En tiedä

En paljoa hypnoosista tiedä, mutta ratkaisua etsin. Voiko hypnoosi auttaa selvittämään paniikkihäiriötä joka johtuu kenties koko tämän elämän ahdistaneesta menneestä elämästä ja sen aiheuttamista vaikeuksista.
Paniikkihäiriö ei ole sitä normaalia "happi loppuu, sydän pysähtyy yms", vaan suunntattoman ahdistavaa itsestään riippumatonta hermoihin käyvää särkyä.
Olisi vain hyvä päästä tästä eroon, kuitenkin näin pitkälle jo päässyt, ja halukkaana jatkaa.
8472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Menin aiheuttamaan mielipahaa tuntemattomalle. En osaa käyttää sitä lahjaani mikä minulle on annettu, Iso lahja, vaan en saa hallittua.
Näkyjä (etiäisiä), en osaa käyttää oikein, sekosotkua kaikki vaikka oikein näenkin. En osaa selittää.
Olen se lapinkävijä, pystytkö auttamaan?

Äänestä
  • Viestiesi perusteella ei voi täysin tyhjentävää ja tarkkaa analyysia tehdä, mutta jotain mielikuvia viestisi kuitenkin synnyttävät.

    Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että elät jatkuvasti eräänlaisessa hypnoosinkaltaisessa olotilassa, jossa sinulla on suora ja välitön yhteys omaan alitajuntaasi ja sen myötä myös tahdosta riippumattoman hermoston (vegetatiivisen) ja tahdosta riippumattoman elimistön toimintaan. Niinpä jos tarkkailet itseäsi, tunnet sen fyysisinä reaktioina. Ajattelet vaikkapa jalkaasi tai kättäsi, tunnet kuinka verisuonet alkavat jalassasi tai kädessäsi sykkimään ja tulee merkillistä kihelmöintiä ajatuksesi kohteessa ja muutoinkin fyysinen olemuksesi reagoi voimakkaasti kaikkiin tunnetiloihisi.

    Toiseksi. Tällainen olotila on poikkeava, eikä missään nimessä suositeltava. Meidät on sisäsyntyisesti rakennettu niin, että tahdostamme riippumaton hermosto ja elimistö osaa toimia spontaanisti terveellä ja parhaalla mahdollisella tavalla kunhan sille annetaan työrauha. Niinpä ihmisen alitajuntaan ei tulisi tarpettomasti lähteä ollenkaan ronkkimaan. Itsesuggestion taito on todella hyvä apu, pahanpäivän vara itse kullekin meistä. Mutta samalla kun se on lahja, se on myös rasite ellei se ole hallinnassa ja sitä taiten käytä. Eli on käytettävä vain tositarpeeseen ja muutoin elää normaalia ja tasapainoista elämää, jolloin elintoiminnot toimivat tasapainoisesti ja terveellä tavalla.

    En tiedä, mutta vaikuttaa siltä, että olet harjoittanut joko joogaa, T-mietiskelyä tai muita henkimaailman juttuja, joiden seurauksena tämä herkkyys - rasite - on kehittynyt. Voi olla, että koet tämän lahjana, mutta mielestäni se on enemmänkin rasite, joka voi olla myös terveydelle vaarallinen sikäli, että tahdostasi riippumaton elimistö ei saa työrauhaa ja reagoi aikanaan hyvinkin kielteisellä tavalla. Eli mitä pikemmin pääset tästä olotilastasi eroon, sen parempi.

    Mitenkäkö eroon? Kaikkein ensimmäiseksi sinun on kirkastettava itsellesi, mistä todella on kysymys ja tehtävä syvällinen ja lopullinen päätös eroon pääsemiseksi. Eli ei mitään henkimaailman juttuja enää. Toisille uskoontulo on ollut ratkaisu uuteen elämään ja olotilaan, toisille voi suggestoterapia antaa eväät uuden elämänmallin oppimiseen, mutta muutoksia ja uutta elämää näytät tarvitsevan - ja kiiruusti.

    Tsemppiä sinulle pyrkimyksissäsi tv Leksa

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    Viestiesi perusteella ei voi täysin tyhjentävää ja tarkkaa analyysia tehdä, mutta jotain mielikuvia viestisi kuitenkin synnyttävät.

    Tästäpä minulle puuhaa. Alan tutkia asiaa. Rasite, se on totta kyllä.
    Taidan mennä luontoon tänään.
    Kaunista päivää sinulle!

    Tervehdys Lapista
    Kirjoittanut: L.J.Salmela 16.7.2006 klo 07.52
    "Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että elät jatkuvasti eräänlaisessa hypnoosinkaltaisessa olotilassa, jossa sinulla on suora ja välitön yhteys omaan alitajuntaasi ja sen myötä myös tahdosta riippumattoman hermoston (vegetatiivisen) ja tahdosta riippumattoman elimistön toimintaan."

    - Esititkö ohjaavan diagnoosin ja millä valtuuksilla ja perusteilla annat tuollaisia "suggestioita" nimimerkki Haiku29:lle?

    Leksa:
    "Eli on käytettävä vain tositarpeeseen ja muutoin elää normaalia ja tasapainoista elämää, jolloin elintoiminnot toimivat tasapainoisesti ja terveellä tavalla."

