Identiteetin

ja heteromuotoinen parisuhde. Olen miehen kanssa asuva aikuinen nainen, joka vastikään on oivaltanut, ettei välttämättä olekaan täysin hetero. Sinänsä pidän suuresti uusista avautuvista mahdollisuuksista, mutta aina kun käyn esim. näillä 24 sivuilla, niin mieheni vaatii saada tietää mitä juttuja olen lukenut ja mitä olen kirjoittanut. Hän tuntee olonsa syystäkin uhatuksi, ja on mustasukkainen minun tunteideni suhteen.


En elä elämääni tarkoituksella kenenkään mielipiteiden mukaisesti. Vaikka haluankin miehelläni hyvää, kysyisin kuitenkin, mitä oikeuksia minulla teidän mielestänne on? Ja kun elän heteromiehen kanssa, niin saanko ylipäänsä ihmetellä muuttuvaa minuutani, ja tunne-elämäni mylleryksiä julkisesti?

Mitkä oikeudet minulla oikeasti on osallistua keskusreluun tällä palstalla ja etsiä todellista itseäni, jos puolisoni ei sitä hyväksy? Tietenkin suojaan itseni nimimerkin taakse, ja otan vain harkittuja riskejä, mutta joka tapauksessa puolisoni lukee ja arvostelee sivuhistoriani ja kirjoitukseni omista lähtökohdistaan käsin, ja määrää, mitä saan tai en saa tehdä.

Tiedän kyllä oikein hyvin pettämisen olevan kiellettyä parisuhteessa, mutta pitäisikö minun tässä tilanteessa todella joko katkaista olemassaoleva parisuhteeni, tai täysin peittää tunne-elämäni maailmalta? Tietysti voin peittää tunteeni, ja teeskennellä kaiken olevan hyvin parisuhteessani, mutta onko se lopultakin täysin hyvaksyttävä ratkaisu, vai mitä ujon minun pitäisi pattitilanteessa tehdä, auttakaa...?
141456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

vaarattomalle sivulle. Klikkaat tuolta ylhäältä työkalut, sitten internet-asetukset: Siellä voi poistaa evästeet ja sivuhistorian.

Jaksamista sulle ! =;D

Äänestä
  • tosi kiva!! Nuo ohjeet vaan eivät ihan riitä... Honey katsos seuraa useimmiten kirjoituksiani suoraan olkapään takaa, että ei ole helppoa...

    Äänestä

Minulla vähän samantyyppinen tilanne, ainoastaan sillä erolla että päätin jonkin aikaa sitten että minulla on oikeus etsiä itseäni. Aiemmin peittelin kaikkia asioita mitä tein. Mutta kyllä toi identiteetti on aika iso asia ja jos kokee elämässään menettävänsä jotain suurta ja merkittävää niin on sisäinen pakko etsiä sitä omaa minää. Itsekin olen heterosuhteessa joka vetelee viimeisiin ehkä siksi että mies ei halua antaa aikaa minulle ja antaa minun selvittää sitä mikä on seksuaali-identiteettini. Ymmärrettävää tietysti.

Äänestä
  • toki ymmärrettävää, että mieskin hakee turvallisuutta, mutta toisaalta minulla kyllä ainakin lähtee iso pyörä pyörimään siinä vaiheessa, kun mies laittaa tietokoneeseen salasanan ja lapsilukkoja näille sivuille... Ahdistavaa!

    Äänestä

siis..onko miehelläsi oikeutta kurkkia olan takaa...tutkia kirjoituksiasi...siis hetkinen...
..USKOMATONTA..ihme sit jos miehet ei nappaa..

Äänestä

... eikä edes hyväksyttävää toimintaa miehesi puolelta. Toki ymmärrän, että hän tuntee olonsa uhatuksi - ehkä syystäkin - mutta ei toista väkisin voi häkissä pitää.

Luulen, että avoin ja rehellinen keskustelu voisi olla paikallaan. Oletteko kokeilleet sellaista?

Äänestä
  • avokin kanssa keskustellaan asioista avoimesti, mutta asiaan toki kuuluu, että kysymyksiin, joita hän esittää on hänen mielessään "oikeat" ja "väärät" vastaukset, ja totuus minusta ei kertakaikkiaan miestäni miellytä... Niinpä hän nyt haluaa kaikin keinoin kontrolloida ja torjua itseään ahdistavat asiat, ja lopulta kieltää ne elämästäni.

    Äänestä

Moikka... oon ite 15 vuotias tyttö ja mun mielestä sun kannattaa ottaa kaikki irti sun elämästä! ÄLÄ elä silleen et sä et sais KOSKAAN olla oma ittes! ja sun EI tartte mun mielestä kertoo miesystävälles mitä kirjottelet täälä, ellet ite haluu.. Ja jos tää sun mies ei hyväksy sua nii eiköhän se kerro jo jotaki... Esim, et se ei oo sulle se "oikee".... Tee niin ku itestä parhaimmalta tuntuu! Äläkä jää miettiin et mitäköhän muut siitä ajattelee.... Mut.. Koita pärjätä... :)

Äänestä

ihmistä vaikka olisi naimisissa, muista se!

Äänestä

varmin keino päästä toisesta eroon, on väkisin yrittää pitää kiinni. Mitä enemmän se pyrkii sua estämään, sitä kipeämmin sun tarve kasvaa vapauteen. Et ole helpossa tilanteessa, selvä se, mutta ei toi tilanne tosta paremmaksi muutu. Ei näillä palstoilla käyminen ole pettämistä...herranjestas sentään. Täällähän sä voit purkaa sydäntäs ihmisille, jotka sua ymmärtää. Sinulle on kaikki täydet oikeudet pohtia identiteettiäsi, siitä et ole kenellekään tilivelvollinen!

Jos puolisosi ei hyväksy palstalla pyörimistäsi, niin se on hänen ongelmansa. Lopettaisiko hän työnsä, jos sinä sanoisit, ettet sitä hyväksy? Hylkäisikö hän ystävänsä, jos sinä toivoisit niin? Ei toista voi vaatia luopumaan tuommoisista asioista. Sinulle on oikeutesi kultapieni!

Äänestä

miehelläsi ei ole minkäänlaista oikeutta vaania kirjoituksiasi sen kummemmin kuin lukemisiasikaan. Eikö tyyppi ole kuullut, että on olemassa sellainenkin asia kuin kirjesalaisuus? Se koskee tietääkseni myös naisia, jopa aviopuolisoita/avopuolisoita. No, onhan tämä palsta tietysti julkinen foorumi, mutta silti... minusta tuossa vahtimisessa ylittyvät kaikki hyvän maun rajat. Mitä muuta miehesi mahtaa vahtia?

Et kai tosissasi kuvittele pettäväsi miestäsi, jos kirjoittelet tänne mieltäsi askarruttavia asioita? Minusta oman identiteetin etsiminen on jotain aivan muuta kuin kumppanin pettäminen. Ja vaikka identiteettisi poikkeaisikin siitä, mitä te molemmat suhteenne alussa luulitte, on siitäkin vielä pitkä matka pettämiseen.

Taisi tulla vähän äkäinen kommentti, mutta tuollainen käytös saa hiukseni nousemaan pystyyn. Olen itsekin naimisissa ja joutunut miettimään omaa identiteettiäni kuten myös sitä, miten haluan elämääni elää. Tsemppiä sinulle.

Äänestä

...miehesi käytöstä, ajattelipa asiaa kuinka tahansa. Parisuhteessa ei ole kaikki ihan kohdallaan jos toista joutuu valvomaan ja jopa toisen ajatuksia manipuloimaan ja määräilemään. Tuntuu pahalta.

Mitä pahaa sinä olet tehnyt jos tänne nimimerkin suojissa kirjoitteletkin. Niinhän me kaikki teemme. Miehesi voisi päin vastoin ajatella niin, että jos sinä täällä samanhenkisten ihmisten kanssa vaihdat ajatuksiasi, niin se mahdollisesti auttaa parisuhteessannekin teitä. Tänne kirjoittelu ei ole mieheltäsi pois eikä pettämistä ensinkään. Huonompiakin vaihtoehtoja ratkoa identiteettiasioita varmaan on.

Äänestä

Tietää mitä avokin mielessä liikkuu. Tämä on uusi asia minullekin ja ei heterona ihan ymmärrä näitä asioita. Ei nämä minua loukkaa mutta uteliaisuuden kyllä herättää melkoisen. Varsinkin kun pitää yrittää salailla juttuja ja itellä on se periaate ettei minun tarvitse salailla omalta bi-naiseltani mitään niin miksi hänen tarvitsee salata minulta. Tästä on tullut nyt sellainen perhe helvetti, toisen pitää salata nämä asiat ja toista kiinnostaa niin perkeleesti=sotatila!

Äänestä
  • Tämä on sinun ja puolisosi välinen asia, mutta täysin ulkopuolisena saanen sanoa ja ehdottaa, että antasit aikaa puolisollesi selvittää asioita mielessään. Hän varmaan arvostaisi sitä, näin luulisin. Anna hänelle aikaa ja kun sen aika on niin keskustelkaa asioista. Ennen kaikkea koeta ymmärtää ja antaa hänelle aikaa selvitellä rauhassa asioita. -Ole saatavilla;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsintä, kirjoitti:

ja heteromuotoinen parisuhde. Olen miehen kanssa asuva aikuinen nainen, joka vastikään on oivaltanut, ettei välttämättä olekaan täysin hetero. Sinänsä pidän suuresti uusista avautuvista mahdollisuuksista, mutta aina kun käyn esim. näillä 24 sivuilla, niin mieheni vaatii saada tietää mitä juttuja olen lukenut ja mitä olen kirjoittanut. Hän tuntee olonsa syystäkin uhatuksi, ja on mustasukkainen minun tunteideni suhteen.


En elä elämääni tarkoituksella kenenkään mielipiteiden mukaisesti. Vaikka haluankin miehelläni hyvää, kysyisin kuitenkin, mitä oikeuksia minulla teidän mielestänne on? Ja kun elän heteromiehen kanssa, niin saanko ylipäänsä ihmetellä muuttuvaa minuutani, ja tunne-elämäni mylleryksiä julkisesti?

Mitkä oikeudet minulla oikeasti on osallistua keskusreluun tällä palstalla ja etsiä todellista itseäni, jos puolisoni ei sitä hyväksy? Tietenkin suojaan itseni nimimerkin taakse, ja otan vain harkittuja riskejä, mutta joka tapauksessa puolisoni lukee ja arvostelee sivuhistoriani ja kirjoitukseni omista lähtökohdistaan käsin, ja määrää, mitä saan tai en saa tehdä.

Tiedän kyllä oikein hyvin pettämisen olevan kiellettyä parisuhteessa, mutta pitäisikö minun tässä tilanteessa todella joko katkaista olemassaoleva parisuhteeni, tai täysin peittää tunne-elämäni maailmalta? Tietysti voin peittää tunteeni, ja teeskennellä kaiken olevan hyvin parisuhteessani, mutta onko se lopultakin täysin hyvaksyttävä ratkaisu, vai mitä ujon minun pitäisi pattitilanteessa tehdä, auttakaa...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu