Kertokaapa naiset kauan olette odottaneet tai odotitte kiinteää lupausta tulevaisuudesta (sormusta)?
Oma tilanteeni: Ikää 24 v, jo viisi ja puoli vuotta seurustellut, josta yhdessä asuttu neljä vuotta. Noin vuosi sitten 'sovittiin', että perhe ja talo hankitaan joskus...
Oma tilanteeni: Ikää 24 v, jo viisi ja puoli vuotta seurustellut, josta yhdessä asuttu neljä vuotta. Noin vuosi sitten 'sovittiin', että perhe ja talo hankitaan joskus...
Vastaukset 22
Vanhimmat
tulee... On minun mieheni periaate!
Ikää meillä molemmilla on 25-vuotta. Olemme seurustelleet kohta kahdeksan vuotta, yhdessä asuttu kaksi ja puoli vuotta ja kihloissa olemme olleet puolitoista vuotta. Sormusta odotin noin viisi vuotta...
Talon rakennusta olemme jahkailleet viimeiset neljä vuotta, eikä homma etene ollenkaan. Itse kun en voi toisten maille noin vaan rakentaa, valittettavasti. Yleensäkin joka asia mietitään ja harkitaan ja tuumaillaan... Harmi sinänsä, kun itse toimin varsin spontaanisti, enkä tiettyjä asioita jaksaisi jahkailla. Menköön omalla painollaan, suotta etukäteen murehtia :).
Muut asiat, kuten työkuviot ja hankinnat, hoituvat kyllä aikailematta, mutta auta vaan kun tulee kyseseen jotain yhteistä ja tulevaisuuteen liittyvää. Ja se alkaa taas :/....
Minun mieheni kohdalla se "joskus" on todella joskus, enkä jaksa enää asiaa murehtia. Jospa hän vaikka joskus osaisi yllättää ;)!
Odotellaan....
kuulostaa niin kovin tutulta! olen itse 23v mies 26.
Haluan piruvie naimisiin vielä suhteellisen nuorena ja hyvännäköisenä! *polkee jalkaa* =)
Kieltämättä meinaa välillä usko loppua, mutta toivottavasti odotus palkitaan!
Tuntuu vaan niin kurjalle kun kaikki ystävät asuvat omissa (ja pankin ;)) taloissaan, menevät naimisiin ja perustavat perheen. Ja meillä vaan suunnitellaan ja jahkaillaan *tömistää ja kovasti*! Mikä ihme miehiä, tai miestäni, vaivaa?! olen toki aika ajoin kysäissyt, mutta vastaus on yleensä aina se, että ehtiihän tässä.
Ymmärätäisin toki jos yhteiseloa ei olisi takana näinkään kauaa ja ikää huomattavasti vähemmän. Mutta kun kuitenki, ainakin melkein, aikuisia jo ollaan... Välillä meinaa usko loppua, mutta pariksi en anna :)!
Viisi vuotta takana, yhteinen lapsi, yhteinen omistusasunto JA EI VAAN VIELÄKÄÄN KUULU SITÄ SORMUSTA ...kele...
Joskus alkuaikoina juteltiin yleisesti aiheesta, olen kertonut odottavani että minua kositaan perinteisesti avioliittoon. Pelkästään kihloihin en aio suostua, vaan minulle kihlaus tarkoittaa, että aika sopia hääpäivä.
Ja olen pyhästi päättänyt että itse en missään nimessä kosi, se on miehen tehtävä!(..hemmetin periaatteet)
Mies kun ei tunnu noteeraavan koko asiaa....?
ensin odotin 11vuotta ja tässä toisessa suhteessa oon odottanut jo 6 vuotta, mutta ei näy ei kuulu, joten äijä menee vaihtoon...=(
Mun kanssa ei kuulemma voi mennä kihloihin kun olen liian lihava hänelle!
jos oot tosissas niin tässä olisi ehdotus: laihduta, odota että kosii ja anna rukkaset. kun kerran jo 6v takana...
mua vaan etoo tollaset miehet yli kaiken!!! jos itsellä olisi sama tilanne, niin pakkaisin kamat saman tien.
