Kun metsän keskellä kuljen, tunnen
tuot’ maata kovaa, puita vehreää.
Viel’ kauan kuljin, vaikka tiennyt ennen
tuot’ maiden kulkuu, maiden elämää.
Mutt’ kerta herää, kerta kuolee kansa.
Voi nähdä kansan omass’ unessansa
Kun siimekseen mun matka taittuu, vaihtui
tuo honkain huuma, veljesvirta niin.
Ja jatkui kulku, kunnes maasta haihtui
kalman tunne tuima. Vielä elettiin?
Ei tietää voi, koska poistuu huolet,
vain metsä tietää, alle koivun kuolet.
Kun virret soipi, herää henki, tunne
ja kaiken kauniin metsä piilottaa.
Voih, herää maa, herää hetki kunnes
voi voittaa taiston suuri kotimaa.
Mutt’ kaikki laulaa, kaikki tietää samaa.
Tän kansan kieltä, metsän innoittamaa.
Sen siitä tiedän, että syksy saapuu
ja vehreys jo kieltä kumartaa.
Kun kaikki kuolee, syksy talveen kaatuu.
Talvi syksyn eessä, kantaa Jumalaa,
mutt’ aika jatkuu, keskell’ talven surman.
Sitä ennen voipi soittaa elon hurman.
Ken taiteen tuskillaan tuhoo, valvoo
hän surun virsiä, tämän vieraan maan.
Kun katsahtaa, sydänjuurta palvoo
ja pakenee, maahan rauhaisaan.
Mitä siitä kaikki, opin polut sanoo
kun, miestä piinaa, sydänsurua janoo?
Vaikk’ kuinka koitan, en silti saata,
sun sydänjuurta, sydänmieltä sietää.
Vaikk’ kuinka koitan, en voi ma taata
rakkautta jonka, jumalatkin tietää.
Kai kerran sydän istuu paikallansa,
se kerran herää, vaikk’ luulee kuolevansa.
tuot’ maata kovaa, puita vehreää.
Viel’ kauan kuljin, vaikka tiennyt ennen
tuot’ maiden kulkuu, maiden elämää.
Mutt’ kerta herää, kerta kuolee kansa.
Voi nähdä kansan omass’ unessansa
Kun siimekseen mun matka taittuu, vaihtui
tuo honkain huuma, veljesvirta niin.
Ja jatkui kulku, kunnes maasta haihtui
kalman tunne tuima. Vielä elettiin?
Ei tietää voi, koska poistuu huolet,
vain metsä tietää, alle koivun kuolet.
Kun virret soipi, herää henki, tunne
ja kaiken kauniin metsä piilottaa.
Voih, herää maa, herää hetki kunnes
voi voittaa taiston suuri kotimaa.
Mutt’ kaikki laulaa, kaikki tietää samaa.
Tän kansan kieltä, metsän innoittamaa.
Sen siitä tiedän, että syksy saapuu
ja vehreys jo kieltä kumartaa.
Kun kaikki kuolee, syksy talveen kaatuu.
Talvi syksyn eessä, kantaa Jumalaa,
mutt’ aika jatkuu, keskell’ talven surman.
Sitä ennen voipi soittaa elon hurman.
Ken taiteen tuskillaan tuhoo, valvoo
hän surun virsiä, tämän vieraan maan.
Kun katsahtaa, sydänjuurta palvoo
ja pakenee, maahan rauhaisaan.
Mitä siitä kaikki, opin polut sanoo
kun, miestä piinaa, sydänsurua janoo?
Vaikk’ kuinka koitan, en silti saata,
sun sydänjuurta, sydänmieltä sietää.
Vaikk’ kuinka koitan, en voi ma taata
rakkautta jonka, jumalatkin tietää.
Kai kerran sydän istuu paikallansa,
se kerran herää, vaikk’ luulee kuolevansa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Edessäni on saksalainen läppäri, belgialainen tortillasipsipussi, samaa rotua oleva chilidippi, jalassa liettualaiset farkut, H&M, Gaultier, IBM, Vattenfall... avaimenperässä killuu edesmennyt paavi kättään heilutellen.
... Jotenkin suuta polttelevat kuitenkin suomalaiset sanat.
En oikein tiedä tämän kysymykseni muotoilisin - enkä oikein tiedä miksi sitä on edes niin vaikea muotoilla - ehkä siksi, että kysymyksen muotoilu on aivan helppoa. Mutta ymmärtäessäni miten vaikea siihen on vastata, niin sitä hankalammaksi muotoilun loppuunsaattaminen muuttuu.
Koitan kuitenkin näin teknisellä metodilla:
Onko tällaisen kirjoittaminen sinulle vaikea prosessi?
Kai valehtelisin, jos sanoisin, että tämän kirjoittaminen helppoa on, ei, ei se ole, mutta en sitä nyt niin kauhean vaikeana prosessina pidä.
Tietenkin se riippuu aivan tilanteesta, tämän runon kirjoittamisen kanssa en muista kovin suurta tuskaa kärsineeni.
Aikaahan siihen kuluu, joskus, mutta niin se on tarkoitettukin, korjailua, lukua, korjailua, luetuttamista jne.
Sitten se on valmis, lopulta, se tuntuu hyvältä, silloin se on valmis!
On mukava kuulla ettei asian saattaminen valmiiksi tarvitse aina vääntöä ja tukanrepimistä. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Tuntuu hieman käsittämättömältä että mulla on melkein samanikäinen tytär kuin itse olet.
Onko tämä Kämpin jengi niitannut sut samalla tavalla kuin mut parikymmentä vuotta sitten?
Näköjään ovet eivät ramppaamisella ala narista...
seuraavankaan kahdenkymmenen vuoden päästä.
"Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan."
