaa? Nää on tosi hyviä.." kehuu, ja virnistää hieman.
"Mä haluaisin asua Hesassa, kaikki sanoo että siellä on paljon enemmän
nähtävää", tyttö kertoo haaveilevasti ja jatkaa sitten: "äiti leipoo suunnilleen aina, se on kaiket päivät kotona hoitamassa mun pikkuveljeä Kallea. Ja siinä sivussa se tekee ruokaa, siivoaa ja leipoo", kertoo virnistäen Jesselle.
"No onhan tääkin aika iso mesta, paljon isompi kun mä oikeestaan luulin ees," jesse sanoo virnuillen. "Helsinki oli hieno, siellä mä asuin koko elämäni tähän asti.." Jesse lisää, ja katsoo isäänsä hieman syyttävästi. "Toi päätti muuttaa tänne, niin mikäs siinä sitten." Syyttävä ilme muuttui nauruun, ja pojan silmät tiukkivat naurua tulvillaan.
Amanda naurahtaa Jesselle ja haukkaa pullastansa palasen.
"Mutta ei Tamperekkaan oo paha, ku on tämä silleen iso paikka jos ajattelee jotain pikkusia tuppukyliä jossaki keskellä ei mitään", tyttö sanoo leikkisästi ja hiljentyy syömään pullaansa hyvällä ruoka halulla.
"No onhan tää, parempi tää kun joku ihan tuppukylä. Se olis jo ihan friikkiä," Jesse naurahti ja joi lopun mehun lasistaan. "Ootko sä muuten nähny tässä mitään ramppeja lähistöllä?" Jesse kysyi naurahtaen, kun oli kerta paikkakuntalainen vieressä niin saihan tuolta tietoa.
"Ramppeja, hmm. Täällä on mun tietäkseni yks skeitti halli, ja sitte on parilla mun tuttavalla oma ramppi pihalla. Ei täällä kyllä muuta ole" kertoo mietiskelevän näköisenä.
"Tuutko sä tohon lähimpään lukioon? Nimittäin siellä on tosi paljon skeittaajia", sanoo naurahtaen ja juo mehunsa loppuun.
"Ok, hyvä tietää.. Täytyy luoda suhteita, että pääsee toisten omille," Jesse sanoi virnuillen, ja pyyhkäisi sitten kätensä paitaansa.
"Juu, enköhän mä siihen tuu..?" Sanoo kysyvästi, ja luo pikaisen katseen isäänsä, joka nyökkää nopeasti.
"Eli tuun.. Täytyy sotkeutua piireihin, ja sotkea sutkin niihin, ellet sä jo kuulu.." naurahdus, ja poika nousi seisomaan
pöydästä. Jesse oli jo syönyt, ja tämä nosti nyt kuppinsa tiskialtaaseen.
"Ei, kyllä mä oon jo näissä piireissä mukana", naurahtaa ja vie oman lasinsa tiskialtaaseen myös ja kiittää Mikkoa mehusta ja pullasta.
"Mennäänkö jonnekki muualle jatkamaan juttua?" kysyy hiljaa Jesseltä hymyillen.
"Hyvä sitten, nähdään useamminkin," Jesse sanoi ehkä hieman vihjausta äänessään, mutta virnisti sitten leveästi.
"Mennään vaan.. Etukuistille?"
Kaksi nuorta astelivat kuistille, tyttö etunenässä. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta oli kuitenkin vielä sen verran lämmintä, jotta t-paidalla pärjäisi.
"Ootko sä kauanki skeitannu?" tyttö kysyy alottaen helpolla kysymyksellä. Jesse istahti korituoliin ja virnisti tytölle iloisesti.
"Aloitin varmaan seittemän vuotiaana.. Mutta kunnolla noin 7 vuotta?" Jesse vastasi hieman kyseenalaistaen itsekkin tietojaan, ja naurahti sitten tytölle.
"Harrastatko sä jotain? poika kysyi.
"No mä laulan yhessä bändissä, ja sitten mä käyn musiikkiopistolla laulutunneilla" tyttö kertoi.
"Onko sulla hyväkin ääni? Tarkotan lähinnä et minkätyylinen," Jesse kysyihymyillen, ja liikutti sormiaan korituolin käsinojan pintaa vasten.
Tyttö naurahtaa Jessen kysymykselle. "En oikein osaa sanoa onko mulla
itellä hyvä ääni, mutta mitä laulunopettaja sanoo niin mulla on heleä ja yllättävän korkea ääni", sanoo naurahtaen.
