Valloituksen hurmaa

Onkohan muut törmänneet samaan ongelmaan kuin minä.. Olen aina ollut kova iskemään miehiä ja suhteessa ollessanikin flirttailin avoimesti. Baarissa ollessa tämä tietysti korostuu huimasti. Nyt sinkkuna huomaan, että valloittaminen on minulle kuin huumetta, ilman miestä en voi lähteä kotiin. Ilta on niin sanotusti epäonnistunut jos ei kukaan minua halua ja himoitse.
Seksistä nautin suunnattomasti selvänä ja sellaisen ihmisen kanssa josta välitän. Näiden miesten kanssa en nauti, se ei ole pääasia. Tärkeintä on tietää, että saan miehen kuin miehen(kärjistettynä).
Aamulla harmittaa. Ensimmäiseksi kurkkaan, "kukahan se olikaan, ainiin tuohan se tosiaan" ja toivon, että lähtisi heti herättyään eikä kuvittelisi, että olisi soveliaampaa juoda ensin yhdessä kahvit.
Eilinen tuli taas kalliiksi, kun lisätään katumuspillerit baarilaskuun. Yhdessä illassa kerkeää paljon: kimppakivaa alkuyöstä, taksilla takaisin baariin ja tietysti se valloitus kotiin vietäväksi. Itselleni olen vihainen, mutta myös miehille; sanoisivat joskus ei. Vakavan suhteen löytämisen voin kai unohtaa, minua ei kukaan ota tosissaan. Tietenkään.
En vanno "ei ikinä enää" koska tiedän sen olevan turhaa. Ensi viikonloppuna hommaan taas itselleni annoksen bailausta, juomista ja valloitusta.
4516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aikansa kutakin. Olin ikäisenäsi samanlainen, mutta jossain vaiheessa kyllästyin ja päätin streittaantua. Nykyään olen kolmen lapsen äiti, naimisissa oleva virkanainen joka asuu itse rakennetussa omakotitalossa ;P

"Vakavan suhteen löytämisen voin kai unohtaa, minua ei kukaan ota tosissaan."

Muuta pois sieltä tuppukylästäsi. Ei se sen vaikeampaa ole.

Äänestä
  • Kiitoksia mami, sait sen kuulostamaan helpolta :)
    Koitan olla murehtimatta asiaa, oman pään sisällähän murheet aina kasvavat suhteettoman suuriksi.
    Toivottavasti samanlainen flaksi käy minullakin ja upea tulevaisuus on edessä. Sitä odotellessa.. ;)

    Äänestä

häiriökäyttäytymistä ja päälle jäänyt pinttynyt tapa. Mieti miksi sinun pitää todistella itsellesi, että kelpaat miehille? Luulisi sen olevan jo selvää. Eikä se edes todista mitään. Itseään tyrkyttävä nainen saa aina takuuvarmasti baarista riippumatta viehättävyydestä tms.

Muuta käyttäytymistäsi ja etsi sellainen tapa toteuttaa seksuaalisuuttasi josta nautit.

Äänestä

Täälläkin oli sama juttu. Jotenkin hassua että nyt tuntuu että sitä olis ollut muka jotenkin huono nainen. No päätin ottaa ne kokemuksina niinhän miehetkin tekee... Joskus pitää mennä kovempaa jotta voi rauhottuakin ainakin munlaisten kiltin ja rauhallisen tytön. ja nuorina on parempi mennä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..ja kimppakivaa kirjoitti:

Onkohan muut törmänneet samaan ongelmaan kuin minä.. Olen aina ollut kova iskemään miehiä ja suhteessa ollessanikin flirttailin avoimesti. Baarissa ollessa tämä tietysti korostuu huimasti. Nyt sinkkuna huomaan, että valloittaminen on minulle kuin huumetta, ilman miestä en voi lähteä kotiin. Ilta on niin sanotusti epäonnistunut jos ei kukaan minua halua ja himoitse.
Seksistä nautin suunnattomasti selvänä ja sellaisen ihmisen kanssa josta välitän. Näiden miesten kanssa en nauti, se ei ole pääasia. Tärkeintä on tietää, että saan miehen kuin miehen(kärjistettynä).
Aamulla harmittaa. Ensimmäiseksi kurkkaan, "kukahan se olikaan, ainiin tuohan se tosiaan" ja toivon, että lähtisi heti herättyään eikä kuvittelisi, että olisi soveliaampaa juoda ensin yhdessä kahvit.
Eilinen tuli taas kalliiksi, kun lisätään katumuspillerit baarilaskuun. Yhdessä illassa kerkeää paljon: kimppakivaa alkuyöstä, taksilla takaisin baariin ja tietysti se valloitus kotiin vietäväksi. Itselleni olen vihainen, mutta myös miehille; sanoisivat joskus ei. Vakavan suhteen löytämisen voin kai unohtaa, minua ei kukaan ota tosissaan. Tietenkään.
En vanno "ei ikinä enää" koska tiedän sen olevan turhaa. Ensi viikonloppuna hommaan taas itselleni annoksen bailausta, juomista ja valloitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu