Tarkoituksena olisi sopimuksella taata maatiaispennulle elinikäinen ja pysyvä koti, ongelmien ilmetessä pennun/aikuisen kissan olisi toivottaa palautua minulle, sen sijaan että kiertoon joutuisi.
Millainen sopimus olisi myös juridisesti sitova?
Millainen sopimus olisi myös juridisesti sitova?
Vastaukset 19
Vanhimmat
http://www.kissaliitto.fi/lomakkeet.php . Tätä itse käytän tehdessäni sopimuksen kissakaupasta kahtena kappaleena, toinen sinulle ja toinen uudelle omistajalle, molempien allekirjoittamana. Lisäehtoja voit laittaa mielesi mukaan lisää, mitä haluat sopimukseen kuuluvan. Tämäkin kauppakirja sisältää tärkeimmät asiat kissakaupasta jo sinällään.
Ei nyt sentään ihan mielensä mukaan. Jopa kasvattajia sitovat voimassa olevat lait, vaikka he välillä tuntuvat toisin ajattelevankin.
sentään ihan mielensä mukaan, tervettä maalaisjärkeä käyttäen. Lisäehtoihin voi hyvin mainita esim. että kissa on steriloitava tai kastroitava, ettei tulisi niitä vahinkopentuja.
Nimenomaan tämä kaavake on suunnattu kasvattajille, mutta toki sitä voi käyttää maatiaskissallekkin. En ymmärrä, mitä tarkoitit tuolla toisin ajattelulla?
Tarkoitin sillä sitä, että kasvattajilla on usein tapana laittaa sopimuksiin ehtoja, joilla ei kuitenkaan käytännössä ole mitään merkitystä. On kissan omistajan päätettävissä, mitä hän kissallaan tekee, ei kasvattajan.
väliä, mitä sopimuksessa sanotaan??.. miksi niitä sopimuksia mahdetaan tehdä?.. ei varmaan pidä allekirjoittaa sopimusta, jos sitä ei hyväksy tai aikoo sitä rikkoa.
Ehkäpä niitä sopimuksia tehdään siksi kun kissa vaihtaa omistajaa. On selkeämpää kun on paperi, josta näkee kissan omistussuhteiden muuttuneen. Se, että kissan entinen omistaja haluaa päättää kissan tulevaisuudesta, on kerrassaan outoa.
mikä siinä on outoa? kyllä oudompaa olisi, jos ei lainkaan välittäisi mitä kissalle tapahtuu!
Tottahan myymänsä kissan kohtalosta voi välittää mutta ei myyjällä silti ole oikeutta päättää, mitä uusi omistaja kissansa kanssa tekee.
Eikö sinusta olisi outos, jos autoliike määräisi ostamastasi autosta missä saat sillä ajaa, saisitko laittaa siihen uudet stereot tai alumiinivanteet?
jakkaa..
No eihän sinulla niitä ollutkaan.
eikä ollut tarkoituskaan, vaan ihan selkeitä kysymyksiä esitin. etkö tunnista kysymysmerkkiä???
hohhoijakkaa tuli omista argumenteistasi ja erittäin huonosta vertauksesta.
omista argumenteistasi.
Kerrotko miksi mielestäsi kissan entisen omistajan pitäisi saada päättää toisen henkilön omistaman kissan asioista? Ja mistä asioista, mitä lisäehtoja itse laittaisit?
sinulle perille :D . toivottavasti saat jonkun kinaamaan kanssasi asiasta, jos se helpottaa.
minä en tullut tänne sitä varten.
minua kiinnosti myös millainen olisi juridisesti sitova sopimus. siihen et näemmä kyennyt vastaamaan. kiitos lähes tyhjästä.
tiedoillasi kinaamaan pystyisikään.
Luuletko täältä saavasi tuollaiseen vastauksen? :-) Etsi oikeustapauksi, jos sellaisia asian tiimoilta on. Oikeudesa ehtojen sitovuus ratkaistaan, ei jollain nettipalstalla.
Tässä yksi linkki, josta voi olla apua: http://www.ipsitilla.fi/Kasvatus/lakia_ja_moraalia.htm
Toki kasvattaja panee sopimusehtoihin myöskin sellaiset asiat, jos kissa ei olekkaan myyntihetken jälkeen myöhemmin kasvaessaan aikuiseksi sellainen, kun se oli lähtöhetkellä.
Uroksella esim. saattaa puolen vuoden jälkeen ilmetä, että puuttuukin toinen kives ja silloin ainakin itse panen lisäehtoihin, että uusi omistaja tulee saamaan kissan ostohinnasta takaisin tietyn summan ja vastaavasti, kun myyn näyttelykissan ja siinä ilmeneekin myöhemmin jotain sellaista, joka evää näyttelyissä käynnin, niin silloin palautan ostajalle rahat ja kissa menee lemmikkitason hinnan mukaan.
Kissakauppasopimuksessa sanotaan nimeenomaan, että jos kissasta joutuu jostain syystä luopumaan, siitä on ilmoitettava ensisijaisesti kasvattajalle ja sitten yhteistuumin etsitään uusi koti.
Kissaliiton kauppasopimuksessa kyllä mainitaan vain velvollisuudesta ilmoittaa myynnistä sille, jolta hän kissan on ostanut. Siinä ei mainita mitään yhteistoimin etsittävästä uudesta kodista. Omistaja voi myydä kissansa mihin itse haluaa.
jollakin pipa kiristää :D mikä harmittaa? :D
pisti :D
en ole mitään luullut.
alkuperäinen kysymyshän se oli, itsepä siihen sorkit ja esitit alkuun väitteitä ilman perusteluja.
itse en lähde tutkimaan mitään tapauksia, koska ei ole ainakaan nyt ajankohtaista tarvetta, eikä riittävää kiinnostusta. olisit voinut nuo tietosi ja vinkkisi toki kertoa heti, ilman vitinää jo alkuperäiselle kysyjälle, vaan minkä sitä itselleen mahtaa :D
onkos siihen jotain lakia tai linkkiä, mitä jollain nettipalstalla saa kysellä? :D
Mitähän väitteitä olen esittänyt? Seekö sinua kismittää kun totesin lakien koskevan kasvattajiakin? Tarvitseeko tuotakin väitettä sinulle perustella??
Tottahan typeriäkin saa nettipalstalla kysellä. Ei kannata kuitenkaan noin kovin ottaa nokkiinsa vastauksista.