Kyllä vain, ymmärään hyvinkin!
"Tuntuu hieman käsittämättömältä että mulla on melkein samanikäinen tytär kuin itse olet."
Mikä siinä on sitten kaikkein käsittämättömintä?
Millä tavalla minun pitäisi suhtautua nyt tuohon? =)
"Onko tämä Kämpin jengi niitannut sut samalla tavalla kuin mut parikymmentä vuotta sitten?"
Minun on sitä vaikea sanoa, luulen, sillä en tiedä miten se sinulle kävi silloin parikymmentä vuotta sitten?
Mutta luulen, että voin vastata: Kyllä!
"Näköjään ovet eivät ramppaamisella ala narista...
seuraavankaan kahdenkymmenen vuoden päästä."
Kuule Janne, joko olet ulkona tai sisällä, mutta noissa ovissa et ramppaa! =)
...Korjaa:
Se ei ollut Janne joka ovissa ramppasi, vaan Kajanus. Luultavasti ainoa jolla oli asiaa johonkin toisaalle.
Sitten vähän iltaläksyjä:
"Kuulin illalla myös muutamia suomalaisen kansallissäveltäjän Sibeliuksen teoksia - häntähän ylistetään paljon, ei ainoastaan täällä vaan myös musiikkimaailmassa. Eräässä niistä kuulin aivan tavallista kitschiä, niillä tietyillä pohjoismaisilla soinnutuskaavoilla synnytettyä kansallista roskaa. - Hyi hitto! Samanlaisia ovat kaikki nämä herrat kansallisnerot. Venäjällä ja Ruotsissa on samanlaista - ja Italiassa, jossa vilisee näitä ilotyttöjä ja heidän kaupustelijoitaan. Tässä joukossa antaa Axel kaksinetoista snapseineen ennen keittoa sekä veneineen aivan toisen vaikutelman - voi havaita hänen terveytensä ja rotunsa aitouden."
Gustav Mahler, Helsinki-turneellaan.
Meni täysin ohi tällainen viesti. Minä olen lukenut että se oli nimenomaan Janne joka ovissa ramppasi.
http://www.ravintolakappeli.com/historia.php
Aika surkeaa propagandaa tuo Mahlerin teksti, mutta mitä muuta voi odottaa. =)
Mukavan kaunis runo.
Täytyy sanoa, että ikäkuuna päivänä en onnistuisi kirjoittamaan noin kauniisti. On siinä saanut perehtyä runojen kaunokieleen ja muotoilla sanoja, ennen kuin tuollaista voi saada aikaan.
En ole perehtynyt runoihin, enkä kulta-aikaan. En edes hirveästi maahan nimeltä Suomi, mutta kyllä kotimaa ja luonto on aina sydäntä lähinnä.
Lisää, kiitos.
Tämä on valtava kunnia ja siitä kumarran, kiitos!
Mutta älä nyt ihmeessä sano, että et itse voisi kirjoittaa "näin kauniisti"
Tottakai voit, jokaisella on sanansa sanottavana ja sinun kyvyt on kyllä huomattu, olet jo nyt valtavan taitava kirjoittamaan, entä seitsämän vuoden päästä?
Lukemalla oppii lukemaan ja kirjoittamalla kirjoittamaan, joten tiedät hyvin mitä tehdä! =)
Valitan. Vaikka luin runosi moneen kertaan, se ei herännyt minulle henkiin.
Tekstisi on noin periaatteessa kaunista kansallisromanttista paatosta, mutta lukijana minulle jäi loppujen lopuksi jäljelle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Tämä kuulosti siltä kuin itsetuhoinen rakkaudessa pettynyt nuori mies etsisi entiseltä rintamalinjalta sopivaa koivua, jonka oksalle hirttäytyä. Ei kai se ollut tarkoitus?
Tosiaan, ei tämän tarkoitus olekkaan olla niin yksiselitteinen, jollaisia kaikki tuntuvat kaipaavan, tässä on tarkoitus saada hieman haastetta myös lukijalle ja jätin paljon asioita tulkinnan varaan.
Ei tuo sinun ehdotuksesi vielä pahin ole, joita on tämän merkitykseksi annettu, jos sieltä itse löydät nuo asiat, niin silloin se on sinulle sitä.
Tässä huomaa, kuinka mielenkiintoinen ihmismieli on, ja kuinka eritavalla sanoja ajatellaan, eikö vain?
Jos kirjoitan pienen sievän "tyttöjen runon" niin se on selvä, mitä siinä haen ja mitä sanat tarkoittavat, mutta näissä isommissa se on eri asia.
Itselleni tässä on vapaussodan henkien kaikuja ja Suomen voittoa.
Ajatuksia joita mielessä on. Mietelmiä.
Huomaatko, tartuit kuitenkin tähän, ajattelit sitä ja mietit tarkoitusta enemmän kuin kaksi sekuntia. Olen onnistunut työssäni.
Ei se olekkaan tarkoitus, että kaikki kumartavat ja hurraavat. Vaan se, että runo herättä kysymyksiä, joita voi pohtia.
Jos kirjoittaisin vain vastauksia kysymyksiin, se ei olisi minun haluamani tapa kirjoittaa runoa.
Kiitos!
Maata kovaa metsässä, pehmeää se siellä on? Synkkää ja kansallistunnetta seassa. Onko sota jo hävitty? Mutta hyvin Leskomainen, olet löytänyt oman tyylisi.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä sammaleen pehmeä -8
T. ®Sherlokki © 2006
Ei se muuten pehmeää niinkään ole, sellaiset polut ja sammaleettomat metsät.
Sota on voitettu, mutta taidetta silti käsitellään tässä maassa niin vieroksuen ja pinnallisesti, että hirvittää.
Kiitos Sherlokki!