Yhteistä taivalta takana reilut kuusi vuotta, saman katon alla nyt puolisentoista vuotta. Minulla ikää 20 ja miehellä 29. Eipä näy sormuksia, vaikka periaatteessa kihloissa ollaan ja sormukset kuulemma joskus hankitaan =)
Mutta se lupaushan se on oleellinen, ei sen symboli.
Mulla on sellainen tilanne, että vasta 2,5 vuotta yhdessäoloa takana. Yhdessäasumista virallisesti ei ole (epävirallisesti se 2,5 vuotta), ja nyt ollaan oma asunto ostettu. Viimeksi viikonloppuna kihloista juteltiin (tai minä juttelin ja mies kuunteli).
Joskus seurustelun alkuvaiheissa ollaan pohdittu, että kun valmistutaan niin sitten naimisiin. No, nyt on parisen vuotta valmistujaisiin ja ensi kesäksi kihloja oottelen. Odottavan aika vaan on niin himputin pitkä. :D Ja sitten kun vielä yrittää olla miehelle mainitsemasta asiaa, että saisi sitten itsekseen kihla-yllätystä järjestää. Mutta jos ei ensi kesänä pikkuhiljaa ala kihloja kuulumaan niin taidanpa kosia sitten itse miestä. En millään jaksa jäädä odottelemaan toisen kosintaa. Kuten joku aikasemmin jo sanoi, niin olisihan sitä ihan kiva rypyttömänä päästä naimisiin. ;D
Minäkin täällä odottelen sitä kosimista. Olen miehelleni sanonut että haluan hänen kosivan minua sitten kun on valmis siihen ja sormuksen kera mielellään.
Yhdessä olemme olleet 3 vuotta ja kihloissa puolitoista vuotta. Kihloihin mennessä puhuimme avioliitosta ja siitä että kihlat merkitsevät kummallekkin meille avioliittolupausta. Mutta myös puhetta oli että ei heti silti tarvitse mennä naimisiin kihlojen jälkeen.
Nyt kuitenkin minusta on alkanut tuntua että aika olisi oikea ainakin minulle, joten tässä sitten odotellaan sitä polvistumista. Vauvojen tekoa ollaan suunniteltu vuoden päähän kun silloin taloudellisesti olisi siihen valmius.
Yhdessä olemme asuneet 2,5 vuotta.
Miksi siis ei kosintaa ole kuulunut vaikka kaiken pitäisi olla hyvin? Vai onko sittenkään? Olisiko avomieheni tullut toisiin ajatuksiin avioliitosta`?
taas tällainen tapaus! jos olette kihloissa jo niin miksi odotat vielä miehesi kosivan? eikös se niin mene että kun mies (tai nainen) kosii ja kun toinen vastaa myöntävästi niin pari on kihloissa! ehkä miehesi odottaa sinun ottavan häät puheenaiheeksi, ei hänellä ole enää mitään "velvollisuutta" kosia sinua koska olette jo kihloissa, ainakin sinun mukaasi... sori vähän sekava teksti :)
Kihloihin kun aikanamme menimme sovimme silloin että kun häiden aika tulee niin mies kosii uudestaan. Kihloihin meno oli meillä pitkän yhteisen harkinnan tulos, ja siihen ei liittynyt mitään kosimisia. Sen toki teimme selväksi että se on lupaus avioliitosta.
tiesittekö että tänä vuonna solmitut suhteet kestävät..astrologia lupaa..
kun ei kuulemma uskalla mennä naimisiin. kun se kuitenkin päätyy eroon... tai ainakiin niin on käynyt kaikille kavereille.... aargh... no, pillua ei saa ennen kun aamenen jälkeen.... harmi vaan, poika parka.... heh heh...
Minä ja avomieheni kihlauduimme aikoinaan 7 vuoden seurustelun jälkeen. Siihen mennessä olimme asuneetkin yhdessä jo vuosia. Mies oli jo muutaman kerran ehtinyt ottaa asian puheeksi, itselläni taas ei ollut mitään kiirettä kihloihin.
Omiin tunteisiini tai uskoon yhteisestä tulevaisuudesta ei ole vaikuttanut se kosiiko mies vai ei, sillä mielestäni se yhteinen tulevaisuus lähtee niistä arkipäivän pienistä asioista ja luottamuksesta. Tarpeen tullen voisin kyllä itsekin kosia, mielestäni kosiminen ei ole pelkästään miesten hommaa.
