Haluaisin siis hieman tyylitellä navigaation linkistöä. Linkit ovat tavallista tekstiä, kyseessä ei ole siis mitään buttoneita. Olen lisännyt css-stylea käyttäen sellaisen ominaisuuden, että kursorin ollessa linkin päällä väri muuttuu. Haluaisin asian olevan niin, että väri myös jäisi sellaiseksi niin kauaksi aukaa kuin linkin avaama sivu on auki.
Käytän iframea ja haluaisin siis esimerkiksi Etusivu-linkin jäävän siniseksi, kun sitä klikataan ja Etusivu on auennut iframeen. Vastaisuudessa vaikkapa Linkit-nimistä linkkiä klikatessa Linkit-sivu aukeaisi iframeen ja Etusivu-linkin väri muuttuisi takaisin alkuperäiseksi mustaksi ja Linkit-teksti muuttuisi tällöin siniseksi.
Vaikeahan tätä on selittää, mutta toivon että saan jonkinlaista apua edes.
Kiitos etukäteen ja hyvää kesää! :-)
Käytän iframea ja haluaisin siis esimerkiksi Etusivu-linkin jäävän siniseksi, kun sitä klikataan ja Etusivu on auennut iframeen. Vastaisuudessa vaikkapa Linkit-nimistä linkkiä klikatessa Linkit-sivu aukeaisi iframeen ja Etusivu-linkin väri muuttuisi takaisin alkuperäiseksi mustaksi ja Linkit-teksti muuttuisi tällöin siniseksi.
Vaikeahan tätä on selittää, mutta toivon että saan jonkinlaista apua edes.
Kiitos etukäteen ja hyvää kesää! :-)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taas ollaan tekemässä jotain mistä ei ole oikein ymmärrystä?
Jos ensiksikin heittää ne framet hiiteen, niin niille sivuille voi antaa tittlen, jossa näkyy missä ollaan. Eli selaimen ylärivillä näkyy "Etusivu", "Linkit", jne.
Tai sitten ne framet voi heittää hiiteen ja tehdä kullekin sivulle oman linkkilistan, jossa aktuelli sivun linkki on erivärinen kuin muut.
Tai sitten voi tärvätä sivunsa lopullisesti, ja käyttää jotain fuckin javaskriptihärdelliä linkin värin määrittelyyn. Silloin kyllä katoaa ne viimeisetkin sivullakävijät.
Uskon, että tyylittely ei kadota kävijämäärää sitten ollenkaan. Stylen käyttö on hyvin yleistä.
Ymmärrätkö ollenkaan, kuinka iso urakka on jokaiselle sivulle tehdä oma navigaation, kun navigaatioon aikoo joskus esimerkiksi päivittää jotain? Olisi hyvä, että yksi ja sama navigaatio on näkyvillä kaiken aikaa.
Tuo title-juttu on aivan perseestä.
Mutta ymmärrätköhän itsekään sen enempää, sillä mainitsemasi keinot tiesin ja ne ovat hieman amatöörimäisiä.
Olisiko täällä joku, joka osaisi myös auttaa eikä jauhaa paskaa?
..oliko tuo edellinen vastaus nyt niin paskakaan. Peruslähtökohdat nyt ainakin olivat oikein.
Itse sisällytän navigaation sivuille php:llä, ja se on vähintään hieman erilainen sen mukaan mikä sivu on avoinna.
Joka sivulla on oma id ja navigaatio käyttäytyy eritavalla eri id:n ollessa kyseessä (toteutus vaikka if-elseif- taikka case-lausekkeilla).
»Etusivu-linkin jäävän siniseksi, kun sitä klikataan ja Etusivu on auennut iframeen»
No ensinnäkään kun jokin sivu on avoinna, sinne sivulle ei pitäisi olla edes linkkiä enää silloin (koska kuka nyt olisi menossa sinne missä jo on).