Jesse nyökkäsi Amandalle ja virnisti hieman.
"Mullekkin sanotaan, että ne temput onnistuu, mutta enhän mä sitä itse tiedä miten ne menee. Tai, tietenkin jos mä maahan päälleni putoan niin tajuan
epäonnistuneeni," Jesse naurahti, ja ilmeili leikkisästi. Amanda naurahti pojan kommentille maahan putoamisesta ja saattoi huomata
tytön ilmeen kirkastuvan. Jesse katsoi tytön ohitse auringonlaskua, joka värjäsi taivaan kauniiksi.
"Hienon näköistä," tämä sanoi hiljaa, ja osoitti taivaanrantaan. Amanda kääntyi kokonaan kaiteella nähdäkseen auringonlaskun.
"Onhan se", tyttö sanoi huokaisten.
"Tuu tähän istuun, vaikee puhuu selän taakse" jatkoi tyttö ja virnisti pojalle.
Jesse naurahti, ja kapusi Amandan vierelle, hyvin lähelle istumaan. Oranssin, keltaisen ja punaisen sävyt valtasivat taivaan, ja Jesse virnisti Amandalle.
"Toivottavasti musta ei jää ihan hoopon kuvaa, kun mä tälleen ihastelen taivasta.." Jesse virnisti leveästi ja heilutteli jalkojaan.
Amanda vilkaisi Jesseä hymyillen onnellisena.
"Ehei, musta on kiva että poika osaa ihastella jotaki muutaki ko sen mopoa. Nimittäin niitä mä oon nähny jo tarpeeks pienen elämäni aikana", Amanda kertoi ja katsoi auringoslaskua tyytyväisenä.
"Totta puhuen mä en ole mopojen päälle koskaan nähnyt mitään," Jesse sanoi virnuillen, ja käänsi sitten katseensa suoraan eteenpäin.
Amanda hymähti pojan vastaukselle irroittamatta katsettaan kauniista auringonlaskusta.
"Mun pitäis varmaan mennä jo kotiin, että porukat päästä mut tänne toistekki" tyttö sanoi yhtäkkiä ja hypähti alas kaiteelta.
"Mutta mä tuun huomenna vaikka auttaa tavaroiden
purkamisessa?" Amanda sanoi katsoen poikaa silmiin. Jesse hymyili iloisesti.
"Mä otan ihan mielelläni apua vastaan, ja ystävää.." tämä sanoi hiljaa, ja hyppäsi itsekkin sitten kaiteelta alas.
"Nähdään sitten huomenna?" Jesse sanoi ja katsoi tyttöä suoraan silmiin.
"Nähdään, ja muuten. Kiitos, sä oot oikeesti nyt jo mulle kiltti. Vaikka et ees tunne mua kunnolla" Amanda
sanoi ja astui lähemmäs poikaa ja rutisti häntä. Jessen mahapohjassa sykähti tytön halatessa häntä, mutta poika mieluusti halasi tyttöä.
"Sä oot oikeestikki kiltti", tyttö kuiskasi pojalle. Poika irrottautui tytöstä ja hymyili tälle.
"Se kulkee suvussa, mutta nähdään huomenna" hän kuiskasi. Tyttö hyvästeli pojan ja lähti sitten kotiinsa onnellisena hymyillen.
"Perillä ollaan! Jesse ota ne kuulokkeet pois korvista!" Mustatukkainen, sinisilmäinen poika otti tyynesti kuulokkeet korvistansa, ja suoristi asentoansa takapenkillä. Isän, ja hänen uusi koti näkyi auton ikkunasta, kun se kaarsi talon eteen.
"Mihin me noin iso talo tarvitaan, niin ellet sä siis aio perustaa kunnon haaremia tai jotain.." Poika heitti, ja virnisti silminnähden punastuneelle isälleen.
Jesse veti sormet tahallaan sekoitettujen hiustensa lävitse, ja astui virne naamallaan autosta ulos.
"..saat ison huoneen, ja onpahan tilaa elää." Tämän isä jatkoi selvitystään, jonka oli jo aloittanut autossa.
Jesse ojensi maastokuvioisen takin peittämän kätensä, ja isä laittoi uuden kodin avaimet sille.
"Saat pitää nuo, mulla on toiset, ja kolmannetkin." Isä sanoi, kun Jesse asteli kaksikerroksisen omakotitalon, etukuistille.
