Netin keskustelupalstoilla, joilla puhutaan avioliitosta ja parisuhteista, ovat suosituimpia aiheita äkkirakastumiset, syrjähypyt ja aviollinen uskottomuus. Näitä lukiessa saa sen kuvan, että kovin monen kirjoittajan tunteet ovat hallitsemattomia: ne ovat vain kaapanneet hänet mukaansa ja riepottelevat häntä sinne tänne.
Helposti käy niin, että ajaudutaan suhteesta toiseen. Syntyy hullaantumisen ja pettymisen yhä syvenevä kierre. Jäädään rakastumisen tunteen vangiksi, eikä päästä ehkä koskaan kokemaan aitoa, pyyteetöntä rakkautta. Suhteen alussa koettu ihastus on itse asiassa vielä varsin kypsymätöntä ja itsekeskeistäkin - ihan luonnollista ja hurmaavaa sinänsä, mutta sen varassa ei pitkälle selvitä.
Mikä tällaiseen juurettomaan elämään on altistanut? Millaisia neuvoja parisuhteessaan vaikeuksiin joutunut saa? Mitä aviokriisi viestii? Mitä iloa uskollisuudesta on?
Kirjoitin näistä aiheista jutun, joka löytyy täältä: http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Helposti käy niin, että ajaudutaan suhteesta toiseen. Syntyy hullaantumisen ja pettymisen yhä syvenevä kierre. Jäädään rakastumisen tunteen vangiksi, eikä päästä ehkä koskaan kokemaan aitoa, pyyteetöntä rakkautta. Suhteen alussa koettu ihastus on itse asiassa vielä varsin kypsymätöntä ja itsekeskeistäkin - ihan luonnollista ja hurmaavaa sinänsä, mutta sen varassa ei pitkälle selvitä.
Mikä tällaiseen juurettomaan elämään on altistanut? Millaisia neuvoja parisuhteessaan vaikeuksiin joutunut saa? Mitä aviokriisi viestii? Mitä iloa uskollisuudesta on?
Kirjoitin näistä aiheista jutun, joka löytyy täältä: http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Vastaukset 38
Vanhimmat
satuja kerrottu ennenkin.
Ja tuntuu menevän suvuittain ??? Väitän.
satuja on kerrottu kautta aikojen.Sallikaamme setien/vaimoihmisten satuilla.Parempi ett edes satuillaan niin palsta ei ole kaiken aikaa STOP. Usko satuihin on tainnut horjua itse kullakin matkallamme-
Kirjoittamisiin!
Tekis se fröökynä niin tai näin
niin kaljaporukas se muuttuu
lemmekkääks yöks vaikk mies olis
kävelly 45 km kotiaan,
eres suukkoa saamata
en tarkoittanut palstalle kirjoittamisen oikeutuksesta, vaan pidän tuota uskollisuuden esiintuomista entisaikain liitoissa naiivina ja idealistisena höpinänä - mitä ne piioille tehyt äpärät syntyivät - taivvaan lahjanako?
Kiitos Pirre
selvitit aikamoisen arvoituksen
että herran lahjana
ja osa niistä lienevär nuorenherran lahjana
mutta renki niistä on saanut vastuun kantaa
niistä mukeloista jotka herrat ovat unohtaneet reissuissaan ympär kylää.
Mut oli se aikoinaan ennen ehkäisyvälineitä että vaimoa ei liioilla raskauksilla rasitettu.
Mut piika jouti kyll oleen tiineenä.
Frouva saap lapsenmut piika poikii --nin se on ollu maailman sivu - ei se muutu muuten ku et kaikki hedelmällisesiäs olevat flikat on frouvuia. Tällai ei tule niit piikojen saamia äpäriä.. Avioliitos synteneethän kirjataan lapsen isän nimeen
Miksi pidät uskollisuudesta puhumista "naiivina ja idealistisena höpinänä"? Itse tunnen runsaasti pariskuntia, joille uskollisuus on itsestäänselvä arvovalinta. Sellainen se on minullekin.
puhuminen ei tietenkään ole naiivia, vaan yrittää uskotella ettei uskottomuutta ollut "ennenvanahaisissa" - se joka niin luulee so. julistaa on vähintääkin naiivi.
Ihanteena uskollisuus on tietenkin ok.
uskollisuus on itsestäänselvyys. Sehän on puolisen kunnioittamista eikä tule itselle levoton olo, kun tietää, että molemmat luottavat toisiinsa. Olemme olleet 29 vuotta naimisissa ja aina vaan paremmalta tuntuu. Hämmästyksekseni sain nyt viimeksi häälahjaksi aidot helmet, tavallisesti emme osta toisillemme noin kalliita hääpäivälahjoja, mutta jotain aina.
on aina ollut, mutta "ennenvanhaisissa"avioliitoissa syrjähyppyjen mahdollisuus oli vähäisempää kuin nykyaikana. Ainakin naisilla.
En kuitenkaan sanoisi, että välttämättömyydestä tehtiin hyve, vaan uskollisuus oli arvo, mitä se nykyään ei ole. Niinkuin monia muitakin asioita aikoinaan pidettiin kunniassa, niin nykyään ne ovat monien mielestä vähintäänkin naiveja, kuten vaikkapa "koti, uskonto, isänmaa."
Niin tai näin, mutta mielestäni kyynisyys on erittäin kielteinen elämän asenne.
ihmisten arvot ovat hävinneet?
Onko naisten vapautuminen ainaisesta raskaudenpelosta vienyt ne arvot mennessään - niin suuri valtako meillä on - vaikka naisten on sanottu tätä maapalloa pyörittävän, niin tuskin mekään ihan kaikkeen (pahaan) keretään.
Ihmisen kyynistyminen/kyynistymättömyys on eletyn elämän summa.
Luultavasti ne ovatkin vain muuttuneet.
Se mitä ennen pidettiin pahana ja vääränä, on nykyisin sallittua, jopa hyväksyttävää, kuten juuri aviollinen uskottomuus.
Olen monta kertaa kuullut omin korvin kuinka syrjähypyistä on puuttu kuin maitokaupassa käynnistä.
Kyseessä ei taida kuitenkaan olla naisen vapautuminen, vaan koko maailman menon "eletään kuin viimeistä päivää", sekä ihmisten hetkisyys.
Tahdon olla onnellinen, tahdon nauttia.
Kyynistyminen ei suinkaan ole kaikilla eletyn summa, vaan jotkut koviakin kokeneet ja monessa mukana olleet voivat vielä uskoa elämään, ihmiseen ja johonkin hyvään, mikä odottaa heitä täällä jossain - jonkun - vaikkapa hyvän lähimmäisen muodossa.
Kyynikkohan voi olla kuka vain, jos antaa tilaa kielteisyydelle, sarkasmille ja kaiken kyseenalaistavalle asenteelle elämää ja sen ilmiöitä kohtaan. Itse olen hivenen verran kyynisyyteen taipuvainen, mutta se ei saata olla eletyn(tähän astisen)elämäni summa, vaan luonnekysymys, jolle olen antanut "tilaa." Ikävä, kielteinen.
ei ehkä koko summa, mutta mistäs me opimme, jos opimme muusta kuin kokemamme perusteella -oppiminen alkaa heti synnyttyämme.
Minusta kyynisyys ei tarkoita välttämättä pessimististä elämän asennetta, minusta pessimistinen luonne on periytyvää ja kyynisyys elämästä opittua - sanoisin inhorealismia.
Elämän kokemusten opettamaa realismia, asioiden kyseenalaistamista ja määrätyn laista viisauttakin, mutta jotenkin kovaa, kylmää, pilkallista suhtautumista asioihin ja ihmisiin.