Mutta, todennäköisesti solmimme mieheni kanssa lähitulevaisuudessa "järkiavioliiton", koska avopuoliso on aviopuolisoon verrattuna aika huonossa asemassa esim verotuksessa.
Yhdessä ollaan oltu 12v ja kaksi ihanaa lastakin siunaantunut. Kosintaa vaan ei kuulu, vaikka kuinka toivoisi... Olen asiasta joskus vihjaillut ja miehen vastaus on vain, että kutsupa minutkin sitten häihin... Todellakin haluaisin virallistaa suhteemme, mutta asiaa on vaikea ottaa puheeksi. Miehen mielestä ei ole mitään "järkeä" mennä naimisiin, onhan nytkin kaikki hyvin.
Seurusteltu 6 viikkoa, kosinta tapahtuu tämän viikon lopulla, tn perjantaina :D Kyllä vain. Ollaan kumpikin ihan varmoja siitä mitä halutaan. Mulla ei kihloihin ollut kiire (vaikka halusinkin sen tapahtuvan), mutta hänpä pääsi yllättämään!
Häät on alustavasti sovittu parin vuoden päähän kesälle. Tarkempia suunnitelmia lähempänä :)
Itsekkin oon tuon mieheni tavannut 8kk sitten... hääpäivä on päätetty... kihlasormuksia ei ole... mies kai haluaa romanttisesti yllättää kun sen aika tulee... häihin on aikaa vuosi.. ei siis kiirettä :) Tosin vihjailee ajoittain. Itse olen varma tunteistani, tosin en välttämättä pitäisi kiirettä kerran liitosta eronneena...
kosintaa. Yhdessä oltu kuus vuotta..
Olin 32-vuotias, kun tapasin mieheni. Vuoden kuluttua olimme naimisissa ja toisen vuoden kuluttua meillä oli esikoinen.
Mieheni tykkää lapsista, joten minun oli helppo sanoa, että ehkäisy loppuu vasta naimisissa ollessa. ;) Ja kun olin tuon ikäinen, asiaa ei voinut kovin kauan pitkittää. Lisäksi pidin oman asuntoni siihen asti kunnes hääpäivä oli päätetty ja järjestelyt käynnissä, vaikka mies sitä ihmettelikin.
Ei silti, mies se oli, joka kosi. Nainenkin vain voi kummasti vaikuttaa asiaan sillä, että pitää kaikessa rauhassa oman asunnon, kunnes häät on lyöty lukkoon, olkoon sitten vaikka maistraatissa käynti tai prinsessahäät (itsellämme oli kirkkohäissä alle 30 henkeä). On vain parasta mahdollisimman pitkälle varmistautua siitä, että mies ei aio perua naimisiinmenopuheitaan sen jälkeen kun on saanut naisen saman katon alle.
ja toisiamme rakastetaan, kihlaukselle ei kuulemma ole vielä oikea aika, ööh milloin se oikea aika on? Tosin en jaksa häntä painostaa siitä ei tulisi mitään. hohhoijaa. Tosin onhan se elämä ihanaa ilman sormuksiakin mut sormus antaisi todella syvän merkityksen kaikelle vaikka onkin vain esine/koru.
sepä se. syvä merkitys kaikelle, vaikka onkin vain koru. yhdessä kohta viisi vuotta, asuttukin saman katon alla siitä kolme. sormusta ei näy eikä kuulu, vaikka asiasta puhutaan (minä puhun ja mies kuuntelee kuten joku aiemmin mainitsikin) vähän turhankin usein. mikä siinä niin kestää???
että eikö niin tytöt, että vaikka puhummekin "sormuksen odottelusta" niin ei kyse ole todellakaan siitä itse SORMUKSESTA.
Jotkut ottanevat niin helposti tämän ilmauksen väärin, kuten tuossa palstan muita viestejä selatessani huomasin..
Kyllä minä haluaisin että perheellämme olisi yksi yhteinen nimi. Eikä niin että isillä ja lapsilla omansa ja äitillä eri nimi... En tiedä miksi annan sen häiritä. Moni siitä jaksaa huomautellakkin, ja minä vain hammasta kiristellen että "katotaan nyt sitten" =/