Mulla olisi tällainen aika ikävä tilanne nyt meneillään, johon haluaisin saada asiallisia vinkkejä: Oltiin avomiehen kanssa alkukesästä Alanyassa lomalla ja oikein mukava matka olikin. Tutustuttiin YHDESSÄ yhteen paikalliseen mieheen, jonka kanssa vietettiin myös aikaa käyden mm. discoissa jne. Oikein hauskaa oli ja loman jälkeen vaihdettiin kaikki messenger- osoitteita ja puh.numeroita.
Olen sitten pari kertaa sattunut olemaan yksin kotona juttelemassa tämän turkkilaisen miehen kanssa messengerissä (kuten on tehnyt myös avomieheni), mutta nyt viimeaikoina juttelut on mennyt siihen suuntaan että "ikävöin sinua kovasti, olet NIIN kaunis, taidan olla rakastunut sinuun" jne. vaikka hän todella tietää, että minulla on avomies ja asun hänen kanssaan, rakastan häntä. Tätä olen hänelle painottanutkin useaan kertaan, mutta toivonut, että voitaisiin olla ihan vain ystäviä.
Ärsyttää vaan, kun me molemmat avomiehen kanssa ollaan oltu innoissaan siitä, että saatiin uusi ystävä ja ollaan alustavasti sovittu myös uusista vierailuista puolin ja toisin.
Avomieheni ei tästä uudesta kuviosta tiedä mitään. En tiedä pitäisikö kertoa. Hän katselee jo lentoja syksylle hänen luokseen,ja ovat sopineetkin jotain jo tämän turkkilaisen kanssa alustavasti. Minua kuitenkin ihmetyttää kovasti miehen käytös: eiköhän hänelläkin siellä turistialueella ole joitain muita turistityttöjä, joihin rakastua. Alusta asti oli selvää, että olen varattu ja ihan ystävyyspohjalla liikkeellä.
Ikävää jos ystävyys kaatuu tällaiseen. Mutta niin siinä kai sitten tulee käymään.
Olen sitten pari kertaa sattunut olemaan yksin kotona juttelemassa tämän turkkilaisen miehen kanssa messengerissä (kuten on tehnyt myös avomieheni), mutta nyt viimeaikoina juttelut on mennyt siihen suuntaan että "ikävöin sinua kovasti, olet NIIN kaunis, taidan olla rakastunut sinuun" jne. vaikka hän todella tietää, että minulla on avomies ja asun hänen kanssaan, rakastan häntä. Tätä olen hänelle painottanutkin useaan kertaan, mutta toivonut, että voitaisiin olla ihan vain ystäviä.
Ärsyttää vaan, kun me molemmat avomiehen kanssa ollaan oltu innoissaan siitä, että saatiin uusi ystävä ja ollaan alustavasti sovittu myös uusista vierailuista puolin ja toisin.
Avomieheni ei tästä uudesta kuviosta tiedä mitään. En tiedä pitäisikö kertoa. Hän katselee jo lentoja syksylle hänen luokseen,ja ovat sopineetkin jotain jo tämän turkkilaisen kanssa alustavasti. Minua kuitenkin ihmetyttää kovasti miehen käytös: eiköhän hänelläkin siellä turistialueella ole joitain muita turistityttöjä, joihin rakastua. Alusta asti oli selvää, että olen varattu ja ihan ystävyyspohjalla liikkeellä.
Ikävää jos ystävyys kaatuu tällaiseen. Mutta niin siinä kai sitten tulee käymään.
Vastaukset 25
Vanhimmat
miehen viesteistä. Päätätte sitten yhdessä kuinka jatkatte ystävyyttänne tähän mieheen.
Ensiksi avomiehesi on tyhmä kun yleensäkin on suostunut lähtemään Turkkiin. Toisekseen avomiehesi on tyhmä kun suostunut tutustumaan turkkilaiseen mieheen. Avomiehesi on myös tyhmä kun on antanut sinun tutustua turkkilaiseen mieheen. Nähdäkseni ainoa ratkaisu avomiehesi kannalta on jättää sinut mahdollisimman nopeasti koska tutustuttuasi turkkilaiseen mieheen et kelpaa enää suomalaisen miehen puolisoksi.
Turkki on hyvä maa, ei siellä kaikki turkkilaiset
käyttäydy kuin siat, jos niin luulet ja tietosi
Alanyasta luet ehkä Suomi24-palstoilta.
Saat täysin vääristyneen kuvan Alanyasta lomakoh-
teena, koska tälle palstalle kirjoitellaan aino-
astaan näistä:
1) olen saanut iskettyä turkkilaisen miehen
2) olen rakastellut turkkilaisen kanssa
3) olen todella pettynyt lomaromanssiini turkki-
laisen kanssa
4) kaikki Alanyan baarimikot on perseestä ym.ym.