Jesse avasi oven ja vilkaisi sisään nopeasti. Talo oli modernisoitu ja seinät vielä hohtivat valkoisena. Jesse palasi nopean ensisilmäyksen jälkeen autolle takaisin.
Huonekalut oli jo tuotu, oli enää vaatteet, ja roinat; joilla auton takakontti olikin mukavasti täyttynyt.
Jesse vetäisi takapenkiltä skeitti lautansa, ja katsahti nopeasti muita omakotitaloja toivoen täältä löytyvän uusia ystäviä.
Pian, joko huolesta harmaantuva, tai muuten vaan harmaantuva isä, seisoi autoon nojaten ja tarkkaili poikansa liikkeitä.
Mies, Mikko, oli lyhyehkö ja hiukan tukevahko mies. Päälaelta pian kaljuuntuva, eikä pojassa näkynyt mitään isänsä näköä. Poika oli perinyt silmät äidiltään, samoin kuin hiustenvärin, ja luuston. Jessen mustat lyhyehköt,ja ihan sekaisin olevat hiukset, kirkkaan siniset silmät, ja vino virnistys kulkivat tavaramerkkinä. Laiha 180 cm ruumis, korostui jollain tapaa harmaa-valko-musta värityksellä olevista maastohousuista, joiden lahkeet oli tungettu mustien conversejen varsiin. Musta normaali t-paita,
korosti ihon vaaleutta. Isä rykäisi ja palautti poikansa maanpinnalle. Hitaasti he alkoivat kantaa pahvilaatikoita sisään. Skeittilautansa Jesse oli jättänyt auton takarenkaan viereen.
Amanda
Amanda istui tukevalla ikkunalaudallansa ja tarkkaili naapurustoa. Ei tyttö ollut mitenkään erityisen kiinnostunut tylsistä ja vanhoista naapureistaan, mutta nyt oli aiemmin päivällä huomannut vanhaan naapuritaloon tulleen muuttoauton, joten tyttöä kiinnosti tämä uusi perhe.
"Vihdoinkin", Amanda huokasi kun huomasi punaisen auton kaartavan pihalle. Todellinen yllätys seitsämäntoista kesäiselle tytölle oli se, kun hän näki söpön pojan astuvan ulos autosta. Amanda päätti että hän menisi tuonne
naapuriin esittelemään itsensä.
Amanda vilkaisi peiliin vähän epävarmana. Samat ruskeat ulospäin taivutet hiukset, ruskeat kevyesti ripsivärillä korostetut silmät. Samat vaatteet,viininpunainen toppi jossa on pari nappia syvään uurretussa kauluksessa, mustat tiukahkot kangashousut. Tyttö uskotteli itsellensä että hän oli ihan hyvän näköinen, ei välttämättä mikään mallin mittoihin sopiva. Varsinkin kun hän oli niin kovin lyhyt. Amanda nappasi taskuunsa puhelimen ja heitti otti mukaansa tummanvihreän takin.
Tyttö rymisteli portaat alas ja kertoi menevänsä käymään naapurissa. Huudahdus sai perheen äidin mielenkiinnon heräämään.
"Ai menetkö käymään tuolla uuden naapurin luona?" äiti kysyi.
"Joo, mä käyn ihan nopeesti vaan" Amanda kertoi.
"No sitten, sunhan täytyy viedä nämä pullat sinne, kerro että ne on niinku
sellainen tervetuliaslahja. Ja, ja sano että meiltä voi aina tulla pyytään apua jos sellaista tarvii!" tytön äiti hössötti ja antoi Amandalle pullapussin jonka suu oli sidottu kiini pinkillä lahjanauhalla.
"Äh, no olkoon sitten" tyttö myöntyi ja lähti eteiseen laittamaan kenkiänsä jalkaan.
Pian tuo tyttö olikin jo pihalla ja yritti luoda kasvoillensa nätin hymyn ja huolettoman näköisen kävelytyylin.
Poika ja mies palasivat juuri autollensa, luultavasti hakemaan lisää pahvilaatikoita. Amanda käveli lähemmäs heitä ja meni miehen luokse hymyillen.
"Hei, mä olen tosta viereisestä talosta. Mun äiti käski tuoda nämä teille ja sanoa että aina voi tulla meiltä pyytään apua" tyttö kertoi ja ojensi pullapussin ilahtuneen näköiselle miehelle.
"Olen muuten sitten Amanda, Amanda Kallio" tyttö sanoi ja kätteli miestä. Mies kertoi nimekseen Mikko ja ilmoitti pojan olevan nimeltään Jesse, ja pyysi Amandaa liittymään kahvi seuraksi.
Jesse
Jesse silmäili tulokasta, Amandaa, avoimin silmin. Pullat nähdessään, tämä päästi vinon virneensä valloilleen, ja nyökkäsi isänsä esitellessä heidät.
"Ja sukunimi on Koivu." Tämä lisäsi sitten, ja nosti auton takakontista pahvilaatikon, ja käänsi hymyilevän katseensa tyttöön.
"Viittisitsä tuoda ton sisälle?" Jesse sanoi ja osoitti skeittilautaansa ja lähti kulkemaan kuistia kohden pahvilaatikon kanssa isänsä perään, joka oli jo ehtinyt keittiöön. Kahvikin oli jo tippumassa, se verran toimekas tuo oli. Jesse nyökkäsi yläkerran suuntaan, ja kiipesi portaat ylös metsästäen sieltä huoneensa, johon kaikki tavarat oli jo kannettu. Amanda asteli tämän perässä, katsellen paikkoja hieman uteliaankin näköisenä, sen Jesse oli huomannut.
Poika heitti laatikon sängylleen, tietäen että siellä oli hänen vaatteensa.
"Sä voit laittaa sen vaikka tohon."Jesse sanoi osoittaen sängynpäätyä, ja tyttö laski sen sinne kuuliaisesti.
Jesse istahti mustaan nojatuoliinsa, kääntäen katseensa tyttöön. Kummallakin oli kengät jalassa, mutta se ei haittaisi yhtikäs ketään. Mikään mikä ei Jesseä haitannut, ei haitannut muitakaan. Ihana motto, mutta paikkansa pitävä.
"Oletko sä asunut kauankin tossa? Amandanhan sun nimi oli?" Poika kysyi hymyillen, ja pörrötti hiuksiaan toisella kädellään. Sinisten silmien katse oli edelleen tytön luonnollisisissa kasvoissa.
"Amanda joo. Olen mä tossa asunu jo 11 vuotta. Ennen sitä asuttiin Norjassa" Amanda kertoi hymyillen. Poika nyökkäsi ja katseli huonettaan.
Huoneessa oli nojatuoli, sänky ja nurkkapöytä. Muut tavarat joita tämä tulisi sijoittelemaan ympäri huonettaan olivat vielä laatikoissa, jotka olivat muutamassa pinossa seinän vierellä. Huone oli sinäänsä iso, muttei kuitenkaan mikään julmetun suuri. Juuri sen kokoinen, että 17 kesäinen poika siellä viihtyisi.
"Nää seinät ei kyllä kauaa valkosina pysy, täytyy pyytää faijaa ostamaan maalia.." Jesse mutisi itsekseen.
Amanda
Amanda seisoi vähän ujon näköisenä pojan huoneessa ja
katseli poikaa kiinnostuneena. Oli toki talokin kiinnostava ja mieluusti hän sitäkin näkisi, mutta nyt häntä
kiinnosti tuo Jesse Koivu. Tyttö katseli poikaa hetken ihan hiljaa, Amanda ei ollut sitä puheliaintatyyppiä Hän vastaili pojan kysymyksiin mahdollisimman hymyilevästi ja yritti kuitenkin pitää mielenkiinnon yllä. .
Poika ei näyttänyt miltään teennäiseltä, tai miltään sellaiselta joka menisi heti ensimmäisenä joidenkin muka "suosittujen" piireihin. Poika hymyili hänelle ja puhui paljon, ja se on tunnetusti hyvä merkki. Poika puhui niitä ja näitä ja tyttö kuunteli kiinnostuneena. Poikakin sai huomata todellisen Amandan. Tuon niin nauravaisen ja huumorintajuisen tytön.
Eivät he kuitenkaan kauan ehtinyt keskustella, kun pian Mikko huusi heitä tulemaan alas kahville.
"Pitäis varmaan mennä?" Amanda kysyi ja siirsi hiuksiiaan takaa eteen kädellänsä, huomasi että tyttöä vieläkin vähän jännitti. Poika kuitenkin vaan virnisti ja lähti rymistelemään portaita alas keittiöön.
