Kävin vähän aikaa sitten rippikoulun loppuun ja kummiltani saama risti heiluu kaulassa. Rippileirin alkaessa uskoin jotenkin Jumalaan tai ainakin johonkin yliluonnolliseen voimaan, mutten todellakaan ollut mikään uskovainen.
Mutta rippileirin aikana kuunneltuani mukavaa pappiani (joka ei vastannut aikaisempaa käsitystäni papeista ollenkaan!) ja koettuani omakohtaisen (tosin melko hataran) uskonnollisen kokemuksen, aloin ajatella etteivät Jumala ja Jeesus tunnukaan niin kaukaisilta asioilta kuin ennen. Olen silti yhä epävarma uskossani ja ehkä siksi, että pelkään tuntemieni ihmisten reaktiota tähän. En ollenkaan tiedä "tulenko uskoon" lopulta ollenkaan.
Toivon että kaikki rippikuolun käyneet, uskovat ja ei-uskovat kertoisivat omista kokemuksistaan. Olisi helpottavaa ja mukavaa kuulla niitä... :)
Ps. Tiedän että tämäkin viesti saa kaikenlaisia "ja taas yksi vitun aivopesty" jne. viestejä mutta toivon että nuo ihmiset tajuaisivat, että usko on arka asia meille kaikille, myös ateisteille koska hekin uskovat johonkin vaikkeivat Jumalaan.
Mutta rippileirin aikana kuunneltuani mukavaa pappiani (joka ei vastannut aikaisempaa käsitystäni papeista ollenkaan!) ja koettuani omakohtaisen (tosin melko hataran) uskonnollisen kokemuksen, aloin ajatella etteivät Jumala ja Jeesus tunnukaan niin kaukaisilta asioilta kuin ennen. Olen silti yhä epävarma uskossani ja ehkä siksi, että pelkään tuntemieni ihmisten reaktiota tähän. En ollenkaan tiedä "tulenko uskoon" lopulta ollenkaan.
Toivon että kaikki rippikuolun käyneet, uskovat ja ei-uskovat kertoisivat omista kokemuksistaan. Olisi helpottavaa ja mukavaa kuulla niitä... :)
Ps. Tiedän että tämäkin viesti saa kaikenlaisia "ja taas yksi vitun aivopesty" jne. viestejä mutta toivon että nuo ihmiset tajuaisivat, että usko on arka asia meille kaikille, myös ateisteille koska hekin uskovat johonkin vaikkeivat Jumalaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"usko on arka asia meille kaikille, myös ateisteille koska hekin uskovat johonkin vaikkeivat Jumalaan."
Niin, opitko tuon perusasioiden vääristelyn siellä rippileirillä vai ihan itsekö keksit? Mene vielä ateismipalstalle julistamaan ideaasi, niin sinua oikaistaan kyllä.
Vääristellyt en kyllä mitään perusasioita, ateistit uskovat siihen että ei ole Jumalaa. Usko-sanalla on monta merkitystä vaikket sinä sitä näytä ymmärtävän.
""ateistit uskovat siihen että ei ole Jumalaa""
Haloo typerys. Minä ateistina tiedän ettei mitään jumalaa ole olemassa, minun ei tarvitse uskoa niin. Maailmassa ei ole yhtään sellaista tosiasiaa mikä antaisi aihetta edes epäillä jumalaa todeksi.
PUAAAHHHHH ... ONEEKSI EN OLE VAINOHARHAINEN USKIS ...
Millähän perusteella uskovaiset ovat vainoharhaisia? Alkavatko he laulaa hoosiannaa kaupan kassa jonossa joka kerta? Puhuvatko he jollekin näkymättömälle kun kävelet ohi? Erotatko uskovaisen muiden ihmisten joukosta ulkonäön tai juttujen perusteella?
Itse kävin oman riparini noin kolme vuotta sitten. Leirin jälkeen minulla oli suunnilleen samanlainen tilanne kuin sinulla. Eli jotakin riparilta oli jäänyt mieleen ja sydämeen.
Pohdiskelin niitä asioita pitkään yksinäni. En ajatellut voivani kertoa asioista kavereilleni, sillä pelkäsin kertoa tuntevani uskoa. Ajattelin, että jos paljastan uskovani, minusta tehdään yleinen naurunaihe.
Kerran kun olin kulkemassa seurakunnan nuorisotilan ohi ajattelin käväistä katsomassa sen meininkiä. Siellä oli hyvin avoin ja ystävällinen ilmapiiri. Siellä oli myös eräs leirini työntekijöistä. Juttelin sitten hänen kanssaan uskostani ja ajatuksistani sekä tilanteestani.
Juttutuokion jälkeen tunsin helpotusta. Sain seuraavanlaisen ohjeen työntekijältä: "Tee niinkuin sydämesi sanoo. Älä välitä siitä mitä muut sanovat. Se mitä teet elämälläsi on sinun päätettävissäsi."
Tuon samaisen ohjeen annan nyt sinulle. Itse voin sanoa, että kun hyväksyin uskon elämääni, minun elämäni on muuttunut täysin. Itseluottamukseni ja rohkeuteni on kasvanut siitä, mitä ne olivat ennen riparia. Lisäksi olen sosiaalisempi ja olen saanut monia uusia ystäviä. Olen saanut elämääni sisältöä. Perhe, sukulaiset ja ystävät olivat aluksi epäileviä minun suhteeni, koska minä tunnustin uskovani, mutta nykyään he ymmärtävät ja välillä jopa kadehtivat tilannettani.
Kehoitan ja kannustan sinua astumaan uskon tielle. Vaikka kohtasin aluksi joitakin vastoinkäymisiä, ja kohtaan välillä vieläkin, en voi sanoa menettäväni mitään. En usko, että sinäkään menetät.
Ps. Jos seurakuntasi järjestää isoskoulutusta, mene ihmeessä sinnekin. Siellä kohtaat muita ihmisiä, jotka ovat joskus pohtineet samoja asioita kuin sinä. Ja isosena voit vahvistaa omaa uskoasi ja kannustaa muita uskon tielle.
>>Ripari, Seurakunnan nuorisotila jne ...
Vääristynyt käsitys ateismista sinulle on ainakin jäänyt. Kuvittelet se "uskontona" muiden joukossa, kun se ei sitä todellakaan ole.
Ajattele pikemminkin vaaka, joka toisella puolella ovat kaikki suuret uskonnot, skientologia, alieneiden siepauksista kertovat tarinat, vanhat myytit ja tarut sekä kaikki sadut mitä olet koskaan kuullut. Kaikki nuo ovat täysin tasa-arvoisina samalla viivalla. Ateisti ei usko niihin, koska niissä on kyse kaikesta yliluonnollisesta mitä tähän maailmaan on keksitty. Ja vaa'an toisella puolella on tunnettu maailmankaikkeus.
Ateisti on maailmankaikkeuden puolella ja sanoo ettei jumalia ole, koska niistä ei ole todisteita eikä niille ole tarvetta. Maailmankaikkeus on tästä todisteena.
Uskova on yliluonnollisen puolella ja sanoo, että jumalia on. Hän sanoo näkevänsä jumalan yliluonnollisen puolella, missä ateisti näkee tyhjää ja jokainen uskova jotain erilaista kuin muut.
Ateismi ei ole uskoa, se on vain yksinkertaisesti uskon puutetta. Ateismin laskeminen uskonnoksi on inhottava virhe, koska koko ajatukseksena on, ettei se ole uskonto. Siihen ei sisälly mitään muuta kuin yliluonnollisen kieltäminen. Kaikki muu on henkilökohtaista, esimerkiksi moni ateisti lukee itsensä esimerkiksi taolaiseksi.
Uskonnollien kokemus on kyllä täysin ymmärrettävä ilmiö tuossa tilanteessa. Sinut oltiin kasvatettu uskomaan kristinuskon jumalaan ja Jeesukseen ja ollessasi konfirmaatioleirillä on toivottavaa saada vahvistus uskoonsa. Sait varmaankin jonkinlaisen tunnekuohahduksen, mukavan tunteen, joka ei tuntunut normaalilta tai arkiselta, jonka jälkeen sinulle jäi euforinen olo.
Tuollaisia tuntemusia tulee kaikille, eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Itsellenikin tulee välillä selittämättömästä syystä erityisen mukava olo esimerkiksi kuullessani tutun biisin, jutellessani kaverin kanssa tai katsottuani hyvän elokuva.
Itselleni ripari oli inhottavaa aikaa ja menetin kaiken kiinnostukseni kirkkoon sen takia. Se on kristinuskon perusajatusten kertausharjoitus. Lapsena päähän teroitetut tarinat kaivetaan pinnalle ja katsotaan monestako olisi uskovaiseksi. Kyse on monellakin tavalla henkisestä väkivallasta ja olen kuullut jopa kirjaimellisesta helvetillä pelottelusta. Kirkko käyttää asemaansa nykyään väärin ja riparin luonnetta pitäisi monella tavalla muuttaa.
Maailma on todella kaunis ja mukava paikka jos siihen osaa suhtautua oikein. En itse ole niin hirveästi sen ikuisen elämän perään, jos saan elää täyden ja mukavan elämän ihan vain täällä. Pitää hauskaa ja olla rauhassa, katsella työnsä jälkiä ja vilkuilla auringon nousua, olla ihmisten kanssa ja yksin, elää onnellisena ja jättää muille muutama iloinen muisto. Jos saisin nuo kaikki en siitä paikasta pilven reunalla niin hirveästi välittäisi.
Itse kävin riparin hiihtolomalla 2004. Riparille mennessäni en olisi kutunut itseäni mitenkään uskovaiseksi ihmiseksi. Riparilla pidin hauskaa enkä kauheasti tuota uskoa edes miettinyt. Pääasia että oli hauskaa.
Riparin jälkeenkään en siis ollut mitenkään uskossa. Syksyllä menin isoskoulutukseen, kun ne meidän isoset oli niin mahtavia. Lopulta huomasin joskus marraskuun aikoihin että ehkä sittenkin uskon niihin aisoihin. Silloin myös rukoilin ensimmäsen kerran elämässni. Sanat tais olla jotain siihen suuntaan, et "jos sä oot olemassa niin...." Eli ei mitkään kovin ihmeelliset sanat.
Mutta nyt olen vahvasti uskossa. Ja olen siitä kiitollinen seurakuntamme nuorisotyöntekijöille, jotka auttoivat minua kasvamaan uskoon. Vaikka he eivät kylläkään itse tiedä sitä välttämättä :)
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista.En olisi itsekään alussa kun "ehkä uskoin" uskaltanut sanoa mitään kevereilleni.
"Mutta nyt olen vahvasti uskossa."
Eli rippileiri pääsi siihen mihin sen on tarkoitus päästä: totaaliseen aivopesuun.
Tällaiset kommentit AIVOPESEVÄT ihmisiä uskomaan että rippikoulu on on aivopesua ja ties minkälainen keskitysleiri ja että Raamattu on satukirja.
Jospa annettaisiin kaikkien päättää ITSE oma kantansa näihin asioihin.
Tahtoisinpa kirjoittaa sinulle jotain kannustavaa.. Voisitko kokeilla rukousta? Jospa rukoilisit: "En tiedä vielä, mihin uskon, mutta.. Jos olet olemassa niin tahdon, että tulet elämääni ja autat mua astumaan uskon tielle". Tämähän olisi hauska "testi": Jos Jumalaa ei ole, niin eihän kukaan tiedä että olet näin rukoillut ja voit unohtaa asian. Jos Jumala vastaa, niin siitä ei seuraa kuin hyvää. Uskovana tiedän, että Jeesus vastaa. Hän on Hyvä Paimen, joka iloitsee, kun kadonnut lammas löytyy. Hän odottaa, että annat Hänelle luvan tulla sydämeesi. Jumala ei ketään pakota uskoon. Se vastaus voi olla sellainen, että Jumala alkaa kutsua sua voimakkaammin. Kehoitan, että luet silloin Raamattua. Silloin ei tarvi arvailla, mitä Jumala sanoo. Hän rakastaa sua ja tahtoo sulle parasta.
Ps. Johanneksen evankeliumista on hyvä aloittaa uskon tie.
Ja rukous todella kannattaa, Jumala kuulee pienimmätkin huokauksesi!
Jos tämä yhtään auttaa sinua niin voin sanoa ettet ole yksin! maailmassa on monta ihmistä jotka tuntevat samoin kuin sinä. äläkä kuuntele ihmisiä jotka jotenkin nauravat tai pilkkaavat usko on henkilökohtainen asia eikä sinun tarvitse kuunnella heidän ilkeitä puheitaan. Jos auttaa käy lukemassa delian kirjoittama Jeesukseen uskominen kannattaa! se on tällä palstalla uutuuksissa! hyvää jatkoa sinulle