Eivät pessimismi ja kyynisyys olekaan sama asia, mutta kyynikko on harvoin optimisti, vai onko?
Ajattelin vielä, että kodin ilmapiiri vaikuttaa siihen kuinka asiat kohtaamme. "En osaa, enkä onnistu", eli pessimistinen asenne on siinä mielessä periytyvää, eikä nuori ihminen uskalla yrittääkään mitään, peläten, ettei kuitenkaan osaa ja pärjää. Vanhemmat ovat pessimistisellä asenteellaan aiheuttaneet sen, etteivät heidän nuorensa epäonnistumisen pelossa edes uskalla ottaa vastaan haasteita, mitä tulee elämän uraan ja ammatin valintaan.
kyynikko on optimisti :)
Arvojen rapautuminen ja kyynisyys taitavat kulkea rinta rinnan ja ruokkia toinen toisiaan. Molemmat ovat nakertavat uskollisuutta ja suhteeseen sitoutumista.
Kyynistyminen näyttäytyy myös yleisenä asenneilmaston muutoksena. Kun perusarvoja rikotaan yhä enemmän ja julkisemmin, aletaan niiden mukaan eläviä pitää vanhanaikaisina. Ikään kuin perusarvot olisivat kulutustavaraa, jotka menevät ajastaan pois muodista. Tämä on koko yhteiskunnan kannalta hyvin epäterve kehitys.
..puhuttaessa pitäisi kuitenkin miettiä sitä mitkä olisivat ne arvot joita kutsuttaisi perusarvoiksi, kun lähdetään kääntämään historiankirjoja riittävästi taaksepäin tulee ehkä vastaan arvoja joita ei oikein voi allekirjoittaa "perusarvoiksi"..?
Arvot muuttuvat aikojen saatossa, hyvinvointi ei enää niinkään edellytä ydinperhettä pysymään kasassa vanhuksia ei kodit kaipaa vanhuksia tekemään pieniä puhdetöitä ja kunnalliseen hoitoon on niin helppo työntää vanhus viimeisiä elinvuosiaan vietämään.
Ihmistä ei varmaankaan ole luotu yksiavioiseksi, aikojen saatossa on käsittääkseni luotu keinotekoisesti "arvo" joka tuohon kehottaa pyrkimään.
Minun käsittääkseni arvot ovat kuin sinikäyrä, poukkoilee välillä miten sattuu mutta palaa aina aikojen saatossa nollatasolle, ihminen etsii kokemuksiensa kautta elämyksiä elämäänsä huomatakseen ettei nuo kokemukset ole kuin juovuttava humala jonka jälkeen seuraa armoton kankkunen..
"Perusarvot" joista nyt puhut, eivät ole kulutustavaraa, ne otetaan aina uudestaan käyttöön kun se toinen tie elämässä on on käyty loppuun ja todettu että umpikujaan on kuljettu elämyksiä metsästettäessä!
kävisi, jos se avioelämä ei menisikään noin mallikkaasti; huomaisit ettei se toinen olekaan sellainen kuin olet luullut, vaan pettää ja hakkaa - pitäisitkö hampaat irvessä kiinni omista perusarvoistasi?
Avioerohan ei luultavasti kuulu kategoriseen oikeistolaiseen kolmiyhteyteen - koti, uskonto ja isänmaa.
Helppoa on pitää arvoista ja ihanteista kiinni kun asiat sujuvat mallikkaasti. Toisenlaisia ratkaisuja on helppo tuomita ja arvostella. Ja sanoa että eroa ensin. Mitäpä jos puoliso sairastuu vakavasti, vuosikausiksi tai loppuiäkseen, halvaantuu esimerkiksi. Pitääkö kahden elämän mennä yhden hinnalla? Karkeasti sanottu mutta ajattelemisen arvoinen asia.
ovat sitten niitä itseisarvoja sinällään..ja sehän se saa riittääkin - kuhan on arvot vaan kohallaan *kele*.
pareilla yleensä samat koettelemukset kuin kenellä tahansa.
Perimä, lapsena saadut mallit, 'opeteltu yhteisten asioiden sovittelumekanismi'antavat vain toisille paremmat lähtökohdat selvittää ongelmia.
Ei ole kenenkään ihanteena hyväksyä väkivaltaa missään muodossa.
Silti on paljon sellaisia "etsijöitä",ettei mikään riitä, vaan kuvitellaan vielä olevan parempaa jossain muualla.
Myös moni on niin narsisti, ettei vain pysty sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Itse olen valmis ottamaan puolisoni sairauden tuomat muutokset vastaan. En tuntisi pilaavani elämääni, sillä yli kolmekymmentä vuotta erilaisia elämäntilanteita yhdessä kokeneena, tunnen, että olen jo saanut osani siitä onnesta,jonka toinen läsnäolollaan voi toiselle antaa.
Myöskään hän ei jättänyt minua vaikka oli vasta nainen parhaassa iässä ja olisi sairastumiseni aikaan erossa saanut vielä melkoisen pesämunan osituksessa, joten hän valitsi sydämellä ja uskon, ettei silti hänkään ole valintaansa katunut, vaikka sairasteluni on saanut taloutemme putoamaan alle keskimääräisen tason.
Aiemmin se oli selvästi siellä toisella laidalla.
Minunkin sairaus kesti akuuttina nelisen vuotta ja työt on kohdaltani ansiomielessä tehty.
Muuten pyrin olemaan tekemisessä eritavoin mukana ja hoitaa niitä asioita, joihin pystyn.
Toki nykyisin olen vain "normaali" sairaseläkeläinen", joka kykenisi vallan hyvin elämään itsellistä elämää ilman minkään sortin avustajaa.
Jos tällainen, esim. halvaantuminen loppuiäksi, tapahtuu avioliiton alkutaipaleella, molemmat ovat ehkä hyvin nuoria?
omalta kohdalta kykene näin jälkikäteen arvioimaan.
Sen kyllä uskallan sanoa, että aivan helpolla en antaisi periksi ja uskoisin, että meidän tapauksessa vapaan seksin kokeneena (hippielämä)sen hakeminen kolmannelta taholta ei olisi suhdetta kaatanut.
Ehkä toisen riutuminen ja terveen jaksaminen "avuttomana" vammautuneen vierellä olisi aikaa myöten tehnyt tilanteen kestämättömaksi jommallekummalle ja sen seurauksia en osaa 'kuvitella', kuin sen aikaisen oman asenteeni perusteella suhteeni kehooni.
Elin kyllä ilman huumeita, jopa ilman alkoholia, mutta elämäntapani sisälsi silti """harkittuja""" riskejä ja leikkiä oman terveyden kustannuksella, joten vain hyvä tuuri( itse siihen aikaan uskoin,että taito)piti kehoni ehjänä.
Harrastin riskinottoa jopa nautin siitä.
Olin valmis esim lähtemään yksinlennolle pelkän muutaman minuutin ohjeistuksen turvin, sillä itseluottamus, pelon voittaminen sai yrittämään vastaavia temppuja ja laittamaan peliin taidot,tuurin ja nokkeluuden toimia ilman opettelua ennakkoon.
Jos itse olisin nuorena neliraajahalvaantunut ja siinä vaiheesssa ilman omia perillisiä,mahdollista, jopa todennäköistä, että olisin tehnyt oman ratkaisun terveen hyväksi??
Vuodet, mutta ennenkaikkea rakastuminen puolisoon ja viimeistään omat lapset sai minut ottamaan aikuisen vastuun ja isän roolin, ja siksi olen heitä jopa monien mielestä liikaakin "mainostanut" näillläkin sivuilla.