Jesse
Jesse kulki jo nyt tässä talossa, kuin olisi asunut vuosia siinä. No eihän portaiden välisen matkan opetteluun kauan aikaa mene muutenkaan. Rymisteltyään portaat alas, ja nähden kuinka Amanda kulki sievästi perässä, Jesse irvisti tälle leikkisästi. He saapuivat pian keittiöön, joka oli lähes suoraan portaiden alapäästä eteenpäin. Jesse istahti pääty paikalle, ja Amanda istahti pidemmälle sivulle, kuitenkin lähelle Jesseä.
Poika kahmaisi pullan vadilta, ja kaatoi mehua kuppiinsa kannusta. Mikko kehoitti Amandaakin ottamaan ihan vapaasti mitä teki mieli, ja puisteli hieman päätänsä Jessen käytökselle.
"Mistä te sitten tänne muutatte?" kysyy ja ottaa itselleen pullan ja kaataa itselleen mehua myös lasiin.
"Helsingistä.." Poika vastasi tytölle, syötyään suunsa tyhjäksi. Kulautettuaan mehua kurkkuunsa, ja haukattuaan uuden palasen pullasta, hän jatkoi:
"tekeekö sun äitis useinkin pullaa? Nää on tosi hyviä.." kehuu, ja virnistää hieman.
"Mä haluaisin asua Hesassa, kaikki sanoo että siellä on paljon enemmän
nähtävää", tyttö kertoo haaveilevasti ja jatkaa sitten: "äiti leipoo suunnilleen aina, se on kaiket päivät kotona hoitamassa mun pikkuveljeä Kallea. Ja siinä sivussa se tekee ruokaa, siivoaa ja leipoo", kertoo virnistäen Jesselle.
"No onhan tääkin aika iso mesta, paljon isompi kun mä oikeestaan luulin ees," jesse sanoo virnuillen. "Helsinki oli hieno, siellä mä asuin koko elämäni tähän asti.." Jesse lisää, ja katsoo isäänsä hieman syyttävästi. "Toi päätti muuttaa tänne, niin mikäs siinä sitten." Syyttävä ilme muuttui nauruun, ja pojan silmät tiukkivat naurua tulvillaan.
Amanda naurahtaa Jesselle ja haukkaa pullastansa palasen.
"Mutta ei Tamperekkaan oo paha, ku on tämä silleen iso paikka jos ajattelee jotain pikkusia tuppukyliä jossaki keskellä ei mitään", tyttö sanoo leikkisästi ja hiljentyy syömään pullaansa hyvällä ruoka halulla.
"No onhan tää, parempi tää kun joku ihan tuppukylä. Se olis jo ihan friikkiä," Jesse naurahti ja joi lopun mehun lasistaan. "Ootko sä muuten nähny tässä mitään ramppeja lähistöllä?" Jesse kysyi naurahtaen, kun oli kerta paikkakuntalainen vieressä niin saihan tuolta tietoa.
"Ramppeja, hmm. Täällä on mun tietäkseni yks skeitti halli, ja sitte on parilla mun tuttavalla oma ramppi pihalla. Ei täällä kyllä muuta ole" kertoo mietiskelevän näköisenä.
"Tuutko sä tohon lähimpään lukioon? Nimittäin siellä on tosi paljon skeittaajia", sanoo naurahtaen ja juo mehunsa loppuun.
"Ok, hyvä tietää.. Täytyy luoda suhteita, että pääsee toisten omille," Jesse sanoi virnuillen, ja pyyhkäisi sitten kätensä paitaansa.
"Juu, enköhän mä siihen tuu..?" Sanoo kysyvästi, ja luo pikaisen katseen isäänsä, joka nyökkää nopeasti.
"Eli tuun.. Täytyy sotkeutua piireihin, ja sotkea sutkin niihin, ellet sä jo kuulu.." naurahdus, ja poika nousi seisomaan
pöydästä. Jesse oli jo syönyt, ja tämä nosti nyt kuppinsa tiskialtaaseen.
"Ei, kyllä mä oon jo näissä piireissä mukana", naurahtaa ja vie oman lasinsa tiskialtaaseen myös ja kiittää Mikkoa mehusta ja pullasta.
"Mennäänkö jonnekki muualle jatkamaan juttua?" kysyy hiljaa Jesseltä hymyillen.
"Hyvä sitten, nähdään useamminkin," Jesse sanoi ehkä hieman vihjausta äänessään, mutta virnisti sitten leveästi.
"Mennään vaan.. Etukuistille?"