Nähdäkseni ainoa ratkaisu sinun ongelmaan on mat-
kustaa mahd.pian Alanyaan ja näin voit ihan itse
tsekata pitääkö kaikki puheet paikkansa!
Oikein hyvää kesää!
turkkilainen mies pitaa miestasi pilkkanaan. Ei han nayta miestasi kunnioittavan, jos tuolla tavalla kaverin avovaimoa vikittelee. Lisaksi kuvittelee ilmeisesti sinunkin olevan ns. helppo nakki, joka ei voisi sitoutua ja rakastaa oikeasti. Kerro miehellesi ja lopettakaa ystavyytenne tuohon turkkilaiseen mieheen. Kertokaa hanelle etta olette erittain loukkaantuneita hanen kaytokseensa. Alaka nyt vain anna miehesi enaa suunnitella matkaa mokoman selkaanpuukottajan luokse.
Kaikkea hyvaa teille!
Kerrot heti miehellesi mitä on tapahtunut.Etkä enää chattaile sen miehen kanssa.Tee siitä loppu ennen kuin pääsee vauhtiin.
Kiitos kaikista asiallisista vinkeistä.
Paras ratkaisu on tosiaan kertoa tästä avomiehelleni (jonka teenkin) ja lopettaa yhteydenpito tähän turkkilaiseen. En olisi vaan koskaan voinut kuvitella joutuvani tällaiseen...tosi ikävää!
Olet tahtomattasi ja tarkoittamatta antanut miehelle vääränlaisen viestin. Tää nyt on niitä kulttuurieroja. Sinun ei olisi koskaan pitänyt hänen kanssaan chattailla. Voi olla vaikea käsittää, mutta vain miehesi olisi pitänyt pitää yhteyttä häneen. Ongelmaa ei ehkä olisi syntynyt.
Ja nyt vahingosta viisastuneena ymmärrät sitten vastaisuudessakin että turkkilaiset ym. "macho"-kulttuurien miehet eivät halua tutustua naisiin vain ystävinä, vaan heillä on 99% tapauksista tarkoituksena "valloittaa" mahdollisimman monta naista sänkyynsä.
Todella sinisilmäistä kuvitella että joku turkkilaismies olisi aidosti kiinnostunut suomalaisen pariskunnan sielunelämästä. On päivänselvää että he pitävät itseään jumalan lahjana kaikille turistinaisille kaikkia turistinaisia potentiaalisina panopuina.
Taas kerran täällä pistetään kaikki turkkilaiset samaan kastiin. Minä itse tunnen monta turkkilaista miestä, jotka ovat ystäviä pariskuntien kanssa ja nämä miehet kunnioittavat heidän suhdetta... Ettäs tiedät...
Taitaa vaimokkeet puolisoidensa selän takana panna tuulemaan... Ihanaa, kun on rakastaja, jonka kanssa puolisokin tulee toimeen.
sellaiseen kastiin, että kun mahdollisuus on, niin kyllä sen he käyttävät. Eli lisää valvontaa miehille, kun viettiensä uhreja ovat.
Miksi joudut edes miettimään sitä kerrotko miehellesi?
Haluaisitko suhteen kehittyvän salassa
turkkilaiseen mutta hitaammin?
Itsellä on vastaava kokemus kanssa.
Meillä olen se ahkerampi mesen ym. netin käyttäjä ja niinpä miehen pyynnöstä minä pidin yhteyden.
Kirjoitin aina korostuneesti me muodossa, siis puolisoni ja minä, valitsin sanani huolellisesti ettei väärinkäsityksiä pääsisi syntymään.
Sama juttu kävi kuin viestin aloittajalla..alkoi tulemaan rakkautta ym..jolloin istahdin puolisoni viereen hänen tultuaan töistä kertoen ongelman.
Sillä tuo ongelma poistuikin miehen kirjoitettua erittäin selväsanaisen viestin "ystävämme" käytöksestä. Ei ole kaverista kuulunut sen jälkeen eikä ole niin väliksikään.
Tollaset tilanteet on nii paskoja varsinkin jos olet itse koko ajan pitänyt huolen ettet anna väärää signaalia miehelle..
Mut mitäs tollasella "ystävällä" edes tekisi jonka kanssa ei selkäänsä uskaltaisi kääntää ja käsiä saisi ilmeisesti vahtia??
et tietenkään, tyhmät ihmiset vain joutuvat oppimaan kantapään kautta siinä missä älykkäät oppivat päänkäytön kautta....
Kuule, jos turkkilainen mies tekee tuttavuutta suomalaiseen naiseen mikään muu kuin pillu mielessä, on hän 99% varmuudella homo. Naurattaa tuollainen sinisilmäisyys.
sopiiko kuitenkaan sinulle? Sulla näyttää myös olevan realiteetit hukassa.