Myös kotioloissa yhtälailla.
ymmärrettävissä tuo ”oma ratkaisu terveen hyväksi”. Sen voisi ymmärtää ainakin niin, että antaisi toiselle vapautensa jos hän sen haluaa, tarkoitan avioeroa. Asiaa harvoin ajatellaan tältä puolelta, että myös (parantumattomasti) sairas voi tehdä ratkaisun avioliiton suhteen, eikä aina terve osapuoli.
jos kovasti rakastaa, niin on valmis päästämään rakkaastaan irti, jos hän löytää uuden rakauden.
Olen aina perustellut näin, kun moni hyvänpäivän tuttu ihmettelee, kun en ole mustasukkainen vaimoni omista tanssi,ym ,muista reissuista.
Tosin vuosien jälkeen ei enää epäileviätuomaita juuri tuttavapiiristä löydy.
Meillä on vapaus ja vastuu vain omasta tahdosta kiinni ja en voisi edes rakkauden mimissä estää häntä elämästä omaa yksityistä elämää painostaen saati uhkaamalla seurauksilla.
Joku saattaa rakkauden nimissä rakastaa toisen "hengiltä" olemalla aina "iholla" ja joka kokkareilla matkassa.
ottaisin eron, jos mieheni pettäisi. Tein sen selväksi jo seurusteluvaiheessa, että jos vieraissa käy, otan heti eron. Jos hänelle näin kävisi, ero ei siis tulisi hänelle yllätyksenä, enkä jäisi roikkumaan avioliittoon. Vieraissakäynti on sellainen asia, että sitä en voisi antaa anteeksi, luottamus toiseen olisi lopullisesti mennyt.
Huomasinpa, että olemme olleet naimisissa jokseenkin täsmälleen yhtä kauan. Kohta juhlimme siis 30-vuotishääpäiväämme. Minkäslaiset juhlat mahtavat olla teillä tulossa?
Parhaimmat onnittelut jo etukäteen!
onnitteluista ja onnittelut myös sinulle hyvästä vuosikerrasta!
Me olemme suunnitelleet, että otamme lomaa ja lennämme ehkä Pariisiin ja vuokraamme sieltä auton, jolla ajamme Luxembourgiin. Pari päivää oleilua siellä ja sitten suuntaamme auton Besanconiin. Siellä majailemme pitempään. Viehättävä ranskalaiskaupunki, jossa olemme käyneet vain lyhyesti, nyt on tarkoitus koluta museoita ja juhlia 30-vuotishääpäivää. Tällaiset suunnitelmat meillä on ollut vuoden verran. Entä miten te aiotte juhlia?
Joo, hyvää vuosikertaahan me olemme; samaa kuin Ruotsin Kalle Kustaa ja Silvia.
Teillähän on tulossa hauskat päivät yhdessä, hyvin suunnitellut. Toivotan onnellista matkaa!
Me emme töiden vuoksi pääse irtautumaan mihinkään etäämmälle. Saattaapa olla, että hääpäivänä menemme hyvien eväiden kanssa marjametsään. Tosin näyttää ikävä kyllä siltä, että ainakin mustikkasato jää hyvin heikoksi. Kävimme juuri niillä paikoilla, mistä viime kesänä poimimme pelkästään mustikkaa parisataa litraa. Nyt siellä ei ollut mitään.
No, sitten loppuvuodesta on kyllä suunnitelmissa matka hyvinkin kauas. Nimetään se sitten vaikka häämatkaksi...
vielä. Marjametsä on myös hyvä valinta. Mekin olemme luonnossa kulkijoita. Mainitsit myöhemmästä pitkästä matkasta. Me matkasimme tänä talvena ensi kertaa Kapkaupunkiin ja ihastuimme kovasti paikkaan. Luonto on siellä mahtavan eksoottinen ja ihmiset todella ystävällisiä, meillä oli vain hyviä kokemuksia, vaikka sinne mennessä jonkin verran pelkäsimme. Lennot olivat väsyttäviä, mutta perille päästyä rasitukset unohtuivat.