    - Nyt kirjoitat itsesuggestiosta asiallisesti. Ja tarvittaessa asialliselle ja laillistetulle ammattiauttajalle, jos vertaistuki ja omat verkostot eivät riitä.

    Leksa:
    " muita henkimaailman juttuja,"
    " ei mitään henkimaailman juttuja enää."

    - Hyviä ja vastuullisia ajatuksia!

    Leksa:
    "toisille voi suggestoterapia antaa eväät"

    - Eipäs vaan näyttöpohjainen hypnopsykoterapia! Ns. "suggestoterapia" on maallikkoliikkeiden ilmaisu ja se voi olla juuri niitä "henkimaailman juttuja", joihin maallikkoliikkeillä on ollut yhteyksiä.

    Äänestä

  • rajaa hömppähoidoille kirjoitti:

    että kysymys oli osoitettu suoraan minulle ja toin esille muutamia kysymyksen herättämiä ajatuksia.

    Ja vielä: EIPÄS SAIVARRELLA SANOILLA.

    Äänestä

Polku aukenee kun näiden kysymysten selvittelyyn etsiytyy juttusille luotettavan ja sinusta sopivan tuntuisen pätevän mielenterveyden ammattilaisen luo. Myös potilasjärjestö voi auttaa asiallisen avun lähteille: http://www.mtkl.fi

Hypnoosi ei ole hoitomenetelmä, mutta jotkut psykoterapeutit, lääkärit ja mielenterveysauttajat käyttävät hypnoosin mahdollisuuksia psykoterapeuttisessa työssään.

Äänestä
  • Mutta kyse ei nyt ole mielenterveys ongelmasta. Luotettavan mielenterveys-auttajan olen toki saanut, mutta eri asioita siellä käsitellyt ja ne on selvinneet. Mainitsin tästä sielläkin, mutta häneltä eikä muulta henkilökunnalta siihen vastauksia löytynyt (suurella sydämmellä auttajaani siellä ajatellen).
    Jo pelkästään se että olen tiedostanut "ongelmani", on jo auttanut minua eteenpäin. Olen tässä muutaman päivän jo viettänyt voisiko sanoa, vapaana niistä ajatuksista jotka eivät johda minua ainakaan parempaan elämänlaatuun.
    Luonto ja eläinten seuraaminen rentouttaa, ajatuskin kulkee selkeämmin :)
    Terveiset Lappiin!!

    Äänestä

  • Haiku29 kirjoitti:

    Mutta kyse ei nyt ole mielenterveys ongelmasta. Luotettavan mielenterveys-auttajan olen toki saanut, mutta eri asioita siellä käsitellyt ja ne on selvinneet. Mainitsin tästä sielläkin, mutta häneltä eikä muulta henkilökunnalta siihen vastauksia löytynyt (suurella sydämmellä auttajaani siellä ajatellen).
    Jo pelkästään se että olen tiedostanut "ongelmani", on jo auttanut minua eteenpäin. Olen tässä muutaman päivän jo viettänyt voisiko sanoa, vapaana niistä ajatuksista jotka eivät johda minua ainakaan parempaan elämänlaatuun.
    Luonto ja eläinten seuraaminen rentouttaa, ajatuskin kulkee selkeämmin :)
    Terveiset Lappiin!!

    Käväistiin viime viikolla muutaman päivän retki. Ruotsin kautta Norjaan ja Kilpisjärven kautta takaisin Suomeen. Todella mahtavia maisemia - vuonoja ja lumihuippuisia vuoria heinäkuun helteelläkin.

    Ongelmassasi ei todellakaan ole kysymys mistään mielenterveysongelmasta ja tavanomaisesta terapian tarpeesta. Kysymys on enemmänkin olotilasta, joka ei ole hyvä ja ratkaisun löytämisestä tähän olotilaan.

    Meillä Lapissa on yksi mahtava keino löytää ratkaisuja ahdistavaan olotilaan siinä, että kiipeää tunturin huipulle ja kohottaa katseensa ja ajatuksensa kauas horisonttiin. Mahdollisimman kauas omasta itsestä ja itsensä tarkkailusta. Kokemus on todella mahtavan vapauttava ja jopa huikaiseva, jolloin oman minän ahdingot ja ongelmat unohtuvat. Samanlaisen kokemuksen voi savuttaa myös kohottamalla katseensa ja ajatuksensa korkealle siniselle taivaalla ja antaa ajatuksen liikkua vapaasti. Eli kiinnittää huomio oman itsensä tarkkailusta itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen ja kokea todellinen hengen vapaus - vapaana kaikista suggestiivisistä ja ahdistavista vaikutteista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haiku29 kirjoitti:

En paljoa hypnoosista tiedä, mutta ratkaisua etsin. Voiko hypnoosi auttaa selvittämään paniikkihäiriötä joka johtuu kenties koko tämän elämän ahdistaneesta menneestä elämästä ja sen aiheuttamista vaikeuksista.
Paniikkihäiriö ei ole sitä normaalia "happi loppuu, sydän pysähtyy yms", vaan suunntattoman ahdistavaa itsestään riippumatonta hermoihin käyvää särkyä.
Olisi vain hyvä päästä tästä eroon, kuitenkin näin pitkälle jo päässyt, ja halukkaana jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu