Mikä mättää?

Juu, tuo teksti pitää paikkaansa myös minun osaltani. Kaupungilla, kaupoissa ja kaikkialla näkee kivannäkösiä tyttöjä, jotka joskus jopa katselevat minua kohti. Se kuitenkin jää siihen kun en uskalla millään tavoin lähestyä tyttöä. Yksikään kavereistani ei myöskään seurustele (tietääkseni).



Miksi tytöt eivät tee aloitetta?

Ajattelin noin viikko sitten. Ja mulla oli kyllä ollu jotain juttuja, mut en ollu oikee ikinä kunnolla seurustellu. Ja sit yhtenä päivänä vaan kaikki muuttu. Yks tuntematon jätkä pyysi mua vaa ulos.. ihan kun jostain leffasta :o
En oo uskonu tommoseen.. mutta kyllä sitä voi tapahtua vaikka mitä!! :)

Ja yritä olla vaikka aktiivisempi.. kuitenkin oma itsesi. Mutta hymyile paljon ja ole herrasmies tytöille.. siitä ne pitää ;) Älä jää aina sinne nurkkaan hiljaiseksi vaan mene mukaan juttuihin.
Mutta kyllä niitä juttuja vielä tulee ja löydät jonkun, vaikka chliseiseltä kuulostaakin! Mut kyllä sitä jokainen aina seurustelee jossain vaiheessa :)

Kuullostat isoveljeltäni, joka tosin on 20v. ja sillä erolla, että hän kun löysi mukavan tytön, niin meni kännipäissään pettämään tätä.

Mutta asiaan.

En tajua teitä, jotka etsimällä etsitte itsellenne ihmistä rinnalle. Se oikea tulee eteenne silloin kun sitä vähiten odottaa. Itselleni ei edes juolahtanut mieleen, että voisin haluta seurustella jonkun kanssa, mutta sitten tämä nykyiseni vaan ilmestyi kuin tyhjästä eteeni ja nyt yli ½ vuotta ollaan yhdessä elelty eikä loppu vielä näy lähimaillakaan.

Mene vain juttelemaan tuntemattomillekin tytöille mutta älä ole liian tyrkky. Isoveljeni mokaa siinäkin, sillä ehdottelee estottomasti kaikenlaista ja siinä vaiheessa tytöt katoaa.

Ja malta osottaa reilu vuosi vielä, niin pääset baariin niin eiköhän sieltäkin voisi joku tarttua matkan ;)

"edes joskus olisi mukava tuntea jonkun käsi omallaan tietäen, että hän, joka kättäni pitelee on vain minulle ja minä hänelle"

Hahaha voi kun ihana ruusunpunainen unelma, mutta valitettavasti ihmissuhteet eivät mene noin. Sinuna en olisi kateellinen tms. seurusteleville, ongelmansa niilläkin. Ja ne ongelmat voivat olla paljon suurempia ja kipeämpiä kuin sinkun ongelmat. Seurustelu ei ole mikään taivas jossa kaikki on pumpulia ja hommat luistaa. Alussa se voi sitä olla, mutta joka suhteessa on ongelmia ja ristiriitoja, joiden selvittely ei ole sitä kaikista mukavinta puuhaa, ja loppujen lopuksi joku aina satuttaa itsensä.
Luulinpa minäkin joskus seurustelun olevan se ratkaisu kaikkeen, mutta huomasin että eipä olekaan. Ruusuisen alun jälkeen se muuttui samaksi arjeksi, missä oli vain lisänä nämä unettomat yöt ja ongelmat.

Ja minä seurustelin ekan kerran 18-vuotiaana.
Ja tunnettu faktahan on, että miestä/naista ei löydy jos etsii ;) Se tulee kun sitä vähiten odottaa, niin kävi minullekin.

Itsekin kuvittelin olevani sinkku koko nuoruuteni kunnes yhtenä iltana olin ystäväni ja erään kaveripoikani kanssa liikenteessä ja ystävälleni soitti joku kolmekymppinen ukko että on syvästi ihastunut tähän ja pyysi kämpilleen.

Mentiin sinne kaljoen perään ja minä olin ainoa joka sai hyvät kännit. Siellä oli muutama meidän ikäinen jätkä joista yhdestä olin kiinnostunut, vaikken sitä millään lailla heti uskaltanutkan näyttää. Kuitenkin juuri hän päätyi pitämään minusta huolta ja taluttamaan kaveripoikani kämpille, kukaan muu ei jaksanut katsella minua ja touhujani. :D

Seuraavana päivänä soitin jätkälle anteeksipyyntöpuhelun käytöksestäni, ja parin tunnin kuluttua sain häneltä tekstiviestin. Tekstailtiin ja tavattiin parin päivän kuluttua uudelleen. Mietittiin juttua pari viikkoa ja nyt ollaan oltu yhdessä runsaat kolme kuukautta. :)