Monasti kerrotaan kaveriporukas uskottavia tarinoita,
useimmat kerrotut akankaadot lienevät tuolta taruston puolelta (alkoholilla osuutta kertojan aksenttiin)
mut on sit sellassi sukui josna akka otetaan vaan sentähren et päästääs vieraisiin.
Poikamies kun ei voi käydä vieraissa ainoastaan kaataan -- ja sitten ei voi retostella vieraisskäymisel.
Eräältä akankaatajalta kysääsin kerran et ookos söö niin kehno fällyjenvälis ettet sää kotonas mitään enää saa aikaseeks vaan sun pitää kylillä kulkia ja mainettas pilata.
Miähinen miäs hoitaa kotityät senverta riehakkaasti ettei kumapanenkaan perheestä lähre vierasta hakoon vaan kotosall kiilto silmäs armastaan kahtoo ja vartoo koska taas kerettääs (jahka kakarat unes ja anoppi kotonaan)
Ennenkuin muodostamme objektiivisen kuvan kerrotusta kaadosta tulee molempaa kaadon osapuolta kuultavan, siis kaatajaa ja kaadettua.
Joo ja sit on se laulu josna Topi Sorsakoski luiruttaa lemmekkäästi siit hopeisest kuust. Se on sellanen kipales et sitä ei voip kuunnella ilman hyvää tanssikaveria. Himpskutta nyt on lauvantaki ja mää tairan lähtee saaristolaastanssuihin -- ja ihan paatilla.
venehelles ja tanssuloimahan.Ookkos vaimotonna?Josko oot niin oohan varo kummiski, jottei "kaadot" ole huomenissa kovin raatoina kotonais.Ett sitte joutus tekohenkityst yrittelehen-huomenis meinahan.
Onnee vaan karkeloon!
olet KADES
kerroppas nyt dr. Ben miksi ex- mieheni aikanaan kun erottiin,erosi yhtä aikaa vaimosta ja kirkosta? Mitä miehen päässä liikkuu tällaisessa tapauksessa? Onko vaimo=kirkko:O
voi ollakin. Yhtä piinaava.
Kerro Dr.Ben, mikä tässä maailmassa olisi hallittua. Jos tiedät, kerro! Minä en tiedä yhtäkään asiaa, en henkistä, en taloudellista enkä poliittista.
Historian kirjoituskin on täysin hallitsematonta. Kuka hyvänsä voi kirjoittaa mistä hyvänsä mitä tahansa. Mikään ei pidä paikkaansa.
Tiedätkö sen,Dr.Ben?
Historia kirjoitetaan kunkin maan ja kulttuurin piirissä palvelemaan omaa tarkoitustaan. Hyvä esimerkki entisen Neuvostoliiton historian kirjat, jotka ovat viimeisten vuosien aikana menneet uusiksi.
Kuitenkaan emme voi asennoitua, etteikö mikään pitäisi paikkaansa. Jos olisin uskovainen, niin sanoisin , että Jumalan Sana pitää paikkansa, sillä meillä kaikilla on ainakin halu ja tarve uskoa johonkin muuttumattomaan, pysyvään, mitä eivät taloudelliset tai poliittiset tuulet heiluta.
Katriina ehti jo sinulle vastaamaan, että on jotain pysyvääkin: Jumalan Sana. Ajattelen itse juuri niin. Pysyvät arvot ovat johdettavissa sen sanomasta, olivatpa sitten kyseessä ihmisten väliset suhteet tai kansojen väliset. Koko länsimainen lainsäädäntö ja oikeuskäsitys nojaa edelleenkin pitkälti Raamattuun, vaikkei sitä moni ehkä tule ajatelleeksi.
Jeesus moitti fariseuksia sivuseikkoihin takertumisesta ja sanoi, että te "laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta." Uskollisuus on siis hänen mukaansa yksi perusarvoista.