Kaksi nuorta astelivat kuistille, tyttö etunenässä. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta oli kuitenkin vielä sen verran lämmintä, jotta t-paidalla pärjäisi.
"Ootko sä kauanki skeitannu?" tyttö kysyy alottaen helpolla kysymyksellä. Jesse istahti korituoliin ja virnisti tytölle iloisesti.
"Aloitin varmaan seittemän vuotiaana.. Mutta kunnolla noin 7 vuotta?" Jesse vastasi hieman kyseenalaistaen itsekkin tietojaan, ja naurahti sitten tytölle.
"Harrastatko sä jotain? poika kysyi.
"No mä laulan yhessä bändissä, ja sitten mä käyn musiikkiopistolla laulutunneilla" tyttö kertoi.
"Onko sulla hyväkin ääni? Tarkotan lähinnä et minkätyylinen," Jesse kysyihymyillen, ja liikutti sormiaan korituolin käsinojan pintaa vasten.
Tyttö naurahtaa Jessen kysymykselle. "En oikein osaa sanoa onko mulla
itellä hyvä ääni, mutta mitä laulunopettaja sanoo niin mulla on heleä ja yllättävän korkea ääni", sanoo naurahtaen.
Jesse nyökkäsi Amandalle ja virnisti hieman.
"Mullekkin sanotaan, että ne temput onnistuu, mutta enhän mä sitä itse tiedä miten ne menee. Tai, tietenkin jos mä maahan päälleni putoan niin tajuan
epäonnistuneeni," Jesse naurahti, ja ilmeili leikkisästi. Amanda naurahti pojan kommentille maahan putoamisesta ja saattoi huomata
tytön ilmeen kirkastuvan. Jesse katsoi tytön ohitse auringonlaskua, joka värjäsi taivaan kauniiksi.
"Hienon näköistä," tämä sanoi hiljaa, ja osoitti taivaanrantaan. Amanda kääntyi kokonaan kaiteella nähdäkseen auringonlaskun.
"Onhan se", tyttö sanoi huokaisten.
"Tuu tähän istuun, vaikee puhuu selän taakse" jatkoi tyttö ja virnisti pojalle.
Jesse naurahti, ja kapusi Amandan vierelle, hyvin lähelle istumaan. Oranssin, keltaisen ja punaisen sävyt valtasivat taivaan, ja Jesse virnisti Amandalle.
"Toivottavasti musta ei jää ihan hoopon kuvaa, kun mä tälleen ihastelen taivasta.." Jesse virnisti leveästi ja heilutteli jalkojaan.
Amanda vilkaisi Jesseä hymyillen onnellisena.
"Ehei, musta on kiva että poika osaa ihastella jotaki muutaki ko sen mopoa. Nimittäin niitä mä oon nähny jo tarpeeks pienen elämäni aikana", Amanda kertoi ja katsoi auringoslaskua tyytyväisenä.
"Totta puhuen mä en ole mopojen päälle koskaan nähnyt mitään," Jesse sanoi virnuillen, ja käänsi sitten katseensa suoraan eteenpäin.
Amanda hymähti pojan vastaukselle irroittamatta katsettaan kauniista auringonlaskusta.
"Mun pitäis varmaan mennä jo kotiin, että porukat päästä mut tänne toistekki" tyttö sanoi yhtäkkiä ja hypähti alas kaiteelta.
"Mutta mä tuun huomenna vaikka auttaa tavaroiden
purkamisessa?" Amanda sanoi katsoen poikaa silmiin. Jesse hymyili iloisesti.
"Mä otan ihan mielelläni apua vastaan, ja ystävää.." tämä sanoi hiljaa, ja hyppäsi itsekkin sitten kaiteelta alas.
"Nähdään sitten huomenna?" Jesse sanoi ja katsoi tyttöä suoraan silmiin.
"Nähdään, ja muuten. Kiitos, sä oot oikeesti nyt jo mulle kiltti. Vaikka et ees tunne mua kunnolla" Amanda
sanoi ja astui lähemmäs poikaa ja rutisti häntä. Jessen mahapohjassa sykähti tytön halatessa häntä, mutta poika mieluusti halasi tyttöä.
"Sä oot oikeestikki kiltti", tyttö kuiskasi pojalle. Poika irrottautui tytöstä ja hymyili tälle.
"Se kulkee suvussa, mutta nähdään huomenna" hän kuiskasi. Tyttö hyvästeli pojan ja lähti sitten kotiinsa onnellisena hymyillen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.