Kysehän ei ole siitä millaisen viestin sinä omasta mielestäsi lähetät vaan siitä kuinka viestisi tulkitaan. En yhtään ihmettele, että saatte tuollaisia vastauksia. Lyhyesti: ei turkkilaisen miehen jakeluun mene se, että joku antaa vaimonsa chattailla vieraan miehen kanssa. Se nyt ei vaan ole sopivaa sikäläisittäin ja siksi tietysti syntyy ajatus, että olet kevytkenkäinen eikä oma ukkosikaan sinusta välitä. Siis et sinä ole huolehtinut yhtään mistään. Koita ymmärtää, että lähetät viestisi toisessa ja se tulkitaan toisessa kulttuurissa. Ihan turha siinä on niitä äijiä yksin syyttää, olette itsekin mokanneet ymmärtämättömyyttänne.
Tämä ei siis ole yksin sen kirjoittelevan naisen moka. Kyllä siinä saa se suomalainen ukkokulta ottaa asiasta osuutensa. Ei mies anna vaimonsa kirjoitella vieraille miehille vaan hoitelee viestimisen itse. Jos siellä Turkissa taas olisi naistuttava, olisi se vaimon asia pitää yhteytä. Naiset ei sieltä viestejä suomipojalle lähettäisi eikä sikäläinen mies vaimoltaan sellaista pyytäisikään.
Oletteko muuten kumpainenkin SDP:n äänestäjiä, Pia ja avomiehesi? Olisi kiva jos voisit vastata niin katsotaan saanko korin olutta vai joudunko ostoksille. Sandelsia vain kurkusta alas.
valittaa noista idioottien kommenteista. Teilla kavi huono tuuri, mutta kaikki turkkilaiset miehet eivat todellakaan ole tuollaisia. Jos joku muuta kuvittelee niin se kertoo vain ko. henkilon alhaisesta sivistystasosta ja elinpiirin pienuudesta. Minusta on tosi hienoa, etta sinulla on mies, joka myos on noin ennakkoluuloton, eika valikoi ystaviaan kansalaisuuden, ulkonaon tai muun yhta yhdentekevan asian perusteella. Eika teidan kannata tuota turkinmatkailua yhden huonon kokemuksen takia lopettaa, siita viisastuneena valitsette ystavanne tulevaisuudessa tarkemmin ja ehka viela saatte oikeitakin turkkilaisia ystavia.
Turkki on hyvä maa lomailuun, valitetavasti teillä kävi huono tuuri, mutta älä anna sen masentaa.
Idioottimaiset kommentit jätät tietenkin fiksuna naisena omaan arvoonsa ja olit rohkea, kun uskalsit ongelmastasi täällä kertoa.
Kaikki turkkilaiset miehet eivät tosiaankaan ole samanlaisia, kuin tapaamanne ääliö.
Parempaa onnea ensi kerralla ja solmitte varmasti vielä niitä aitoja ja mukavia ystävyyssuhteita Turkin matkoillanne.
Aivan samanlaista se meno on Turkissa kuin muissakin etelä-Euroopan maissa. Menehän katsomaan menoa vaikkapa Alanyan Club Havannaan. Et voi olla käsittämättä mitä ne turkkilaiset miehet siellä hakevat...
Muslimikulttuuria jonkin verran tuntevana, turkkilainen nimenomaan ei kunnioita miestäsi ollenkaan. Tuo on todella suuri loukkaus "miehelle" ja jos hän tekisi saman oman maaliselleen miehelle seuraukset olisivat aikamoiset. Todennäköisesti olisi parempi muuttaa kotikylästä muualle..;)
Hän ajttelee, että teillä on jonkinlainen löyhä suhde ja helpostikin saattaisitte tehdä jotakin muutakin. Varsinkin jos useaan otteeseen yksin viestittelet hänelle. Mutta hello? tuliko tämä sinulle jonain suurena yllätyksenä..?
No miksi kunnioittaa miestä joka antaa ja vieläpä käskee vaimon pitämään yhteyttä vieraaseen mieheen? Eiköhän siinä suomalaiset itse ole antaneet sellaisen viestin, että seuraukset on varsin ymmärrettävät. Ihan kuten ei moni ymmärrä turkkilaisia eivät hekään ymmärrä meitä. Molemmat peilaavat asioita omissa viitekehyksissään ja sitten välillä menee persiilleen.
Moniko muuten kehoittaisi vaimoaan chattailemaan toisen vieraan suomalaismiehen kanssa? Eiköhän se lopputulos ajan mittaan olisi aikalailla samanlainen.
näytä avomiehellesi VIESTIT ja lopeta keskustelit tämän turkkilaisen törpön kanssa...